Luku 5 Chapter 5

Mutta sitten alkoi talvesta kehitä kevät. But then the winter began to develop into spring. Päivänpaiste painoi painamistaan hankia ja nietoksia yhä matalammiksi maan tasalle … mäkipaikoissa alkoi lumen alta vettä valaa, valoi valamistaan, kunnes yön kylmä sen juoksuunsa hyyti ja taas toisen päivän lämmin sen hyyteen alemmaksi siirsi. The day's sunshine pressed its depressions and rivets lower and lower to the ground ... in the mountain places water began to pour from under the snow, pouring down, until the cold of the night washed it away and the warmth of another day brought it lower into the snow.

Viimein ei hyytänyt ollenkaan … loristen laski sula vesi yönsä päivänsä rinteitä pitkin, riipaisi kerrassaan kaikki hanget ja nietokset pelloilta ja aitovarsilta alas alankoihin ja notkomaille, joissa lahnankukkia sitten sadoittain sikisi puronvarsille, ja tuore kesänurmi siellä täällä viherteli. At last it did not freeze at all ... the melting water fell nightly along the slopes of the hills, tearing all the slopes and rivets from the fields and fence sides down to the lowlands and hollow lands, where hundreds of bay flowers were then smeared on the banks of the brooks, and fresh summer grass here and there turned green.

Pois suli talvi Korventaustan mökinkin ympäriltä. The winter melted away around the Korventausta cottage. Vetenä tippui lumi vähitellen pirtin katolta alas, pälviä kohosi seinävierille päivän puolelle huoneita, pälviä tuli pihoille, ja pellolta alkoi näkyä rukiin laiho. The snow gradually fell from the roof of the barn, snowdrifts rose on the wall curtains on the day side of the rooms, snowdrifts came into the courtyards, and the rye began to look thin in the fields. Ja sitten olivat vähitellen ja kenenkään huomaamatta jo kohta paljaina kaikki maat; halkopinojen kupeella lastukon alla vain vielä jäätikkö vähän kylmyyttä huokui. And then, little by little and without anyone noticing, all the land was soon bare; only the glacier under the splintered pile of logs still exuded a little coldness.

Mutta kun Matti siivosi lastut pois ja otti pikan ja lohkoeli jäätikön pieniksi palasiksi ja heitteli ne pitkin pihamaata, niin kukisti kohta aurinko hajalleen heitetyn joukon. But when Matti cleaned up the shavings and took a pickaxe and chopped the glacier into small pieces and threw them across the yard, the sun soon overcame the scattered mass. Ja koivu rupesi pirtin perässä lehteä laittamaan, ja pääsky lensi kirkonkylästä päin ja suikasi tallin lakkaan, ja niin oli tullut kesä Korventaustan mökin ulkopuolelle, päivän hellittämättä paistaessa. And the birch began to leaf out behind the barn, and the swallow flew from the church village and threw the barn into the lacquer, and so summer had come outside Korventausta's cottage, the day shining relentlessly.

Ja niin oli tullut kesä sen seinien sisäpuolellekin. And so summer had come to the inside of its walls. Sulamistaan oli sulanut mielien kankeus, ja viimein ei sitä ollut ollenkaan. The rigidity of the mind had melted away, and finally there was none at all.

Hellittämättä oli päivä paistanut ikkunoista sisään, vuoroin kustakin. The day had shone in through the windows, alternately from each one. Pitkiltä olivat ruvenneet tuntumaan talviset päivät, varsinkin pyhäiset päivät. The winter days had begun to feel long, especially the holy days. Niitä oli Matti koettanut nukkumalla loppuun kuluttaa ja Liisa sanaa katsellen. Matti had tried to use them up by sleeping and watching Liisa's word. Mutta eihän aina jaksanut nukkuakaan eikä aina sanaa katsella, ei varsinkaan, kun aurinko yhä enemmän lattiaan lämmitti ja siitä koko huonetta kuumenti. But you couldn't always sleep, and you couldn't always watch a word, especially when the sun warmed the floor more and more, heating up the whole room.

Ei Matti jaksanut helatorstaina koko päivää nukkua. Matti couldn't sleep all day on Ascension Day. Iltapäivällä hän penkiltä pitkältään kohosi, venyttelihe, haukotteli, sanoi: »Ho—hoi— kylläpä on tätä nukkumistakin», ja suunsa vähän nauruun veti. In the afternoon, he stood up from the bench, stretched, yawned, said: "Ho-ho-ho, there's a lot of sleeping to do," and he laughed a little.

Liisa istui karsinalasin alla, kirjaa katsellen, messinkilasit nenällä. Liisa was sitting under the stall glass, looking at a book, brass glasses on her nose. Sieltä hän sankain yli katseensa työnti, silmäili Mattia ja sanoi vähän lempeydellä, vähän moittivasti: »No kyllä on!» From there he glanced over the fence, looked at Matt and said with a little gentleness, a little reproach, "Well, yes, it is!"

—Vaan mitäpä häntä paljon muutakaan, sanoi Matti, paiskasi kämmenensä polvia vasten, ponnistautui vaivalloisesti seisoalleen, kurkotti lasin päältä piipun ja kyhni sitä liedestä sytyttämään. -"But what else could he do," said Matti, slamming his palms against his knees, struggling to his feet, reaching over the glass for the pipe and crawling over to light it on the stove. Sitten hän nojautui selin pankkoon, kädet takana, poltteli ja katseli iltapäivän päiväpaisteeseen. Then he leaned back against the bank, hands behind his back, smoking and gazing into the afternoon sunshine.

—Kyllä kai … tuota menoaan jos pitää, on helluntain pyhinä paljaat maat. -Yes, I suppose ... if you like the way you're going, you'll be barefoot on the feast of Pentecost.

—Ei tiedä, virkkoi Liisa siihen ja pani kirjansa pois. -"I don't know," Liisa said and put down her book.

—Ei nyt pääse täältä korven keskeltä minnekkään … metsätiet upottavat, ja maantie mahtaa olla ihan paljaana … ei niitä saata hevosella ajaa eikä kehtaa jalankaan porkata … milloinhan päässeekään? -"There's nowhere to go from here in the middle of the wilderness ... the forest roads are sinking, and the highway must be completely bare ... you can't ride a horse on them, and you don't dare tramp them ... when will you ever get there?

Silloin Liisa vähän aikaa mietti, arveli: »Jokohan sanon?» ja sitten hän sen sanoi…

—Jos olisi rautatie meidän mökiltä kirkonkylään, niin ei kelirikko haittaisi…—Sitä oli ruustinnakin samaa leikillä arvellut, että kun olisi rautatie, niin ei kelirikko haittaisi. -If there was a railway from our cottage to the church village, a slip on the sled would not be a problem...-that was what the whip had also jokingly thought, that if there was a railway, a slip on the sled would not be a problem.

Eikä Mattikaan nyt sitä valheeksi väittänyt. And Matt didn't say it was a lie either. Ei hän ensin siihen mitään virkkanut, katseli vain pitkän aikaa jonnekin yhteen paikkaan pihalle ja sitten vasta tokaisi:

—Joka mökin tarpeeksipahan se semmoinen tullee… -Which is enough for a cottage, it will be one of those...

—Hyvä on, ajatteli Liisa, mutta ei kuitenkaan sillä kertaa siitä asiasta sen enempää puhunut. -"Very well," thought Alice, but this time she said no more about it. Vaan kohta oli hän kuitenkin pannut pannun tulelle ja iltaista syödessään hän istuutui yhteen pöytään Matin kanssa ja levitti voita leivälleen. But soon he had put the pan on the fire, and while eating supper he sat down at the table with Mati and spread butter on his bread.

Helluntain lauantainapa juuri oli Matti sytenyt viimeisen sulamatta jääneen jäätikön halkopinojen kupeelta. Saturday afternoon on Pentecost, Matti had just fished the last unmelted glacier from the crest of the log piles. Liisa oli lämmittänyt saunan, yhdessä he olivat kylpeneet, illastaneet ja kissan selkää silitelleet ja siitä olivat alkaneet tarinoida, iltaruskon vielä pirtin ikkunoita punatessa. Liisa had heated the sauna, together they had bathed, dined and stroked the cat's back, and from there they had begun to talk, the evening sun still reddening the windows of the inn.

Ensin tuli puhe suurista juhlapäivistä, sitten Jumalan sanasta ja Jumalan sanan julistajista … papeista, hyvistä ja huonoista. First came the talk of the great feast days, then the Word of God and the preachers of the Word of God ... the priests, good and bad. Hyviä olivat Matin mielestä oman pitäjän papit, rovasti varsinkin. In Mat's opinion, the priests in his own parish were good, especially the rector.

Hyviä olivat Liisastakin … vaikka kyllä hän oli kuullut, että Lapinlahden papilla kuitenkin oli paremmat lahjat… They were good for Liisa too ... although she had heard that the priest in Lapinlahti had better gifts...

—Vai paremmat?… Ei Matti muistanut sitä kuulleensa. -Or better?... Matti didn't remember hearing that.

Vaan siihen sanoi Liisa, että »pa-aaremmat … paremmat toki paljonkin … ja paljonhan niillä lapinlahtelaisilla on muutakin hyvää». But Liisa said that "pa-aaremmat ... better ... of course, much better ... and there are many other good things about the people of Lapinlahti".

—Mitä niillä sitten on muuta niin hyvää? -What else is so good about them?

—No, ka, kun niillä on ne rautatiet ja kaikki. -No, well, they've got the railways and everything.

—Niin, myönteli jo Mattikin taas niinkuin vanhaa tuttua asiaa, josta ennen jo on ollut puhe. -Yes, Matt already admitted, as if it were an old familiar thing that has already been discussed before.

Ääneti siinä vähän aikaa istuttiin. Silently we sat there for a while. Sitten sanoi Matti:

—Kun olisi kerran käydä kuulemassa sitä Lapinlahden parempilahjaista pappia. -I wish I could have once consulted that better-gifted priest from Lapinlahti.

—Niin käydäkö kuulemassa? -Will you come and hear me? … onhan sinne vähän pitkänlainen matka. ... it's a bit of a long way to get there.

—Eihän se niin kovin pitkä … pari peninkulmaa meidän kirkolta… -It's not that long ... a couple of blocks from our church...

—Milloinka sinne mentäisiin? -When would you go there?

—Vaikka juhannuspyhiksi… -For the Midsummer holidays...

—Entäs lehmä?

—Saisithan sinä sieltä Valkeiskylältä hakea jonkun joutoakan tänne sitä siksi aikaa hoitamaan. -You could get someone from Valkeiskylä to come here and take care of it for a while.

Eikähän Liisalla ollut sitä asiaa vastaan sen enempää, jos kerran saisi jonkun kotimiehen ottaa, ettei lehmäraukka lypsämättä jäisi… Saisihan tuota kerran koettaa sitäkin, että käy vieraankin pitäjän pappia kuulemassa, ennenkuin kuolee … ainahan niitä oman pitäjän pappeja saa kuulla … ja jos tuosta jotain apua lähtisi syntiselle ihmiselle… I don't think Alice had any more objections to it, if she could get a househusband, so that the poor cow wouldn't be milked... You could even try that once, that you could hear the priest of a foreign parish before you die ... you can always hear the priests of your own parish ... and if that would be of any help to a sinner...

* * * * *

Ja niin olivat juhannuslauantaina Matti ja Liisa lähdössä Lapinlahden kirkolle parempilahjaista pappia kuulemaan. And so, on Midsummer Saturday, Matti and Liisa were on their way to Lapinlahti church to hear the better-gifted priest.

—Alahan mennä … kyllä minä tulen! -Go on ... I'm coming! huusi Liisa Matille, kun Matti seisoi kartanolla ja odotti. shouted Liisa to Matti, as Matti stood waiting at the manor house. Liisalla oli vielä jotain sanottavata, mitä lie ollut, sille kotimiehelle, joka oli Valkeiskylältä haettuna taloa vartioimaan. Liisa still had something to say, whatever it was, to the householder who had been sent from Valkeiskylä to guard the house.

Matti heitti eväskontin selkäänsä ja lähti liikkeelle. Nousi jalkalautoja myöten piha-aidan yli, joka oli tehty aitan nurkasta pirtin nurkkaan, kulki pellon piennarta myöten, ojan reunaa ja aitovartta … ja aitovarrella kasvoi hyvin hyötyvä vatukko. Climbed the footboards over the fence made from the corner of the fence to the corner of the barn, went along the little corner of the field, the edge of the ditch and the fence rail ... and on the fence rail grew a very profitable cottonwood. Veräjälle tultuaan, josta niitylle mentiin, katasti Matti taakseen… Jopa oli Liisakin tulossa, varasi juuri piha-aidan yli noustessaan aidan seipääseen, kokosi sitten hameensa ja aikoi tulla. When he came to the gate, from which they went to the meadow, Matti looked behind him... Even Liisa was coming, just as she was climbing over the fence, she reserved a fence post, then gathered her skirts and was going to come.

Matti ei odottanut veräjällä, mutta Liisa sai hänet kiinni. Matti didn't wait at the gate, but Liisa caught him. Sitten kulkivat he molemmat niittytietä myöten peräkkäin Matti edellä, Liisa vähän jälempänä. Then they both walked down the meadow path, one after the other, Matti in front, Liisa a little further behind.

—Parin viikon päästä tässä saa jo alkaa viikatetta keikutella, sanoi Matti.—Katso, kuinka tuolla aitovarsi angervata työntää. -"In a couple of weeks you can already start fiddling with the scythe here," said Matti.-Look how the fence arm is pushing the scythe over there.

—Niinpähän näkyy, sanoi Liisa ja koki pysyä perässä. -You can see it, said Liisa, and tried to keep up. Notkossa oli puro, ja se oli vielä vesillä. There was a stream in the Notko, and it was still in water.

—Hyvänen aika, mitenkä minä tästä pääsen? sanoi Liisa ja jäi seisomaan.

—Kule puita myöten, sanoi Matti ja jatkoi matkaansa. -"Come up to the trees," said Matti, and continued on his way.

—Niin, vaan jos putoan … elähän edes jätä! -Yes, but if I fall ... don't even leave!

—Etkä putoa! -And don't fall!

Eikä Liisa pudonnutkaan. And Alice didn't fall.

Tulivat siitä niittyalangosta lehdon laitaan, lehdosta suon yli korpeen ja korven kulettuaan ylevämmille maille, jotka kohoamistaan kohosivat harjukankaaksi. They came from the meadow to the edge of the grove, from the grove over the marsh to the heath, and after the heath had been consumed, to the loftier lands, which, as they rose, became a brushwood. Kiivakanlaisesti he kulkivat, vereksillä voimilla uutterasti tietä tallaten. Fiercely they went, with bloody strength, diligently treading the road.

Mutta harjulle päästyä oli tien vieressä se suuri Lepokanto, ja sen kohdalla oli ensimmäinen neljännes matkasta kulettuna… Liisa istuutui lepäämään, mutta Matti veti housunkauluksen alta tupakkikukkaron ja pani piippuun. But when they reached the ridge, there was a large resting place beside the road, and the first quarter of the journey was spent at that point... Liisa sat down to rest, but Matti pulled a cigarette butt from under his trouser collar and put it in the pipe.

—Elä heitä tikkua kuivaan sammaleen … syttyy palamaan ja palaa koko kangas. -Don't throw a stick into dry moss ... will catch fire and burn the whole cloth.

—Mikä vahinko siitä sitten on, jos palaakin … auhto kangas? -What's the harm if it burns ... a blank canvas?

—Mikäs pakko sitä on tahallaan panna palamaan? -How do you have to deliberately set it on fire?

—No, eipä pakko mikään, myönnytteli Matti. -No, there's nothing to it, Matti conceded.

Ja sitten taas tietä tallaamaan, alas harjun toista rinnettä, luisumpaa rinnettä, jota kulkiessa metsä milloin tiheni, milloin aukeni aho eteen ja maa silloin paikoitellen jalan alla ontosti kumahti, sitten taas väliin lehtoja, väliin niittyjäkin, mutta niityt kierrettiin ja kulettiin ulommitse aitovarsia pitkin. And then back on the road, down the other slope of the ridge, a steeper slope, along which the forest sometimes grew thicker, sometimes opened up into a clearing, and the ground sometimes bowed limply underfoot, then again in between groves, in between meadows, but the meadows were twisted and passed out along the fence posts. Maantielle päästessä alkoi olla pikkuista petäjämetsää, josta kuivan havunneulan haju kulkevien nenään tuoksusi. When we reached the road, there was a small beetle forest, with the smell of dry conifer needles in the air.

Aivan maantielle päästessä hypähti harakka metsästä tien yli ja alkoi hypellä edellä puusta puuhun ja herkeämättä nauraa… Just as we reached the road, a magpie jumped out of the forest and started jumping from tree to tree and laughing...

Matti aikoi temmata tiepuolesta karahkan ja heittää sillä ja hätistää harakkata. Matti was going to grab a caracal from the side of the road and throw it at him, and hurry him away. Mutta ei hän kuitenkaan temmannut. But he didn't. Tuli ajatelleeksi, että ehkä Liisa uskoisi hänen luulevan, että harakka muka heille nauraa, ja että hän siksi sitä harmissaan hätistää. It occurred to him that perhaps she thought he thought the magpie was laughing at them, and that that was why he was annoyed and shooed it away. Ei ollut Matti siis harakkata näkevinäänkään, antoi sen vain hypellä edellä ja nauraa. So Matti wasn't about to harp, he just let it jump ahead and laugh. Ja harakka nauroi ja hyppeli puusta puuhun kahden puolen tietä, ja kikahteli ja häntäänsä keikutteli. And the magpie laughed, and leaped from tree to tree on both sides of the road, and giggled and wagged his tail. Vasta maantielle päästessä se erosi Matista ja Liisasta ja lensi takaisin metsään. Only when it reached the road did it separate from Mat and Liisa and fly back into the forest.

—Pesäkö hänellä lie ollut, kun sitä ilvettään piti, sanoi Liisa. -Whoever he was when he wore his lynx, said Alice.

—Sillä on aina ne omat lystinsä, sanoi Matti. -"They always have their own fun," said Matti.

Maantielle päästyä tienhaarassa, jossa virstapylvään juuressa oli lumireki kesäteloillaan, oli toinen lepopaikka. Once on the highway, there was another resting place at a fork in the road where a snowmobile with summer sleds was at the base of the debris pile. Ojan laidalle laskeutui Liisa, mutta Matti istuutui lumireen siiven nenälle. Liisa landed at the edge of the ditch, but Matti sat down on the nose of the snow-plow's wing.

—Siinä se on lumireki, sanoi Liisa.—Rautatiellä se on kanssa lumireki. - "There it is a snow track," said Liisa.-"On the road it is a snow track with snow.

—Ne on silläkin tiellä lumirekensä niinkuin muillakin valtateillä. -There are snowplows on that road as well as on other highways.

—No, eipähän ilman … vaan ei sitä rautatien lumirekeä hevoset vedä. -No, not without ... but the snow track on the railway is not pulled by horses.

—No mikäs? -What?

—Ruustinna sanoi sen masinan sitäkin vetävän… -Cheese woman said that machine will pull that too...

—Se kai se jaksaa, joll' on vettä kulkiessaan seitsemän hevosen voimat. -I suppose he can, who has the strength of seven horses when he walks on water. —Vaan välistä kuuluu tarttuvan hankeen sekin kiinni, ettei pääse tikahtamaankaan, vaikka mitä tekisi, kun oikein kujateille pyryttää… -But sometimes you can hear the sticky thing sticking to the tap, so that you can't get stuck, no matter what you do, when you really go for a ride...

—Ähäh! vai pitää senkin äytärin seisottua?… Entäs mitenkä se sitten irti pääsee? or do I have to stand the thing up too?... How do I get it off then?

—Ka, kun en tullut sitä kysyneeksi. -Well, when I didn't come to ask you that.

—Eikö pitäne hakea lapioimamiehiä avuksi niinkuin muillekin lumireille … siinä sen nyt näkee! -Shouldn't we get some shovelers to help, as we do for other snow routes ... there you have it!

—Niin minkä?

—Sen, ettei ne masinat vain auta, kun oikein tiukka tulee.—Joko lähdetään? -It's just that those machines don't help when the going gets tough.-Are we leaving?

—Lähdetään vain. -Let's just go.

Lähtivät siitä sitten maantietä kulkemaan. They then set off along the road. Matti mietti kulkiessaan yhä sitä, että pitääpähän senkin seisottua, vaikka on niin kiireesti muka menevinään, ettei pysy parhaatkaan juoksijat rinnalla. As Matti walked, he kept thinking that he should stand still, even though he was in such a hurry that even the best runners couldn't keep up with him. Ja minkä tähden lie Matin tehnyt mieli melkein kutittelemaan rautatietä siitä, ettei se päässyt lumen läpi. And why did Mati almost feel like tickling the railway for not getting through the snow. Jos olisi oikea ihme ollut, niin eivät olisi lumihanget haitanneet … yli olisi mennyt! If it had been a real miracle, the snowdrifts wouldn't have mattered ... it would have been over! … eikä olisi kallioitakaan väistänyt … saipahan Mooses kalliosta vedenkin vuotamaan … mutta siinä miehessäpä olikin Herran henki… ... and would not have avoided the rocks ... Moses could have made water flow from the rock ... but the spirit of the Lord was in the man...

Kulkivat maantietä pitkin, niin alkoi tien pohjasta näkyä Valkeiskylän taloja. As they drove along the road, the houses of Valkeiskylä began to appear from the bottom of the road.

—Kenenkähän nuo on lehmiä? -I wonder if those are cows? kysyi Matti, kun näki lehmiä tiepuolessa. asked Matti, when he saw cows on the side of the road.

—Valkeiskyläläisten lehmiä, sanoi Liisa, mutta silloin hän muisti jotakin ja sanoi sen: -Cows from the village, said Alice, but then she remembered something and said it:

—Kuuleshan, Matti … en ole muistanut kertoa, mitä ruustinna minulle kertoi, kun silloin talvella siellä kävin… -Well, Matti ... I haven't remembered to tell you what the wharf told me when I went there that winter...

Ja Liisa kertoi, mitä ruustinna oli hänelle kertonut, että nimittäin rautatie oli ajanut lehmän päällitse mennä kesänä … ja lehmä oli mennyt keskeltä kahtia, toinen puoli ruumista toiselle puolen tietä… And Alice told what the stewardess had told her, that the railway had run over the cow in the summer ... and the cow had been cut in half, one side of the body on the other side of the road...

—Ei se kuulu katsovan … ajaa vain täyttä laukkaa, vaikka ihminen olisi edessä. -It's not supposed to be watching ... just drive at full gallop, even if there's a human in front.

—Onko pakko olla edessä? -Do you have to be in front?

—Niin, vaan kun lehmä ei ennätä … eikä sillä ole sitä älyä… -Yes, but when a cow doesn't have the time ... and doesn't have the brains ...

—Ei, vaan ihminenpä. -No, but a human being.

—Ei ennätä ihminenkään … eikä ne kuulu katsovan, joka vain heidän tielleen sattuu … viheltävän kuuluvat ja joka ei silloin… -Neither shall a man ... nor shall they be seen, whoever happens to be in their way ... whistling, and whoever does not then ...

—Viheltääkö se? -Does it stink?

—Niin kuuluu tekevän… -It's supposed to do...

—Se pitää näet samat tapansa maatakin kulkiessaan.—Silloinpa sen on oma syynsä, joka alle menee. -You see, it keeps the same habits when it goes through the country.-Then it has its own reason for going under.

—Hullu kai se on, joka alle menee, kun kerran saattaa muuallakin kulkea… -It must be a fool who goes underneath, since he can walk elsewhere...

—Pysyisi syrjempänä… -Should stand aside...

—Kuuluu se välistä syrjästäkin saavan, jos ei ole vähän edempänä … yhdenkin miehen kuului temmanneen, joka oli mennyt liian likelle … mikä lie siinä vetovoima, joka tempaa kuin koski pyörteeseensä… -It is said that one can get it from a distance, if one is not a little further ahead ... one man was heard to have been carried away, who had gone too close ... what is the attraction that carries one away as if caught in a whirlpool...

—Jako viepi mennessään? -Which will take you away?

—Niin kai. -I guess so.

—Hennoisi kai tuosta seista edempänäkin, jos tuon maille sattuisi joskus tulemaan … hennoisin kai minä. -I suppose I could stand to stand in front of that, if I should ever come to that land ... I suppose I could.

—Hennoisin kai minäkin. -I guess I would too.

Matti ja Liisa astelivat yhä eteenpäin ja olivat yksimieliset siitä, että oli sulaa hulluutta … jos nimittäin sattuisivat joskus sen maille sattumaan … mennä rautatien eteen tai edes liian lähellekään sitä… Saattaahan tuota tuommoista ulompaakin katsella … vaikka aidan takaa … eikähän se mikään sormin koeteltava olekaan… Tietäähän sen, minkä se semmoinen tekee, jos sitä härnäilee… Matti and Liisa kept stepping forward and agreed that it was madness ... if they ever happened to be on its land ... to go in front of the railway or even too close to it ... You could watch it from the outside ... even from behind the fence ... it's nothing to be tested with your fingers ... You know what it does if you mess with it ...

Kyllä sitä sentään on koko peto … ajappas lehmä keskeltä kahtia! After all, there is a whole beast ... cut the cow in half! … kenenhän poloisen lie ollut lehmät… Ja elä sitten vielä seisota, vaikka olisit ihmisen päälle ajamaisillasi!… Eivät Matti ja Liisa sitä suinkaan omasta puolestaan olisi pelänneet … jos olisivat maille sattuneet … mutta olihan niitäkin, jotka eivät tienneet, minkä se tekee, kun sen lähelle menee … ja niille se on vaarallinen. ... who knows whose cows were on the ground... And don't stand still, even if you were on your way to run over a man!... Matti and Liisa would not have been afraid of it for their own sake ... if they had been on the ground ... but there were those who did not know what it would do when it came near ... and for them it was dangerous.

Valkeiskylän kohdalla kulkivat Matti ja Liisa kiivakammin kuin muualla eivätkä poikenneet yhteenkään taloon, vaikka kutsut olivat kovat moneen. At Valkeiskylä, Matti and Liisa walked more vigorously than elsewhere and did not leave any house, even though they were invited to many of them.

Onterin pellolla oli isäntä karhitsemassa. In Onter's field, the master was mowing. Kun sai ajaneeksi aidan nurkkaukseen, seisautti hevosensa ja kävi nojaamaan aitaa vasten pannakseen tupakan. When he got to the corner of the fence, he stopped his horse and went to lean against the fence to put in a cigarette. Eivät häntä Matti ja Liisa siitä keksineet, ennenkuin olivat jo vähän sivuitse menneet. Matti and Liisa didn't find out about it until they had already gone a little sideways.

—Minnekkä sitä semmoisella kiireellä kuljetaan? -Where are you going in such a hurry? kysyi näet yht'äkkiä Onteri aitansa takaa. suddenly Onteri asked from behind his fence. —Kah, sanoivat Matti ja Liisa yht'aikaa ja vähän säpsähtivät. -Kah, Matti and Liisa said at once, and flinched a little. —Minnekkäkö? -Which one? sanoi Matti, tuonne kirkolle päin… said Matti, facing the church...

—Ovatpa oikein kontillisen evästä ottaneet… -What a container of lunch they've taken...

—On vähän virkailemista siellä … taidetaan viipyä yli pyhänkin vähän… -There's a bit of a shake-up going on there ... I think we're going to stay over the holidays a bit...

—Kirkollako? -With a church?

—Kirkollakin … ja on sitä vähän asiata tuolle puolenkin kirkon. -The church too ... and there's a bit of business on that side of the church too.

—Kunhan ette vain menne rautatietä katsomaan?… Kaikki ne sinne nyt menevätkin … minulla ei vain ole ollut vielä niin paljon joutilasta aikaa… -Why don't you just go and see the railway?... They all go there now ... I just haven't had that much idle time yet...

Matti käänsi puheen toisaalle. Matti turned the conversation around.

—Hyväkös on karhita? -How are the bears? kysyi hän.

—Mikäpähän siinä lie … pölistähän tahtoo vähän kuiva pelto … vaan siinähän menee… -I wonder what it is ... the dust wants to dry the field a bit ... but here goes ...

—Pitää lähteä, sanoi Matti, kun olivat vähän aikaa seisoneet ja toisiaan katselleet. -"We must go," said Matti, after they had stood and looked at each other for a while.

—Eikö joudeta talossa käymään? -Don't you have to visit the house?

—Eipä joudettaisi oikein … pitää lähteä … ei muuta kuin hyvästi. -Well, no hurry ... I must go ... nothing more than goodbye.

—Hyvästi, sanoi Onteri ja jäi edelleen piippuaan polttelemaan. -"Good," said Uncle, and stayed smoking his pipe. Matti ja Liisa lähtivät astumaan, mutta selässään he tunsivat, että hän heidän jälkeensä katseli … ja että hän heille naurahti itsekseen … samalla lailla kuin silloin, kun sanoi, että »kaikki ne nyt sinne menevätkin…» Matti and Liisa started to go, but behind them they felt that he was looking after them ... and that he was laughing to himself ... in the same way as when he said, "They're all going there now ..."

Vaan eivät Matti ja Liisa siitä tunteesta toisilleen mitään virkkaneet. But Matti and Liisa didn't tell each other anything about that feeling.

Kulkivat he taas eivätkä ketään kohdanneet, ja jo alkoi pappila näkyä. They walked on again and met no one, and already the vicarage began to appear. Päivä oli jo puolessa, kun olivat kotoa lähteneet … eivät olleet ennen selvinneet lähtemään … ja nyt se oli jo kappaleen alenemaan päin. It was halfway through the day when they had left home ... they hadn't been able to leave before ... and now it was already going downhill. Oli lehmäin lypsyaika, ja joka talon tarhalta kohosi savu suorana ilmaan. It was milking time for the cows, and smoke billowed straight up into the air from every house in the barn. Liisa ajatteli, että jokohan heidän kotimiehensä lienee lypsänyt vai vastakohan savua tehnee… Ka, kun ei tullut sanotuksi, että palavakkanen on aitan ylähyllyllä … vaan ehkä se sen sieltä löytää. Liisa wondered if their househusband had milked or if he was making smoke... Ka, when it was not said that the fireplace was on the top shelf of the barn ... but maybe he would find it there. Sanoi sen Liisa Matillekin, ja sitä arveli Mattikin, että kyllä kai se sen sieltä löytää, kun lypsinkiulun ottaa. Liisa told Matt, and Matt thought that he would probably find it there when he took the milking label.

Matti ja Liisa tulivat tienhaaraan. Matti and Liisa came to a crossroads. Toinen, oikotie, vei niittyjä myöten suoraan pappilan pihan läpi kirkolle, mutta toinen, sama maantie, jota olivat tulleetkin, kierrätteli pappilan niityt ja pellot. One, a shortcut, led through the meadows straight through the vicarage yard to the church, but the other, the same country road they had come on, wound around the vicarage meadows and fields.

Tienhaarassa seisottui Matti ja odotti Liisaa, joka aina vähän jälempänä kulki. At a fork in the road, Matti stood waiting for Liisa, who always walked a little further ahead. Liisa istuutui tiepuoleen ja rupesi panemaan kenkiä jalkaansa … aina oli siinä kohti akkain tapana panna kengät jalkaan … eihän pappilan pihan läpi ilennyt avojaloin kulkea… Mutta Matti arveli, että tokko tuota nyt niittyjä myöten mentäneenkään… Liisa arveli, että totta kai niittyjä myöten, kun oli suorempi siitä. Liisa sat down on the side of the road and started to put on her shoes ... it was always the custom for a woman to put on her shoes ... it was not nice to walk barefoot through the vicarage yard ... But Matti thought that she would not have gone through the meadows ... Liisa thought that of course she would have gone through the meadows, as it was more direct.

Vaan siihen sanoi Matti, että pappilan herrasväki näkee heidät … ne istuvat aina rappusilla kesäiseen aikaan. But Matti said that the gentlemen of the parsonage see them ... they always sit on the steps in the summer.

Liisan mielestä se ei tekisi mitään, jos näkisivätkin … ovathan nuo ennenkin nähneet… Liisa thinks it wouldn't matter if they saw it ... they have seen it before...

Ei suinkaan se mitään tekisi, mutta ne kuitenkin ehkä huutavat sisään ja kysyvät, minnekkä matka, ja kuka siinä sitten rovastille selittelemään, että on Lapinlahden kirkolle menossa kuulemaan parempilahjaista pappia … saattaisi ajatella, että eikö niille enää oman pitäjän papit kelpaakaan … vaikka ei se sitä ehkä sanoisi. It wouldn't matter, but they might call in and ask which way they're going, and who's to explain to the rector that they're going to Lapinlahti church to hear a better priest ... might think that they don't want their own parish priests anymore ... although they might not say that.

—Sanotaan mentävän rautatietä katsomaan, sanoi Liisa. -"They say we're going to see the railway," said Alice.

Hm! ei sitä Matin mielestä oikein saattaisi sitäkään sanoa … ja jos ei hyvinkään tulisi rautatiellä käytyäkään ja sitten tulisi valehtelijaksi rovastin edessä. Mati doesn't think it's right to say that either ... and if you don't go to the railway station and then become a liar in front of the officer. Saattaahan sitä siihen sijaan palatessa kulkea pappilan kautta… You could always go through the rectory on your way back...

Sama kai se Liisasta oli … kulkipa tuota sitten mistä tahansa, kunhan häntä kulki… Pani häntä kuitenkin edes kengät jalkaansa, kun oli kerran ruvennut panemaan. I suppose it didn't matter about Alice ... no matter where she went, as long as she went... At least she put her shoes on her feet, once she started putting them on.

Ja Matti ja Liisa jatkoivat kulkuaan maantietä myöten. And Matti and Liisa continued along the road. Kiersivät niityt ja pellot, kulkivat pappilan kuistin suun sivuitse ja lähenivät kirkkoa. They wandered through the meadows and fields, passed along the side of the parsonage porch and approached the church.

Sakastin rappusille istuttiin lepäämään. We sat down to rest on the steps of the Sakasti. Matti laski konttinsa alimmaiselle rapulle, ja Liisa rupesi kenkiään riisumaan. Matti put his container down on the lowest crab, and Liisa started to take off her shoes.

Mutta silloin tuli yht'äkkiä sakastin perästä maantietä myöten koko pappilan herrasväki: rovasti, ruustinna, nuori herra ja ryökkinät ja vielä muutamia vieraita mukana, joita eivät Matti ja Liisa tunteneet. But then all of a sudden, from the back of the cloister, all the gentlemen of the parsonage came by road: the rector, the curate, the young lord and the robbers, and a few strangers with them, whom Matti and Liisa did not know. Eivät olleet ensin keksiäkään sakastin rappusilla istuvia, menivät jo sivuitse vähäisen, mutta silloin käänsi ruustinna sattumalta päänsä. At first they had not found those sitting on the steps of the vestry, they had already gone by the side of the little one, but then the whip turned her head by chance. Matti ruopaisi lakkiaan, ja Liisa nousi seisoalleen ja niiasi. Matti dredged his lacquer, and Liisa stood up and waved. Kaikki seisottvivat nyt puhelemaan. Everyone is now standing up to talk.

—Hyvää iltaa!—Ka, Matti ja Liisa!—Minnekkä te menette? -Good evening!-Ka, Matti and Liisa!-Where are you going? kysyttiin. was asked.

Liisa otti puhuakseen. Alice took the floor.

—Hyvää iltaa, herra rovasti … ja ruustinna … terve! … kotoapäinhän sitä tullaan … hyvää iltaa, ryökkynä … terve, terve! ... home sweet home ... good evening to you, you little shit ... hello, hello! … lähdettiin … ka, nuori herrahan se on … en ollut tunteakaan, kun on niin isoksi kasvanut … terve! ... let's go ... well, he's a young gentleman ... I didn't know him when he's grown so big ... hello! … lähdettiin vähän jaloittelemaan, hupsut, tässä ennen heinäntekoa … olisi Matti tahtonut talossakin käydä, mutta minä sanoin, ettei malteta … vaan tullessa oli aikomus poiketa… ... we went for a little walk, silly me, here before the haymaking ... Matti would have liked to visit the house, but I said I couldn't bear it ... but when we came back we were going to stop by...

—Vai niin, sanoi ruustinna lempeästi, ja rovasti kysyi, minnekkä oli matka. -"I see," said the Countess gently, and the Vicar asked her where she was going.

—Tännehän se on vähän matkan päähän … mikä tuonne lie, peninkulma ja vähän toistakin … Lapinlahden tien varteen. -It's a bit of a distance ... what's that way, a bend and a bit more ... along the Lapinlahti road.

—Onko matka Lapinlahdelle päin? -Is the journey to Lapinlahti?

—Sinnehän se on … sillä on tällä Matilla siellä sukulaisia muutamassa talossa … kuuluu sen talon rappusille näkyvän Lapinlahden kirkkokin. -There it is ... this Mati has relatives in a few houses there ... the church in Lapinlahti, visible on the steps of the house, is one of them. Ne ovat aina kutsuneet käymään, vaikka ei ole ennen tullut lähdetyksi.—Ketä ne on nämä herrasväen vieraat? They have always invited me to visit them, even though I have never been out before.-Who are these gentlemen visitors?

—Ne on meidän sukulaisia…

—Taitavat olla kaukaisiakin? -may be distant?

—Helsingistä ne on … ne on tulleet tänne rautatietä myöten. -From Helsinki they are ... they have come here by rail.

—Vai rautatietä? -Or the railway?

—Niin, totta kai nyt Matti ja Liisakin käyvät rautatietä katsomaan, kun kerran Lapinlahdelle menette? -Yes, of course now that you are going to Lapinlahti, Matti and Liisa will also visit the railway?

—Rautatietäkö? -Railways? … en tiedä … ei ole ollut siitä puhetta mitään… Mahtaisiko tuota ennättääkään, kun oli aikomus joutua huomiseksi tänne kirkkoon? ... I don't know ... there hasn't been any talk about it ... I wonder if I could get that done, since I was going to be in church tomorrow?

—Ainahan sitä saa kirkossa olla … pitää toki käydä, kun on kerran liikkeelle lähtenyt … ja saattaahan olla Lapinlahden kirkossa? -You're allowed to be in church ... of course you have to go, once you've set off ... and you might be in Lapinlahti church, right?

—Niin, no niin … kyllähän, vaikka eihän tuota ole puutetta papeista omassa pitäjässäkään. -Well, well ... yes, although there is no shortage of priests in my own parish either.

—Menkää nyt vain rautatietä katsomaan, kehoitti ruustinna yhä. -Just go and see the railway," still urged the stewardess.

Liisa katsoi Mattiin, mutta Matti ei virkkanut mitään… Liisa looked at Matt, but he didn't say anything...

—Jokohan olisi mennä … ei tiedä … kyllä kai siinä olisi katsomista. -I wonder if you should go ... I don't know ... I suppose there would be something to see.

—Ja ajaa sillä pitää myöskin vähän matkaa. -And you also have to drive it a bit.

—Ei toki meillä ole varoja lähteä semmoisella ajamaan … hyvä, kunhan saadaan nähdäkään, vanhat ihmiset. -Of course we don't have the funds to drive one ... well, as long as we get to see it, old people.

—Ei se maksa kuin puolen tavallista kyytipalkkaa … se on sama siinä matkustaa kuin jos puolella kyydillä ajaisi. -It doesn't cost more than half the normal fare ... it's the same as travelling with half the fare.

—Vähäkös se on se?… Ei meidän toki milloinkaan ole kannattanut kyydillä ajaa! -Is that it?... Of course, we never should have taken a ride!

Vaan ruustinna ei heittänyt toivoaan. But the whore did not give up hope. Hän tahtoi välttämättömästi, että toinenkin saisi saman hauskuuden nauttia kuin hän itsekin oli saanut. He desperately wanted someone else to have the same fun that he had had.

—Kyllä kannattaa, sanoi hän, ja kyllä teidän mieli alkaa tehdä siinä ajamaankin, kunhan näette, minkälainen se on … ja tulkaa sitten palatessanne pappilaan. -"Yes," he said, "it's worth it, and you'll be glad to drive it when you see what it's like ... and then come back to the parsonage.

Ja ruustinna heitti Matille ja Liisalle hyvästinsä ja lähti muiden jälkeen, jotka olivat jo alkaneet mennä. And the hostess bade Mati and Liisa goodbye and left after the others, who had already begun to leave.

Kun Liisa oli kenkänsä riisunut ja Matti taas konttinsa selkään sovittanut, jatkoivat he matkaansa. When Liisa had taken off her shoes and Matti had put his container back on, they continued their journey.

—Jos tuonne sitten mentäisiin, kun ne niin tingalle tahtovat? -Why don't we go there then, when they want to go there so badly? sanoi Liisa.

—Pitäneehän tuonne mennä!… Mikä niille sitten sanomaan, ettei ole käynytkään, kun sitä kysyvät? -You should have gone there!... So what's there to tell them you haven't been there when they ask?

Hykähdytti heitä vähän kumpaakin, Mattia ja Liisaa, nämä puheet, mutta eivät he siitä toisilleen mitään virkkaneet. Both Matt and Liisa were a little startled by this talk, but they didn't say anything to each other about it.

Teki Matin mieli kuitenkin ruveta vähän leikkiä laskemaan. However, Mat felt like playing a bit of a game of arithmetic.

—Minkä tähden sinä, Liisa, valehtelit ruustinnalle, että me mennään sukulaisiin? -Why did you, Alice, lie to the whip that we were going to the relatives?

Liisa otti nuhteen todeksi ja vastasi vähän vihaisesti… Liisa took the rebuke in her stride and replied a little angrily...

—Mitäs minä olisin sanonut? Olisit itse sanonut paremmin…

—Eipä silti, eipä silti, lepytteli Matti, hyvähän se oli, että jotain sanoit. -"No matter, no matter," Matti said, "it was good that you said something.

Jo leppyi Liisakin… Already Alice was at peace...

—Et vain sinä olisi sitäkään keksinyt … olla jörötit etkä saanut sanaa suustasi. -You're the only one who couldn't have thought of that either ... to be a bunch of grumblers and not get a word in edgewise.

Kulettiin kirkonkylän talojen ohitse, sivu peltojen ja kuistin suiden. We passed the houses in the church village, the side of the fields and the porch. Peltojen halki kulki maantie, poikkesi sitten kylän portilta metsään, ja metsän käänteeseen katosivat kohta talot ja talojen pellot. The road passed through the fields, then turned from the village gate into the forest, and at the turn of the forest the houses and fields of houses soon disappeared.

Yhtä metsäistä taivalta oli melkein Lapinlahden kirkonkylään saakka, muuan niitty välillä vain, sen tiesivät Matti ja Liisa ja kiiruhtivat kulkuaan öiseen aikaan viileän ollessa. There was a forested path almost as far as the church village of Lapinlahti, with only a meadow in between, Matti and Liisa knew, and they hurried on into the night when it was cool. Tie taipui milloin notkoksi alas, ja silloin humahti suosta kulkevia vastaan jäähtynyt ilma, mutta kovemmilla mailla lehahti aina kangaskanervan lämmin tuoksu. The road sometimes bent down into a hollow, and then the cool air would rush against those passing through the bog, but on the harder ground there was always the warm smell of heather. Kaste oli jo tiepuoleen nurmikolle laskeutunut, ilta kului ja yö läheni, mutta ei näkynyt vielä mökkiä, jossa oli määrä levähtää. The dew had already settled on the grass by the side of the road, the evening passed and night was approaching, but there was still no sign of the hut where we were to rest. Ja seisottumatta ja toisilleen paljoa puhumatta kävelivät Matti ja Liisa kärrynpyörän kovaa jälkeä, toinen toista, Matti vähän edellä, Liisa kokien jälessä tulla. And without stopping and without talking much to each other, Matti and Liisa walked hard on the wheel of the cart, one after the other, Matti a little ahead, Liisa a little behind.

Jo oli puolen aamurupeamaa aurinko kirkkaalta taivaalta lämmittänyt maantien multaa ja kiviä Isonharjun jyrkässä törmässä. By mid-morning, the sun in the clear sky was already warming the dirt and stones of the road on the steep slope of the Big Ridge. Pettänyt oli Mattia ja Liisaa uni yöpaikassa, makuuttanut pimeässä saunassa isoon päivään… Saapa nähdä, ennättääkö enää rautatielle? Matt and Liisa had been deceived by sleep in the night, lying in the dark sauna for a long day... Let's see, will they make it to the railway? Puolen peninkulmaa oli vielä Lapinlahden kirkonkylään, tienhaaran kohtaan, josta oli, mikä lie vielä ollutkaan, siihen paikkaan, jossa rautatien likeltä näki, eikä se kuulunut ollenkaan näkyvän vielä tienhaaraan. It was still half a mile to the church village of Lapinlahti, to the fork in the road, from where it was, whatever it still was, to the place where the railway was visible, and it didn't seem to be visible at all. Puolen päivän aikaan kuului pitävän olla perillä, jos mieli nähdä—niin olivat mökissä tienneet kertoa… By noon, they said, you should be there if you wanted to see - so the cottage knew to tell you...

Tavallista kiiruummin astuivat Matti ja Liisa, ponnistellen mäkeä ylös. Matti and Liisa were faster than usual, pushing their way up the hill. Kuumunut multa jo Liisan jalkopohjia poltteli, ja Matin kantapäätä hankasi kenkä. The hot dirt was already burning Liisa's feet, and Mati's heel was getting a shoe. Päivä hellitteli niskaan melkein kuin keskipäivällä. The day was almost like noon.

—Odotahan nyt, Matti … elähän nyt semmoista kyytiä … kun olisi otettu hevonen … olisihan se joutanut… -Come on, Matti ... don't give me such a ride ... if you had taken a horse ... it would have had to ...

—Mikäs tässä on jalan kävellessä … tässähän tämä menee, kun on mennyt tähänkin asti. -What it's like to walk on your feet ... here we go, as we've been going so far.

—Kyllä kai tämä menee … vaikka ei taitaisi sinunkaan kantapääsi enää hyvin kävelyä kaivata. -I guess it's all right ... although I don't think your heel needs much walking either.

—Totta kai tässä kävellä pitää, ei kai taival istumallakaan kulu… -Of course you have to walk, you can't walk sitting down...

—Eiköhän kuitenkin istuttaisi vähän lepäämään … ei ole istuttu sitten, kun mökistä lähdettiin. -How about sitting down for a rest ... we haven't sat down since we left the cottage.

—Joko sinua uuvuttaa? -Are you exhausted?

—Kun ei olisi lähdetty koko matkalle! -I wish we hadn't gone all the way!

—Käännytäänkö takaisin? -Should we turn back?

—Käydään häntä nyt katsomassa, kun kerran sitä varten on tullut lähdetyksi … vaan en minä enää toista kertaa lähde.—Kyll' on pitkältä vielä tätäkin törmää … tuonne ylös … ka, mikä se on tuo tuolla tiepuolessa? -Let's go and see him now, since that's what we've been sent for ... but I won't go a second time.-It's a long way from here ... up there ... well, what's that on the side of the road? —Missä? … kivihän se on… ... it's a rock...

—Ei, vaan kiven kupeellapa?… Ihminen!… Eikö totta niin ole Matliena? -No, but on a stone's heel?... Human!.... Isn't that true, Matliena?

Kuppari-Lienahan se istui siinä kiven kupeella maantieojan toisella puolen ja tupakoi lyhyestä savinysästään. He was sitting on a rock on the other side of the road, smoking from his short clay nose.

—No, mistä se on Matliena tähän tullut? -No, where has Matliena come from?

—Tuolta minä tulen Lapinlahdelta päin … alkoi kovin raukaisuttaa matkan teko, niin rupesin tässä jalkojani lepuuttelemaan … eikö liene ukkonen ilmassa? -This is where I come from in Lapinlucht ... I was getting very tired of making the journey, so I started to rest my feet here ... isn't there thunder in the air?

—Mitä asiaa sillä oli Matlienalla Lapinlahdelle? -What business did it have with Matliena in Lapinlahti?

—Mitäpä sitä muuta lienee tänne asti kuin rautatietä katsomaan … pitihän lähteä kerran liikkeelle, kun ovat jo kaikki muut ennen käyneet, eikä ne kylissä muusta puhukaan … niin että häpeähän tuo on hierojalle, kun muut puhuvat, eikä itse tiedä mitään … en malttanut olla, niin läksin pyhäiltana käymään… -I guess there's nothing else to do all the way here but to see the railway ... I had to go out once, when everyone else has been there before, and they don't talk about anything else in the villages ... so it's a shame for the masseur when others talk and he doesn't know anything ... I couldn't bear to be, so I went on a Sunday evening...

—Jalanko sitä on kulettu? -Is it a gold-plated leg?

—Eipähän sitä köyhällä hevostakaan lie … eikäpähän nuo rikkaat kyytiinsä ottane. -It's not as if the poor had a horse ... and the rich didn't take them. Huttulan talon isäntäkin lähti samana päivänä kuin minäkin tänne itsekseen ajamaan, vaikka minä tahallani sen kuullen saunassa käkesin … olisi se toki toinen ihminen kyytiinsä ottanut, jota kerran oli niin monta kertaa kupattu ja hierottu … mutta mitäs rikas huolii … verekset sarven sijat sillä on nytkin leveissä leuoissaan … katsokaapahan, kun satutte näkemään, eikö ole … vaan viimeinen kerta se nyt toki saapi ollakin, että saavat minut siinä talossa saunaan lähtemään … hakekoot muualta kupparin.—Tämä on sitten vielä niin talotonta taivalta koko matka, huokasi Matliena lopuksi. The master of the house in Huttula left the same day as I did to drive here by himself, even though I deliberately cackled in the sauna in his presence ... he would have taken another person with him, who had once been so often hooded and rubbed ... but what does the rich man care ... he has the bloody horns in his wide jaws even now ... you'll see when you happen to see him, won't you ... but it must be the last time they make me go to the sauna in that house ... let them get a cup elsewhere.-This is still such a farmless journey, Matliena sighed in conclusion.

—Talotonta on taivalta … muutama mökki vain tuolla tien vieressä. -We are in the middle of nowhere ... just a few cottages on the side of the road.

—Hupsu sitä on, kun lähtee kaikkien kummituksien tähden tämmöisiä taipalia kulkemaan … pitäisihän nuo vanhan ihmisen uskoa semmoiset katsomattakin … hupsuja olette tekin, kun menette! -"Foolish it is to go on such a journey for the sake of all the ghosts ... an old man should believe such things without looking at them ... foolish you are too, when you go!

—Ei me tiedetä vielä, jos mennäänkään … ja tokkopa mentäneenkään? -We don't know yet if we're going ... and if we are?

—Minnekkäs te sitten menette? -Where are you going then?

—Lapinlahden kirkkoon me aiottiin. -We were going to the Church of the Gulf of Lapland.

—Aikokaapa minne tahansa, mutta rautatielle se teidät kuitenkin riipaisee … riipaisipahan minutkin… -Wherever you go, but it's the railway that will get you ... it'll get me too...

—Ja näkikö Matliena sen? -And did Matliena see it?

—Näinhän minä. -Yes, I do.

—Hyvinkös oli? -Was it good? No, minkälainen se oli? Well, what was it like?

—Olihan se … kummahan se oli… kumma, kumma… en minä olisi semmoiseksi uskonut. -It was ... it was ... strange, strange ... I would not have thought so.

—Kulki pyörien päällä? -Wheel on wheels?

—Monienkin pyörien päällä kulki … ja kun me seistiin siinä sen huoneen edessä, jonka eteen ne sen ajaa … ja alettiin odottaa… -wheeled on many of them ... and as we stood there in front of the room in front of which they drive it ... and began to wait ...

—Mihinkä aikaan se tulee? -What time does it come?

—Ei siihen kauan aikaa ole enää sen tuloon … puolen päivän aikaan se tulee. -It won't be long before it comes ... at noon it will.

—Nyt on kohta jo aamiaisten aika… -Now it's almost breakfast time...

—Saatte sitä kiireesti kulkea, jos mieli ennättää näkemään… -You'll have to hurry to get there, if you feel like it...

—Me aiottiin olla ensin kirkossa ja sitten mennä sitä katsomaan, jos niiksi tulisi … odottaneehan tuo toki kirkkoajan, ennenkuin lähtee … odottihan tuo ennen. -We were going to be in church first and then go and see it, if it came to that ... of course he would wait until church time before he left ... he used to wait.

—Odottiko? -Did you?

—Vettä kulkiessaan odotti kirkon rannassa koko kirkkoajan. -Water passing by waited on the beach of the church during the whole church time.

—Sepä se on, ettei se maata kulkiessaan näy odottavankaan … tulee ensin aika kyytiä ja sitten seisoo hyvin vähän aikaa, kun lähtee uudelleen ajamaan … keskellä kirkkoaikaa… -that's the thing, it doesn't even seem to wait when it's driving on the ground ... it comes for a while and then stops for a very short time when it starts driving again ... in the middle of church time...

—Vaan minä en lähde, Matti, koko rautatielle, jos pitää keskellä kirkkoaikaa … saat mennä itseksesi… -But I won't go, Matti, all the way to the railway, if you have to go in the middle of church time ... you'll have to go yourself...

—Milloinkas sinä sen sitten näet? -How do you see it then?

—Vähät minä siitä, jos en näekään … ja niinpä tuo jalkojakin pakottaa, että … en minä rupea sentähden syntiä tekemään. -I'll be damned if I don't see ... and so the feet are forced, that ... I won't sin for that reason.

—Mitäs syntiä siinä? -What's the sin in that?

—Vai ei syntiä? -Or not sin? mikäs se on sitten syntiä, jos ei se, kun keskellä kirkkoaikaa…? what is sin then, if not the fact that in the middle of church time...?

Matti ei virkkanut mitään, vaikka Liisa odotti, että hän olisi ruvennut väittämään, ettei se mitään syntiä ole, jota Liisa synniksi sanoi. Matti said nothing, although she expected him to start arguing that it was no sin, which she said was a sin.

—Onko se sitten paljon tuolla puolen kirkon? -Is it then much beyond the church? piti Liisan kysyä, kun eivät muut mitään virkkaneet? Lisa had to ask, when no one else was crocheting anything?

—On sinne tienhaarasta vielä hyvästikin ruotsinvirsta. -There's still a goodbye Swedish stream at the crossroads.

—Semmoinen matka vielä … tämmöisessä paahteessa … kun edes tuulisikaan vähäisen! -Such a journey yet ... in such a heat ... when there is even a little wind!

—Mistä kohti se tie eroaa sinne? -Where does the road diverges to get there? kysyi Matti.

—Se eroaa … tästä kun vähän matkaa menette ja laskeutte mäen alle ja nousette toisen mäen päälle, niin sen mäen päältä se eroaa … se lähtee oikeaan käteen ja tämä tie viepi suoraan kirkolle … on siinä punaiseksi maalattu viitta, joka osoittaa sinne päin, minnekkä mennä … kyllä te löydätte… -It diverges ... from here when you go a little way and go down under a hill and go up another hill, then at the top of that hill it diverges ... it goes off to the right hand and this road leads straight to the church ... there is a sign painted red, showing you which way to go ... you will find it ...

Ja löysivätkin Matti ja Liisa tienhaaran etsimättä … siitähän se erosi oikeaan käteen mäen päältä, ja niin oli merkit kuin Matliena oli sanonut. And Matti and Liisa found the fork in the road without looking for it ... that's where it diverged to the right from the top of the hill, and that was the sign as Matliena had said. Tienhaaraan tultua näkyi kirkkokin vähän alempana laaksossa. As you came to the fork in the road, you could see the church a little further down the valley.

Liisa seisottui sitä katselemaan, mutta Matti kääntyi arvelematta oikeaan käteen. Liisa stopped to look at it, but Matti, without thinking, turned to his right hand.

—Sinnekös sinä menetkin? -Isn't that where you're going? kysyi Liisa Matin jälkeen.

—Minnekäs minä sitten? -Where shall I go then?

—Eihän sitä kirkkoaikana … kuulehan … odotahan! -It's not church time ... listen ... wait a minute!

—Eihän nyt vielä mikä kirkkoaika … tule, jos tulet … ei tässä jouda vitkailemaan. -What time is it for church ... come if you come ... no need to wait.

—Voi hyvä isä! -Oh, dear father!

Mutta Matti yhä meni menemistään eikä odottanut … sitähän on jumalaton! But Matti still went on his way and didn't wait ... that's ungodly! … ja Liisan täytyi tulla perässä… Eihän tässä tainnut mikään muukaan auttaa, jos ei mieli erota toisistaan… Vaan missä sitä sitten yhyttäisi toisensa, kun toinen menisi sinne, toinen tänne … näin vierailla mailla vielä… Ehkä tuolta vielä kirkkoonkin ennättäisi, kun oikein koettaisi olla sukkelana… ... and Liisa had to follow... Nothing else could help, if you don't want to be apart... But where would you meet each other, when one would go here and the other would go there ... in such a foreign land... Maybe you could even get to church from there, if you tried to be nice...

—Odotahan, Matti … kyllä minä tulen … elähän jätä! -Oh, Matti ... I will come ... don't leave me!

Ja Matin perään koki Liisa pyrkiä, jaloillaan kiireesti kaaputellen maantien kuumunutta hiekkaa ja hameensa helmoja aina vähän väliä kouriinsa kooten. And it was after Mati that Liisa felt herself trying to follow, her feet scrabbling hurriedly over the hot sand of the road and the skirts of her skirt in her hands every now and then. Hänen edellänsä kulki Matti, kiireenlaiseen väännätellen, siniset piikkohousut haaroistaan vuorotellen veppaisten. In front of him walked Matti, twisting in a hurried manner, his blue spiked trousers alternating between his arms.