×

Χρησιμοποιούμε cookies για να βελτιώσουμε τη λειτουργία του LingQ. Επισκέπτοντας τον ιστότοπο, συμφωνείς στην πολιτική για τα cookies.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - elokuu 2021-08, Tiistai 10.8.2021

Tiistai 10.8.2021

Koulut alkavat

Peruskouluissa alkaa uusi lukuvuosi tällä viikolla.

Suurin osa kouluista aloittaa syyslukukauden keskiviikkona. Esimerkiksi Helsingin seudulla useimpien koulujen lukuvuosi alkaa keskiviikkona.

Joissakin kunnissa, esimerkiksi Tampereella, syyslukukausi alkoi jo tänään tiistaina. Muutamissa kouluissa syyslukukausi alkaa vasta ensi maanantaina.

Lasten liikenneturvallisuus parani

Lasten liikenneturvallisuus on parantunut. 7-12-vuotiaita lapsia loukkaantuu liikenneonnettomuuksissa aiempaa vähemmän. Lasten loukkaantumiset ovat vähentyneet 50 prosenttia 10 vuodessa.

Lasten liikenneopetusta on lisätty. Kaupungeissa nopeusrajoituksia on alennettu.

Liikenneonnettomuuksissa loukkaantuu silti noin 150 alakouluikäistä lasta joka vuosi. Asiantuntijat sanovat, että kaupunkien liikenneturvallisuutta pitää parantaa lisää.

Koronatartunnat

Tänään tiistaina Suomessa on todettu taas paljon uusia koronatartuntoja. Tartuntoja on 781. Eniten uusia tartuntoja on Etelä-Suomessa, mutta myös Pohjois-Suomessa tartunnat ovat lisääntyneet nopeasti.

2 viikon aikana koronatartuntoja on ollut Suomessa noin 4 400 enemmän kuin edellisen 2 viikon aikana.

Koronarokotukset etenevät. Noin 39 prosenttia suomalaisista on saanut jo molemmat 2 rokoteannosta. Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 67 prosenttia suomalaisista.

Viljojen kasvu etuajassa

Lämmin ja kuiva kesä on aikaistanut viljojen puintia. Viljat ovat kasvaneet noin 2 viikko tavallista nopeammin monilla alueilla.

Kuivuus on haitannut joidenkin viljojen kasvua. Eniten kuivuudesta ovat kärsineet ohra ja kaura. Niiden sato jää tavallista pienemmäksi.

Ruis ja syysvehnä ovat kasvaneet hyvin. Ruissadosta ja syysvehnäsadosta tulee hyvä.

Sää

Pilvisyys on keskiviikkona vaihtelevaa eli välillä on pilviä, ja välillä paistaa aurinko. Iltapäivällä tulee sade- ja ukkoskuuroja maan länsi- ja pohjoisosassa.

Lämpötila on keskiviikkona 17 ja 23 asteen välillä.

Tiistai 10.8.2021 Dienstag 10.8.2021