×

Χρησιμοποιούμε cookies για να βελτιώσουμε τη λειτουργία του LingQ. Επισκέπτοντας τον ιστότοπο, συμφωνείς στην πολιτική για τα cookies.


image

Ykkösaamun Kolumni, On helmee olla myös amis

On helmee olla myös amis

Eri koulutustien valinneet tapaavat kilpailla valintansa paremmuudesta. Jo minun kouluaikoinani ammattikoululaiset naureskelivat, että lukiolaiset tuhlaavat kolme vuotta elämästään jonninjoutavaan ja sitten pitää opiskella ammatti erikseen. Kestää kauan päästä tienaamaan, ja siinä vaiheessa amiksen käyneellä on jo monen vuoden työura takana ja elämä lähtenyt aikuisvaihteella eteenpäin. Lukiolaiset taas puolustautuivat arvelemalla pääsevänsä parempiin ja arvostetumpiin töihin pitemmän opintoputken päätteeksi.

Lamat, työttömyys ja kaikenlainen maailman murros on vienyt pohjaa vastakkainasettelulta. Kumpikaan reitti ei anna takuita pysyvästä, tasaisesta toimeentulosta saati hyvästä palkasta enää nykyään. Erikoisempikin polku voi johtaa kelpo työuraan. Elämä on epävarmaa.

Kun tulin ammattikouluun töihin, opiskelijat tuntuivat lähtökohtaisesti olettavan, etten arvostaisi heitä. Heillä oli ikään kuin koko kouluajan imettynä asenne: miten minä, itse lukioni ja yliopistoni käynyt opettaja, voisin arvostaa heitä, joiden peruskoulumenestys ei ole ehkä ollut loistokasta tai joiden tavoitteena ei ole istua koulun penkillä vuosikymmeniä. Peruskoulun jäljiltä monelle ammattikoulun valinneelle opiskelijalle on annettu mielikuva: pilaat elämäsi jos valitset ammattikoulun. Mutta enhän voisi tehdä työtäni ellen arvostaisi opiskelijoita ja niitä aloja, joille he kouluttautuvat. Miksi kaikkien täytyisi tehdä samoja valintoja ja elää samalla tavalla?

Olen aina ollut kieliin suuntautunut, mutta muutahan en osaakaan. Minusta on suorastaan taikuutta, että joku osaa hitsata. Eräs nuori kertoi että oli saanut ensimmäiset hitsausoppinsa sedältään jo nuorena ja siksi kehittynyt siinä taitavaksi. Oli ihanaa nähdä se kukoistus, mihin tuokin nuori puhkesi, kun pääsi koulussa tekemään sitä, missä onnistui ja oli hyvä.

Kun odotin esikoistani, kysyivät opiskelijat, petynkö, jos lapsestani tulee samanlainen kuin he. Se tuntui pahalta. Vastasin ihmettelemällä, miksi pettyisin. Kunpa opiskelijani olisivat vapaita tuntemaan aitoa ammattiylpeyttä. Sen ansiosta syntyy halu tehdä työnsä niin hyvin kuin osaa ja kehittyä taidoissaan. Sitä haluaisin lapsellenikin: kykyä tehdä itselleen sopivia valintoja ja iloita niistä.

Kovin moni ulkopuolinen olettaa, että on kauheaa opettaa ammattikoulussa, kun eihän niitä amislaisia kiinnosta mikään. Aikoinaan iloitessani uudesta työstäni minulta kysyttiin, miten uskalsin hakea ammattikouluun töihin. (Samaa minulta oli kyselty aikoinaan kun sain töitä vankilakoulusta.) En edes osaa kuvitella, mikä voisi olla houkutin, joka saisi minut vaihtamaan työtäni mihinkään muuhun.

Ammattikoulutusta tuodaan turhan usein esille jonkinlaisena huonompana vaihtoehtona. Helposti puhutaan siitä, miten surkeaa on, kun tutkimusten mukaan ammattikoulun käyneiden vanhempien lapset menevät yleensä myös ammattikouluun. Siitä välittyy ikävä piiloviesti siitä, ettei saisi olla ylpeä ja iloinen ammatinvalinnastaan. Tähtäimenä tuskin toivottavasti ainakaan on alun perin ollut ammattikoulun väheksyntä, vaan se, että minkään opintopolun ei pitäisi olla ennalta määritetty automaatio. Peikkona nähdään tilanne, jossa toisenlaisesta tulevaisuudesta ja urasta haaveileva ei saa riittävää tukea, ohjausta ja eväitä valita haluamaansa. Yhtä lailla korkeakoulutettujen vanhempien lasten pitäisi olla vapaita valitsemaan ammattikoulu kuin ammattikoulun käyneiden vanhempien lasten ymmärtää, että hekin voivat hakeutua korkeakouluihin. Ja kummankin panosta elämässä arvostettaisiin. Saa iloita siitä, että joku opiskelee pitkään ja vaikka lääkäriksi, ja olla yhtä ylpeä ja iloinen siitä, että toinen löytää paikkansa kylmäasentajana. Olisi aika arvostaa kaikkea koulutusta. Minkään polun valinneiden ei tarvitsisi ylentää itseään alentamalla muita.

Tunneillani on opiskelijoiden aloitteesta keskusteltu niin latinan kielen asemasta aikaisempana maailmankielenä kuin sosiaaliturvajärjestelmän epäkohdista. Ruotsin kursseille osallistuu nuoria, joiden ei olisi edes pakko. On vaikea tunnistaa mielikuvaa hälläväliänuorista, joita ei mikään kiinnostaisi. Toisinaan meistä yhteisten aineiden opettajista tuntuu, että ammattikoulutuksen houkutusta lisäämään (tai kenties sittenkin vain kuluja vähentämään?) ehdotetaan keinoksi turhaksi leimattujen yhteisten aineiden ja yleensäkin lähiopetustuntien vähentämistä. Oman kokemukseni mukaan opiskelijat eivät näitä aineita hyljeksi. Tällä tiellä lähdetään murentamaan hyvää koulutusperustaa. Myös ammattikoulun valinneille nuorille on perinteisesti annettu ja täytyy jatkossakin antaa yhtäläisesti eväitä oppia ajattelemaan, pohtimaan näkemyksiään eri näkökulmista, olemaan uteliaita ja vaikka kouluttautumaan lisää tai uudelle alalle, jos intoa riittää ja tahto vaikka myöhemmin sellaiseen syntyy.

On helmee olla myös amis |cool|||student It's great to be an amis too 成为阿米斯也是一颗宝石

Eri koulutustien valinneet tapaavat kilpailla valintansa paremmuudesta. |educational path|those who chose|meet|compete|their choice|superiority of choice Those who have chosen different pathways tend to compete to see which one is better. Jo minun kouluaikoinani ammattikoululaiset naureskelivat, että lukiolaiset tuhlaavat kolme vuotta elämästään jonninjoutavaan ja sitten pitää opiskella ammatti erikseen. ||my school days|vocational students|laughed at||high school students|waste|||of their lives|nonsense|||||profession|separately Even in my school days, vocational school students used to laugh that high school students wasted three years of their lives on something or other and then had to study a profession separately. Kestää kauan päästä tienaamaan, ja siinä vaiheessa amiksen käyneellä on jo monen vuoden työura takana ja elämä lähtenyt aikuisvaihteella eteenpäin. Takes|a long time|to get|earning||||having graduated|having attended|||||work career|behind him|||has progressed|adult mode|forward It takes a long time to start earning, and by the time you've graduated from university, you've already had many years of work and life has moved on to adulthood. Lukiolaiset taas puolustautuivat arvelemalla pääsevänsä parempiin ja arvostetumpiin töihin pitemmän opintoputken päätteeksi. high school students|on the other hand|defended themselves|by assuming|they would get|better||more prestigious||longer|study path|at the end High school students, on the other hand, defended themselves by thinking they would get better and more prestigious jobs at the end of a longer study period.

Lamat, työttömyys ja kaikenlainen maailman murros on vienyt pohjaa vastakkainasettelulta. Recessions|unemployment||all kinds of|world|transformation||taken away|foundation|confrontation Recessions, unemployment and all kinds of global change have taken the edge off confrontation. Kumpikaan reitti ei anna takuita pysyvästä, tasaisesta toimeentulosta saati hyvästä palkasta enää nykyään. either|route|||guarantees|permanent|steady|livelihood|let alone|good salary|salary|| Neither route guarantees a stable, steady income, let alone a good salary, any more. Erikoisempikin polku voi johtaa kelpo työuraan. more special|path||lead to|a decent|career Even a more unusual path can lead to a good career. Elämä on epävarmaa. ||uncertain

Kun tulin ammattikouluun töihin, opiskelijat tuntuivat lähtökohtaisesti olettavan, etten arvostaisi heitä. ||vocational school|||seemed|initially|assuming|that I|would appreciate| When I came to work at a vocational school, the students seemed to assume that I didn't value them. Heillä oli ikään kuin koko kouluajan imettynä asenne: miten minä, itse lukioni ja yliopistoni käynyt opettaja, voisin arvostaa heitä, joiden peruskoulumenestys ei ole ehkä ollut loistokasta tai joiden tavoitteena ei ole istua koulun penkillä vuosikymmeniä. ||like|||school years|sucked in|attitude|||myself|my high school||my university||||appreciate|||basic school performance|||||brilliant|||goal||||school's|school bench|for decades They had an attitude that had been impregnated throughout their schooling: how could I, a teacher myself, having gone to high school and university, appreciate those whose primary school performance may not have been brilliant or whose ambition is not to be on the school bench for decades. Peruskoulun jäljiltä monelle ammattikoulun valinneelle opiskelijalle on annettu mielikuva: pilaat elämäsi jos valitset ammattikoulun. basic school|after basic school||vocational school|choosing vocational school|the student||given|image|you ruin|your life||you choose|vocational school After primary school, many students who have chosen a vocational school have been given the impression: you will ruin your life if you choose a vocational school. Mutta enhän voisi tehdä työtäni ellen arvostaisi opiskelijoita ja niitä aloja, joille he kouluttautuvat. |I wouldn't|could|do|my work|unless|appreciate|students|||fields|to which||are training Miksi kaikkien täytyisi tehdä samoja valintoja ja elää samalla tavalla? ||should||the same|choices|||| Why should everyone make the same choices and live the same way?

Olen aina ollut kieliin suuntautunut, mutta muutahan en osaakaan. ||||oriented towards||anything else||can do I have always been inclined towards languages, but I can't do anything else. Minusta on suorastaan taikuutta, että joku osaa hitsata. ||outright|magic||||weld I think it's downright magic that someone knows how to weld. Eräs nuori kertoi että oli saanut ensimmäiset hitsausoppinsa sedältään jo nuorena ja siksi kehittynyt siinä taitavaksi. a certain|young|||||first|welding lessons|his uncle||as a youth|||developed into||skilled at it A young person said that they had received their first welding lessons from their uncle at a young age and had thus become skilled in it. Oli ihanaa nähdä se kukoistus, mihin tuokin nuori puhkesi, kun pääsi koulussa tekemään sitä, missä onnistui ja oli hyvä. |wonderful|||flourishing||that||burst forth||you got||doing that|||succeeded||| It was wonderful to see the blossoming of that young person when they got to do in school what they succeeded at and were good at.

Kun odotin esikoistani, kysyivät opiskelijat, petynkö, jos lapsestani tulee samanlainen kuin he. |I was waiting|my firstborn|asked||I will be disappointed||my child||the same|| When I was expecting my first child, the students asked me if I would be disappointed if my child turned out to be like them. Se tuntui pahalta. |felt|bad It felt bad. Vastasin ihmettelemällä, miksi pettyisin. I responded|wondering||I would be disappointed I responded by wondering why I would be disappointed. Kunpa opiskelijani olisivat vapaita tuntemaan aitoa ammattiylpeyttä. I wish|my students|would be||to feel|genuine|professional pride I wish my students were free to feel genuine professional pride. Sen ansiosta syntyy halu tehdä työnsä niin hyvin kuin osaa ja kehittyä taidoissaan. |thanks to|arises|desire||one's work||||||improve skills|skills Sitä haluaisin lapsellenikin: kykyä tehdä itselleen sopivia valintoja ja iloita niistä. ||to my child||||suitable|||| That's what I want for my child: the ability to make choices that suit him or her and to enjoy them.

Kovin moni ulkopuolinen olettaa, että on kauheaa opettaa ammattikoulussa, kun eihän niitä amislaisia kiinnosta mikään. very||outsider||||terrible||vocational school||after all||vocational students|interests|anything Aikoinaan iloitessani uudesta työstäni minulta kysyttiin, miten uskalsin hakea ammattikouluun töihin. In the past|when I was celebrating||my job||was asked||I dared|apply to|vocational school| (Samaa minulta oli kyselty aikoinaan kun sain töitä vankilakoulusta.) |||asked|at that time||||prison school En edes osaa kuvitella, mikä voisi olla houkutin, joka saisi minut vaihtamaan työtäni mihinkään muuhun. |||||||incentive||||to change|||

Ammattikoulutusta tuodaan turhan usein esille jonkinlaisena huonompana vaihtoehtona. vocational training||||to the fore|some kind of|inferior|option Helposti puhutaan siitä, miten surkeaa on, kun tutkimusten mukaan ammattikoulun käyneiden vanhempien lapset menevät yleensä myös ammattikouluun. ||||pathetic|||the studies||vocational school|having attended|parents||||| Siitä välittyy ikävä piiloviesti siitä, ettei saisi olla ylpeä ja iloinen ammatinvalinnastaan. |comes through|sad|hidden message||that one|||proud|||career choice Tähtäimenä tuskin toivottavasti ainakaan on alun perin ollut ammattikoulun väheksyntä, vaan se, että minkään opintopolun ei pitäisi olla ennalta määritetty automaatio. the target|||||||||devaluation of vocational school|||||study path||||in advance|predetermined|automation Peikkona nähdään tilanne, jossa toisenlaisesta tulevaisuudesta ja urasta haaveileva ei saa riittävää tukea, ohjausta ja eväitä valita haluamaansa. as a troll||situation||another kind of|future||career|dreaming of|||sufficient support||guidance||tools||desired one Yhtä lailla korkeakoulutettujen vanhempien lasten pitäisi olla vapaita valitsemaan ammattikoulu kuin ammattikoulun käyneiden vanhempien lasten ymmärtää, että hekin voivat hakeutua korkeakouluihin. ||higher educated|||||||||||||||they||apply to| Just as children of parents with tertiary education should be free to choose a vocational school, children of parents who have gone to vocational school should understand that they too can apply for higher education. Ja kummankin panosta elämässä arvostettaisiin. |both|contribution to||would be valued And both would be valued for their contribution to life. Saa iloita siitä, että joku opiskelee pitkään ja vaikka lääkäriksi, ja olla yhtä ylpeä ja iloinen siitä, että toinen löytää paikkansa kylmäasentajana. |be happy|||||for a long time|||to be a doctor||||proud|||||||his place|as a refrigeration technician You can be happy that someone is studying for a long time, even to become a doctor, and be equally proud and happy that someone else is finding their place as a refrigeration fitter. Olisi aika arvostaa kaikkea koulutusta. It is time to value all education. Minkään polun valinneiden ei tarvitsisi ylentää itseään alentamalla muita. ||those who have chosen||would need to|elevate||putting down|

Tunneillani on opiskelijoiden aloitteesta keskusteltu niin latinan kielen asemasta aikaisempana maailmankielenä kuin sosiaaliturvajärjestelmän epäkohdista. In my classes|||initiative|||Latin||status|as a previous|world language||social security system|issues Ruotsin kursseille osallistuu nuoria, joiden ei olisi edes pakko. |courses|participate|||||even| On vaikea tunnistaa mielikuvaa hälläväliänuorista, joita ei mikään kiinnostaisi. ||identify|image|whatever youth|||nothing| Toisinaan meistä yhteisten aineiden opettajista tuntuu, että ammattikoulutuksen houkutusta lisäämään (tai kenties sittenkin vain kuluja vähentämään?) ||common||the teachers|it seems||vocational education|attractiveness|to increase||perhaps after all|after all||expenses|to reduce Sometimes we teachers of common subjects feel that in order to increase the attractiveness of vocational training (or perhaps just to reduce costs?) ehdotetaan keinoksi turhaksi leimattujen yhteisten aineiden ja yleensäkin lähiopetustuntien vähentämistä. propose|means|as unnecessary|stamped|common|subjects||in general|contact teaching hours|reducing Oman kokemukseni mukaan opiskelijat eivät näitä aineita hyljeksi. |my experience||||||reject Tällä tiellä lähdetään murentamaan hyvää koulutusperustaa. |||breaking down||educational foundation Myös ammattikoulun valinneille nuorille on perinteisesti annettu ja täytyy jatkossakin antaa yhtäläisesti eväitä oppia ajattelemaan, pohtimaan näkemyksiään eri näkökulmista, olemaan uteliaita ja vaikka kouluttautumaan lisää tai uudelle alalle, jos intoa riittää ja tahto vaikka myöhemmin sellaiseen syntyy. ||those who chose|to the youth||||||in the future||equally||||reflect on|their views||||curious|||to educate themselves|||to a new|||||||||to that|arises