×

Χρησιμοποιούμε cookies για να βελτιώσουμε τη λειτουργία του LingQ. Επισκέπτοντας τον ιστότοπο, συμφωνείς στην πολιτική για τα cookies.


image

Yle Uutiset, Maanantai 16.3.2015

Maanantai 16.3.2015

Venäjän presidentti Vladimir Putin oli maanantaina julkisuudessa ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen.

Putin tapasi Pietarissa Kirgisian presidentin. Ennen maanantaita Putin oli poissa televisiosta ja muusta mediasta 10 päivää.

Se on harvinaista. Yleensä Putin on Venäjän televisiossa joka päivä. Hallituksen virkamiehet eivät kertoneet, missä Putin on. Siksi Venäjällä ja ulkomailla liikkui paljon huhuja. Huhujen mukaan Putin oli kuollut tai sairas. Yksi huhu väitti, että Putinille syntyi lapsi Sveitsissä. Yhden huhun mukaan joku yritti siirtää Putinin pois presidentin virasta. Putin ei maanantaina kertonut, miksi hän oli poissa julkisuudesta.

Hän sanoi vain, että ilman huhuja elämä on tylsää. Suomalaisia vanhuksia hoidetaan tulevaisuudessa enemmän kotona ja vähemmän laitoksissa.

Moni vanhus haluaa asua kotona. On myös yhteiskunnalle halvempaa hoitaa vanhuksia kotona kuin laitoksissa. Asiantuntijat sanovat, että kotihoitoa täytyy parantaa.

He sanovat, että hoitajia täytyy olla enemmän kuin nyt. Silloin hoitaja voi olla kauemmin jokaisen vanhuksen luona. Hoitajan täytyy huolehtia, että vanhus syö ruokaa ja ottaa lääkkeet. Vanhus täytyy myös auttaa suihkuun. Häneltä täytyy kysyä, miten hän voi ja mitä hänelle kuuluu. Asiantuntijat sanovat, että täytyy kirjoittaa laki siitä, mitä asioita hoitajan täytyy tehdä vanhuksen kotona.

Saksalainen firma 4K Invest ostaa Anttilan tavaratalot.

Suomalainen Kesko myy Anttilan miljoonalla (1 000 000) eurolla.

Hinta oli halpa siksi, että Anttilalla on mennyt huonosti jo monta vuotta. Esimerkiksi viime vuonna Anttila teki tappiota 64 miljoonaa euroa. Anttilalla on Suomessa 31 tavarataloa ja verkkokauppa.

Lisäksi sillä on kauppoja Virossa ja Latviassa. Anttilan 1500 työntekijää saavat pitää työpaikkansa. Järvien jäät laulavat ja paukkuvat nyt koko Suomessa.

Jää suurenee päivällä, kun aurinko lämmittää sitä.

Kun jää suurenee, se paukkuu ja kilisee rannalla. Yöllä kun on kylmä, jää pienenee ja halkeaa. Silloin se napsuu ja paukkuu. Jäät pitävät konserttia joka kevät.

Maanantai 16.3.2015 Monday 16.3.2015

Venäjän presidentti Vladimir Putin oli maanantaina julkisuudessa ensimmäistä kertaa pitkän tauon jälkeen. On Monday, Russian President Vladimir Putin was in public for the first time after a long break.

Putin tapasi Pietarissa Kirgisian presidentin. Putin met the president of Kyrgyzstan in St. Petersburg. Ennen maanantaita Putin oli poissa televisiosta ja muusta mediasta 10 päivää. Before Monday, Putin was absent from television and other media for 10 days.

Se on harvinaista. It is rare. Yleensä Putin on Venäjän televisiossa joka päivä. In general, Putin is on Russian television every day. Hallituksen virkamiehet eivät kertoneet, missä Putin on. Government officials did not say where Putin is. Siksi Venäjällä ja ulkomailla liikkui paljon huhuja. Therefore, many rumors circulated in Russia and abroad. Huhujen mukaan Putin oli kuollut tai sairas. According to rumors, Putin was dead or sick. Yksi huhu väitti, että Putinille syntyi lapsi Sveitsissä. One rumor claimed that Putin had a child in Switzerland. Yhden huhun mukaan joku yritti siirtää Putinin pois presidentin virasta. According to one rumor, someone tried to remove Putin from the presidency. Putin ei maanantaina kertonut, miksi hän oli poissa julkisuudesta. On Monday, Putin did not say why he was out of the public eye.

Hän sanoi vain, että ilman huhuja elämä on tylsää. He just said that without rumours, life is boring. Suomalaisia vanhuksia hoidetaan tulevaisuudessa enemmän kotona ja vähemmän laitoksissa. In the future, Finnish elderly will be cared for more at home and less in institutions.

Moni vanhus haluaa asua kotona. Many elderly people want to live at home. On myös yhteiskunnalle halvempaa hoitaa vanhuksia kotona kuin laitoksissa. It is also cheaper for society to care for the elderly at home than in institutions. Asiantuntijat sanovat, että kotihoitoa täytyy parantaa. Experts say home care needs to be improved.

He sanovat, että hoitajia täytyy olla enemmän kuin nyt. They say there must be more nurses than there are now. Silloin hoitaja voi olla kauemmin jokaisen vanhuksen luona. Then the caretaker can be longer with each elder. Hoitajan täytyy huolehtia, että vanhus syö ruokaa ja ottaa lääkkeet. The nurse must make sure that the elderly person eats food and takes his medicine. Vanhus täytyy myös auttaa suihkuun. The elderly must also be helped to shower. Häneltä täytyy kysyä, miten hän voi ja mitä hänelle kuuluu. You have to ask him how he is and how he feels. Asiantuntijat sanovat, että täytyy kirjoittaa laki siitä, mitä asioita hoitajan täytyy tehdä vanhuksen kotona. Experts say that a law needs to be written about what things a caregiver must do in an elderly person's home.

Saksalainen firma 4K Invest ostaa Anttilan tavaratalot. The German company 4K Invest buys Anttila department stores.

Suomalainen Kesko myy Anttilan miljoonalla (1 000 000) eurolla. Finnish Kesko sells Anttila for one million (1,000,000) euros.

Hinta oli halpa siksi, että Anttilalla on mennyt huonosti jo monta vuotta. The price was cheap because Anttila has been doing badly for many years. Esimerkiksi viime vuonna Anttila teki tappiota 64 miljoonaa euroa. For example, last year Anttila made a loss of 64 million euros. Anttilalla on Suomessa 31 tavarataloa ja verkkokauppa. Anttila has 31 department stores and an online store in Finland.

Lisäksi sillä on kauppoja Virossa ja Latviassa. It also has stores in Estonia and Latvia. Anttilan 1500 työntekijää saavat pitää työpaikkansa. Anttila's 1,500 employees will be allowed to keep their jobs. Järvien jäät laulavat ja paukkuvat nyt koko Suomessa. Lake ice is now singing and banging all over Finland.

Jää suurenee päivällä, kun aurinko lämmittää sitä. Ice expands during the day when the sun warms it.

Kun jää suurenee, se paukkuu ja kilisee rannalla. When the ice gets bigger, it bangs and rattles on the beach. Yöllä kun on kylmä, jää pienenee ja halkeaa. At night, when it's cold, the ice shrinks and cracks. Silloin se napsuu ja paukkuu. Then it clicks and bangs. Jäät pitävät konserttia joka kevät. The ice holds a concert every spring.