×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Helmikuu 2022-02, Keskiviikko 2.2.2022 (radio)

Keskiviikko 2.2.2022 (radio)

Koronarajoitukset

Koronarajoituksia puretaan lisää.

Hallitus päätti keskiviikkona, että ravintolat voivat olla auki pitempään helmikuun puolivälistä alkaen.

14. helmikuuta alkaen kaikki ravintolat saavat olla auki keskiyöhön asti. Alkoholin myynti pitää lopettaa tuntia aikaisemmin eli kello 23.

Kaikki ravintolarajoitukset loppuvat maaliskuun alussa, jos koronatilanne paranee. Silloin myös yökerhot saavat taas olla auki.

Hallitus suosittelee myös, että tapahtumien koronarajoitukset puretaan 14. helmikuuta alkaen. Hallitus toivoo, että urheilutapahtumia ja kulttuuritapahtumia voidaan taas järjestää normaalisti. Asiasta päättävät viranomaiset eri alueilla.

Koronakuolemat

Suomessa on jo yli 2000 koronakuolemaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi keskiviikkona, että yhteensä 2012 kuolemantapausta liittyy koronaan.

Uusia koronatartuntoja oli keskiviikkona yli 8000. Suomessa on todettu yhteensä yli 500 000 koronatartuntaa.

Eduskunta

Suomen parlamentti eli eduskunta on aloittanut tämän vuoden työt.

Presidentti Sauli Niinistö avasi eduskunnan työkauden keskiviikkona. Tilaisuudessa puhui myös eduskunnan puhemies Matti Vanhanen.

Eduskunnan tärkein työ on päättää Suomen lakien sisällöstä. Laki voi tulla Suomessa voimaan vain, jos eduskunta sen hyväksyy.

Hybridiautot

Hybridiautojen myynti on kasvanut Euroopassa. Hybridiauto voi kulkea sekä bensalla että sähköllä.

Viime vuonna hybridiautoja myytiin ensimmäisen kerran yhtä paljon kuin dieselautoja. Viime vuonna hybridiautoja oli noin 20 prosenttia uusista autoista, jotka rekisteröitiin Euroopassa.

Eniten myydään kuitenkin edelleen bensa-autoja.

Tanssin talo

Helsingissä on avattu uusi Tanssin talo. Tanssin talo on Kaapelitehtaalla Ruoholahdessa.

Tanssin talon Erkko-sali on Pohjoismaiden suurin esitystila tanssia varten. Saliin mahtuu 700 katsojaa. Salissa voidaan järjestää myös isoja kansainvälisiä esityksiä.

Tanssin talossa voidaan esittää tanssin lisäksi myös sirkusta.

Sää

Torstain sää on kylmää ja enimmäkseen pilvistä. Paikoin voi sataa vähän lunta. Lämpötila on noin -8 ja -17 asteen välillä.

Perjantaina Suomeen saapuu lumisateita. Lunta sataa eniten lännessä ja etelässä. Lämpötila on perjantaina -1 ja -15 asteen välillä.

Learn languages from TV shows, movies, news, articles and more! Try LingQ for FREE

Keskiviikko 2.2.2022 (radio) Wednesday 2.2.2022 (radio)

Koronarajoitukset coronarestriktioner Corona restrictions

Koronarajoituksia puretaan lisää. coronarestriktioner|lyfts|

Hallitus päätti keskiviikkona, että ravintolat voivat olla auki pitempään helmikuun puolivälistä alkaen. |beslöt|||||||längre|i februari|från mitten av februari|från

14. helmikuuta alkaen kaikki ravintolat saavat olla auki keskiyöhön asti. februari|från||||||till midnatt|till Alkoholin myynti pitää lopettaa tuntia aikaisemmin eli kello 23. |försäljning||||||

Kaikki ravintolarajoitukset loppuvat maaliskuun alussa, jos koronatilanne paranee. |restaurangrestriktioner||i mars||||förbättras Silloin myös yökerhot saavat taas olla auki. ||nattklubbar||||

Hallitus suosittelee myös, että tapahtumien koronarajoitukset puretaan 14. helmikuuta alkaen. ||||evenemmens|coronarestriktioner|upphävs|februari|från Hallitus toivoo, että urheilutapahtumia ja kulttuuritapahtumia voidaan taas järjestää normaalisti. |hoppas||idrottsevenemang||kulturarrangemang|||ordna| Asiasta päättävät viranomaiset eri alueilla. |beslutar|myndigheterna||områden

Koronakuolemat

Suomessa on jo yli 2000 koronakuolemaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi keskiviikkona, että yhteensä 2012 kuolemantapausta liittyy koronaan. |||institut||||totalt|dödsfall|hör samman|

Uusia koronatartuntoja oli keskiviikkona yli 8000. |coronafall||| Suomessa on todettu yhteensä yli 500 000 koronatartuntaa. ||rapporterat|totalt||

Eduskunta Riksdagen

Suomen parlamentti eli eduskunta on aloittanut tämän vuoden työt. |||riksdag|||||

Presidentti Sauli Niinistö avasi eduskunnan työkauden keskiviikkona. |||öppnade|riksdagen|arbetsperiod| Tilaisuudessa puhui myös eduskunnan puhemies Matti Vanhanen. Vid tillfället|talade||riksdagens|talmannen||Vanhanen

Eduskunnan tärkein työ on päättää Suomen lakien sisällöstä. Riksdagens||||besluta||lagar|innehållet Laki voi tulla Suomessa voimaan vain, jos eduskunta sen hyväksyy. lagen||||i kraft|||riksdagen|det|godkänner

Hybridiautot hybridbilar

Hybridiautojen myynti on kasvanut Euroopassa. hybridbilar|försäljning||| Hybridiauto voi kulkea sekä bensalla että sähköllä. hybridbil||gå|både|bensin||elström

Viime vuonna hybridiautoja myytiin ensimmäisen kerran yhtä paljon kuin dieselautoja. ||hybridbilar|såldes||||||dieselbilar Viime vuonna hybridiautoja oli noin 20 prosenttia uusista autoista, jotka rekisteröitiin Euroopassa. |||||||bilar||registrerades|

Eniten myydään kuitenkin edelleen bensa-autoja. mest|säljs||fortfarande|bensin|

Tanssin talo

Helsingissä on avattu uusi Tanssin talo. ||öppnat||| Tanssin talo on Kaapelitehtaalla Ruoholahdessa. |||på Kaapeliteatern|i Ruoholahden

Tanssin talon Erkko-sali on Pohjoismaiden suurin esitystila tanssia varten. ||Erkko|sal||Nordens||scenrum||för att dansa Saliin mahtuu 700 katsojaa. salen|får plats|åskådare Die Halle bietet Platz für 700 Zuschauer. Salissa voidaan järjestää myös isoja kansainvälisiä esityksiä. i salen||ordna|||internationala|föreställningar

Tanssin talossa voidaan esittää tanssin lisäksi myös sirkusta. |||framföra||förutom||cirkus

Sää

Torstain sää on kylmää ja enimmäkseen pilvistä. |||||mestadels| Torsdagens väder är kallt och mestadels molnigt. Paikoin voi sataa vähän lunta. ibland|||| Lämpötila on noin -8 ja -17 asteen välillä. |||||intervallet

Perjantaina Suomeen saapuu lumisateita. ||anländer|snöfall Lunta sataa eniten lännessä ja etelässä. ||mest|i väster|| Lämpötila on perjantaina -1 ja -15 asteen välillä.