HOVIN HERRA HOVIN HERRA LORD OF THE COURT 法庭法官

Astuu ruokalevoltansa Hovin herra huoneestaan, Pitkä piippu hampaissansa, Vasen käsi puuskassaan. The Lord of the Court steps from his meal break from his room, A long pipe in his teeth, His left hand in his quiver.

Suur' on herra hovilainen, Rikkain puolen Savonmaan, Pitkin maita käypi maine Uhkeasta talostaan. Suur' is the lord of the court, The richest part of Savonmaa, The reputation of his magnificent house spread far and wide. Pulska talo, laajat pellot, Aluskunta avara, Sadan lehmän soipi kellot Tarhatiellä illalla.

Siks'pä hymy huulillansa Viiksen alta vilahtaa, Kun hän leikkuupellollansa Joukkoaan käy katsomaan. Kuhilaita tuhatmäärin Sängen päälle kohoaa, Kirjavana joukko häärii Työssä siinä uutteraan.

Tuota herra astuissansa Ihastellen imehtii, Tyytyväisyys savun kanssa Rinnastansa lainehtii:

»Onhan tuossa tavarata, Onhan aluks' ensinkin— Lähtee siitä hopeata, Lähtee vähän varsinkin. »Ensi-yönä panee halla Viljat viiden pitäjän, Elon hint' on korkealla Kuluess' ens' kevähän.» Ja hän hymyy hyvillänsä, Tyven rauha rinnassaan, Hyväileepi viiksiänsä, Työväkensä luoksi saa.

Niinkuin kukko karjassansa, Kotkottaa ja kaartelee, Niin hän johtaa joukkoansa, Komentaa ja katselee.

Sirpit keikkuu sukkelasti, Seljät taipuu, oikiaa, Herran mielest' hitahasti Kumminkin työ sujuaa. »Sarka puolillaan on vasta, Hallan tuopi ensi yö.— Lakata ei leikkaamasta, Ennenkuin on kaikki työ.»—

Olki taittuu nopeasti, Yhä sänki suurenee— Pohjoistuuli koleasti Hallaa ilmaan huokailee.—

Levotonna mieli sillä Syön-alassa asustaa, Jonka viljaa tuuli vielä Näillä ajoin heiluttaa.

Herran työssä leikkaa tuossa Aapo, mökin ainoa, Rukihinsa viel' on suossa Koskematta kokonaan. Kalvakkana, päänsä hiessä Päivätöitään maksaa hän, Toisen ruis sirpin tiessä, Oma ruis mielessään.

Usein miehen silmä siirtyy Pilvettömään pohjoiseen, Usein kuuma kyynel kiertyy Karkeoille kasvoilleen.

Äkkiä hän työstä lakkaa, Kesken jättää lyhtehen, Kuhilaasen sirpin nakkaa, Astuu herran etehen.

»Eikö laskis' ehkä herra Mua täksi illaks' pois?— Viel' ehk' ehtisi sen verran, Että siemeniksi ois. »Lapsi pien' on vaimollani, Isä vanha sairastaa, Halla tuolla takanani Nälkää talveks ennustaa. »Ei se huomiseksi heitä, Mitä tänään ottaa saa— Kaikk' on kohta koossa teillä, Mull' ei vielä ollenkaan.» Herra katsoo kulmistansa Pitkin pitkää piippuaan, Kotkottaapi vihoissansa Seisovalle huolissaan:

»Mitä kärtät joutavata— Tuskin hallaa tuleekaan— Ja jos tulee, panemata Ei jää pelto minunkaan.»

Aapo ryhtyy lyhteesensä, Tuuli kuivaa kyyneleen, Herra imee piippuansa, Asteleepi edelleen.

Olki taittuu nopeasti, Yhä sänki suurenee, Pohjoistuuli koleasti Hallaa ilmaan huokailee.

1882.