×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Suomen Mestari 2, Häät

Häät

Hanna ja Pedro olivat menneet kihloihin uutenavuotena.

Kihlaus oli ollut yllätys Hannalle.

Kesken ilotulitusta Pedro oli polvistunut Hannan eteen ja kysynyt, menisikö Hanna hänen kanssaan naimisiin.

Hanna oli suostunut heti ja Pedro oli antanut hänelle kihlasormuksen.

Sitten he olivat alkaneet suunnitella häitä, jotka olisivat jo seuraavana kesänä.

Ihan ensimmäiseksi he olivat päättäneet hääpäivän: heinäkuun ensimmäinen lauantai.

He olivat varanneet kirkon ja vuokranneet juhlapaikan Pälkäneeltä, jossa Hannan vanhemmat asuvat.

Hanna oli pyytänyt ystäväänsä Janitaa kaasoksi ja Pedro oli kysynyt Alexia bestmaniksi.

Hanna ja Janita olivat valinneet Hannalle hääpuvun.

He olivat kirjoittaneet kutsut ja lähettäneet ne sukulaisille ja ystäville.

Pedro oli kutsunut perheensä ja ystävänsä Brasiliasta ja varannut heille hotellihuoneet Helsingistä.

Ystävät pitäneet Hannalle ja Pedrolle polttarit.

Vihdoin oli hääpäivä.

Pedro ja Hanna kävelivät kirkon käytävää pitkin ja juhlaväki katsoi heitä.

Hanna oli niin kaunis valkoisessa hääpuvussaan.

Pappi piti kauniin puheen, jossa hän puhui ystävyydestä ja rakkaudesta.

Pedron brasilialainen ystävä tulkkasi puheen portugaliksi.

Sitten molemmat sanoivat "Tahdon".

Kun hääpari käveli ulos kirkosta, vieraat heittivät riisiä heidän päälleen.

Juhlat olivat myös hienot.

Vieraat onnittelivat Hannaa ja Pedroa ja heidän vanhempiaan ja toivat paljon häälahjoja.

Ruoka oli herkullista.

Hannan äiti ja täti olivat leiponeet hääkakun, jonka Hanna ja Pedro leikkasivat yhdessä.

Hannan isä piti puheen suomeksi ja sanoi myös pari lausetta portugaliksi, mikä oli kaikista hienoa.

Pedron isä puhui englanniksi.

Bestman ja kaaso kertoivat polttareista ja näyttivät valokuvia.

Ruoan jälkeen oli häävalssin vuoro.

Pedro ja Hanna olivat harjoitelleet valssia tanssikurssilla, joten se meni hienosti.

Häävalssin jälkeen bändi soitti ja kaikki tanssivat.

Myöhemmin hääauto tuli hakemaan Hannaa ja Pedroa.

Hanna heitti morsiuskimpun naisille.

Sen sai Pedron sisko Antonia!

Sitten Hanna ja Pedro lähtivät hotelliin viettämään hääyötä ja kaikki vilkuttivat heille.

Juhlat jatkuivat vielä myöhään yöhön.

Onnea hääparille!

Learn languages from TV shows, movies, news, articles and more! Try LingQ for FREE

Häät wedding Düğünler شادی کی تقریب Weddings

Hanna ja Pedro olivat menneet kihloihin uutenavuotena. |||had|got engaged|engaged|on New Year's ||Pedro|nişanlanmışlardı||| ہنّا|||||منگنی کر لی تھی|نئے سال پر انخرطت حنا وبيدرو في رأس السنة الجديدة. Hanna und Pedro hatten sich in der Silvesternacht verlobt. Hanna and Pedro had got engaged on New Year's Eve. Ханна и Педро обручились в канун Нового года.

Kihlaus oli ollut yllätys Hannalle. engagement|was|had been|a surprise|to Hanna منگنی|||حیرت| Die Verlobung war für Hanna eine Überraschung gewesen. The engagement had been a surprise for Hanna. Nişan Hanna için bir sürpriz olmuştu.

Kesken ilotulitusta Pedro oli polvistunut Hannan eteen ja kysynyt, menisikö Hanna hänen kanssaan naimisiin. during|fireworks|||kneeling||in front of||asked|would go||||marry him ||||diz çökmüştü||önüne||||||| درمیان میں|آتش بازی|||گھٹنے ٹیکے||سامنے||پوچھا تھا|شادی کرے گی||اس کے ساتھ|ساتھ رہنے|شادی کرے گی في وسط الألعاب النارية ، جثا بيدرو أمام حنا وسأل إذا كانت حنا ستتزوجه. Mitten im Feuerwerk hatte Pedro vor Hanna niedergekniet und ihr einen Heiratsantrag gemacht. In the middle of the fireworks, Pedro had knelt down in front of Hanna and asked her to marry him. آتش بازی کے بیچ میں، پیڈرو نے حنا کے سامنے گھٹنے ٹیک دیے اور پوچھا کہ کیا حنا اس سے شادی کرے گی۔

Hanna oli suostunut heti ja Pedro oli antanut hänelle kihlasormuksen. ||agreed|||||given||engagement ring |||||Pedro|||| ||رضامند ہوئی|فوراً||||دیا|اسے|منگنی کی انگوٹھی Hanna hatte sofort zugestimmt und Pedro hatte ihr einen Verlobungsring geschenkt. Hanna had agreed immediately and Pedro had given her the ring. حنا فوراً مان گئی تھی اور پیڈرو نے اسے منگنی کی انگوٹھی دے دی تھی۔

Sitten he olivat alkaneet suunnitella häitä, jotka olisivat jo seuraavana kesänä. |||begun|to plan|wedding plans|that|would be|already|the next|summer پھر|||شروع کیا|منصوبہ بندی کرنا|شادی کی تقریب|جو کہ|||اگلی| ثم بدأوا في التخطيط لحفل الزفاف ، والذي سيكون بالفعل في الصيف التالي. Dann begannen sie mit der Planung einer Hochzeit, die im folgenden Sommer stattfinden sollte. Then they had started planning a wedding that would take place the following summer. Тогда они начали планировать свадьбу, которая должна была состояться следующим летом. پھر انہوں نے شادی کی منصوبہ بندی شروع کی تھی، جو اگلے صیف میں ہوتی۔

Ihan ensimmäiseksi he olivat päättäneet hääpäivän: heinäkuun ensimmäinen lauantai. |first|||decided|wedding day|July||first Saturday |ilk olarak||||||| بالکل|سب سے پہلے|وہ|تھے|فیصلہ کیا|شادی کا دن|جولائی کا|پہلا|ہفتہ بادئ ذي بدء ، قرروا يوم الزفاف: أول سبت من شهر يوليو. Das erste, was sie beschlossen hatten, war das Hochzeitsdatum: der erste Samstag im Juli. The very first thing they had decided on was the wedding date: the first Saturday in July. پہلے سب سے پہلے انہوں نے شادی کا دن فیصلہ کیا: جولائی کا پہلا ہفتہ۔

He olivat varanneet kirkon ja vuokranneet juhlapaikan Pälkäneeltä, jossa Hannan vanhemmat asuvat. ||have booked|the church||rented|celebration venue|from Pälkäne|where||parents|live Onlar||||||||||ebeveynler| ||بک کیا تھا|گرجا گھر||کرائے پر لیا|تقریبی مقام|پیلکینے سے|جس میں|ہنان کے|والدین|رہتے ہیں لقد حجزوا كنيسة واستأجروا مكانًا للحفلات في Pälkäne ، حيث يعيش والدا هانا. Sie hatten eine Kirche gebucht und einen Veranstaltungsort in Pälkänee gemietet, wo Hannas Eltern leben. They had booked a church and rented a venue in Pälkänee, where Hanna's parents live. Kilise'den kiliseyi ve Hannan ebeveynlerinin yaşadığı Pälkäne'den kiraladıkları bir düğün yeri ayırtmışlardı. انہوں نے چرچ بک کر لیا اور جشن کی جگہ پالکانے سے کرائی، جہاں ہناں کے والدین رہتے ہیں۔

Hanna oli pyytänyt ystäväänsä Janitaa kaasoksi ja Pedro oli kysynyt Alexia bestmaniksi. ||asked|her friend|Janita|maid of honor|||||Alex|best man ||درخواست کی تھی||جانیتا|||||پوچھا تھا||گواہ طلبت حنا من صديقتها جانيتا أن تكون رفيقتها وطلب بيدرو من أليكس أن يكون أفضل رجل له. Hanna hatte ihre Freundin Janita gebeten, ihr Trauzeuge zu sein, und Pedro hatte Alex gebeten, sein Trauzeuge zu sein. Hanna had asked her friend Janita to be her best man and Pedro had asked Alex to be his best man. Hanna, arkadaşı Janita'yı şahit olarak istemişti ve Pedro Alex'e başdüşman olarak sormuştu.

Hanna ja Janita olivat valinneet Hannalle hääpuvun. ||Janita||chosen||wedding dress ||||منتخب کیا تھا|ہنّا کے لیے|عروسی لباس Hanna und Janita hatten ein Hochzeitskleid für Hanna ausgesucht. Hanna and Janita had chosen a wedding dress for Hanna. Hanna ve Janita, Hannan için gelinliği seçmişlerdi.

He olivat kirjoittaneet kutsut ja lähettäneet ne sukulaisille ja ystäville. ||written|invitations||sent||to relatives||friends |||دعوت نامے||بھیجے ہیں||رشتہ داروں کو|| Sie hatten Einladungen geschrieben und sie an Verwandte und Freunde geschickt. They had written invitations and sent them to relatives and friends.

Pedro oli kutsunut perheensä ja ystävänsä Brasiliasta ja varannut heille hotellihuoneet Helsingistä. ||invited|family|||from Brazil||I had booked|for them|hotel rooms|from Helsinki ||مدعو کیا||||||بک کروائے||| Pedro hatte seine Familie und Freunde aus Brasilien eingeladen und für sie Hotelzimmer in Helsinki gebucht. Pedro had invited his family and friends from Brazil and booked them hotel rooms in Helsinki.

Ystävät pitäneet Hannalle ja Pedrolle polttarit. Friends|have held|||for Pedro|bachelor party |||||bekarlığa veda partisi دوستوں نے|منعقد کیں|ہننا کے لیے||پیڈرو کو|بیچلر پارٹی Freunde haben einen Junggesellenabschied für Hanna und Pedro organisiert. Friends have thrown a stag party for Hanna and Pedro. 友達がハンナとペドロの独身パーティーを開いた。

Vihdoin oli hääpäivä. Finally||wedding day آخر کار||آخرکار شادی کا دن تھا۔ كان أخيرًا يوم الزفاف. Schließlich war der Tag der Hochzeit gekommen. Finally, it was the wedding day.

Pedro ja Hanna kävelivät kirkon käytävää pitkin ja juhlaväki katsoi heitä. |||walked||aisle|along||the congregation|looked at| ||||||||konuklar|baktı| |||چل رہے تھے||راہداری|کے ساتھ||مہمانوں کا مجمع|دیکھ رہے تھے|انہیں دیکھ رہا تھا سار بيدرو وحنا في ممر الكنيسة ونظر إليهما الجموع. Pedro und Hanna schritten den Gang der Kirche hinunter und die Zelebranten sahen ihnen zu. Pedro and Hanna walked down the aisle of the church and the celebrants watched them. Pedro ve Hanna kilisen koridor boyunca yürüdü ve davetliler onlara baktılar.

Hanna oli niin kaunis valkoisessa hääpuvussaan. ||||white dress|wedding dress |||||شادی کے لباس میں Hanna was so beautiful in her white wedding dress. Hanna, beyaz gelinlik içinde çok güzeldi.

Pappi piti kauniin puheen, jossa hän puhui ystävyydestä ja rakkaudesta. Priest|gave|beautiful|speech||||friendship||love |||konuşma|"ki"||||| پادری|رکھی|خوبصورت|تقریر|جس میں||بات کی|دوستی کے بارے میں||محبت کے بارے میں ألقى القس كلمة جميلة تحدث فيها عن الصداقة والحب. Der Priester hielt eine schöne Rede über Freundschaft und Liebe. The priest gave a beautiful speech about friendship and love. Papaz, arkadaşlık ve aşk hakkında konuştuğu güzel bir konuşma yaptı.

Pedron brasilialainen ystävä tulkkasi puheen portugaliksi. |Brazilian||translated||in Portuguese |||ترجمہ کیا|| Pedros brasilianischer Freund dolmetschte die Rede ins Portugiesische. Pedro's Brazilian friend interpreted the speech into Portuguese.

Sitten molemmat sanoivat "Tahdon". ||said|I do |||Kabul ediyorum |||چاہتا ہوں Dann sagten sie beide "Ich will". Then they both said "I do".

Kun hääpari käveli ulos kirkosta, vieraat heittivät riisiä heidän päälleen. |wedding couple|walked|out|from the church|the guests|threw|rice||on them |نوبیاہتا جوڑا||باہر|چرچ سے|مہمان|پھینکا||ان پر|ان پر عندما خرج الزوجان من الكنيسة ، ألقى الضيوف الأرز عليهم. As the couple walked out of the church, the guests threw rice at them.

Juhlat olivat myös hienot. the party|||great تقریبات|تھے||عمدہ Auch die Party war großartig. The party was also great.

Vieraat onnittelivat Hannaa ja Pedroa ja heidän vanhempiaan ja toivat paljon häälahjoja. |congratulated|Hanna||Pedro|||parents||brought||wedding gifts ||Hanna'yı||Pedro'yu||||||| مہمانوں نے|مبارکباد دی||||||||لائے|بہت سے|شادی کے تحفے وهنأ الضيوف حنا وبيدرو ووالديهما وأحضروا العديد من هدايا الزفاف. Die Gäste gratulierten Hanna und Pedro und ihren Eltern und brachten viele Hochzeitsgeschenke mit. The guests congratulated Hanna and Pedro and their parents and brought lots of wedding gifts.

Ruoka oli herkullista. ||delicious ||لذیذ The food was delicious.

Hannan äiti ja täti olivat leiponeet hääkakun, jonka Hanna ja Pedro leikkasivat yhdessä. |mother||aunt||baked|wedding cake|which||||cut| |||پھوپھی||پکایا تھا|شادی کا کیک|جسے||||کاٹا تھا|مل کر Hannas Mutter und Tante hatten eine Hochzeitstorte gebacken, die Hanna und Pedro gemeinsam anschnitten. Hanna's mother and aunt had baked a wedding cake, which Hanna and Pedro cut together.

Hannan isä piti puheen suomeksi ja sanoi myös pari lausetta portugaliksi, mikä oli kaikista hienoa. |father|gave|speech|in Finnish|||||sentences||||of all|great ||||||||دو تین||پرتگالی میں|جو||سب سے زیادہ|بہت اچھا Hannas Vater hielt eine Rede auf Finnisch und sagte auch ein paar Sätze auf Portugiesisch, was toll war. Hanna's father gave a speech in Finnish and also said a few sentences in Portuguese, which was great.

Pedron isä puhui englanniksi. |||in English Pedro's father spoke English.

Bestman ja kaaso kertoivat polttareista ja näyttivät valokuvia. best man||maid of honor|told|bachelor party||showed|photos |||anlattılar|||| ||سہیلی|بتایا|بیچلر پارٹی||دکھائیں| Der Trauzeuge und die Trauzeugin erzählten uns vom Junggesellenabschied und zeigten uns Fotos. The best man and the best man's maid of honour told us about the bachelor party and showed us photos.

Ruoan jälkeen oli häävalssin vuoro. |||wedding waltz|turn کھانے کے|کے بعد||شادی کا والٹز|باری Nach dem Abendessen war es Zeit für den Hochzeitswalzer. After dinner, it was time for the wedding waltz.

Pedro ja Hanna olivat harjoitelleet valssia tanssikurssilla, joten se meni hienosti. ||||practiced|waltz|dance class||||well ||||çalışmışlardı|||||| ||||مشکل کی تھی|والٹز ڈانس|رقص کی کلاس|||گیا|بہت اچھے سے Pedro und Hanna hatten den Walzer in einem Tanzkurs geübt, also lief es gut. Pedro and Hanna had been practising the waltz in a dance class, so it went well.

Häävalssin jälkeen bändi soitti ja kaikki tanssivat. wedding waltz||band|played|||danced شادی کا والٹز|کے بعد||||سب لوگ|رقص کرنے لگے After the wedding waltz, the band played and everyone danced.

Myöhemmin hääauto tuli hakemaan Hannaa ja Pedroa. |wedding car||to pick up||| بعد میں|شادی کی گاڑی|آیا|لینے کے لیے||| Später kam das Hochzeitsauto, um Hanna und Pedro abzuholen. Later, the wedding car came to pick up Hanna and Pedro.

Hanna heitti morsiuskimpun naisille. |threw|bridal bouquet|to the women ہنّا|پھینکا|دلہن کا گلدستہ|عورتوں کو Hanna warf den Strauß den Damen zu. Hanna threw the bouquet to the ladies.

Sen sai Pedron sisko Antonia! |got|Pedro|sister|Antonia ||||Antonia'yı اسے|حاصل کی|پیڈرو|پیڈرو کی بہن|پیڈرو کی بہن انٹونیا Es wurde Pedros Schwester Antonia geschenkt! It was given to Pedro's sister Antonia!

Sitten Hanna ja Pedro lähtivät hotelliin viettämään hääyötä ja kaikki vilkuttivat heille. ||||left|to the hotel|spend their honeymoon|wedding night|||waved| ||||||منانے کے لیے|شادی کی رات|||ہاتھ ہلایا|ان کو ثم ذهب حنا وبيدرو إلى الفندق لقضاء ليلة زفافهما ولوح لهما الجميع. Dann gingen Hanna und Pedro ins Hotel, um dort ihre Hochzeitsnacht zu verbringen, und jeder winkte ihnen zu. Then Hanna and Pedro went to the hotel to spend their wedding night and everyone waved at them.

Juhlat jatkuivat vielä myöhään yöhön. |continued|still|| تقریبات|جاری رہیں|ابھی بھی|دیر تک|رات تک Die Party ging bis spät in die Nacht weiter. The party went on late into the night.

Onnea hääparille! Congratulations|wedding couple مبارک ہو|نوبیاہتا جوڑے کو Herzlichen Glückwunsch an das Hochzeitspaar! Congratulations to the wedding couple!