×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Suomen Mestari 2, Alexin haastattelu

Alexin haastattelu

Alexin työpaikalla Mix-Elektro Oy:ssä ilmestyy joka kuukausi yrityksen oma lehti Mix-Uutiset.

Lehdessä on aina jonkun työntekijän haastattelu.

Tänään vuorossa on Alex.

Kuukauden työntekijä: Alex Berger

Miksi tulit Suomeen?

Tulin Suomeen ensimmäistä kertaa kuusi vuotta sitten.

Olin silloin kaksi lukukautta opiskelijavaihdossa Tampereella.

Siellä opiskelin englanniksi.

Viihdyin Suomessa tosi hyvin ja ihastuin erityisesti suomalaiseen luontoon: järviin, metsiin ja eri vuodenaikoihin.

Pidin myös suomalaisista ihmisistä, koska he ovat niin rauhallisia ja luotettavia.

Se sopii minulle, sillä olen itse hieman ujo.

Kun sitten kaksi vuotta myöhemmin valmistuin ammattikorkeakoulusta kotimaassani, päätin lähteä takaisin Suomeen töihin.

Oliko helppoa löytää työpaikka Suomesta?

Lähetin varmasti parikymmentä työhakemusta suomalaisiin yrityksiin, mutta sain aina kielteisen vastauksen.

Sitten keksin pyytää apua tamperelaisilta opiskelukavereiltani.

Heillä on paljon kontakteja suomalaisiin yrityksiin ja niin pääsin pariin työhaastatteluun.

Yksi yritys oli kiinnostunut minusta, ja niin sain ensimmäisen työpaikkani Suomesta.

Täällä Mix-Elektrolla olen ollut nyt kolme vuotta.

Millainen koulutus sinulla on?

Koulun jälkeen menin ensin ammattikouluun.

Valmistuin sieltä automekaanikoksi ja pääsin heti töihin autokorjaamoon.

Huomasin

kuitenkin pian, että se ei ollut minun alani.

Olin erilaisissa töissä pari vuotta.

Sitten pääsin ammattikorkeakouluun opiskelemaan tietoliikennetekniikkaa.

Opinnot kestivät neljä vuotta.

Viihdytkö nykyisessä työssäsi?

Viihdyn.

Pidän siitä, että työni on vaihtelevaa.

Istun paljon yksin tietokoneen ääressä ja testilaboratoriossa, mutta isoissa projekteissa työskentelemme aina tiimeissä.

Osallistun usein myös kokouksiin yhdessä projektipäällikkömme kanssa.

Miten olet oppinut suomea?

Ennen kuin aloitin työt Suomessa, kävin kuukauden intensiivikurssin.

Sen jälkeen olen opiskellut suomea erilaisilla iltakursseilla, joilla olen tutustunut myös moniin ulkomaalaisiin ystäviini. Heidän kanssaan puhun suomea.

Töissä käytän paljon englantia, koska olen mukana monissa kansainvälisissä projekteissa.

Yritän kuitenkin puhua mahdollisimman paljon suomea tauoilla.

Puhekieltä olen oppinut vapaa-ajalla.

Erityisesti firman salibandyjoukkueen harjoituksissa ja pelimatkoilla on ollut pakko opetella ymmärtämään, mitä muut sanovat.

Kiitos haastattelusta, Alex.

Learn languages from TV shows, movies, news, articles and more! Try LingQ for FREE

Alexin haastattelu Alex's|interview with Alex |Alex'in röportajı |Alexs intervju |الیگز کا انٹرویو Interview mit Alex Interview with Alex Интервью с Алексом Alex ile röportaj

Alexin työpaikalla Mix-Elektro Oy:ssä ilmestyy joka kuukausi yrityksen oma lehti Mix-Uutiset. |at work|mix|electrical|Ltd|at|is published||month|the company's|own|magazine||News |iş yerinde|Karışım|Elektro||'de'|yayınlanır||ayda bir|şirketin|kendi|dergi|| |på Alex arbetsplats|Mix|Elektro|||kommer ut||månad|företagets||tidning||Nyheter ||||||شائع ہوتی ہے|ہر||کمپنی کی|اپنا|اخبار|مکس|خبریں Am Arbeitsplatz von Alex bei Mix-Elektro Oy erscheint jeden Monat das firmeneigene Magazin Mix-Uutiset. At Alex's workplace, Mix-Elektro Oy, the company's own magazine Mix-Uutiset is published every month. На месте работы Алекса, в компании Mix-Elektro Oy, ежемесячно выходит собственный журнал Mix-Uutiset.

Lehdessä on aina jonkun työntekijän haastattelu. In the magazine||always|some employee's|employee|interview Gazetede||Her zaman|birinin|çalışanın| I tidningen|||någon|anställds|intervju med anställd ||ہمیشہ|کسی نہ کسی|ملازم کا|انٹرویو In der Zeitung gibt es immer ein Interview mit einem Mitarbeiter. There is always an interview with a member of staff in the newspaper. В газете всегда можно найти интервью с сотрудником.

Tänään vuorossa on Alex. today|on duty|| |i turen|| |آج کی باری|| Heute ist Alex an der Reihe. Today it's Alex's turn. Сегодня настала очередь Алекса.

Kuukauden työntekijä: Alex Berger of the month|Employee||Berger |||Berger Månadens|Månadens anställd||Månadens anställd: Alex Berger مہینے کا|ماہ کا ملازم|| Mitarbeiter des Monats: Alex Berger Employee of the month: Alex Berger Сотрудник месяца: Алекс Бергер

Miksi tulit Suomeen? why|did you come|to Finland ||Finlandiya'ya |kom du| |آئے| Why did you come to Finland? Почему Вы приехали в Финляндию?

Tulin Suomeen ensimmäistä kertaa kuusi vuotta sitten. I came||first time|time|six|years| ||första gången|||| |||پہلی بار||سال پہلے|پہلے Ich kam vor sechs Jahren zum ersten Mal nach Finnland. I first came to Finland six years ago. Впервые я приехал в Финляндию шесть лет назад.

Olin silloin kaksi lukukautta opiskelijavaihdossa Tampereella. I was|at that time||semester|on student exchange|in Tampere |då||terminer|i utbytesstudier| |اُس وقت|دو|سمسٹرز|طالب علم تبادلہ| Ich habe zwei Semester lang an einem Studentenaustausch in Tampere teilgenommen. I was on a student exchange in Tampere for two semesters. 当時、私はタンペレで 2 学期間交換留学をしていました。 В течение двух семестров я учился в Тампере по студенческому обмену. Main Tampere mein do semestron ke liye taleem kay maqasid ke taur per tha.

Siellä opiskelin englanniksi. |I studied|in English |پڑھائی کی|انگریزی میں Dort habe ich auf Englisch studiert. There I studied in English. Там я учился на английском языке. Wahan main ne angrezi mein taleem haasil ki.

Viihdyin Suomessa tosi hyvin ja ihastuin erityisesti suomalaiseen luontoon: järviin, metsiin ja eri vuodenaikoihin. I enjoyed|in Finland|really|very well||fell in love|especially|Finnish|nature|to the lakes|forests||different|seasons Jag trivdes|||||blev förtjust i|särskilt med avseende på||naturen|sjöarna|skogar|||årstiderna میں لطف اندوز ہوا|||||دل موہ لیا|خاص طور پر|فِنِش|قدرتی مناظر|جھیلوں میں|جنگلات میں|||موسموں میں Ich hatte eine tolle Zeit in Finnland und habe vor allem die finnische Natur geliebt: Seen, Wälder und die verschiedenen Jahreszeiten. I had a great time in Finland and I especially loved the Finnish nature: lakes, forests and different seasons. Я прекрасно провела время в Финляндии, и мне особенно понравилась финская природа: озера, леса и разные времена года. Main Finland mein bohat khush tha aur khaaskar sufiyat se dilchaspi rakhta tha: jheelon, janglon aur mukhtalif mausamon mein.

Pidin myös suomalaisista ihmisistä, koska he ovat niin rauhallisia ja luotettavia. I like||Finnish people|people|||||peaceful||reliable ||||||||||güvenilirler Jag gillade också||||||||lugna||pålitliga ||||||||پرسکون||قابل اعتماد Ich mochte auch die Finnen, weil sie so ruhig und zuverlässig sind. I also liked the Finnish people because they are so calm and reliable. Мне также понравились финские люди, потому что они такие спокойные и надежные. مجھے فنلینڈی لوگ بھی بہت پسند ہیں، کیونکہ وہ اتنے پرامن اور قابلِ اعتماد ہیں۔

Se sopii minulle, sillä olen itse hieman ujo. |suits||because||myself|a bit|shy |passar||för att|||lite grann| یہ|موزوں ہے||کیونکہ||خود|تھوڑا سا| Das passt zu mir, denn ich bin selbst ein bisschen schüchtern. It suits me, because I'm a bit shy myself. Мне это подходит, потому что я сам немного застенчив. میرے لئے یہ بہت مناسب ہے، کیونکہ میں خود تھوڑا شرمیلا ہوں۔

Kun sitten kaksi vuotta myöhemmin valmistuin ammattikorkeakoulusta kotimaassani, päätin lähteä takaisin Suomeen töihin. |||||graduated|from the university of applied sciences|in my homeland|decided|to leave|back||to work |||||tog examen|yrkeshögskolan|i mitt hemland|beslutade jag mig||||till jobbet ||||دو سال بعد|گریجویٹ ہوا|پیشہ ورانہ کالج سے|میرے وطن میں|فیصلہ کیا|واپس جانا|واپس||کام کرنے Als ich dann zwei Jahre später meinen Abschluss an einer Fachhochschule in meinem Heimatland machte, beschloss ich, zurück nach Finnland zu gehen, um dort zu arbeiten. Then, two years later, when I graduated from a polytechnic in my home country, I decided to go back to Finland to work. Затем, через два года, когда я окончил политехнический институт на родине, я решил вернуться в Финляндию, чтобы работать. پھر میرے ملک میں دو سال بعد جب میں پیشہ ورانہ کالج سے فارغ ہوا، میں نے فیصلہ کیا کہ فنلینڈ واپس جا کر کام کروں۔

Oliko helppoa löytää työpaikka Suomesta? |easy|to find|job|in Finland ||hitta|| |آسان|کام تلاش کرنا||فن لینڈ سے War es einfach, in Finnland einen Job zu finden? Was it easy to find a job in Finland?

Lähetin varmasti parikymmentä työhakemusta suomalaisiin yrityksiin, mutta sain aina kielteisen vastauksen. I sent|surely|about twenty|job applications|to Finnish companies|companies||I received||negative|response Jag skickade||ett tjugotal|arbetsansökningar||företag i Finland||fick alltid||negativt|svar بھیجا|یقیناً|تقریباً بیس|ملازمت کی درخواستیں|فِنِش|کمپنیوں کو||||منفی|جواب Ich habe bestimmt ein paar Dutzend Bewerbungen an finnische Unternehmen geschickt, aber ich bekam immer eine Absage. I must have sent a couple of dozen job applications to Finnish companies, but I always got a negative response.

Sitten keksin pyytää apua tamperelaisilta opiskelukavereiltani. |I decided|to ask||from Tampere|study friends |kom jag på|be om hjälp||från mina vänner|mina studiekamrater |سوچا کہ مانگوں|مدد مانگنا|||میرے ہم جماعتوں سے Dann dachte ich daran, meine Freunde aus Tampere um Hilfe zu bitten. Then I thought of asking my friends from Tampere for help.

Heillä on paljon kontakteja suomalaisiin yrityksiin ja niin pääsin pariin työhaastatteluun. They have|||contacts||companies|||I got|a few|job interview ||||||||girdim|| |||kontakter||företag|||kom jag till||arbetsintervjuer ان کے پاس|ہے|بہت زیادہ|رابطے|فِنش کمپنیوں|کمپنیوں میں|||پہنچ گیا|کچھ|ملازمت کے انٹرویو Sie haben viele Kontakte zu finnischen Unternehmen, und so habe ich ein paar Vorstellungsgespräche bekommen. They have a lot of contacts in Finnish companies and that's how I got a couple of job interviews.

Yksi yritys oli kiinnostunut minusta, ja niin sain ensimmäisen työpaikkani Suomesta. |company||interested in|me||||first|my job| |||intresserad av||||||| |کمپنی||دلچسپی رکھتا تھا||||||میری نوکری|فن لینڈ سے Ein Unternehmen war an mir interessiert, und so bekam ich meinen ersten Job in Finnland. One company was interested in me, and that's how I got my first job in Finland.

Täällä Mix-Elektrolla olen ollut nyt kolme vuotta. ||Electro||been||| ||Mix-Elektro'da||||| ||Mix-Elektro||||| Here at Mix-Elektro, I've been here for three years now.

Millainen koulutus sinulla on? What kind|education|| |Vilken utbildning har du?|| کیسا|تعلیمی پس منظر|| What kind of education do you have?

Koulun jälkeen menin ensin ammattikouluun. school's|after|I went|first|vocational school ||||yrkesskolan |کے بعد||| Nach der Schule ging ich zunächst auf eine Berufsschule. After school, I first went to a vocational school.

Valmistuin sieltä automekaanikoksi ja pääsin heti töihin autokorjaamoon. Graduated|there|as an auto mechanic||I got|right away|to work|auto repair shop Jag tog examen|därifrån|till bilmekaniker||kom in på|||bilverkstad میں فارغ ہوا||آٹو مکینک|||فوراً|کام پر|گاڑی ورکشاپ Ich habe meinen Abschluss als Kfz-Mechaniker gemacht und sofort einen Job in einer Werkstatt bekommen. I graduated as an automotive mechanic and immediately got a job in a garage.

Huomasin I noticed Jag märkte det. میں نے دیکھا Ich bemerkte I noticed

kuitenkin pian, että se ei ollut minun alani. however|||||||field ändå|||||||mitt område تاہم|||||||میرا شعبہ aber bald merkte ich, dass das nicht mein Gebiet war. but soon realised that it was not my field.

Olin erilaisissa töissä pari vuotta. |various|jobs|| |olika typer||| |مختلف قسم کے|ملازمتوں میں|دو سال|دو سال Ich habe ein paar Jahre lang in verschiedenen Berufen gearbeitet. I worked in different jobs for a couple of years.

Sitten pääsin ammattikorkeakouluun opiskelemaan tietoliikennetekniikkaa. |I got in|university of applied sciences|to study|telecommunications |kom jag in|yrkeshögskola||telekommunikationsteknik |داخلہ لیا||پڑھنے کے لیے|ٹیلی کمیونیکیشن ٹیکنالوجی Dann ging ich auf eine Fachhochschule, um Nachrichtentechnik zu studieren. Then I went to a polytechnic to study communications engineering.

Opinnot kestivät neljä vuotta. studies|lasted|| Studierna varade fyra år.|varade|| |چلیں چار سال|| Die Studien dauerten vier Jahre. The studies lasted four years.

Viihdytkö nykyisessä työssäsi? Are you happy|current|your job Trivs du|nuvarande|ditt nuvarande jobb |موجودہ| Macht Ihnen Ihre derzeitige Tätigkeit Spaß? Do you enjoy your current job?

Viihdyn. I enjoy Jag trivs. I enjoy.

Pidän siitä, että työni on vaihtelevaa. I like|it||||varied Jag gillar|om det||||omväxlande ||کہ|میرا کام||مختلف Ich mag es, dass meine Arbeit abwechslungsreich ist. I like that my work is varied.

Istun paljon yksin tietokoneen ääressä ja testilaboratoriossa, mutta isoissa projekteissa työskentelemme aina tiimeissä. I sit|||computer's|at the computer||test laboratory||large|projects|we work||teams ||||vid||testlaboratoriet||stora|projekten|arbetar vi||i team |||||||||منصوبوں میں|کام کرتے ہیں|ہمیشہ|ٹیموں میں Ich sitze viel allein am Computer und im Testlabor, aber bei großen Projekten arbeiten wir immer in Teams. I sit alone a lot at the computer and in the test lab, but on big projects we always work in teams.

Osallistun usein myös kokouksiin yhdessä projektipäällikkömme kanssa. I participate|||meetings||our project manager| |||||proje yöneticimizle| Jag deltar|||möten||vår projektledare| میں شرکت کرتا ہوں|اکثر||اجلاسوں میں||ہمارے پروجیکٹ مینیجر| Außerdem nehme ich oft gemeinsam mit unserem Projektleiter an Sitzungen teil. I also often attend meetings together with our project manager.

Miten olet oppinut suomea? How||learned| Hur||| How have you learned Finnish?

Ennen kuin aloitin työt Suomessa, kävin kuukauden intensiivikurssin. Before||I started|work||I took|a month|intensive course Innan|innan|började med|||gick på|en månad lång| پہلے|سے پہلے|شروع کیا|||شرکت کی|ایک مہینے کا| Bevor ich in Finnland zu arbeiten begann, habe ich einen einmonatigen Intensivkurs besucht. Before I started working in Finland, I attended a one-month intensive course.

Sen jälkeen olen opiskellut suomea erilaisilla iltakursseilla, joilla olen tutustunut myös moniin ulkomaalaisiin ystäviini. |||studied||various|evening courses|where||got to know||many|foreign friends|to my friends |||||olika|kvällskurser|där jag har||lärt känna||många av|utländska vänner|mina utländska vänner ||||||شام کے کورسز|||واقف ہوا||بہت سے|| Seitdem habe ich in verschiedenen Abendkursen Finnisch gelernt, wo ich auch viele meiner ausländischen Freunde getroffen habe. Since then, I have studied Finnish at various evening courses, where I have also gotten to know many of my foreign friends. Heidän kanssaan puhun suomea. Deras|med dem|| I speak Finnish with them.

Töissä käytän paljon englantia, koska olen mukana monissa kansainvälisissä projekteissa. |I use||English|||involved|many|international| ||||||||uluslararası| ||||||involverad i||internationella| کام پر|استعمال کرتا ہوں|||||شامل||بین الاقوامی|منصوبوں میں Ich verwende Englisch viel bei der Arbeit, weil ich an vielen internationalen Projekten beteiligt bin. At work, I use a lot of English because I am involved in many international projects.

Yritän kuitenkin puhua mahdollisimman paljon suomea tauoilla. I try|however|speak|as much as possible|||breaks |ändå||så mycket som möjligt|||pauserna |پھر بھی||زیادہ سے زیادہ|||وقفوں کے دوران Ich versuche jedoch, in den Pausen so viel Finnisch wie möglich zu sprechen. However, I try to speak as much Finnish as possible during breaks.

Puhekieltä olen oppinut vapaa-ajalla. spoken language|||free|during free time ||||fritid عام بول چال||سیکھا ہے|فارغ وقت|فارغ وقت میں Ich habe in meiner Freizeit sprechen gelernt. I have learned to speak in my spare time.

Erityisesti firman salibandyjoukkueen harjoituksissa ja pelimatkoilla on ollut pakko opetella ymmärtämään, mitä muut sanovat. especially|the company's|floorball team|practices||game trips||has been|have to|learn to|to understand||others|say ||||||||||anlamaya||| Särskilt||innebandylagets|träningarna||på bortamatcher|||tvungen att||||andra| خاص طور پر|کمپنی|فلور بال ٹیم|مشقوں میں||کھیل کے دوروں|||مجبور ہونا|سیکھنا|سمجھنے کے لیے|کیا|دوسرے لوگ|کہتے ہیں Vor allem während der Trainings und Spielbesuche der Basketballmannschaft des Unternehmens musste ich lernen, zu verstehen, was andere sagen. Especially during the company's basketball team's practices and game trips, I've had to learn to understand what others are saying.

Kiitos haastattelusta, Alex. |interview| |Tack för intervjun| |انٹرویو کے لیے| Vielen Dank für das Gespräch, Alex. Thank you for the interview, Alex.