×

Χρησιμοποιούμε cookies για να βελτιώσουμε τη λειτουργία του LingQ. Επισκέπτοντας τον ιστότοπο, συμφωνείς στην πολιτική για τα cookies.


image

Yle Uutiset Selkomeksi Radio - Huuhtikuu 2021, Perjantai 16.4.2021 (radio)

Perjantai 16.4.2021 (radio)

Ravintolat

Ravintolat aukeavat taas maanantaina. Hallitus on kuitenkin päättänyt, että ravintoloita rajoitetaan vielä tiukasti.

Pahoilla korona-alueilla Etelä-Suomessa ravintoloiden pitää lopettaa alkoholin myynti kello 17. Baarit pitää panna kiinni kello 18 ja ruokaravintolat kello 19. Tanssi ja karaoke on kielletty.

Ravintolat saavat olla auki pitempään alueilla, joiden koronatilanne on hyvä.

Ravintolat ovat olleet kiinni 6 viikkoa suuressa osassa Suomea.

Koronarokotukset

Hallitus on tehnyt uusia päätöksiä myös koronarokotuksista.

Koronarokotuksia lisätään alueilla, joilla koronatartuntoja on paljon. Näin tehdään toukokuun loppuun asti.

Lisäksi on päätetty, että ihmiset rokotetaan koronaa vastaan ikäjärjestyksessä, sen jälkeen kun riskiryhmät ja vanhukset on rokotettu.

Ensin rokotetaan yli 60-vuotiaat ja sitten yli 50-vuotiaat. Sen jälkeen rokotukset menevät kohti nuorempia niin, että viimeiseksi rokotetaan alle 30-vuotiaat.

Koronaluvut

Suomessa on kerrottu 2 uudesta koronakuolemasta. Suomessa on kuollut yhteensä 887 ihmistä koronan takia.

Uusia koronatartuntoja on 380. Suomesta on löydetty yhteensä melkein 84 000 koronatartuntaa.

Noin 23 prosenttia suomalaisista on rokotettu koronaa vastaan ainakin kerran.

Omaishoitovapaa

Suomeen suunnitellaan uutta omaishoitovapaata.

Tarkoitus on, että työntekijä voi saada työstä vapaata perheenjäsenen auttamista varten. Se voi olla tarpeellista esimerkiksi silloin, kun työntekijän pitää viedä perheen vanhus lääkäriin.

Tarkoitus on, että työntekijä saa pitää omaishoitovapaata 5 päivää vuodessa. Omaishoitovapaan aikana työntekijä ei saa palkkaa. Ammattiliitot toivovat, että omaishoitovapaista maksetaan palkkaa.

Sää

Sää on aurinkoista ja lämmintä. Lämpötila on suuressa osassa maata 10 ja 15 asteen välillä.

Viikonlopun lämpimin päivä on sunnuntai. Silloin etelässä voi olla yli 15 astetta lämmintä.

Aurinko paistaa viikonloppuna jo niin kuumasti, että herkkä iho tarvitsee jo suojaa.

Kuivan sään takia ilmassa on myös paljon katupölyä. Allergiset ihmiset voivat saada katupölystä oireita.

Perjantai 16.4.2021 (radio) Friday 16.4.2021 (radio)

Ravintolat

Ravintolat aukeavat taas maanantaina. Hallitus on kuitenkin päättänyt, että ravintoloita rajoitetaan vielä tiukasti. ||||||will be restricted||strictly Regeringen|||beslutat|||begränsas||strikt

Pahoilla korona-alueilla Etelä-Suomessa ravintoloiden pitää lopettaa alkoholin myynti kello 17. bad|||||||||| Drabbade|corona-områdena|områdena|||restaurangernas||sluta med||alkoholförsäljning| Baarit pitää panna kiinni kello 18 ja ruokaravintolat kello 19. bars||close||||restaurants| ||stänga||||matrestauranger| Tanssi ja karaoke on kielletty. ||karaoke||forbidden ||Karaoke||Förbjudet

Ravintolat saavat olla auki pitempään alueilla, joiden koronatilanne on hyvä. |får vara|||längre tid|områden där|vilkas koronatilanne|coronasituation||

Ravintolat ovat olleet kiinni 6 viikkoa suuressa osassa Suomea. ||||||stora delar av|

Koronarokotukset COVID vaccinations Covid-vaccinationer

Hallitus on tehnyt uusia päätöksiä myös koronarokotuksista. ||||decisions||corona vaccinations Regeringen||||beslut||covidvaccinationer

Koronarokotuksia lisätään alueilla, joilla koronatartuntoja on paljon. |increased||||| Coronavaccinationer||områden där||coronasmittor|| Näin tehdään toukokuun loppuun asti. Så här|görs|maj||fram till

Lisäksi on päätetty, että ihmiset rokotetaan koronaa vastaan ikäjärjestyksessä, sen jälkeen kun riskiryhmät ja vanhukset on rokotettu. ||decided|||will be vaccinated||against|age order|||||||| Dessutom||beslutats|||vaccineras||mot|i åldersordning||||riskgrupperna||äldre personer||vaccinerats

Ensin rokotetaan yli 60-vuotiaat ja sitten yli 50-vuotiaat. |||year-olds|||| |vaccineras||år gamla||||år gamla Sen jälkeen rokotukset menevät kohti nuorempia niin, että viimeiseksi rokotetaan alle 30-vuotiaat. ||||toward|younger|||last||| ||vaccinationer||mot|yngre personer|||sist|vaccineras|under|år gamla

Koronaluvut corona numbers Coronasiffror

Suomessa on kerrottu 2 uudesta koronakuolemasta. ||reported|two|COVID death ||har rapporterats om||coronadödsfall Suomessa on kuollut yhteensä 887 ihmistä koronan takia. |||a total of||| ||dött|totalt|||

Uusia koronatartuntoja on 380. |Nya coronafall: 380.| Suomesta on löydetty yhteensä melkein 84 000 koronatartuntaa. ||found|||coronavirus infections ||hittats|totalt||covidfall

Noin 23 prosenttia suomalaisista on rokotettu koronaa vastaan ainakin kerran. ||||vaccinerad||mot||

Omaishoitovapaa caregiver leave Anhörigvård ledighet

Suomeen suunnitellaan uutta omaishoitovapaata. |is being planned||caregiver leave |planeras för||

Tarkoitus on, että työntekijä voi saada työstä vapaata perheenjäsenen auttamista varten. Purpose||||||work|time off|family member|helping|for Syftet är att|||anställd||få|från arbetet||familjemedlem|hjälpa en familjemedlem|för att hjälpa Se voi olla tarpeellista esimerkiksi silloin, kun työntekijän pitää viedä perheen vanhus lääkäriin. |||necessary||||employee||||elder|to the doctor |||nödvändigt||då||anställdas||ta med||äldre familjemedlem|till läkaren

Tarkoitus on, että työntekijä saa pitää omaishoitovapaata 5 päivää vuodessa. Syftet är|||anställd|får lov att||anhörigvårdledighet|| Omaishoitovapaan aikana työntekijä ei saa palkkaa. Caregiver leave|during|employee|||salary pay Anhörigvårdledighet|under tiden|anställd|||lön Ammattiliitot toivovat, että omaishoitovapaista maksetaan palkkaa. Trade unions|||caregiver leave|paid|salary Fackföreningarna|hoppas||anhörigvårdledighet|betalas ut|lön

Sää

Sää on aurinkoista ja lämmintä. Lämpötila on suuressa osassa maata 10 ja 15 asteen välillä. Temperaturen|||del av|landet|||mellan

Viikonlopun lämpimin päivä on sunnuntai. |varmaste||| Silloin etelässä voi olla yli 15 astetta lämmintä. Då||||||

Aurinko paistaa viikonloppuna jo niin kuumasti, että herkkä iho tarvitsee jo suojaa. |||||hotly||sensitive|skin|||protection |||||mycket varmt||känslig|hud|behöver||skydd

Kuivan sään takia ilmassa on myös paljon katupölyä. dry|||||||street dust Torrt|torrt väder||i luften||||gatudamm Allergiset ihmiset voivat saada katupölystä oireita. allergic||||street dust|symptoms Allergiska personer|||få|av gatstoft|symptom, besvär