×

Χρησιμοποιούμε cookies για να βελτιώσουμε τη λειτουργία του LingQ. Επισκέπτοντας τον ιστότοπο, συμφωνείς στην πολιτική για τα cookies.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Tammikuu 2022-01, Torstai 13.1.2022 (radio)

Torstai 13.1.2022 (radio)

Uudet koronatartunnat

Koronatartuntoja on tullut lisää.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että torstaina todettiin yli 14 000 uutta koronatartuntaa. Se on enemmän kuin koskaan ennen 1 päivässä.

Uusia koronakuolemia on 12. Suomessa on kuollut koronan takia yhteensä 1700 ihmistä.

Koronakaranteeni

Koronakaranteeni lyhenee.

Koronakaranteenin aikana koronapotilas ei saa tavata ketään oman perheen ulkopuolelta, jotta korona ei leviä.

Koronakaranteeni on ollut 10 päivää. Nyt se lyhenee 5 ja 10 päivän välille.

Koronakaranteeni lyhenee osaksi koronaviruksen omikron-muunnoksen takia. Omikron-muunnos on nopeuttanut koronatautia.

Ennakkoäänestys

Aluevaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona.

Ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä noin 146 000 ihmistä kävi äänestämässä.

Ennakkoäänestyspaikkoja on esimerkiksi kirjastoissa. Pienillä paikkakunnilla kiertää myös ennakkoäänestysbusseja.

Aluevaaleissa valitaan ihmiset, jotka päättävät terveyspalveluista ja sosiaalipalveluista.

Ylen vaalikone auttaa äänestäjää löytämään hyvän ehdokkaan. Vaalikone toimii myös englannin, venäjän ja arabian kielellä. Vaalikone on osoitteessa yle.fi/vaalit.

Osoitteessa selkokeskus.fi on tietoa siitä, kuka saa äänestää aluevaaleissa ja miten Suomessa äänestetään.

Koirien kielitaito

Koira tunnistaa kieliä. Koira erottaa omistajan äidinkielen muista kielistä.

Asiaa on tutkinut meksikolainen tutkija Laura Cuaya. Kaikki alkoi, kun Cuaya muutti Unkariin. Hän halusi tietää, ymmärsikö hänen koiransa, että unkarilaiset puhuvat eri kieltä kuin Cuaya.

Cuaya valitsi ryhmän koiria, jotka oppivat makaamaan magneettikuvauslaitteessa. Sitten niille luettiin kirjaa unkariksi ja espanjaksi. Jokaisen koiran omistaja puhuu äidinkielenä vain toista näistä kielistä.

Magneettikuvat koirien aivoista kertoivat, että omistajan äidinkieli aktivoi koiran aivoissa eri alueen kuin vieras kieli. Koirat siis erottivat kielet toisistaan.

Sää

Sää kylmenee.

Perjantaina on suuressa osassa maata poutaista. Pilvisyys vaihtelee selkeästä puolipilviseen.

Lämpötila on 0 ja +3 asteen välillä, idässä ja pohjoisessa -1 ja -6 asteen välillä. Puuskainen luoteistuuli lisää kylmän tuntua.

Learn languages from TV shows, movies, news, articles and more! Try LingQ for FREE

Torstai 13.1.2022 (radio) Thursday 13.1.2022 (radio) 木曜日13.1.2022(ラジオ)

Uudet koronatartunnat 新しい冠状動脈感染症

Koronatartuntoja on tullut lisää. より多くの冠状動脈感染症がありました。

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että torstaina todettiin yli 14 000 uutta koronatartuntaa. 厚生省によると、木曜日に14,000を超える新しいコロナ感染が診断されました。 Se on enemmän kuin koskaan ennen 1 päivässä. それは1日でかつてないほどです。

Uusia koronakuolemia on 12. 12の新しいコロナ死があります。 Suomessa on kuollut koronan takia yhteensä 1700 ihmistä. フィンランドでは、コロナが原因で合計1,700人が亡くなりました。

Koronakaranteeni coronakarantän コロナ検疫

Koronakaranteeni lyhenee. コロナ検疫は短縮されます。

Koronakaranteenin aikana koronapotilas ei saa tavata ketään oman perheen ulkopuolelta, jotta korona ei leviä. koronakarantänen||coronapatient|||||||||||sprider sig コロナ検疫中、コロナ患者は、コロナが広がるのを防ぐために、自分の家族以外の人に会ってはなりません。

Koronakaranteeni on ollut 10 päivää. 私の戴冠式の検疫は10日間です。 Nyt se lyhenee 5 ja 10 päivän välille. 今では5日から10日短縮されます。

Koronakaranteeni lyhenee osaksi koronaviruksen omikron-muunnoksen takia. |||||varianter| コロナウイルスのオミクロン変換により、冠状動脈検疫は部分的に短縮されます。 Omikron-muunnos on nopeuttanut koronatautia. |variant||ökat|corona sjukdom オミクロン変異体は冠状動脈性心臓病を加速させました。

Ennakkoäänestys 事前投票

Aluevaalien ennakkoäänestys alkoi keskiviikkona. 地方選挙の事前投票は水曜日に始まりました。

Ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä noin 146 000 ihmistä kävi äänestämässä. Förhandsröstningens||||||att rösta 事前投票の初日には、約146,000人が投票に参加しました。

Ennakkoäänestyspaikkoja on esimerkiksi kirjastoissa. Förhandsröstningsställen|||biblioteken Pienillä paikkakunnilla kiertää myös ennakkoäänestysbusseja. små|små orter|||förhandsröstningsbussar

Aluevaaleissa valitaan ihmiset, jotka päättävät terveyspalveluista ja sosiaalipalveluista. |||||hälso- och sjukvård||socialtjänst

Ylen vaalikone auttaa äänestäjää löytämään hyvän ehdokkaan. Vaalikone toimii myös englannin, venäjän ja arabian kielellä. Vaalikone on osoitteessa yle.fi/vaalit.

Osoitteessa selkokeskus.fi on tietoa siitä, kuka saa äänestää aluevaaleissa ja miten Suomessa äänestetään.

Koirien kielitaito |språkfärdighet 犬の言語スキル

Koira tunnistaa kieliä. 犬は言語を認識します。 Koira erottaa omistajan äidinkielen muista kielistä.

Asiaa on tutkinut meksikolainen tutkija Laura Cuaya. |||mexikansk|||Cuaya Kaikki alkoi, kun Cuaya muutti Unkariin. |||||till Ungern Hän halusi tietää, ymmärsikö hänen koiransa, että unkarilaiset puhuvat eri kieltä kuin Cuaya. |||förstod||||ungarerna|||||

Cuaya valitsi ryhmän koiria, jotka oppivat makaamaan magneettikuvauslaitteessa. |||||lärde sig|ligga|magnetkameran Sitten niille luettiin kirjaa unkariksi ja espanjaksi. ||läses||ungerska||på spanska Jokaisen koiran omistaja puhuu äidinkielenä vain toista näistä kielistä. ||||modersmål||||

Magneettikuvat koirien aivoista kertoivat, että omistajan äidinkieli aktivoi koiran aivoissa eri alueen kuin vieras kieli. Magnetbilder||hjärnor|||||aktiverar||||||| Koirat siis erottivat kielet toisistaan. ||skilde åt||

Sää

Sää kylmenee.

Perjantaina on suuressa osassa maata poutaista. Pilvisyys vaihtelee selkeästä puolipilviseen. ||klar|halvklart

Lämpötila on 0 ja +3 asteen välillä, idässä ja pohjoisessa -1 ja -6 asteen välillä. Puuskainen luoteistuuli lisää kylmän tuntua. Puuskainen(1)|västvind|||