×

Χρησιμοποιούμε cookies για να βελτιώσουμε τη λειτουργία του LingQ. Επισκέπτοντας τον ιστότοπο, συμφωνείς στην πολιτική για τα cookies.


image

"Rautatie" - Juhani Ahon kirjoittama romaani, Luku 3

Luku 3

Seuraavana aamuna noustuaan oli Matti jo aivan rauhallisella mielellä ja päätti kertoa Liisalle siitä, mitä oli pappilassa kuullut. Mutta ei Liisa koko aamurupeamalla yhteen kohtaan seisottunut, kulki askareillaan kodassa ja navetassa. Matti paikkaili kenkiään ja ajatteli, että »kerrommahan aamiaista syödessä—ennättäähän se sen sittenkin kuulla». Mutta kun Matti oli alkamaisillaan, lähti Liisa taas liikkeelle, ja Matti ei tahtonut kertoa, ennenkuin Liisa oli yhteen kohtaan asettunut kuulemaan.

Matti lähti havukasalleen tallin taa ja taivutti aina päätään nurkan taitse katsoakseen, eikö Liisa jo olisi herennyt kävelemästä kodan ja pirtin väliä. Siellä se vain käveli… Eikä pirttikään vielä lämminnyt … tokkohan se aikoikaan panna sen lämpiämään tänä aamuna? Kylmä oli tuulikin, niin että kyllä olisi sietänyt panna pirtti lämpiämään, että olisi päässyt käsiään lämmittelemään…

Jo tuli Liisa noutamaan puita pinosta … jopahan viimeinkin. Sitten kai se kohta rukkinsa ääreenkin istuutuu…

Kun tuuli alkoi lappaa savua lakeistorven kautta pihalle, lähti Matti lämmittelemään. Löi kassaransa havutukkiin ja ajatteli, että »kun ei uskone, niin olkoon uskomatta … ei se mikään uskonkappale olekaan».

Uuni lämpisi, lieska leimusi uunin suusta, ja silloin tällöin syttyi karsta kytemään. Matti heitti rukkasensa pankolle, veti piipun povestaan, halkaisi päreen ja otti sillä uunista tulta. Sitten lämmitteli käsiään lieskassa ja katseli ikkunain tasalla lainehtivaa savua.

Liisa oli laittautunut karsinalasin alle kehräämään. Matti nosti tupakkihakkurin penkin alta ja rupesi hakkaamaan tupakkia.

—Joko se nyt on kaikki polttanut, jotka toissa päivänä hakkasi? kysyi Liisa.

Eihän toki ollut kaikkia polttanut … muutenhan tässä vain lämmitellessään hakkaili…

Ja Matti hakkasi tupakkia ja veti vetämistään savuja piipustaan … yhtä kiivaammin. Kovin tavattomasti se nyt vetikin, veti niin, että yhtenä rätinänä kävi kopan sisus…

Ei se ehkä usko … vaan jos ei usko, niin olkoon uskomatta!… Sama kai se on, uskooko tahi ei…

—Nythän se on Lapinlahdenkin kirkolla rautatie … oletko kuullut?

Mutta Liisa kehräsi niin uutterasti, ja rukki hyrisi niin kovasti, ettei hän kuullut oikein, mitä Matti sanoi.

—Niin mikä on?

Matti koetti puhua niin välinpitämättömästi kuin voi…

—Onpahan vain rautatie … ovat nyt lapinlahtelaisetkin rautatien pitäjäänsä saaneet … kuuluvat sen niille sinne tehneen, kun olivat ruunulta pyytäneet, etteivät tarvitsisi hevosella ajaa mihinkään aikaan, ei kesällä eikä talvella… En tiedä, liekö totta, min puhuivat…

—Hyvänen aika, elä revi sitä uutta luutaa, jonka vast'ikään panin varteen … onhan siinä vanhempiakin! Mitä sinä siitä revit?

—Piippu on tukkeessa…

Matti oli puhuessaan vetänyt piippunsa tukkeeseen, ja oli häneltä kesken puheensa tullut sopelle lähtö varpua hakemaan.

—No, eikö siihen tarpeeseen vältä vanhan luudan varpu?—Niin, että mitä sinä sanoit niiden lapinlahtelaisten tehneen?

—Eivät ne ole mitään tehneet, mutta ruunu on tehnyt niille rautatien, jota myöten saavat mennä vaikka Helsinkiin taikka Amerikkaan.

—Minnekkä?

—Amerikkaan…

—Elä nyt valehtele, hyvä mies…

Liisa seisautti rukkinsa ja katseli pyörän yli Mattia, niinkuin semmoista valehtelijaa, jonka puheissa ei ole alunkaan perää.

Mutta siitä Matti kiivastui, ja häneltä katkesi varpu piipun varren sisään…

—Mitä katsot?… Kun et usko, niin puske, mutta minä menen itse ihan kohta sitä katsomaan … on se siksi kumma katsottava, ja jos et sinä tahdo tulla yhteen matkaan, niin ole tulematta … ei sinua kovin kärtetäkään…

—Sitä lapinlahtelaisten Amerikkaan lähtöäkö sinä menet katsomaan? Sieltähän niitä kuuluu lähtevän Amerikkaan! Ja Liisan rukin takaa kuului pilkallinen hymähdys.

—Enkä, kun rautatietä … on sitä siinäkin katsottavata…

—Eikö lie yhdenlaista katsottavata kuin se panoraama siellä pappilan pirtissä, jota silloin kärtit katsomaan…

—En minä ole sinua minnekään kärttänyt … itsehän tuota mielesi teki katsomaan…

—Ei ole tehnyt…

—Vai ei … sepähän nähdään, kenenkä mieli tässä vielä minnekin tekee… Matti naurahti pilkallisesti, pitihän hänen väkisinkin nauraa Liisan typeryyttä…

—Eihän se mikään panoraama ole, kuka tässä panoraamasta puhuu?

—No mikäs se on?

—Rautatiehän se on.

—Mikäs se sitten se rautatie on? … ei mikään.

—Vai ei mikään! akat ne ei ymmärrä mitään … ne on niin typeriä ja lyhytjärkisiä, ettei niillä tee mitään … pässin järkikin on jo pitempi kuin akkain… Vai ei rautatie ole mikään … mistä sinä sen tiedät paremmin kuin minä, joka olen omin korvin kuullut?

Mutta Liisa oli loukkautunut ja polki kiivakasti rukkiaan. Ja Matti hakkasi, niin että rouheita maahan pölisi.

—Liisa! sanoi Matti vähän ajan päästä, mutta Liisa ei vastannut.

—Liisa! sanoi Matti uudelleen.

—Niin, niin, no sano, jos sinulla on mitä sanottavata!

—Ei se taida sillä parata, jos sinulle sanookin.

—Ole sitten sanomatta!

Mutta Matti ei malttanut olla sanomatta. Vähän ajan päästä hän sanoi sen, neuvoi oikein kädestä pitäen ja herkesi hakkaamasta…

—Elähän nyt, Liisa … kuulehan, kun minä selitän. Rautatie on rautatie ja maantie on maantie … maantie on maasta ja mullasta ja rautatie raudasta…

—Ja puutie puusta ja vesitie vedestä?—Ja taas kuului rukin takaa pilkallinen hymähdys…

Mutta Matti ei suuttunut…

—Elähän nyt, kyllä se on totta, että se niin on, kuin minä puhun… Et sinä mahda tietää, millä lailla sitä rautatietä myöten ajetaankaan … luuletko, että hevosella?

Mutta Liisa ei luullut mitään. Kehräsi ja kuunteli, välistä pilkallisesti Mattiin katsellen, mutta ajatteli, että antaa hänen puhua, niin kuullaan, mitä valheita se on taas uskonut.

—Ei sitä hevosella, ei toki milloinkaan! … pitää sen toki hevoselle muunkinlaisen tien välttää… Kun kerran tehdään raudasta tie…

—Raudasta tie? … pyh!

Matti taas rupesi kiivastumaan…

—Raudasta, raudasta … jos et usko, niin ole uskomatta … rautapellistä … hm! … niin, niin, rautapellistä … ja kun siitä tehdään tie, niin pitää olla ajopelit ja vetäjät kanssa sitä myöten… Höyryvenhe, semmoinen masina kuin »Suomela», vedetään maalle ja pannaan pyörien päälle, ja se kulkee tulen voimalla ja vetää perässään vaunuja … niin isoja kuin tämä pirtti ja vielä isompiakin … kyllä se jaksaa vaikka minkälaisia … eikä tie tärise … semmoinen se on!

—Kuka sinua, Matti parka, on nyt taas narrinaan pitänyt?

—Ei nyt eikä ennenkään!

—Sitten olet valehdellut omasta päästäsi … olisit edes viisaammin valehdellut … et osaa edes oikein valehdellakaan, mies parka.

Mattia hykähdytti … herkeät siinä luulemasta, kunhan kuulet, kuka sanoi, ajatteli hän.

—Valettako lie vai totta?… Jos lie valetta, niin ovat paremmatkin ihmiset valehdelleet ennen minua, joka muiden puheita vain kerron … en minä itsestäni mitään tiedä, ruustinnan puheita ne ovat, sanoi Matti nöyrästi huokaisten ja rupesi taas tupakkia pienentelemään.

—Ruustinnan?… Oliko ne ruustinnan puheita?

Nyt Liisan rukki jo pysähtyi, ja nyt hänen korvansa vasta oikein aukenivat.

—Ruustinnan ja rovastin, lisäsi Matti.

—Elä…?

—Ruustinna ja rovasti ne sen minulle kertoivat … en minä sitä muualta mistään tiedä.

—Elähän … ihanko todella?

—Ne ne kertoivat … olivat käyneet sitä uutten uhkain katsomassa.

—No, mitä ne kertoivat?

Nyt oli Matin aika olla mahtavana…

—Mitäkö kertoivat? Sitä, mitä minä jo kerroin, vaikka et uskonut.

—Ettäkö on siellä rautapellistä tie?

—Niin on, ja sitä myöten kulkee pyöräin päälle nostettu masina.

—Sekö »Suomela»?

—Se se taitaa olla … siipien sijasta on sillä kohdalla pyörät, isot pyörät ja pienet pyörät, joita kaikkia pannaan tulen voimalla liikkeelle…

—Vaan sitä minä en usko, että se tulen voimalla liikkeelle lähtee!

—No, niin se tekee … niinkuin vettäkin myöten kulkiessaan…

—Tehköönpä jos tahansa, mutta sitäpä minä en usko sitä, että se vettäkään myöten kulkiessaan…

—Etkö usko rovastia … oletko mielestäsi rovastia viisaampi?

—Enkä ole … mutta eipä sanonut ruustinnakaan uskovansa, kun mennä kesänä oli puhe, että se soutamatta kauan kulkee.

—Nytpä uskoo, kun on nähnyt maallakin kulkevan…

—Uskooko nyt?… Jako että se on pyörien päälle nostettu?… Kylläpä sitä on rakennus!

—Mitä ne ei ruununmiehet osaa laittaa!

—Ruununmiehetkö ne ovat sen laittaneet?

—Nehän ne!

—No mitähän nuo tuosta Lapinlahden kirkolle … olisivat tänne omalle kirkolle, niin olisi kirkossa käydessään nähnyt … eivätköhän nuo tuota vielä tännekin? Kun tietäisi, milloinka ne sen tänne tuovat, niin menisi katsomaan…

—En tiedä tuonevatko … ei ollut puhetta siitä.

—Vai on ruustinnakin käynyt asian alkain katsomassa?

—Kun olivat aamusilla lähteneet, niin olivat puolen päivän aikaan olleet perillä … sanoi vielä, että pitäisi minunkin käydä katsomassa.

—Aiotkos käydä?

—Enpä tiedä … mitäpä minä vanha mies?

—Eikö minusta mitään sanonut?

—Ei ollut puhetta sinusta.

—Kyllä se on kumma rakennus, jos vain se semmoinen on … vieläkö hänet nähnee, ennenkuin kuolee?… Vaan jos sinä valehtelet?

—Enkä valehtele … olenko minä milloinkaan ennen valehdellut? … saatatko sanoa?

—Et, et … vaan eikös se ole sinustakin kumma rakennus?

—Mikäpä se nyt niin eri kumma … on niitä nähty ja kuultu kummempiakin.

—Vaan eihän toki tämmöisiä?

Mutta Matti oli mielestään hakannut tarpeeksi tupakkia ja lähti taas ulos havutukilleen. Kassarata havutukista irti kiskaistessaan hymähti hän vähän itsekseen… »Uskoipahan … ja mikäs siinä oikeassa opissa, uskoahan sitä pitää vaikka keisarin…»

Liisa jäi yksin pirttiin. Kehräsi vähän aikaa, polki rukkia niin kiivakasti ja nykki kuontalosta kehrättävää niin vihaisesti, että se aina vähän päästä käsiin katkesi… Ja sitten oli aina tuska sitä liittäissä … mikä liekään niin hauras kohta kuontaloon sattunut, kun aina vähän päästä katkesi.—Eikä nauhakaan pyörän päällä pysynyt!—Huonosti loukutettuja liinoja nuo pappilan liinat, kun niin pahasti pölisevät … mitä lienevätkään kaiken maailman liinoja?… Rukki rupesi sitten taas hyrräämään … yhä kiivakammin, poljin natisi, valkea naarmu pyörässä vilisi yhtenä viivana, ja rihmaa keräytyi vähälle aikaa koko nietos rullaan. Liisa sitä sinne suoltamalla suolti, rulla nieli yhä ahnaammin, kuontalo oli melkein puolilleen kehrättynä … mutta silloin riipaisi rulla yht'äkkiä kaiken rihman kitaansa ja yhteen menoon kuontalotakin pitkän matkaa. Nauha luiskahti pyörän päältä, ja Liisan piti heretä polkemasta, mutta silloin alkoi poljin laputtaa niin pahalla äänellä, että sen luuli siihen paikkaan halkeavan… Ei, ei ollut koko rukista minnekään, seisokoon nurkassa!… Ja Liisa melkein nakkasi rukkinsa nurkkaan ja meni hiiliä uunista vetämään.—Nekin peijakkaat polttivat … ih! … niin että oli silmät päästä palaa…

Liisa sulki lakeisen ja katasti ikkunasta pihalle. Reki siellä oli kumollaan tallin seinämällä, pohjaraudat päivää vasten kiiltäen … ja Matin kassaran kärki vilkkui silloin tällöin tallin nurkan takaa…

Liisa huokaisi kovin pitkään … mikähän lie huokaisuttanut … ei hän sitä itsekään oikein tiennyt. Väkinäisesti hän meni takaisin rukkinsa ääreen ja rupesi selvittelemään sotkuista rullaa. Kovin se oli pahasti sotkeutunut … ja silloin rupesi aina nenän vartta kutkuttamaan, kun sotkoksesta oli selvän saamaisillaan…

Vaan mitäpä noista kehruista ja muista? … kehräsipä sitä vaikka minkä ennätti, niin ei ne kehruut kuitenkaan perille tule, vaikka kuinka monta kertaa laittaisi… Onko kummempia kuultu?… Lähtee mies viemään kehruita eikä ole sitä älyä, että ottaisi ja antaisi? Kumma, kun jyvänsä muisti maksaa? … olisi nekin unohtanut yhdellä tiellään!…

Liisa meni ja sieppasi uunilta kehruunyytyn, joka oli Matilta jäänyt ruustinnalle antamatta. Pani sen penkille viereensä ja aukaisi sen… Siinä ne nyt olivat vyyhdet ja kerät niin hyvässä laitoksessa … vyyhdet ja kerät … että oikein tuli sääli, kun ei ollut ruustinna niitä nähnytkään. Olisi ottanut mukaansa edes … mutta mitäs se mokoma, itse menee eikä kuitenkaan saa asioita toimitetuksi… Mitähän ruustinna nyt ajattelee, kun oli vielä niin tingalle tahtonut? Saattoi kai se ajatella kuinka pahaa tahansa, jos vain tahtoi… Ja Liisasta rupesi tuntumaan ihan siltä, kuin olisi hänen pitänyt lähteä viemään niitä heti paikalla … ihan vaikka jalan … saattaisi se Matti toki hevosenkin antaa, ei se liian paljon olisi, jos antaisi … ruustinnan tähden saattaisi antaa, kun se kuitenkin mahtoi lankojaan odottaa…

Vai oli se käynyt rautatietä katsomassa se hyvä ruustinna … sen parempaa ihmistä sitä toki ei ole koko maailmassa kuin se ruustinna… Kyllä mahtaa olla rakennus se rautatie … lieköhän ollut ruustinnasta kumman näköinen?… Ja kun se vielä joulun aikaan varoitti, että kun vain Matti arennin maksuun tulee, niin silloin lähettää kehruut sen mukana … ja että sitten saa uusia sijaan. Mitä se nyt ajattelee, kun ei lähetettykään? Saattaa kai se ajatella mitä tahansa, jos vain tahtoo!

* * * * *

Puolista syödessä oli Liisa hyvin huolissaan olevan näköinen. Sitten hän sanoi yht'äkkiä: —Kyllä se on niin, että siinä ei auta nyt mikään muu, kuin että pitää lähteä ihan tänä iltana ruustinnalle kehruita viemään.

—Häh? sanoi Matti ja söi.

—Sitä, että sanoppa mitä tahansa, niin siinä ei auta mikään … ei kerrassa mikään, sanoi Liisa päättäväisesti, painoi veitsensä linkkuun ja pisti sen taskuunsa.

—Mikä kiire niillä nyt niin on? sanoi Matti yhä syöden. Eikö niitä ennätä vastakin?

Hyvä, ettei se sen enempää vastustellut… Liisa oli pelännyt, ettei se ottaisi korviinsakaan.

—Kun olisi jo ennen pitänyt viedä … paljoa ennen, ja nytkin vielä jäivät. Kyllä sinuakin on asiamies! … ja mitä minä sill'aikaa teen, tyhjää rukkiako pyöritän? —Rupea vaikka kehräämään niitä verkkorihmoja.

—Joita jo on enemmän kuin mitä milloinkaan saat kudotuksi!

—Mitäs sinä sitten eilen ja tänä päivänä olet kehrännyt? … kehrää niitä!

—Eihän se tämä vanha rukin rumilaskaan … ei sillä tee liinoja kehrätessä mitään … ja ovat vielä niin huonosti loukutettuja.

—Paremminkos villoja?

—Ja kun ruustinna vielä aikoi panna kankaan … eikö panne jo tällä viikolla! Mistä se sitten kuteita saa, kun on kuteet täällä?

Ei vastannut Matti siihen mitään … yhä söi vain, ja ryyppäsi tuopista piimää. Se ainainen syönti ja ryyppiminen rupesi jo käymään Liisan kyllälle…

—Jo ihan tänä päivänä pitää lähteä viemään!

—Kyllä kai minä en lähde toista kertaa.

—Eihän sinun tarvitsekaan … saatanhan minä mennä, kun vain annat hevosen…

—Sinäkö? (ja tuopin sisästä:)… Kukas lehmän hoitaa?

—Niinkuin sinä et sitä jo olisi monta kertaa ennenkin hoitanut…

—Saattaa rietautua tamma laukkaamaan, ja sinä et saa sitä seisotetuksi.

—Osaan minä toki tammalla ajaa yhtä hyvin kuin sinäkin … ja minä en ajaisikaan…

— … nurkkiin, oli Liisa sanomaisillaan, mutta ajatteli, että jos suuttuu, eikä sanonut.

—Mitä et ajaisikaan?

—Eipä niin mitään … tuota, mitä minä sanoinkaan? … niin, että kyllä sinne pitää lähteä jo ihan tänä iltana!

—Tänä iltana? … mikä sinne nyt yön selkään?

—Hyvä on, ajatteli Liisa.

—Jos ei tänä iltana, niin viimeistään aamulla varhain…

Matti ei puhunut mitään, herkesi syömästä ja rupesi panemaan piippuunsa. Ei näyttänyt myöntävän, mutta ei mitenkään kieltävänkään… Vähän ajan päästä hän sanoi:

—Kysäseppä rovastilta, jos satut näkemään … eli kysytä ruustinnan kautta, jos ei se itse sitä tiedä, että onko niissä minkälaiset pyörät niissä vaunuissa, isot ja pienetkö … ei tullut minulta sitä kysytyksi… Käske ruustinnan kysyä rovastilta.

—Kyllä minä sen toki saatan rovastilta itseltäänkin kysyä … olen minä sen puheilla siksi usein ollut. Kysynpä minä senkin, että tokko ne sen rautatien tuovat sinne meidän kirkollekin?

—Kyllä minä sen tiedän, etteivät tuo … et tarvitse kysyäkään … ei se niin vain tuotava ole.

—Ei sitä ihan varmaan tiedä … sittenpähän sen varmaan tietää, kun kysyy … kyllä sitä on hyvä kysyä.

—Joudat kysyä, ajatteli Matti, muttei sitä niin nyt joka paikkaan… Vaan jos hyvinkin … ajatteli hän sitten, mutta ei hän siitä Liisalle mitään puhunut…

Ja Liisa oli koko sen päivän niin ihmeen hyvällä tuulella, että melkein sydänalassa ahdisti. Ihan oli kohona hypitellä vanhaa ihmistä. Aina vähän väliä tahtoi nauru itsestään hyrähtää, vaikkei tiennyt oikein, mistä syystä se milloinkin … omista aatoksista useimmiten. Ja kaikin puolin tuntui niin hyvältä olla. Rukkikin pyöri niinkuin ainakin, eikä kertaakaan nauha pyörän päältä luiskahtanut.

Ja Mattia piti Liisa niin hyvänä, että keitti kahvit, lämmitti saunan, vaikka oli eilenkin lämmittänyt, toi voita pöytään iltaista syödessä ja piti puhetta rautatiestä ja antoi Matin kertoa. Matti ja Liisa vielä pitkän aikaa illallisen jälkeen istuivat, toinen pöydän päässä piippuaan poltellen, toinen sängyn laidalla tukkaansa sukien, ja katselivat, kuinka kissa pankon kulmassa maitonsa lakki, kuppinsa nuoli, kielensä lipoi ja lähti pitkin pirttiä hiipimään. Sitten sitä vuoroon silittelivätkin, Matti otti syliinsäkin ja ruopi kaulan alustaa ja antoi sen ruveta kehräämään. Ja rautatiestä he juttelivat, juttelivat tästä ihan uudesta ihmeestä ja kummasta … että kaikkia sitä vanhoillaan kuuleekin. Vieläkö hänet nähneekin, arveli Liisa, mutta Matti sanoi, että eikö tuota uskone näkemättäkin, johon ei Liisa virkkanut mitään. Mutta sitten kun kissa oli vähän aikaa uunilla kehrännyt, sammuttivat he päreen ja painautuivat vuoteelleen pitkäkseen…

Mutta Liisa oli niin kummallisen valpas tänä yönä. Matti jo nukkui, ja kissan rukki yhä hyrisi tasaista hyrinätään uunin päällä, mutta Liisa ei tahtonut saada unta silmiinsä. Kuuli pienimmänkin rasahduksen tuvan seinissä, kuuli, jos russakka vahingossa putosi katosta lattialle, ja kuuli tamman jalan kumeata kopsetta, kun se pilttuussaan liikahti. Erotti muusta seinästä ikkunan valoisamman reiän ja sen läpi jonkun tuikkavan tähden, ja kun veti peitteen korvilleen taikka pani silmänsä kiinni, niin oli kuitenkin kuulevinaan ja näkevinään kaikki. Siitä taas valpastui ja ajatteli, että jos olisi jo aika nousta ja panna evästä huomiseksi, mutta pelkäsi, että jos Matti herää ja kysyy, eikä noussut. Viimein hän nukkui, mutta aamulla ennen kukon laulua jo heräsi ja alkoi lähtöänsä laittaa.

Luku 3 Chapter 3 第三章

Seuraavana aamuna noustuaan oli Matti jo aivan rauhallisella mielellä ja päätti kertoa Liisalle siitä, mitä oli pappilassa kuullut. Mutta ei Liisa koko aamurupeamalla yhteen kohtaan seisottunut, kulki askareillaan kodassa ja navetassa. Matti paikkaili kenkiään ja ajatteli, että »kerrommahan aamiaista syödessä—ennättäähän se sen sittenkin kuulla». Mutta kun Matti oli alkamaisillaan, lähti Liisa taas liikkeelle, ja Matti ei tahtonut kertoa, ennenkuin Liisa oli yhteen kohtaan asettunut kuulemaan.

Matti lähti havukasalleen tallin taa ja taivutti aina päätään nurkan taitse katsoakseen, eikö Liisa jo olisi herennyt kävelemästä kodan ja pirtin väliä. Siellä se vain käveli… Eikä pirttikään vielä lämminnyt … tokkohan se aikoikaan panna sen lämpiämään tänä aamuna? Kylmä oli tuulikin, niin että kyllä olisi sietänyt panna pirtti lämpiämään, että olisi päässyt käsiään lämmittelemään…

Jo tuli Liisa noutamaan puita pinosta … jopahan viimeinkin. Sitten kai se kohta rukkinsa ääreenkin istuutuu…

Kun tuuli alkoi lappaa savua lakeistorven kautta pihalle, lähti Matti lämmittelemään. Löi kassaransa havutukkiin ja ajatteli, että »kun ei uskone, niin olkoon uskomatta … ei se mikään uskonkappale olekaan».

Uuni lämpisi, lieska leimusi uunin suusta, ja silloin tällöin syttyi karsta kytemään. Matti heitti rukkasensa pankolle, veti piipun povestaan, halkaisi päreen ja otti sillä uunista tulta. Sitten lämmitteli käsiään lieskassa ja katseli ikkunain tasalla lainehtivaa savua.

Liisa oli laittautunut karsinalasin alle kehräämään. Matti nosti tupakkihakkurin penkin alta ja rupesi hakkaamaan tupakkia.

—Joko se nyt on kaikki polttanut, jotka toissa päivänä hakkasi? kysyi Liisa.

Eihän toki ollut kaikkia polttanut … muutenhan tässä vain lämmitellessään hakkaili…

Ja Matti hakkasi tupakkia ja veti vetämistään savuja piipustaan … yhtä kiivaammin. Kovin tavattomasti se nyt vetikin, veti niin, että yhtenä rätinänä kävi kopan sisus…

Ei se ehkä usko … vaan jos ei usko, niin olkoon uskomatta!… Sama kai se on, uskooko tahi ei…

—Nythän se on Lapinlahdenkin kirkolla rautatie … oletko kuullut?

Mutta Liisa kehräsi niin uutterasti, ja rukki hyrisi niin kovasti, ettei hän kuullut oikein, mitä Matti sanoi.

—Niin mikä on?

Matti koetti puhua niin välinpitämättömästi kuin voi…

—Onpahan vain rautatie … ovat nyt lapinlahtelaisetkin rautatien pitäjäänsä saaneet … kuuluvat sen niille sinne tehneen, kun olivat ruunulta pyytäneet, etteivät tarvitsisi hevosella ajaa mihinkään aikaan, ei kesällä eikä talvella… En tiedä, liekö totta, min puhuivat…

—Hyvänen aika, elä revi sitä uutta luutaa, jonka vast'ikään panin varteen … onhan siinä vanhempiakin! Mitä sinä siitä revit?

—Piippu on tukkeessa…

Matti oli puhuessaan vetänyt piippunsa tukkeeseen, ja oli häneltä kesken puheensa tullut sopelle lähtö varpua hakemaan.

—No, eikö siihen tarpeeseen vältä vanhan luudan varpu?—Niin, että mitä sinä sanoit niiden lapinlahtelaisten tehneen?

—Eivät ne ole mitään tehneet, mutta ruunu on tehnyt niille rautatien, jota myöten saavat mennä vaikka Helsinkiin taikka Amerikkaan.

—Minnekkä?

—Amerikkaan…

—Elä nyt valehtele, hyvä mies…

Liisa seisautti rukkinsa ja katseli pyörän yli Mattia, niinkuin semmoista valehtelijaa, jonka puheissa ei ole alunkaan perää.

Mutta siitä Matti kiivastui, ja häneltä katkesi varpu piipun varren sisään…

—Mitä katsot?… Kun et usko, niin puske, mutta minä menen itse ihan kohta sitä katsomaan … on se siksi kumma katsottava, ja jos et sinä tahdo tulla yhteen matkaan, niin ole tulematta … ei sinua kovin kärtetäkään…

—Sitä lapinlahtelaisten Amerikkaan lähtöäkö sinä menet katsomaan? Sieltähän niitä kuuluu lähtevän Amerikkaan! Ja Liisan rukin takaa kuului pilkallinen hymähdys.

—Enkä, kun rautatietä … on sitä siinäkin katsottavata…

—Eikö lie yhdenlaista katsottavata kuin se panoraama siellä pappilan pirtissä, jota silloin kärtit katsomaan…

—En minä ole sinua minnekään kärttänyt … itsehän tuota mielesi teki katsomaan…

—Ei ole tehnyt…

—Vai ei … sepähän nähdään, kenenkä mieli tässä vielä minnekin tekee… Matti naurahti pilkallisesti, pitihän hänen väkisinkin nauraa Liisan typeryyttä…

—Eihän se mikään panoraama ole, kuka tässä panoraamasta puhuu?

—No mikäs se on?

—Rautatiehän se on.

—Mikäs se sitten se rautatie on? … ei mikään.

—Vai ei mikään! akat ne ei ymmärrä mitään … ne on niin typeriä ja lyhytjärkisiä, ettei niillä tee mitään … pässin järkikin on jo pitempi kuin akkain… Vai ei rautatie ole mikään … mistä sinä sen tiedät paremmin kuin minä, joka olen omin korvin kuullut?

Mutta Liisa oli loukkautunut ja polki kiivakasti rukkiaan. Ja Matti hakkasi, niin että rouheita maahan pölisi. And Matti was chopping, so that there was a pile of wood chips on the ground.

—Liisa! sanoi Matti vähän ajan päästä, mutta Liisa ei vastannut. Matti said after a while, but Liisa didn't answer.

—Liisa! sanoi Matti uudelleen.

—Niin, niin, no sano, jos sinulla on mitä sanottavata! -Yes, yes, well, let me know if you have something to say!

—Ei se taida sillä parata, jos sinulle sanookin. -I don't think it's going to cure it if he tells you.

—Ole sitten sanomatta! -Let's not say it then!

Mutta Matti ei malttanut olla sanomatta. But Matti didn't have the heart to say nothing. Vähän ajan päästä hän sanoi sen, neuvoi oikein kädestä pitäen ja herkesi hakkaamasta… After a while he said it, gave me the right advice, took me by the hand and started beating me up...

—Elähän nyt, Liisa … kuulehan, kun minä selitän. -Come on, Liisa ... listen, while I explain. Rautatie on rautatie ja maantie on maantie … maantie on maasta ja mullasta ja rautatie raudasta… A railway is a railway and a road is a road ... a road is made of earth and soil and a railway is made of iron...

—Ja puutie puusta ja vesitie vedestä?—Ja taas kuului rukin takaa pilkallinen hymähdys… -And the wood road of wood and the water road of water?-And again there was a mocking smile from behind the rye...

Mutta Matti ei suuttunut… But Matti was not angry...

—Elähän nyt, kyllä se on totta, että se niin on, kuin minä puhun… Et sinä mahda tietää, millä lailla sitä rautatietä myöten ajetaankaan … luuletko, että hevosella? -"Come now, it's true that it is as I say... You don't know how they drive along the railway ... do you think it's by horse?

Mutta Liisa ei luullut mitään. But Alice thought nothing of it. Kehräsi ja kuunteli, välistä pilkallisesti Mattiin katsellen, mutta ajatteli, että antaa hänen puhua, niin kuullaan, mitä valheita se on taas uskonut. He purred and listened, sometimes looking mockingly at Matt, but thought he would let him speak and see what lies he had believed again.

—Ei sitä hevosella, ei toki milloinkaan! -Not on a horse, not at any time! … pitää sen toki hevoselle muunkinlaisen tien välttää… Kun kerran tehdään raudasta tie… ... it must of course avoid other kinds of road for the horse... Once you make a road out of iron...

—Raudasta tie? -Road from Rauda? … pyh! ... pyh!

Matti taas rupesi kiivastumaan… Matti got angry again...

—Raudasta, raudasta … jos et usko, niin ole uskomatta … rautapellistä … hm! -iron, iron ... if you don't believe, don't believe ... iron plate ... hm! … niin, niin, rautapellistä … ja kun siitä tehdään tie, niin pitää olla ajopelit ja vetäjät kanssa sitä myöten… Höyryvenhe, semmoinen masina kuin »Suomela», vedetään maalle ja pannaan pyörien päälle, ja se kulkee tulen voimalla ja vetää perässään vaunuja … niin isoja kuin tämä pirtti ja vielä isompiakin … kyllä se jaksaa vaikka minkälaisia … eikä tie tärise … semmoinen se on! ... yes, yes, iron sheet metal ... and when it is made into a road, there must be driving toys and drivers with it ... A steam engine, a machine like the "Suomela", is pulled on the ground and put on wheels, and it runs on fire and pulls wagons behind it ... as big as this barn and even bigger ... it can handle all kinds ... and the road doesn't shake ... that's how it is!

—Kuka sinua, Matti parka, on nyt taas narrinaan pitänyt? -Who has fooled you again, poor Matti?

—Ei nyt eikä ennenkään! -Not now and not before!

—Sitten olet valehdellut omasta päästäsi … olisit edes viisaammin valehdellut … et osaa edes oikein valehdellakaan, mies parka. -You've been lying about your own head ... at least you'd have lied more wisely ... you can't even lie properly, poor man.

Mattia hykähdytti … herkeät siinä luulemasta, kunhan kuulet, kuka sanoi, ajatteli hän. Matt chuckled ... don't you dare think that, when you hear who said it, he thought.

—Valettako lie vai totta?… Jos lie valetta, niin ovat paremmatkin ihmiset valehdelleet ennen minua, joka muiden puheita vain kerron … en minä itsestäni mitään tiedä, ruustinnan puheita ne ovat, sanoi Matti nöyrästi huokaisten ja rupesi taas tupakkia pienentelemään. -"Is it a lie or is it true?... If it is a lie, better people have lied before me, who only tell what others say ... I know nothing about myself, it is the talk of the whip," said Matti with a humble sigh, and began to reduce his tobacco again.

—Ruustinnan?… Oliko ne ruustinnan puheita? -Crofting?... Was that the talk of crofting?

Nyt Liisan rukki jo pysähtyi, ja nyt hänen korvansa vasta oikein aukenivat. Now Liisa's rukki had already stopped, and now her ears were really opening.

—Ruustinnan ja rovastin, lisäsi Matti. -Cheese and rusty, added Matti.

—Elä…? -Or...?

—Ruustinna ja rovasti ne sen minulle kertoivat … en minä sitä muualta mistään tiedä. -The countess and the rector told me that ... I don't know it anywhere else.

—Elähän … ihanko todella? -Can you ... really?

—Ne ne kertoivat … olivat käyneet sitä uutten uhkain katsomassa. -They told me ... they had been to see it with new threats.

—No, mitä ne kertoivat? -No, what did they say?

Nyt oli Matin aika olla mahtavana… Now it was time for Mat to be awesome...

—Mitäkö kertoivat? Sitä, mitä minä jo kerroin, vaikka et uskonut. What I already told you, even if you didn't believe me.

—Ettäkö on siellä rautapellistä tie? -Is there an iron-plate road there?

—Niin on, ja sitä myöten kulkee pyöräin päälle nostettu masina. -there is, and the machine on the wheel goes with it.

—Sekö »Suomela»? -Is it "Suomela"?

—Se se taitaa olla … siipien sijasta on sillä kohdalla pyörät, isot pyörät ja pienet pyörät, joita kaikkia pannaan tulen voimalla liikkeelle… -I guess that's it ... instead of wings, it has wheels, big wheels and small wheels, all set in motion by fire...

—Vaan sitä minä en usko, että se tulen voimalla liikkeelle lähtee! -But I don't believe that it will be set in motion by fire!

—No, niin se tekee … niinkuin vettäkin myöten kulkiessaan… -No, that's what it does ... just like when it's walking on water...

—Tehköönpä jos tahansa, mutta sitäpä minä en usko sitä, että se vettäkään myöten kulkiessaan… -Whatever the case, but I don't believe that even if it were to cross the water...

—Etkö usko rovastia … oletko mielestäsi rovastia viisaampi? -Don't you believe the Reverend ... do you think you are wiser than the Reverend?

—Enkä ole … mutta eipä sanonut ruustinnakaan uskovansa, kun mennä kesänä oli puhe, että se soutamatta kauan kulkee. -I haven't ... but even the whip didn't say he believed it, when there was talk in the summer that it would go a long way without rowing.

—Nytpä uskoo, kun on nähnyt maallakin kulkevan… -You'll believe it when you've seen it on the ground...

—Uskooko nyt?… Jako että se on pyörien päälle nostettu?… Kylläpä sitä on rakennus! -What now?... Does it say that it is lifted on the wheels?... Yes, it is a building!

—Mitä ne ei ruununmiehet osaa laittaa! -What they don't know how to put!

—Ruununmiehetkö ne ovat sen laittaneet? -Did they put it there?

—Nehän ne! -They are!

—No mitähän nuo tuosta Lapinlahden kirkolle … olisivat tänne omalle kirkolle, niin olisi kirkossa käydessään nähnyt … eivätköhän nuo tuota vielä tännekin? Kun tietäisi, milloinka ne sen tänne tuovat, niin menisi katsomaan… If you only knew when they'd bring it here, you'd go and see...

—En tiedä tuonevatko … ei ollut puhetta siitä. -I don't know if they will bring ... there was no talk of that.

—Vai on ruustinnakin käynyt asian alkain katsomassa? -Or has Ruustinn also been to see the matter first?

—Kun olivat aamusilla lähteneet, niin olivat puolen päivän aikaan olleet perillä … sanoi vielä, että pitäisi minunkin käydä katsomassa. -After they had left in the morning, they had arrived at noon ... he said that I should also go and see.

—Aiotkos käydä? -Are you going to visit?

—Enpä tiedä … mitäpä minä vanha mies? -I don't know ... what about me old man?

—Eikö minusta mitään sanonut? -Didn't say anything about me?

—Ei ollut puhetta sinusta. -There was no talk about you.

—Kyllä se on kumma rakennus, jos vain se semmoinen on … vieläkö hänet nähnee, ennenkuin kuolee?… Vaan jos sinä valehtelet? -It is a strange building, if only it is such ... will you see him before you die?... But if you are lying?

—Enkä valehtele … olenko minä milloinkaan ennen valehdellut? -"And I don't lie ... have I ever lied before? … saatatko sanoa? ... can you say?

—Et, et … vaan eikös se ole sinustakin kumma rakennus? -No, you don't ... but don't you think it's a strange building too?

—Mikäpä se nyt niin eri kumma … on niitä nähty ja kuultu kummempiakin. -What's so different now ... we've seen and heard worse.

—Vaan eihän toki tämmöisiä? -But not this kind, surely?

Mutta Matti oli mielestään hakannut tarpeeksi tupakkia ja lähti taas ulos havutukilleen. But Matti thought he'd had enough and went out again to his coniferous shelters. Kassarata havutukista irti kiskaistessaan hymähti hän vähän itsekseen… »Uskoipahan … ja mikäs siinä oikeassa opissa, uskoahan sitä pitää vaikka keisarin…» As he slipped the cash register off the conifers, he smiled a little to himself... "Believe it ... and what's in the right doctrine, believe it even if you're an emperor..."

Liisa jäi yksin pirttiin. Liisa was left alone in the cottage. Kehräsi vähän aikaa, polki rukkia niin kiivakasti ja nykki kuontalosta kehrättävää niin vihaisesti, että se aina vähän päästä käsiin katkesi… Ja sitten oli aina tuska sitä liittäissä … mikä liekään niin hauras kohta kuontaloon sattunut, kun aina vähän päästä katkesi.—Eikä nauhakaan pyörän päällä pysynyt!—Huonosti loukutettuja liinoja nuo pappilan liinat, kun niin pahasti pölisevät … mitä lienevätkään kaiken maailman liinoja?… Rukki rupesi sitten taas hyrräämään … yhä kiivakammin, poljin natisi, valkea naarmu pyörässä vilisi yhtenä viivana, ja rihmaa keräytyi vähälle aikaa koko nietos rullaan. Liisa sitä sinne suoltamalla suolti, rulla nieli yhä ahnaammin, kuontalo oli melkein puolilleen kehrättynä … mutta silloin riipaisi rulla yht'äkkiä kaiken rihman kitaansa ja yhteen menoon kuontalotakin pitkän matkaa. Liisa salted it there, the roll swallowed it more and more greedily, the skeleton was almost half spun ... but then the roll suddenly tore off all the string in its mouth and the skeleton was gone for a long way. Nauha luiskahti pyörän päältä, ja Liisan piti heretä polkemasta, mutta silloin alkoi poljin laputtaa niin pahalla äänellä, että sen luuli siihen paikkaan halkeavan… Ei, ei ollut koko rukista minnekään, seisokoon nurkassa!… Ja Liisa melkein nakkasi rukkinsa nurkkaan ja meni hiiliä uunista vetämään.—Nekin peijakkaat polttivat … ih! The ribbon slipped off the wheel, and Liisa had to wake up from pedaling, but then the pedal started to make such a loud noise that you thought it would crack... No, there was no place for the whole rye, let it stand in the corner!... And Liisa almost threw her rye in the corner and went to pull the coals out of the oven.-The trolls were burning too... yuck! … niin että oli silmät päästä palaa… ... so much so that your eyes were burning...

Liisa sulki lakeisen ja katasti ikkunasta pihalle. Liisa closed the door and looked out of the window into the yard. Reki siellä oli kumollaan tallin seinämällä, pohjaraudat päivää vasten kiiltäen … ja Matin kassaran kärki vilkkui silloin tällöin tallin nurkan takaa… The truck was leaning against the wall of the garage, its bottom bars wedged against the day ... and the tip of Mat's cash register flashed occasionally around the corner of the garage...

Liisa huokaisi kovin pitkään … mikähän lie huokaisuttanut … ei hän sitä itsekään oikein tiennyt. Liisa sighed for a very long time ... I wonder what had made her sigh ... she didn't really know herself. Väkinäisesti hän meni takaisin rukkinsa ääreen ja rupesi selvittelemään sotkuista rullaa. Frantically, he went back to his rye and began to unravel the messy roll. Kovin se oli pahasti sotkeutunut … ja silloin rupesi aina nenän vartta kutkuttamaan, kun sotkoksesta oli selvän saamaisillaan… It was very badly tangled ... and then the bridge of my nose always started to tickle when I was on the verge of getting clear of the mess...

Vaan mitäpä noista kehruista ja muista? But what about those spinning tops and so on? … kehräsipä sitä vaikka minkä ennätti, niin ei ne kehruut kuitenkaan perille tule, vaikka kuinka monta kertaa laittaisi… Onko kummempia kuultu?… Lähtee mies viemään kehruita eikä ole sitä älyä, että ottaisi ja antaisi? ... no matter how many times you spin it, the spinning won't get there, no matter how many times you put it in... Have you heard any more?... Does a man go out to take spinning and not have the intelligence to take and give? Kumma, kun jyvänsä muisti maksaa? Strange when the memory of your grain costs? … olisi nekin unohtanut yhdellä tiellään!… ... would have forgotten them too on one of their journeys!....

Liisa meni ja sieppasi uunilta kehruunyytyn, joka oli Matilta jäänyt ruustinnalle antamatta. Liisa went and grabbed a spinning spoon from the oven, which Mat had not given to the whip. Pani sen penkille viereensä ja aukaisi sen… Siinä ne nyt olivat vyyhdet ja kerät niin hyvässä laitoksessa … vyyhdet ja kerät … että oikein tuli sääli, kun ei ollut ruustinna niitä nähnytkään. He put it on the bench beside him and opened it... There they were, the bundles and the collections in such a good place ... the bundles and the collections ... that it was a pity he hadn't seen them. Olisi ottanut mukaansa edes … mutta mitäs se mokoma, itse menee eikä kuitenkaan saa asioita toimitetuksi… Mitähän ruustinna nyt ajattelee, kun oli vielä niin tingalle tahtonut? He would have at least taken her with him ... but what's the use, he's going himself and still can't get things delivered... I wonder what the whip is thinking now that he was so eager to go? Saattoi kai se ajatella kuinka pahaa tahansa, jos vain tahtoi… Ja Liisasta rupesi tuntumaan ihan siltä, kuin olisi hänen pitänyt lähteä viemään niitä heti paikalla … ihan vaikka jalan … saattaisi se Matti toki hevosenkin antaa, ei se liian paljon olisi, jos antaisi … ruustinnan tähden saattaisi antaa, kun se kuitenkin mahtoi lankojaan odottaa…

Vai oli se käynyt rautatietä katsomassa se hyvä ruustinna … sen parempaa ihmistä sitä toki ei ole koko maailmassa kuin se ruustinna… Kyllä mahtaa olla rakennus se rautatie … lieköhän ollut ruustinnasta kumman näköinen?… Ja kun se vielä joulun aikaan varoitti, että kun vain Matti arennin maksuun tulee, niin silloin lähettää kehruut sen mukana … ja että sitten saa uusia sijaan. Mitä se nyt ajattelee, kun ei lähetettykään? Saattaa kai se ajatella mitä tahansa, jos vain tahtoo!

* * * * *

Puolista syödessä oli Liisa hyvin huolissaan olevan näköinen. At half-time, Alice was looking very worried. Sitten hän sanoi yht'äkkiä: Then he suddenly said: —Kyllä se on niin, että siinä ei auta nyt mikään muu, kuin että pitää lähteä ihan tänä iltana ruustinnalle kehruita viemään. -The fact is that there is nothing else to do now but to go to the whip tonight and take the spinning wheel.

—Häh? sanoi Matti ja söi. said Matti and ate.

—Sitä, että sanoppa mitä tahansa, niin siinä ei auta mikään … ei kerrassa mikään, sanoi Liisa päättäväisesti, painoi veitsensä linkkuun ja pisti sen taskuunsa. -"No matter what you say, nothing will help ... nothing at all," said Alice firmly, she pressed her knife into her hand and put it in her pocket.

—Mikä kiire niillä nyt niin on? -What's their hurry now? sanoi Matti yhä syöden. Matti said, still eating. Eikö niitä ennätä vastakin? Won't they still be around?

Hyvä, ettei se sen enempää vastustellut… Liisa oli pelännyt, ettei se ottaisi korviinsakaan.

—Kun olisi jo ennen pitänyt viedä … paljoa ennen, ja nytkin vielä jäivät. Kyllä sinuakin on asiamies! Yes, there is an agent for you too! … ja mitä minä sill'aikaa teen, tyhjää rukkiako pyöritän? ... and what do I do in the meantime, spin an empty wheel? —Rupea vaikka kehräämään niitä verkkorihmoja. -Just start spinning those webbing straps.

—Joita jo on enemmän kuin mitä milloinkaan saat kudotuksi! -There are already more than you will ever weave!

—Mitäs sinä sitten eilen ja tänä päivänä olet kehrännyt? -What have you been spinning yesterday and today? … kehrää niitä! ... spin them!

—Eihän se tämä vanha rukin rumilaskaan … ei sillä tee liinoja kehrätessä mitään … ja ovat vielä niin huonosti loukutettuja. -It's not this old ugly rye ... it doesn't do anything for spinning cloths ... and they are so badly trapped.

—Paremminkos villoja? -Would you like some wool?

—Ja kun ruustinna vielä aikoi panna kankaan … eikö panne jo tällä viikolla! -And while the hostess was still going to lay the cloth ... didn't you already do it this week! Mistä se sitten kuteita saa, kun on kuteet täällä? So where does it get its knitwear from when it's here?

Ei vastannut Matti siihen mitään … yhä söi vain, ja ryyppäsi tuopista piimää. Matti didn't say anything ... he just kept eating, and drinking a pint of buttermilk. Se ainainen syönti ja ryyppiminen rupesi jo käymään Liisan kyllälle… The constant eating and drinking was starting to get to Liisa...

—Jo ihan tänä päivänä pitää lähteä viemään! -On this very day, we have to go!

—Kyllä kai minä en lähde toista kertaa. -I guess I won't go a second time.

—Eihän sinun tarvitsekaan … saatanhan minä mennä, kun vain annat hevosen…

—Sinäkö? (ja tuopin sisästä:)… Kukas lehmän hoitaa? (and inside the pint:)... Who's tending the cow?

—Niinkuin sinä et sitä jo olisi monta kertaa ennenkin hoitanut… -as if you hadn't already done it many times before...

—Saattaa rietautua tamma laukkaamaan, ja sinä et saa sitä seisotetuksi. -You're going to get a mare to gallop, and you can't get her to stand.

—Osaan minä toki tammalla ajaa yhtä hyvin kuin sinäkin … ja minä en ajaisikaan… -Of course I can drive a mare as well as you ... and I wouldn't...

— … nurkkiin, oli Liisa sanomaisillaan, mutta ajatteli, että jos suuttuu, eikä sanonut.

—Mitä et ajaisikaan?

—Eipä niin mitään … tuota, mitä minä sanoinkaan? … niin, että kyllä sinne pitää lähteä jo ihan tänä iltana!

—Tänä iltana? … mikä sinne nyt yön selkään? ... what's on your back at night?

—Hyvä on, ajatteli Liisa.

—Jos ei tänä iltana, niin viimeistään aamulla varhain… -If not tonight, then early tomorrow morning at the latest...

Matti ei puhunut mitään, herkesi syömästä ja rupesi panemaan piippuunsa. Matti didn't say anything, was reluctant to eat and started smoking his pipe. Ei näyttänyt myöntävän, mutta ei mitenkään kieltävänkään… Vähän ajan päästä hän sanoi: He didn't seem to say yes, but he didn't seem to say no either... After a while he said:

—Kysäseppä rovastilta, jos satut näkemään … eli kysytä ruustinnan kautta, jos ei se itse sitä tiedä, että onko niissä minkälaiset pyörät niissä vaunuissa, isot ja pienetkö … ei tullut minulta sitä kysytyksi… Käske ruustinnan kysyä rovastilta. -If you happen to see one ... that is, ask the whip, if he himself does not know, whether they have what kind of wheels in the carriages, big and small ... I was not asked that ... Tell the whip to ask the whip.

—Kyllä minä sen toki saatan rovastilta itseltäänkin kysyä … olen minä sen puheilla siksi usein ollut. Kysynpä minä senkin, että tokko ne sen rautatien tuovat sinne meidän kirkollekin? Let me ask you also, will they bring the railway to our church?

—Kyllä minä sen tiedän, etteivät tuo … et tarvitse kysyäkään … ei se niin vain tuotava ole. -Yes, I know that's not ... you don't have to ask ... it's not just a product.

—Ei sitä ihan varmaan tiedä … sittenpähän sen varmaan tietää, kun kysyy … kyllä sitä on hyvä kysyä. -You probably don't know ... then you'll probably know when you ask ... it's good to ask.

—Joudat kysyä, ajatteli Matti, muttei sitä niin nyt joka paikkaan… Vaan jos hyvinkin … ajatteli hän sitten, mutta ei hän siitä Liisalle mitään puhunut… -You may ask, thought Matti, but it's not like that everywhere... But if it is... he thought then, but he didn't say anything to Liisa about it...

Ja Liisa oli koko sen päivän niin ihmeen hyvällä tuulella, että melkein sydänalassa ahdisti. And Liisa was in such a great mood all day that it almost made my heart sink. Ihan oli kohona hypitellä vanhaa ihmistä. It was a thrill to jump on the old man. Aina vähän väliä tahtoi nauru itsestään hyrähtää, vaikkei tiennyt oikein, mistä syystä se milloinkin … omista aatoksista useimmiten. Every now and then, the laughter wanted to burst out, even if you didn't really know what was causing it ... mostly from your own thoughts. Ja kaikin puolin tuntui niin hyvältä olla. And all in all, it felt so good to be. Rukkikin pyöri niinkuin ainakin, eikä kertaakaan nauha pyörän päältä luiskahtanut. The rye was spinning as it should, and not once did the ribbon slip off the wheel.

Ja Mattia piti Liisa niin hyvänä, että keitti kahvit, lämmitti saunan, vaikka oli eilenkin lämmittänyt, toi voita pöytään iltaista syödessä ja piti puhetta rautatiestä ja antoi Matin kertoa. And Liisa thought Matt was so good that she made the coffee, heated the sauna, even though she had heated it yesterday, brought butter to the table for supper, and talked about the railway and let him tell her about it. Matti ja Liisa vielä pitkän aikaa illallisen jälkeen istuivat, toinen pöydän päässä piippuaan poltellen, toinen sängyn laidalla tukkaansa sukien, ja katselivat, kuinka kissa pankon kulmassa maitonsa lakki, kuppinsa nuoli, kielensä lipoi ja lähti pitkin pirttiä hiipimään. For a long time after dinner Matti and Liisa sat, one smoking his pipe at the end of the table, the other at the side of the bed, socking his hair, and watched the cat in the corner of the banquette lick his milk, lick his cup, slip his tongue, and creep off across the inn. Sitten sitä vuoroon silittelivätkin, Matti otti syliinsäkin ja ruopi kaulan alustaa ja antoi sen ruveta kehräämään. Then it was stroked in turn, Matti took a lap bag and dredged the base of the neck and let it start to purr. Ja rautatiestä he juttelivat, juttelivat tästä ihan uudesta ihmeestä ja kummasta … että kaikkia sitä vanhoillaan kuuleekin. And they talked about the railway, they talked about this brand new wonder and which one ... that everyone hears about it when they're old. Vieläkö hänet nähneekin, arveli Liisa, mutta Matti sanoi, että eikö tuota uskone näkemättäkin, johon ei Liisa virkkanut mitään. She still saw him, thought Alice, but Matti said he didn't believe she hadn't seen him, to which Alice said nothing. Mutta sitten kun kissa oli vähän aikaa uunilla kehrännyt, sammuttivat he päreen ja painautuivat vuoteelleen pitkäkseen… But after the cat had been purring on the stove for a while, they turned off the stove and lay down on their bed...

Mutta Liisa oli niin kummallisen valpas tänä yönä. But Alice was so strangely alert tonight. Matti jo nukkui, ja kissan rukki yhä hyrisi tasaista hyrinätään uunin päällä, mutta Liisa ei tahtonut saada unta silmiinsä. Matti was already asleep, and the cat's rattle was still humming steadily over the stove, but Liisa would not sleep. Kuuli pienimmänkin rasahduksen tuvan seinissä, kuuli, jos russakka vahingossa putosi katosta lattialle, ja kuuli tamman jalan kumeata kopsetta, kun se pilttuussaan liikahti. You could hear the slightest rustling in the walls of the barn, you could hear if a soot cake accidentally fell from the ceiling to the floor, and you could hear the fierce thump of a mare's foot as it moved in its stall. Erotti muusta seinästä ikkunan valoisamman reiän ja sen läpi jonkun tuikkavan tähden, ja kun veti peitteen korvilleen taikka pani silmänsä kiinni, niin oli kuitenkin kuulevinaan ja näkevinään kaikki. He could distinguish the brighter hole in the window from the rest of the wall, and a star twinkling through it, and when he pulled the blanket over his ears or closed his eyes, he could hear and see everything. Siitä taas valpastui ja ajatteli, että jos olisi jo aika nousta ja panna evästä huomiseksi, mutta pelkäsi, että jos Matti herää ja kysyy, eikä noussut. That woke him up again, and he thought it might be time to get up and pack a lunch for tomorrow, but he was afraid that if Matti woke up and asked, he wouldn't get up. Viimein hän nukkui, mutta aamulla ennen kukon laulua jo heräsi ja alkoi lähtöänsä laittaa. Finally he slept, but in the morning, before the rooster had even started to crow, he woke up and started to prepare his departure.