×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

"Rautatie" - Juhani Ahon kirjoittama romaani, Luku 1

Luku 1

Pakkanen paukkaa nurkissa, räiskää pitkin aidan selkiä ja seuloo huurua puihin ja pensaihin. Aurinko kultaa kirkon ja tapulin ristejä, paistaa hauskasti härmäiseen koivikkoon ja valaisee joka savupatsaan, joita kiemuroitellen kumpuilee piipuista ja lakeistorvista läheltä ja kaukaa. Tie ei ihan juuri kuolemataankaan huuda reen jalaksen alla, vaikka surullisesti ja toivottomasti se valittelee.

Kuusen latvassa kyyhöttää harakka, kaula lyhyenä ja paksuna, pää höyhenien sisässä. Se on jo päivän valetessa männiköstä yöpuultaan pellon takaa liikkeelle lähtenyt, lentänyt riihen peräitse ja navetan yli ja istuutunut pappilan puutarhaan, jossa aivan yksinään seisoo kuusi koivujen keskessä.

Ei ole harakka vielä aamiaista saanut, ei aukea kyökin ovi eikä näy ajavata pappilan pihalla. Eilen hyvä piika nakkeli tähteitä harakalle, ja eilen kun yksi hevosensa kanssa kartanolta lähti, niin toinen tuli…

Joku tuolta sakastin perästä nytkin ajaa—tuleekohan se?… Ei tule pihaan, jäälle kääntyy, pappilan alaitse ajaa, vitkalleen kituuttaa jäätä pitkin, hevonen huurussa ja miehen parta… Harakan mieli käy surulliseksi, sillä on nälkä ja vilu … ei nyt siallekaan naura, vanhalle ystävälle, joka tuolla pahnansa ovella tongiskelee … eilen tuolle vielä saattoi nauraa, nyt ei viitsi.

Harakka vaipuu yhä syvemmälle höyheniensä sisään, ei huoli kiinnittää huomiotaan mihinkään … eikä ajatella mitään.

Eikä harakka huomaa, että niemen takaa jäätä myöten lähestyy hevosmies, kohoaa törmästä pihaan, seisottaa hevosensa kyökin eteen, nykäisee ohjaksia, ajaa vielä vähäisen ja kääntää koivua kohti, joka kasvaa toisella puolen pihaa, portin pielessä.

—Ptuu!—ptuu!—

Nyt vasta harakka hänet huomaa, kikahtaa, keikahuttaa purstoaan, hänen sydämensä hypähtää ilosta, ja hän laskeutuu alas puutarhan aidan seipääseen.

Mies sitoo hevosensa koivuun, asettaa loimen selkään, kaataa kauroja vasuun, panee sen eteen ja korjaa kerran vielä lointa…

—Eiköhän tuo nyt ehkä pysyne?

Kun harakka huomaa, että mies poistuu kyökkiin päin, kopistelee jalkojaan ja aikoo astua sisään, muuttautuu hän portin pielessä kasvavan koivun latvaan ja katselee pää kallellaan oksien lomasta alas. Ja kun ei miestä enää näy, laskeutuu hän alimmalle oksalle ja nyt sitä jo naurattaa … olisi siellä jo ottamista, kun vain uskaltaisi. Harakka hyppää maahan, hevonen luimistaa korviaan, ja harakkata yhä imelämmin naurattaa.

Rovasti seisoo kamarinsa ikkunassa ja puhaltelee pitkiä savuja piipustaan lasia vasten. Hän on katsellut ja odottanut, uskaltaisiko harakka siepata jotakin. Ja odottaessaan hän hymyilee eikä polta silloin…

—Ähäh—ähäh! jopahan sai siepatuksi … mitähän lie saanut…!

—Rovasti olisi niin hyvä ja ottaisi kahvia, sanoo piian ääni selän takana.

—Panehan sinne pöydälle.—Kes—kes! nyt se taas, nyt se taas—eläpäs, eipä tamma annakaan! … eikö se ole Korventaustan Matin tamma?

—Sen kai se lie, kosk' on itse Matti kyökissä … kuuluisi olevan asiata rovastille. —Käske sen tulla tänne … mitähän sill' on asiaa? —En kysynyt.

—Taitaa olla jyväin maksussa, kosk' on säkkejä reessä … sano, että tulee ulko-oven kautta. Rovasti istuutuu keinutuoliinsa, panee piippunsa lattialle pöydän jalkaa vasten pystyyn ja rupeaa juomaan kahviansa. Mutta aina hän vähän väliin ojentautuu taapäin, jotta näkisi harakan ja Matin hevosen.

—Eipä se nyt uskallakaan enää…

Tamma on takajalallaan potkaissut, ja harakka on lentänyt aitan katolle. Sieltä se nyt surkein mielin alas maahan katselee.

Matti jo kolistelee porstuassa.

—Hyvää päivää, herra rovasti!

—Päivää—mitäs Matille kuuluu?

—Ei tuota mitään erinäistä, mitä vain rovastille … on tuo vähän kuivahka ilma.

—Kaksikymmentä raatia on pakkasta.—Matti istuu, onhan siinä puuta.

—Onpa tuota saanut istuakin.—Vai on kaksikymmentä raatia pakkasta?—

—Eilen oli kolmekymmentä.

—Vai oli eilen kolmekymmentä.—

—Kotoapäinkö se Matti ajelee?

—Kotoapäinpä sitä—olisin minä arentijyväin maksussa, jos rovastin kävisi laatuun ruveta ottamaan. Ei ole ennen tullut tuoduksi, mutta eilen sanoi Liisa: »Mene nyt huomenna arentijyvät viemään … rovasti saattaa luulla, ettet ehkä maksakaan—»

—Ennättääpähän nuo vielä—

—Kun olisi vastaanottomiestä, ajaisi suoraan makasiinin eteen,—niin sitten saisi riisua tamman syömään.

—On kai siellä pirttikammarissa pehtori.—Matti tulee sitten tänne tupakalle…

Kun Matti oli mennyt, keinutti rovasti taas tuolinsa niin, että näki ikkunasta pihalle.

Sika oli yhyttänyt reen ja repi parhaallaan reikää säkin kylkeen. Loimi oli pudonnut maahan hevosen selästä … sen oli yhyttänyt toinen sika ja kieritteli sitä lumessa. Harakka hyppeli milloin minkin ympärillä ja ponnisteli kumpaakin vuorotellen selkään. Tamma helisteli tiukujaan ja luimisteli.

—Hö-ös!—Siat!—ärjäisi Matti jo rappusilla, tempasi kartanolta luudan varren ja juoksi hätään. Sai lyödyksi selkään sitä, joka säkkiä repi. Se vinkaisi pahasti, hyppäsi syrjään ja survaisi toista kylkeen. Vähän matkaa ne siitä yhdessä juoksivat, jäivät sitten kuuntelemaan, päät toisissaan kiinni. Mutta harakka lensi kiiruusti toiselle puolen pihamaata. Rovastista oli tämä niin hupaista, että täytyihän hänen sitä ihan ääneensä nauraa.

Matti juoksi pirttiin, tuli sieltä pehtorin kanssa ja ajoi hevosensa makasiinin eteen. Siat aikoivat tulla perästä, mutta kun Matti taas ärjäisi äkäisesti, eivät uskaltaneet. Mutta harakka liiteli kuusesta alas reen sijalle ja alkoi aamiaisensa.

On se äijä vielä aika vankka, vaikk' on pieni, tuumaili rovasti itsekseen, kun näki Matin kantavan suurta säkkiä reestä makasiiniin.—Minä en jaksaisi, vaikka olen nuorempi mies… Rovasti alkoi keinua lyhyeen keinutuolissaan ja puhallella savuja ylös kattoa kohti…

—Ei sillä vain ole yhtään lasta… (Rovastilla niitä oli jo seitsemän.)

Savuympyrät vaelsivat puolikatossa, isonivat, kohosivat ylemmäksi, koskivat kattoon, kilpistyivät takaisin, hajosivat ja erisivät useiksi pieniksi ympyröiksi…

— … ei ole lapsia, vaikk' on ollut naimisissa enemmän aikaa kuin moni muu … kuinka kauan lie ollutkaan. Mikähän siinäkin lie, että muutamilla on, muutamilla ei?

Niin olikin, ett'ei Matilla lapsia ollut. Vaimo hänellä oli, Liisa, muttei muuta joukkoa mitään. Kahden asuivat he Korventaustan pienessä mökissä pappilan metsäsaralla. Vanhoja he olivat molemmat, olivat jo olleet kauan … ja pieniä. Pieni oli hevonenkin, tammarupukka, vaikka riski, ja pieni oli Liisan lehmä. Muusta maailmasta he eivät paljoa tienneet eikä muu maailma heistä. Muutamia kertoja vuodessa he vain ihmisten ilmoissa kävivät … kirkossa joulunpyhinä, kolmena pyhänä peräkkäin, juhannuksena ja pitkänäperjantaina ripillä. Tammikuun lopulla Matti sitten tavallisesti toi arentijyvät rovastille ja vaihtoi ruustinnalta kehruuksia Liisalle. Sillä välin elelivät he sydänmaassaan. Matti kaatoi keväällä pienoisen kasken, poltti sen seuraavana kesänä ja kylvi, muokkasi peltotilkkunsa ja pani toisen puolen rukiiksi, toisen potaatiksi. Sitten hän heinä aikana keräili yhdessä Liisan kanssa ahoilta ja purojen varsilta heinät hevoselle ja lehmälle. Syksyn tullen ja talvikaudet pyydysteli Matti lintuja ja jäniksiä; pyssyä ei Matti ollut ikipäivinä kädessään käyttänyt. Liisa auttoi Mattia kesillä ulkotöissä, ruokki talvella lehmän, porsaan ja kissan ja kehräsi sitten mikkelistä lähtien helluntaihin saakka ruustinnalle villoja ja liinoja.—

—Vielä se on riski mies tuo Matti, sanoi pehtori, kun tuli Matin kanssa makasiinista ja Matti heitti melkein tyhjän säkkinsä rekeen.

Matista oli aina mieleen, kun häntä riskiksi mieheksi sanottiin. Mutta aina hän kuitenkin siihen virkkoi:

—Mitäpä tuota minun riskeydestäni, vanhan miehen … ei pidä pilkata vanhaa miestä … riskimpihän toki pehtori on itse.

—En toki ole … mitä se Matti nyt sanoo … vai ei Matti ole riski, kun kantaa selässään puolen tynnörin säkin.

—Eihän siinä toki ollut kuin vähän päälle kymmenen kapan.

—Onpa sitä maar siinäkin.

—Mitäs minä nyt enää, mutta toista se oli silloin nuorra miessä ollessa—…Ja Matti kertoi kiiluvin silmin saman kertomuksensa, jonka joka kerta ennenkin oli jyväin maksussa kertonut. Se kertomus oli semmoinen, että kun hän vielä renkinä ollessaan tässä samassa pappilassa oli kerran ollut riihtä puimassa ja kun säkkiä kannettiin riihestä aittaan, niin ei muuan renki—laiska vetelys, mikä lie ollut, vaikka oli iso—ruvennut osastaan kantamaan … sanoi vain, ett'ei hän jaksa.—»Eikö noita ehkä saatane ilman sinuakin», oli Matti sanonut, vääntänyt säkin kummallekin olkapäälleen ja sanonut vielä sille rengille, että »jos haluttaa—hyppää itse säkkien päälle, niin pääset riikyydillä pihaan…»—Silloinpa oli pehtori tuonut rovastivainajalta (tämä nykyinen oli jo kolmas sillä sijalla Matin muistin aikaan) … tuonut ryypyn.

—Vaan mitäpä nyt enää jaksaisin, vanha mies … ei minusta enää ryypyn tienaajaksikaan.

—Ja eikö se Liisa siitä pitäen Mattiin mielistynyt? sanoi pehtori, joka ei ollut yskää ymmärtävinään.

—Mitähän lie tehnyt.—Soh, tamma—

Matti käänsi hevosensa takapihalle päin. Pehtori hyppäsi kannoille.

—Siitä pitäenpä se oli, kun Liisa ajatteli Matista, että tuo se nyt on se minun … kyllä minä tiedän!

Pehtori puheli siksi näin, kun tiesi, että se puhe oli Matista mieleen. Vaikka pehtori muuten oli ylpeänlainen mies, niin välistä hän laski leikkiä.

—Kyllä se oli, totta puhuen, siitä pitäen, kun se Liisa mielistyi minuun, vaikka ei se sitä ole kuulevinaankaan, kun sille sitä sanoo.—»Elä tok', huono rahjushan olet ollut kaiken ikäsi!» vaan sanoo, vaikka ei se niin ajattele. —Eikös se ole itse Liisa Matille tunnustanut siitä pitäen ruvenneensa hänestä tykkäämään?…

—Mistä se pehtori kaikki tietää?

—Niin ovat ihmiset kertoneet.

—Eiköhän pehtori omasta päästään—?

—En minä—niin kuului Liisa itse sanoneen—

—Liisa itsekö?—ei se sitä sanomaan mene, vaikka kyllä minä sen silti tiedän, että niin se oli—luuli ennen rahjusmieheksi, mutta silloinpas näki.—Maasta se pienikin ponnistaa.

—Liisakin oli ennen riski tyttö.

—Noo!—(Matti repäisi rinnuksen rivakasti auki) liekö tuo nyt niinkään … semmoinen tavallinen terve ihminen—

Matti sitoi hevosensa reen sepiin kiinni ja katseli viekkaalla silmällä pehtoriin…

—Entäs pehtori—mitenkäs se on sen asian kanssa? … kertoipa se Liisa vähän joulupyhinä merkinneensä että—

—Että mitä?

—Että kyökkipiika ja pehtori—ja yhä viekkaammin katseli Matti pehtoria…

—Minäkö?—Ei! … akkain puheita!—Pankaahan toki vähän enemmän jauhoja appeeseen—

—Kyllä tämä riittää.

Pehtori päätti hämmästyttää Mattia uutisella, Sentähdenhän hän oikeastaan oli ruvennutkin puheisiin…

—Ei taida Matti tietää, että minä tulen kohta tatsuunamieheksi…

—Niin miksikä mieheksi?

—Tatsuunamieheksi.

—Mikäs mies se on se—?

—Se on semmoinen mies, joka näyttää tietä, että osaa kulkea, kun tulee tatsuunaan … päivällä lakua ja yöllä lyhtyä, valkeata, jos saa ajaa sivuitse, mutta punaista, jos pitää seisottaa.—Se on hyvä virka…

Matista se oli aivan kumma virka. Ei hän sitä kuitenkaan pehtorille sanonut.

—No minkätähden se pehtori lähtee pois tästä talosta? kysyi hän siihen sijaan.

—Rovasti on sukua Lapinlahden inspehtorille ja minä tulen Lapinlahden kirkonkylään.

—Ei taideta tarvita täällä omassa kirkonkylässä semmoista tiennäyttäjää—? sanoi Matti.

—Mitäs sitä täällä, kun se on siellä se rautatie—

— Rautako tie?

—Se, joka kulkee Kajaanista Kuopioon … ja pääsee sitä myöten ulkomaillekin, vaikka Helsinkiin, jos tahtoo.

—Sitä tietäkö?

—Niin, niin, ei muuta kuin istut vaunuun vain.

—Niin pääsetkö vaikka Helsinkiin?

—Yhtä kyytiä—!

—Eikö pidä syöttääkään välillä?

—Ei tarvitse … rautatien hevoset syövät juostessaan … tietääkö Matti, mitä ne rautatien hevoset syövät?

—En minä häntä—

—Ne syövät halkoja—

—Elkää toki, pehtori, vanhaa miestä … vai juostessaan halkoja? … en usko kuitenkaan.

—Halkoja ne syövät, vakuutti pehtori.

Mutta Matti katkaisi aina kaikki puheet, kun huomasi, että häntä narrattiin … ei hän ollut enää pehtoria kuulevinaankaan, puri huulensa yhteen ja työnsi valmiin appeen hamuilevan tammansa eteen.

Pehtorin mielestä ei enää maksanut vaivaa ruveta selittelemään; hän heitti avainnipun olalleen ja lähti vihellellen pirttiin päin.

—Luuli saavansa narratuksi—petyit, mies parka.

Matti peitti huolellisesti hevosensa loimella ja nahkasilla ja lähti rovastin puheille.

—Nyt ne mitattiin jyvät … kaksitoista kappaa … sen verran sitä pienestä mökistä,—sanoi Matti, kun oli tullut sisään ja istuutunut oven suuhun sille arkulle, jossa kirkonkirjoja kinkereille kuletettiin.

—Matti istuu peremmäksi—onhan täällä tuolejakin—

—Kyllä minä tässäkin.

—Täss' olisi piippu ja tupakkaa on tuolla.—Rovasti toi Matille piipun ja neuvoi tupakka-astian kakluunin reunalta. Matti pisti piippuun, raapasi tulta ja sammutti tikun hyppysissään … sitten kantoi hän sen varovasti uuniin.—Vähän aikaa istuivat Matti ja rovasti mitään puhumatta. Rovasti keinutti keinutuoliaan, ja Matti puhaltaa tuhutteli pieniä savuja pitkän piipunvarren päästä.

—Tervennäkös se on saanut Matti olla? kysyi sitten rovasti.

—Tervennähän tuota on saanut Luojan avulla olla … vanhuushan se kuitenkin vain väliin tahtoo…

—Eihän Mattia toki vielä vanhuus … riski mies, kun kantaa vielä selässään puolen tynnörin säkin.

—Mistä se rovasti on sen kuullut?

—Näinhän minä tuon omilla silmilläni, kun kantoi selässään, niinkuin ei mitään—

—Niinkuin ei mitään?—Heh!—heh!—heh!—vai näki rovasti sen—?

—Minä, vaikka olen nuorempi mies, en jaksaisi liikauttaakaan.

—Kyllä rovasti toki jaksaisi—jaksoinhan sitä minäkin ennen nuorra miessä ollessani.—Ja Matti kertoi rovastille, että hän kun tässä samassa pappilassa entisen rovastin aikana renkinä ollessaan kerran oli ollut riihtä puimassa, ja kun säkkiä piti riihestä makasiiniin kannettaman, niin ei muuan renki—laiska vetelys mikä lienee ollut, vaikka oli iso—ruvennutkaan osastaan kantamaan … ei sanonut jaksavansa. Mutta silloin väänsi Matti kaksi säkkiä selkäänsä ja sanoi vielä sille rengille, että »jos tahdot, hyppää itse vielä säkkien päälle, niin pääset riikyydillä pihaan».—Pehtori oli silloin mennyt rovastin puheille … ja vähän päästä oli tullut ja sanonut, että rovasti oli käskenyt ryypytellä Mattia siitä hyvästä…

Matti katasti kulmainsa alta rovastiin. Rovasti kalisteli avaimiaan taskussaan, nousi seisoalleen, kulki pari kertaa lattian yli, veti käden ja avaimen taskustaan ja meni lahvinsa luo. Avasi sen … niinkuin oli joka kerta ennenkin Matin käydessä ja kertoessa avannut … otti pullon ja pikarin ja käski Matin tulla ottamaan. Matti esteli niinkuin aina ennenkin oli estellyt … sanoi, että jos menee päähän vanhan miehen … mutta otti sitten kuitenkin ryypyn, niinkuin oli aina ennenkin ottanut. Rovasti pisti taas pullon ja pikarin piiloon, lukitsi lahvin, solahutti avaimet taskuunsa ja istuutui keinumaan.

Puheltiin minkä mitäkin, pidettiin vähän väliäkin ja tupakoitiin.

Tuli siihen sitten rovastin ruustinnakin Mattia kättelemään ja haastattelemaan…

Kysyi ruustinna, mitä Matille kuuluu ja mitenkä Liisa jaksaa.—Eihän Matille mitään erinäistä … ja hyvinhän Liisakin jaksaa—mikäpä sillä jaksaessa, kun on leipää ja lämmintä…

—Pitäisi toki Matin tuoda Liisa useammin kirkkoon … kun ei Matti käytä Liisaa kirkossa kuin moniaan kerran talvessa, sanoi ruustinna.

—Ei toki ole milloinkaan yhteen kertaan jäänyt … saisihan se käydä pari kolmekin kertaa, jos tahtoisi.

—Eikö se tahdot?

—Ei tuo hyvin tahdokaan, kun sai lasit, että näkee kirjaa itsekin katsella.

—Vieläkö Matti näkee ilman laseja?

—Minäkö?—Ei, hyvä ruustinna, en minä ole pitkään aikaan nähnyt … lautaksi lyöpi, en näe mitään vaikka kuinka koettaisin…

—Matin pitäisi ostaa silmälasit.

—Silmälasitko?—Ei … olen minä koetellut, vaan ei ole ollut käypiä…

Matti ei uskaltanut katsoa rovastiin. Rovasti keinui ja puhalteli savuja kattoon. Katasti vilkaisemalla Mattiin … hän tiesi, että Matti oli huonolukuinen, hyvin huonolukuinen.

—Kukapa niitä elukoita ruokkisi, jos Liisa joka pyhä kävisi kirkossa, sanoi Matti.

—Matin pitäisi ottaa piika Liisalle avuksi … onhan Matti varakas mies…

—Mikä varakas mies minä? … ei toki, hyvä ruustinna—kunhan leivässä pysyy—

—Jolla toki kuuluu olevan rahoja velkanakin…

—Ne on niitä maailman puheita … hyvä, kunhan leivässä pysyy.

—Niin, vaan pitäisi sitä Matin kuitenkin käyttää Liisaa rautatietä katsomassa. Tokko lie Matti vielä itsekään käynyt…?

—En oo käynyt … onko se missä kaukana?

—Ei se ole kaukana täältä. Me kun lähdimme aamiaisilta, niin oltiin puolen päivän aikana rautatiellä … huru långt ä' de' nu heller, pappa, ti' järnvägen? —Tietäähän Matti Lapinlahden kirkon? kysyi rovasti.

—Kyllähän minä sen tiedän, vaikken ole käynyt.

—Rautatie kulkee aivan lähitse Lapinlahden kirkon.

—Vai sieltä se kulkee?

—Kun lähtee yhtenä aamuna ajamaan, niin on jo toisena Helsingissä.

—Vai niin sukkelaan … viipyyköhän kauan, jos menee ulkomaille? … kuuluuhan sillä sinnekin pääsevän.

—Se on sitä myöten, minne menee … Ranskanmaalle ennättää viidessä päivässä, jos tiukkaan ajaa.

—Entäpäs Amerikkaan?

—Sinne ei pääse rautatiellä, kun on meri välissä. Matti katsoisi … tässä kartalla näkyy, että on tämmöinen aava meri välissä, Atlantin meri…

—Niinpähän näkyy.

—Mutta sukkelaan se menee ja siinä on toista kulkea kuin meidän kärryillä kolistellen.

—Mahtaapa olla.

—Ei tärise … ja menee sellaista vauhtia, että silmissä vilisee.

—Mahtaapa kyllä vilistä. Ruunuko sen on laittanut?

—Ruunu.

—Ruunuhan se semmoisia—tottahan sen pitää mennä hyvää kyytiä, kun ruunu panee oriinsa eteen.—Vaan sitä minä tässä vähän kuitenkin, että onkohan se totta, kun puhuvat, että ne rautatien hevoset syövät halkoja … ei mahda olla, taisi vaan pehtori minua narratakseen?…

Rovasti ja ruustinna, vaikka itse viisasta väkeä, eivät milloinkaan kuitenkaan nauraneet, jos joku heidän mielestään sattui tyhmemmästikin puhumaan… Ja mistäpä Matti sen niin tiesikään ja taisikaan tietää? Ja kun ruustinna oikein ajatteli, niin olihan hänellekin alussa tullut hevoset mieleen, kun oli kuullut rautatiestä puhuttavan,—oli hän myöskin ajatellut: rautatie? tottahan se on tie, joka on raudasta, niinkuin maantie maasta ja mullasta…

Rovasti oli jo ylioppilaana ollessaan nähnyt Helsingin rautatien eikä hän enää muistanut, mimmoiseksi hän lie sen ensiksi ajatellut. Hänen suunsa meni vähän nauruun, mutta sitten hän rupesi hiljaisesti ja maltillisesti selittämään…

—Se, näetsen, on sillä tavalla, ettei siinä hevosia tarvita … vaunut kulkevat höyryn voimalla … onhan Matti nähnyt vaunujas?

—Tokihan minä toki olen vaunuja nähnyt!

—Ei ne ole samanlaisia kuin meillä on … ne pitää olla erilaisia, jotka höyryn voimalla kulkevat.

—Kai ne pitää olla erilaisia.

—Ne on kuin huoneita ikään…

—Vai niinkuin huoneita … ei nyt kiitetä!

—Ja niitä panee höyry liikkeelle niinkuin höyryvenheitä … onhan Matti nähnyt »Suomelan»?

—Näinhän minä tuon mennä kesänä tuossa kirkon salmella sätkättävän.

—Niin no, sen panee höyry liikkeelle vettä myöten, ja lokomotiivin eli veturin, joka vaunuja vetää, sen panee kanssa höyry liikkeelle. Siipien sijasta pitää vain olla pyörät, kun se kulkee maalla.

—Niinpä kai—eihän se miten siipiensä varassa mahtaisi maata myöten kulkea.—

Kyllä Matti nyt ymmärsi sen täydelleen, minkälainen se oli … semmoinen, joka oli kuin höyryvenhe ja nostettuna pyörien päälle.

… Mutta kyllä se oli kuitenkin vähän kumma laitos … vaan tottapahan rovasti tiesi, kun oli itse nähnyt.

—Ymmärtäähän Matti sen nyt?

—Kyllä minä nyt, kyllä minä nyt!…

—Niin, semmoinen se on, sanoi ruustinna.—Matti ottaisi kahvia … ja leipää kanssa. Kyllä Matin pitää käydä sitä katsomassa ja ottaa Liisa mukaan.

Matti joi kahvia eikä vastannut mitään.

—Eikö tuota pitäne uskoa katsomattakin … mitäpä tuota enää vanha mies kaikista lysteistä … tiedänhän minä, minkälainen se on, kun rovasti on selittänyt.

—Ei sitä osaa kukaan oikein toiselle selittää, sanoi ruustinna,—omin silmin se nähdä pitää … kyllä sitä täytyy käydä katsomassa!

—Suur' kiitosta!—Jokohan pitänee käydä—? —Kyllä … ihan varmaan, ja ottaa Liisa mukaan.

—Mahtaa kai sen mieli ruveta sinne tekemään, kun kuulee.

Ruustinna lähti askareilleen, mutta rovasti ja Matti juttelivat vielä minkä mistäkin. Siitä juttelivat, kuinka paljon se ihmisjärki ajattelee ja laittelee ja mihinkä se vielä meneekin.

Ja rovasti sanoi, että »kunhan se ei vain menisi yli voimainsa rimpuilemaan…»

—Ja reistailemaan, sanoi Matti.

—Kyllähän se on hyvä, että ihminen järkeänsä käyttää, joka sille on luomisessa annettu … jos se ei vain siitä ylpeilemään rupeaisi eikä unohtaisi kaiken antajaa,—sanoi rovasti ja lisäsi, että Jumalan töitähän ne on rautahöyryt ja rautatietkin.

—Eipähän ne kenenkään muunkaan liene, myönsi Matti.

Ja häntä kovin ajattelutti se kumma laitos, joka oli kuin huone ja pyöräin päälle nostettu … Mutta rovastia haukotutti, eikä tahtonut puhe oikein sujua enää … ja niin Matti heitti hyvästinsä ja lähti.

Luku 1 Глава Kapitel 1 Κεφάλαιο 1 Chapter 1 Capítulo 1 第1章 第1章

Pakkanen paukkaa nurkissa, räiskää pitkin aidan selkiä ja seuloo huurua puihin ja pensaihin. Мороз|гремит|углах|шипит|по всему|забор|плоскости|||||| 霜が降りる|鳴り響く|隅々で|はじける|沿って|垣根|垣根の背|霜が降りる|ふりかける|霧氷|木々に||低木に |劈啪作响|角落裡|劈啪作响|沿著|柵欄|柵欄背面||篩落|霧氣|樹木上||灌木叢中 Der Reif knallt in die Ecken, rasselt an den Zaunrückseiten entlang und siebt den Nebel in die Bäume und Büsche. Ο παγετός χτυπά στις γωνίες, κροταλίζει στις πλάτες του φράχτη και κοσκινίζει την ομίχλη στα δέντρα και τους θάμνους. Frosting in the corners of the fence, blows along the fence of the fence and seeps into the trees and shrubs. 霜は隅で強打し、柵の後ろに沿ってガタガタと音を立て、木や低木に霧を吹き込みます。 Иней стучит по углам, грохочет по задней части забора и заслоняет туман деревьями и кустарниками. Aurinko kultaa kirkon ja tapulin ristejä, paistaa hauskasti härmäiseen koivikkoon ja valaisee joka savupatsaan, joita kiemuroitellen kumpuilee piipuista ja lakeistorvista läheltä ja kaukaa. |鍍上金色|教堂||鐘樓|十字架|照耀|有趣地|霜凍的|樺樹林中||照亮||煙柱|那些|盤旋上升|冒出來|煙囪中||煙囪口|近處||遠處 太陽|黄金色にする|教会の|太陽が金色|鐘楼|十字架|照らす|面白く|霜の降りた|白樺林に|太陽が金色|照らす|それぞれの|煙の柱|もの|くねくねと|立ち上る|煙突から|太陽が金色|煙突|近くの|太陽が金色|遠くから Die Sonne vergoldet die Kreuze der Kirche und der Kirche, scheint fröhlich auf die frostige Birke und erleuchtet jede Rauchsäule, die sich von nah und fern aus den Pfeifen und Hörnern kräuselt. Ο ήλιος χρυσώνει τους σταυρούς της εκκλησίας και της εκκλησίας, λάμπει χαρούμενα πάνω στην παγωμένη σημύδα και φωτίζει κάθε στήλη καπνού, που κουλουριάζεται από τους σωλήνες και τα κέρατα της κυψέλης από κοντά και μακριά. The sun gilds the crosses of the church and the tapul, shines fun in the icy birch, and illuminates every smoke statue that curls up from barrels and horns near and far. 太陽は教会とタプルの十字架を金色に染め、濁った白樺の中で楽しく輝き、近くと遠くの樽と角から蛇行するすべての煙の像を照らします。 Tie ei ihan juuri kuolemataankaan huuda reen jalaksen alla, vaikka surullisesti ja toivottomasti se valittelee. ||完全|根本|不至於死|呼喊|雪橇|雪橇滑板|下面|儘管如此|悲傷地||絕望地|它|哀嘆著 道|ではない|まったく|ちょうど|死ぬほどではない|叫ぶ|そり|そりの滑走部|下に|にもかかわらず|悲しげに|道は悲しげに|絶望的に|それは|嘆いている Ο δρόμος δεν πεθαίνει ουρλιάζοντας κάτω από τα πόδια του έλκηθρου, παρόλο που θρηνεί λυπημένα και απελπιστικά. The road doesn't quite die Screaming under the feet of the sled, even though it laments sadly and hopelessly. 悲しいことにそして絶望的にそれが不平を言うけれども、道はただHuuda reenJalasの下で死ぬことはありません。

Kuusen latvassa kyyhöttää harakka, kaula lyhyenä ja paksuna, pää höyhenien sisässä. ||蜷縮著|喜鵲|脖子|短短的||粗壯的||羽毛裡|裡面 もみの木|梢に|うずくまっている|カササギ|首|短く|木の上|太くなった|頭|羽毛の中|中に Μια κίσσα είναι σκαρφαλωμένη στην κορυφή μιας ελάτης, με το λαιμό της κοντό και χοντρό, το κεφάλι της καλυμμένο με φτερά. A magpie is perched on the top of a spruce tree, its neck short and thick, its head in feathers. トウヒの鳩の上部、首は短く太く、頭は羽の内側にあります。 Na wierzchołku świerka siedzi sroka, jej szyja jest krótka i gruba, a głowa pokryta piórami. Se on jo päivän valetessa männiköstä yöpuultaan pellon takaa liikkeelle lähtenyt, lentänyt riihen peräitse ja navetan yli ja istuutunut pappilan puutarhaan, jossa aivan yksinään seisoo kuusi koivujen keskessä. |它||白天的|黎明时分|松林|夜棲處|田地後|後面|出發|離開了|飛過了|穀倉|後面經過||牛舍|上方||坐下了|牧師住宅|花園裡|在那裡|完全地|獨自一人|矗立|松樹|樺樹之中|中间 それは|それは|すでに|日の出|明け方に|松林から|ねぐらから|畑の|向こう側|動き出した|出発した|飛んだ|脱穀小屋|後ろを通って||牛舎の上|上を通って|すでに|腰を下ろした|牧師館の|庭に|において|まったく|ひとりで|立っている|もみの木|白樺の|中心に It has already set off from the pine tree behind its night tree at the expense of the day, has flown behind the barn and over the barn and sat in the rectory's garden, where alone stands six in the middle of birches.

Ei ole harakka vielä aamiaista saanut, ei aukea kyökin ovi eikä näy ajavata pappilan pihalla. |||還沒||得到過||||門|也不|看見|馬車夫||牧場上 いいえ|ない|カササギ|まだ|朝食||いいえ|開く|台所の|台所のドア|そして…ない|見えない|馬車を操る人|牧師館の|庭で The magpie hasn't had breakfast yet, doesn't open the kitchen door and doesn't seem to be driving in the rectory's yard. Eilen hyvä piika nakkeli tähteitä harakalle, ja eilen kun yksi hevosensa kanssa kartanolta lähti, niin toinen tuli… ||女佣|丢弃|剩菜給|||||||||||| 昨日|良い|召使い|投げた|残り物|カササギに|昨日|昨日|~すると|一人|彼の馬|と一緒に|屋敷から|出発した|そうしたら|もう一人|来た Yesterday a good maid was picking scraps for a magpie, and yesterday when one left the manor with his horse, another came...

Joku tuolta sakastin perästä nytkin ajaa—tuleekohan se?… Ei tule pihaan, jäälle kääntyy, pappilan alaitse ajaa, vitkalleen kituuttaa jäätä pitkin, hevonen huurussa ja miehen parta… Harakan mieli käy surulliseksi, sillä on nälkä ja vilu … ei nyt siallekaan naura, vanhalle ystävälle, joka tuolla pahnansa ovella tongiskelee … eilen tuolle vielä saattoi nauraa, nyt ei viitsi. 誰か|あそこから|聖具室|後ろから|今でも|運転する|来るのか|それ||来る|庭に|氷上|曲がる|牧師館|下を通って|運転する|ゆっくりと|のろのろ進む|氷の上|沿って|馬|霧に包まれて|誰かが|男の人|ひげ|カササギ|心情|なる|悲しくなる|ので|です|空腹|誰かが|寒さ||今も|豚にも|笑わない|古い|古い友人||あそこ|豚小屋|戸口で|探し回る|昨日|その|まだ|笑えた|笑う|今も|来ない|気が進まない

Harakka vaipuu yhä syvemmälle höyheniensä sisään, ei huoli kiinnittää huomiotaan mihinkään … eikä ajatella mitään. カササギ|沈み込む|ますます|深く|羽の中|中へ|しない|気にする|注意を向ける|注意を向ける|何にも|そして|考える|何も

Eikä harakka huomaa, että niemen takaa jäätä myöten lähestyy hevosmies, kohoaa törmästä pihaan, seisottaa hevosensa kyökin eteen, nykäisee ohjaksia, ajaa vielä vähäisen ja kääntää koivua kohti, joka kasvaa toisella puolen pihaa, portin pielessä. そしてまた|カササギ|気づかない|ということを|岬の|後ろから|氷の上を|に沿って|近づいてくる|馬車の御者|上がる|丘を登って|庭に|止める|馬を|台所の前|前に|引っ張る|手綱を引く|運転する|まだ|少しだけ|気づかない|向ける|白樺の木|向かって|成長している|成長する|もう一方の|反対側|庭|門の|門柱のそばに

—Ptuu!—ptuu!— ペッ!ペッ!|ぺっ!ぺっ!

Nyt vasta harakka hänet huomaa, kikahtaa, keikahuttaa purstoaan, hänen sydämensä hypähtää ilosta, ja hän laskeutuu alas puutarhan aidan seipääseen. 今|やっと|カササギ|彼を|気づく|甲高く鳴く|揺らuttaa|彼の尻|彼の|心臓の|跳ねる|喜びで|今や|彼|降りる|下へ|庭の|庭の柵|柱 Only now the magpie notices him, giggles, flaps his snout, his heart leaps for joy, and he descends to the top of the garden fence.

Mies sitoo hevosensa koivuun, asettaa loimen selkään, kaataa kauroja vasuun, panee sen eteen ja korjaa kerran vielä lointa… 男|縛る|馬|白樺の木|||||||||||||| A man ties his horse to a birch tree, puts a halter on its back, pours oats into the horseshoe, puts it in front and once more fixes the halter...

—Eiköhän tuo nyt ehkä pysyne? —Couldn't that have stayed right now?

Kun harakka huomaa, että mies poistuu kyökkiin päin, kopistelee jalkojaan ja aikoo astua sisään, muuttautuu hän portin pielessä kasvavan koivun latvaan ja katselee pää kallellaan oksien lomasta alas. When the magpie discovers that he is leaving the kitchen, climbing on his feet and intending to enter, he turns to the top of a birch tree at the gate and watches his head tilt down from the branches. Ja kun ei miestä enää näy, laskeutuu hän alimmalle oksalle ja nyt sitä jo naurattaa … olisi siellä jo ottamista, kun vain uskaltaisi. And when the man is no longer visible, he descends to the lowest branch and is already laughing at him ... there would be a take if he dared. Harakka hyppää maahan, hevonen luimistaa korviaan, ja harakkata yhä imelämmin naurattaa. The magpie jumps to the ground, the horse slips his ears, and the magpie laughs more and more delightfully.

Rovasti seisoo kamarinsa ikkunassa ja puhaltelee pitkiä savuja piipustaan lasia vasten. Rovasti stands in the window of his chamber and blows the long smoke from his barrel against the glass. Hän on katsellut ja odottanut, uskaltaisiko harakka siepata jotakin. He has been watching and waiting to see if the magpie would dare to snatch something. Ja odottaessaan hän hymyilee eikä polta silloin… And while he waits, he smiles and doesn't smoke then ...

—Ähäh—ähäh! jopahan sai siepatuksi … mitähän lie saanut…! even got kidnapped ... what did lie get ...!

—Rovasti olisi niin hyvä ja ottaisi kahvia, sanoo piian ääni selän takana. —Rov would be so good and have coffee, says the maid's voice behind his back.

—Panehan sinne pöydälle.—Kes—kes! nyt se taas, nyt se taas—eläpäs, eipä tamma annakaan! … eikö se ole Korventaustan Matin tamma?

—Sen kai se lie, kosk' on itse Matti kyökissä … kuuluisi olevan asiata rovastille. —I guess that's because Matti is in the kitchen himself ... it would seem to be a matter of rovast. —Käske sen tulla tänne … mitähän sill' on asiaa? - Tell it to come here ... what's the point? —En kysynyt.

—Taitaa olla jyväin maksussa, kosk' on säkkejä reessä … sano, että tulee ulko-oven kautta. —It may be the toughest to pay because there are sacks in the sleeve ... say it comes through the front door. Rovasti istuutuu keinutuoliinsa, panee piippunsa lattialle pöydän jalkaa vasten pystyyn ja rupeaa juomaan kahviansa. He sits tight in his rocking chair, puts his barrel on the floor against the table's foot and starts to drink his coffee. Mutta aina hän vähän väliin ojentautuu taapäin, jotta näkisi harakan ja Matin hevosen. But he always stretches back a little to see Haraka and Matt's horse.

—Eipä se nyt uskallakaan enää… —Don't you dare now ...

Tamma on takajalallaan potkaissut, ja harakka on lentänyt aitan katolle. The mare has kicked its hind legs and the magpie has flown on the roof of the fence. Sieltä se nyt surkein mielin alas maahan katselee. From there, it looks down on the ground with sorrow.

Matti jo kolistelee porstuassa. Matti is already rattling in the crowd.

—Hyvää päivää, herra rovasti!

—Päivää—mitäs Matille kuuluu?

—Ei tuota mitään erinäistä, mitä vain rovastille … on tuo vähän kuivahka ilma. —No produce anything different than rovast ... is that little dry air.

—Kaksikymmentä raatia on pakkasta.—Matti istuu, onhan siinä puuta. - Twenty are cold. - Matti sits down, there is wood.

—Onpa tuota saanut istuakin.—Vai on kaksikymmentä raatia pakkasta?— -Well, that got a seat. — Or is there twenty rounds of frost?

—Eilen oli kolmekymmentä.

—Vai oli eilen kolmekymmentä.—

—Kotoapäinkö se Matti ajelee? —Why is Matti shaving?

—Kotoapäinpä sitä—olisin minä arentijyväin maksussa, jos rovastin kävisi laatuun ruveta ottamaan. —As far as it is — I'd be the most ardent if the rovastin came to quality. Ei ole ennen tullut tuoduksi, mutta eilen sanoi Liisa: »Mene nyt huomenna arentijyvät viemään … rovasti saattaa luulla, ettet ehkä maksakaan—»

—Ennättääpähän nuo vielä— —Predict those still—

—Kun olisi vastaanottomiestä, ajaisi suoraan makasiinin eteen,—niin sitten saisi riisua tamman syömään. —When you were the receptionist, you would drive right in front of the magazine, —that would get the mare to eat.

—On kai siellä pirttikammarissa pehtori.—Matti tulee sitten tänne tupakalle… - I think there's a headmaster in the bathhouse. - Matti then comes here for the tobacco ...

Kun Matti oli mennyt, keinutti rovasti taas tuolinsa niin, että näki ikkunasta pihalle.

Sika oli yhyttänyt reen ja repi parhaallaan reikää säkin kylkeen. The pig had connected the sled and tore a hole in the sack. Loimi oli pudonnut maahan hevosen selästä … sen oli yhyttänyt toinen sika ja kieritteli sitä lumessa. The warp had fallen to the ground from the horse's back ... it had been joined by another pig and twisted in the snow. Harakka hyppeli milloin minkin ympärillä ja ponnisteli kumpaakin vuorotellen selkään. The magpie jumped around the mink at anytime and alternately struck each other on the back. Tamma helisteli tiukujaan ja luimisteli. The mare rattled and squatted.

—Hö-ös!—Siat!—ärjäisi Matti jo rappusilla, tempasi kartanolta luudan varren ja juoksi hätään. “Whoa!” “Pigs!” Matti stumbled on the stairs, grabbed a broomstick from the mansion, and ran into trouble. Sai lyödyksi selkään sitä, joka säkkiä repi. Got hit on the back by someone who tore the sack. Se vinkaisi pahasti, hyppäsi syrjään ja survaisi toista kylkeen. It would grunt badly, jump off, and poke one in the other. Vähän matkaa ne siitä yhdessä juoksivat, jäivät sitten kuuntelemaan, päät toisissaan kiinni. For a little while they ran together, then listened, their heads clinging to each other. Mutta harakka lensi kiiruusti toiselle puolen pihamaata. But the magpie flew in haste to the other side of the farmyard. Rovastista oli tämä niin hupaista, että täytyihän hänen sitä ihan ääneensä nauraa. Rovastista was so pissed that he had to laugh it out loud.

Matti juoksi pirttiin, tuli sieltä pehtorin kanssa ja ajoi hevosensa makasiinin eteen. Matti ran to the bathhouse, came from there with the headman and drove his horse in front of the magazine. Siat aikoivat tulla perästä, mutta kun Matti taas ärjäisi äkäisesti, eivät uskaltaneet. The pigs were about to come after him, but when Matti suddenly woke up, they didn't dare. Mutta harakka liiteli kuusesta alas reen sijalle ja alkoi aamiaisensa.

On se äijä vielä aika vankka, vaikk' on pieni, tuumaili rovasti itsekseen, kun näki Matin kantavan suurta säkkiä reestä makasiiniin.—Minä en jaksaisi, vaikka olen nuorempi mies… It's that guy still quite robust, vaikk 'is a small, tuumaili dean himself, when he saw Matin carrying a large sack out of the sleigh-makasiiniin. I'm feeling like, even though I am a younger man ... Rovasti alkoi keinua lyhyeen keinutuolissaan ja puhallella savuja ylös kattoa kohti… Rovasti began to swing in his short rocking chair and blow smoke up towards the ceiling…

—Ei sillä vain ole yhtään lasta… (Rovastilla niitä oli jo seitsemän.) - It just doesn't have any children ... (Rovast already had seven.)

Savuympyrät vaelsivat puolikatossa, isonivat, kohosivat ylemmäksi, koskivat kattoon, kilpistyivät takaisin, hajosivat ja erisivät useiksi pieniksi ympyröiksi… Smoke circles roamed in half-ceilings, grow bigger, rise higher, touch the ceiling, slam back, break up and separate into several small circles…

— … ei ole lapsia, vaikk' on ollut naimisissa enemmän aikaa kuin moni muu … kuinka kauan lie ollutkaan. -… there are no children, although they have been married more than many others… how long they have been. Mikähän siinäkin lie, että muutamilla on, muutamilla ei? What is it that some have, some do not?

Niin olikin, ett’ei Matilla lapsia ollut. So it was that Mat had no children. Vaimo hänellä oli, Liisa, muttei muuta joukkoa mitään. She had a wife, Alice, but no other group. Kahden asuivat he Korventaustan pienessä mökissä pappilan metsäsaralla. The two of them lived in a small cabin at Korventausta on the forest hut of the parsonage. Vanhoja he olivat molemmat, olivat jo olleet kauan … ja pieniä. They were both old, had been long ... and small. Pieni oli hevonenkin, tammarupukka, vaikka riski, ja pieni oli Liisan lehmä. Small was a horse, a mare, though a risk, and small was Liisa's cow. Muusta maailmasta he eivät paljoa tienneet eikä muu maailma heistä. They didn't know much about the rest of the world, and neither did the rest of the world about them. Muutamia kertoja vuodessa he vain ihmisten ilmoissa kävivät … kirkossa joulunpyhinä, kolmena pyhänä peräkkäin, juhannuksena ja pitkänäperjantaina ripillä. A few times a year, they only went in front of people ... at church on Christmas, three consecutive days, Midsummer, and Good Friday with a rip. Tammikuun lopulla Matti sitten tavallisesti toi arentijyvät rovastille ja vaihtoi ruustinnalta kehruuksia Liisalle. At the end of January, Matti then usually brought the Arentian grains to the rovast and changed his spinning wheel to Liisa. Sillä välin elelivät he sydänmaassaan. In the meantime, they lived in their heartland. Matti kaatoi keväällä pienoisen kasken, poltti sen seuraavana kesänä ja kylvi, muokkasi peltotilkkunsa ja pani toisen puolen rukiiksi, toisen potaatiksi. Matti spring of poured bitching Kaski, burned it in the next summer and sowed, edited by smallholding and put the other half rukiiksi, the second spud around. Sitten hän heinä aikana keräili yhdessä Liisan kanssa ahoilta ja purojen varsilta heinät hevoselle ja lehmälle. Then, during July, she and Liisa collected hay and horse for horses and streams. Syksyn tullen ja talvikaudet pyydysteli Matti lintuja ja jäniksiä; pyssyä ei Matti ollut ikipäivinä kädessään käyttänyt. In the autumn and winter seasons Matti caught birds and hares; Matti had not used his gun in his everyday life. Liisa auttoi Mattia kesillä ulkotöissä, ruokki talvella lehmän, porsaan ja kissan ja kehräsi sitten mikkelistä lähtien helluntaihin saakka ruustinnalle villoja ja liinoja.— Alice helped Matt out in the summer, feeding a cow, pig and cat in the winter and then spinning wool and cloth from Mikkeli to Pentecost. -

—Vielä se on riski mies tuo Matti, sanoi pehtori, kun tuli Matin kanssa makasiinista ja Matti heitti melkein tyhjän säkkinsä rekeen. “It's still a risk for that man, Matti,” said the principal when he came from Matt's magazine and Matti threw his almost empty sack into the sleigh.

Matista oli aina mieleen, kun häntä riskiksi mieheksi sanottiin. Matt was always reminded of when he was called a risk man. Mutta aina hän kuitenkin siihen virkkoi: But he always said,

—Mitäpä tuota minun riskeydestäni, vanhan miehen … ei pidä pilkata vanhaa miestä … riskimpihän toki pehtori on itse. —What is that about my risk, old man… not to mock the old man… after all, the principal is, of course, the principal.

—En toki ole … mitä se Matti nyt sanoo … vai ei Matti ole riski, kun kantaa selässään puolen tynnörin säkin. -I do not ... what it says Matti now ... whether or not to Matti is no risk of the strain on his back side tynnörin general.

—Eihän siinä toki ollut kuin vähän päälle kymmenen kapan. - Of course, there were like ten Kapas.

—Onpa sitä maar siinäkin. —It is so.

—Mitäs minä nyt enää, mutta toista se oli silloin nuorra miessä ollessa—…Ja Matti kertoi kiiluvin silmin saman kertomuksensa, jonka joka kerta ennenkin oli jyväin maksussa kertonut. —What am I now, but repeat it when the young man was in mind—… And Matti said with a wiggle eye the same story he had every time told in the rough. Se kertomus oli semmoinen, että kun hän vielä renkinä ollessaan tässä samassa pappilassa oli kerran ollut riihtä puimassa ja kun säkkiä kannettiin riihestä aittaan, niin ei muuan renki—laiska vetelys, mikä lie ollut, vaikka oli iso—ruvennut osastaan kantamaan … sanoi vain, ett’ei hän jaksa.—»Eikö noita ehkä saatane ilman sinuakin», oli Matti sanonut, vääntänyt säkin kummallekin olkapäälleen ja sanonut vielä sille rengille, että »jos haluttaa—hyppää itse säkkien päälle, niin pääset riikyydillä pihaan…»—Silloinpa oli pehtori tuonut rovastivainajalta (tämä nykyinen oli jo kolmas sillä sijalla Matin muistin aikaan) … tuonut ryypyn. The story was that when he was still in the same priesthood when he was a slut, and when the sack was carried from the leash to the barn, there was no slave - lazy water, even though he was big - to start carrying ... just said that "He can't do that." "Couldn't those witches be without you," Matti said, twisted the sack on each shoulder and told the ring that "if you want to - jump on the sack yourself, you can go yard ..." - from a rovastian (this one was already third in Matt's memory) ... brought a drink.

—Vaan mitäpä nyt enää jaksaisin, vanha mies … ei minusta enää ryypyn tienaajaksikaan. “But what can I do now, old man… I don't even drink anymore.

—Ja eikö se Liisa siitä pitäen Mattiin mielistynyt? —And isn't that just what Lisa liked about Matt? sanoi pehtori, joka ei ollut yskää ymmärtävinään. said the rector, who did not understand the cough.

—Mitähän lie tehnyt.—Soh, tamma— —What did Lie do. — Soh, mare—

Matti käänsi hevosensa takapihalle päin. Matti turned his horse towards the backyard. Pehtori hyppäsi kannoille. Pehtori jumped on stumps.

—Siitä pitäenpä se oli, kun Liisa ajatteli Matista, että tuo se nyt on se minun … kyllä minä tiedän! —Since then, it was when Alice thought of Matt that it was now mine… yes I know!

Pehtori puheli siksi näin, kun tiesi, että se puhe oli Matista mieleen. That is why Pehtori spoke this way, knowing that the speech was from Matt's mind. Vaikka pehtori muuten oli ylpeänlainen mies, niin välistä hän laski leikkiä. Even though the principal was a proud man, he fell into play between them.

—Kyllä se oli, totta puhuen, siitä pitäen, kun se Liisa mielistyi minuun, vaikka ei se sitä ole kuulevinaankaan, kun sille sitä sanoo.—»Elä tok', huono rahjushan olet ollut kaiken ikäsi!» vaan sanoo, vaikka ei se niin ajattele. —Yes it was, frankly, from the time that Alice liked me, even though she doesn't hear it when she says it to her. Just think. —Eikös se ole itse Liisa Matille tunnustanut siitä pitäen ruvenneensa hänestä tykkäämään?… —Didn't she admit it to Liisa Matti herself because she started liking her?…

—Mistä se pehtori kaikki tietää? —How does that rector all know?

—Niin ovat ihmiset kertoneet. —That's what people have said.

—Eiköhän pehtori omasta päästään—? —Accordingly, the rector on his own head—?

—En minä—niin kuului Liisa itse sanoneen— —I didn't — that was how Alice said it herself—

—Liisa itsekö?—ei se sitä sanomaan mene, vaikka kyllä minä sen silti tiedän, että niin se oli—luuli ennen rahjusmieheksi, mutta silloinpas näki.—Maasta se pienikin ponnistaa. "It's too selfish?" It doesn't go to say it, though I do know it was - it used to be a rattler, but then it did.

—Liisakin oli ennen riski tyttö. —Liisak was a risk girl before.

—Noo!—(Matti repäisi rinnuksen rivakasti auki) liekö tuo nyt niinkään … semmoinen tavallinen terve ihminen— —No! - (Matti tore his chest openly) the flame now brings… so much to an ordinary healthy person—

Matti sitoi hevosensa reen sepiin kiinni ja katseli viekkaalla silmällä pehtoriin… Matti tied his horse's sled to the blacksmith and gazed at the rider with a cunning eye…

—Entäs pehtori—mitenkäs se on sen asian kanssa? —What about the principal — what's the matter with that? … kertoipa se Liisa vähän joulupyhinä merkinneensä että— … Did it tell Alice a little on Christmas Day that—

—Että mitä? -What?

—Että kyökkipiika ja pehtori—ja yhä viekkaammin katseli Matti pehtoria… —That the chap and the headmaster — and Matti was looking more and more clever… —För att pigan och fågelskrämman — och Matti såg mer och mer listig ut...

—Minäkö?—Ei! —No! —No! … akkain puheita!—Pankaahan toki vähän enemmän jauhoja appeeseen— … The loudest speeches! —Of course, a little more flour in the appetizer— … Det svåraste snacket!

—Kyllä tämä riittää.

Pehtori päätti hämmästyttää Mattia uutisella, Sentähdenhän hän oikeastaan oli ruvennutkin puheisiin… Pehtori decided to amaze Matt with the news, which is why he had actually started talking ...

—Ei taida Matti tietää, että minä tulen kohta tatsuunamieheksi… —I don't think Matti knows I'm gonna be a tatsuna guy ...

—Niin miksikä mieheksi? —So why a man?

—Tatsuunamieheksi. -Tatsuunamieheksi.

—Mikäs mies se on se—? —What man is it—?

—Se on semmoinen mies, joka näyttää tietä, että osaa kulkea, kun tulee tatsuunaan … päivällä lakua ja yöllä lyhtyä, valkeata, jos saa ajaa sivuitse, mutta punaista, jos pitää seisottaa.—Se on hyvä virka… —It's such a man who shows the way that he can walk when he comes to his tummy ... daytime lantern and nighttime lantern, white if you can drive sideways, but red if you have to stand.-- That's a good job ... —Det är den typen av man som visar hur han kan gå när det kommer till tatuering... dag och natt, vit om du kan köra i sidled, men röd om du måste stå. — Det är ett bra jobb...

Matista se oli aivan kumma virka. It was a strange job for Mat. Ei hän sitä kuitenkaan pehtorille sanonut. However, he did not say that to the commander.

—No minkätähden se pehtori lähtee pois tästä talosta? —Why does that rector leave this house? kysyi hän siihen sijaan. he asked instead.

—Rovasti on sukua Lapinlahden inspehtorille ja minä tulen Lapinlahden kirkonkylään. —Roville is related to the inspector of the Gulf of Lapland and I come to the church village of Lapland.

—Ei taideta tarvita täällä omassa kirkonkylässä semmoista tiennäyttäjää—? —I don't need such a pioneer here in my own church village? sanoi Matti.

—Mitäs sitä täällä, kun se on siellä se rautatie— —What's it here when it's the railroad—

— Rautako tie? - The iron road?

—Se, joka kulkee Kajaanista Kuopioon … ja pääsee sitä myöten ulkomaillekin, vaikka Helsinkiin, jos tahtoo. —The one who travels from Kajaani to Kuopio ... and then goes abroad, even to Helsinki if he wants to.

—Sitä tietäkö? —Do you know that?

—Niin, niin, ei muuta kuin istut vaunuun vain. —Yeah, yeah, you just sit in the carriage.

—Niin pääsetkö vaikka Helsinkiin? —So can you even get to Helsinki? —Helsinki'ye bu şekilde gidebilir misin?

—Yhtä kyytiä—! —One ride—!

—Eikö pidä syöttääkään välillä? —Don't you feed at times?

—Ei tarvitse … rautatien hevoset syövät juostessaan … tietääkö Matti, mitä ne rautatien hevoset syövät?

—En minä häntä— —I don't him—

—Ne syövät halkoja— —They eat logs—

—Elkää toki, pehtori, vanhaa miestä … vai juostessaan halkoja? —Accordingly, don't you, Principal, old man ... or running logs? … en usko kuitenkaan.

—Halkoja ne syövät, vakuutti pehtori.

Mutta Matti katkaisi aina kaikki puheet, kun huomasi, että häntä narrattiin … ei hän ollut enää pehtoria kuulevinaankaan, puri huulensa yhteen ja työnsi valmiin appeen hamuilevan tammansa eteen. But Matti always cut off all his speeches when he noticed that he was being teased ... he was no longer the sound of a thief, pursed his lips together and pushed his ready-made app into front of his mute mare.

Pehtorin mielestä ei enää maksanut vaivaa ruveta selittelemään; hän heitti avainnipun olalleen ja lähti vihellellen pirttiin päin. In Pehtor's opinion, it was no longer worth the effort to explain; he threw the keychain on his shoulder and whistled towards the bath.

—Luuli saavansa narratuksi—petyit, mies parka. —I thought he'd be fooled — you bet, man parka.

Matti peitti huolellisesti hevosensa loimella ja nahkasilla ja lähti rovastin puheille. Matti carefully covered his horse with a warp and leather and went to talk about the rovast.

—Nyt ne mitattiin jyvät … kaksitoista kappaa … sen verran sitä pienestä mökistä,—sanoi Matti, kun oli tullut sisään ja istuutunut oven suuhun sille arkulle, jossa kirkonkirjoja kinkereille kuletettiin. —Now they measured the grains… twelve shells… that much from that little cabin, —Matti said as he entered and sat in the door of the door to the coffin where the church books were carried to the kinkers.

—Matti istuu peremmäksi—onhan täällä tuolejakin— —Mat sitting down — after all, there are chairs—

—Kyllä minä tässäkin. —Yes here, too.

—Täss' olisi piippu ja tupakkaa on tuolla.—Rovasti toi Matille piipun ja neuvoi tupakka-astian kakluunin reunalta. —There would be a pipe and there is tobacco there. — Rovasti brought Matt a pipe and advised the tobacco container by the edge of the neck. Matti pisti piippuun, raapasi tulta ja sammutti tikun hyppysissään … sitten kantoi hän sen varovasti uuniin.—Vähän aikaa istuivat Matti ja rovasti mitään puhumatta. Matti put it in the barrel, scratched the fire, and turned off the stick in his thighs… then he carried it gently into the oven. ”For a while, Matti sat and spoke nothing. Rovasti keinutti keinutuoliaan, ja Matti puhaltaa tuhutteli pieniä savuja pitkän piipunvarren päästä. Rovasti rocked his rocking chair, and Matti blowing, flashing small fumes at the end of a long barrel.

—Tervennäkös se on saanut Matti olla? —How good has Matti been? kysyi sitten rovasti.

—Tervennähän tuota on saanut Luojan avulla olla … vanhuushan se kuitenkin vain väliin tahtoo… —Hell, that is what the Creator has been able to be… after all, it just wants to get old…

—Eihän Mattia toki vielä vanhuus … riski mies, kun kantaa vielä selässään puolen tynnörin säkin. -Eihän Mattia course, still the old-age risk ... man, you still carry on their backs tynnörin side of the bag.

—Mistä se rovasti on sen kuullut? —What has it heard about it?

—Näinhän minä tuon omilla silmilläni, kun kantoi selässään, niinkuin ei mitään— "This is how I bring with my own eyes, as he carried on his back, as if nothing—

—Niinkuin ei mitään?—Heh!—heh!—heh!—vai näki rovasti sen—?

—Minä, vaikka olen nuorempi mies, en jaksaisi liikauttaakaan. -I, even though I am a younger man, I'm feeling like nudges.

—Kyllä rovasti toki jaksaisi—jaksoinhan sitä minäkin ennen nuorra miessä ollessani.—Ja Matti kertoi rovastille, että hän kun tässä samassa pappilassa entisen rovastin aikana renkinä ollessaan kerran oli ollut riihtä puimassa, ja kun säkkiä piti riihestä makasiiniin kannettaman, niin ei muuan renki—laiska vetelys mikä lienee ollut, vaikka oli iso—ruvennutkaan osastaan kantamaan … ei sanonut jaksavansa. "Yes, of course I could - I used to do it when I was a young man." the lazy watering that must have been, even if she was big — started to bear… she didn't say she could. "Ja, visst, jag klarade det", sa jag och jag gjorde det innan jag var ung. den lata dragningen, som måste ha varit, fastän den var stor — den spelade inte sin roll — gjorde det inte säga att det kunde. Mutta silloin väänsi Matti kaksi säkkiä selkäänsä ja sanoi vielä sille rengille, että »jos tahdot, hyppää itse vielä säkkien päälle, niin pääset riikyydillä pihaan».—Pehtori oli silloin mennyt rovastin puheille … ja vähän päästä oli tullut ja sanonut, että rovasti oli käskenyt ryypytellä Mattia siitä hyvästä… But then Matt twisted his two sacks on his back and said to the ring that, "If you will, jump on the sacks yourself, you will get a yard of nationality." drink Matt for that good… Men så vred Matti två säckar på ryggen och sa till de där ringarna att "om du vill kan du fortfarande hoppa ovanpå säckarna själv, då kan du komma in på gården med resning." drick Matt för det gott...

Matti katasti kulmainsa alta rovastiin. Matti looked down from under her brow at the rovast. Matti sprang ner under hans hörn. Rovasti kalisteli avaimiaan taskussaan, nousi seisoalleen, kulki pari kertaa lattian yli, veti käden ja avaimen taskustaan ja meni lahvinsa luo. He ruffled his keys in his pocket, stood up, walked across the floor a couple of times, pulled his hand and key out of his pocket and went to his bat. Rovasti knöt ihop nycklarna i fickan, reste sig, gick över golvet ett par gånger, drog upp handen och nyckeln ur fickan och gick till sin lya. Avasi sen … niinkuin oli joka kerta ennenkin Matin käydessä ja kertoessa avannut … otti pullon ja pikarin ja käski Matin tulla ottamaan. Opened it ... like every time Matt went and told me to open it ... took a bottle and a goblet and told Matt to come and take it. Öppnade den... som han gjort förut varje gång Mati besökte det och berättade för mig... tog flaskan och bägaren och sa åt Mati att komma och ta den. Matti esteli niinkuin aina ennenkin oli estellyt … sanoi, että jos menee päähän vanhan miehen … mutta otti sitten kuitenkin ryypyn, niinkuin oli aina ennenkin ottanut. Matti was blocking as he had always been ... he said that if he goes to the old man ... but then took a drink as he had always done before. Matti blockerade som han alltid hade förhindrat... sa att om han går till huvudet på en gammal man... men tog sedan en klunk, som han alltid hade tagit förut. Rovasti pisti taas pullon ja pikarin piiloon, lukitsi lahvin, solahutti avaimet taskuunsa ja istuutui keinumaan. Ragasti again put the bottle and the goblet in hiding, locked the latch, slipped the keys in his pocket and sat down to swing. Rovasti gömde igen flaskan och bägaren, låste överliggaren, slängde nycklarna i fickan och satte sig för att gunga.

Puheltiin minkä mitäkin, pidettiin vähän väliäkin ja tupakoitiin. Anything else was phoned, kept a little attention and smoked.

Tuli siihen sitten rovastin ruustinnakin Mattia kättelemään ja haastattelemaan… Then I came up to the rustian to shake Matt and interview… Sedan kom jag till Mattia för att skaka hand och intervjua...

Kysyi ruustinna, mitä Matille kuuluu ja mitenkä Liisa jaksaa.—Eihän Matille mitään erinäistä … ja hyvinhän Liisakin jaksaa—mikäpä sillä jaksaessa, kun on leipää ja lämmintä… Asked the crowner what Mat had and how well Alice was doing. — Of course, nothing special to Mat ... and well Alice — what about the bread and the warm…

—Pitäisi toki Matin tuoda Liisa useammin kirkkoon … kun ei Matti käytä Liisaa kirkossa kuin moniaan kerran talvessa, sanoi ruustinna. "Of course, Matti should bring Liisa to church more often ... when Matti doesn't use Liisa at church than many times in the winter," the priestess said.

—Ei toki ole milloinkaan yhteen kertaan jäänyt … saisihan se käydä pari kolmekin kertaa, jos tahtoisi. —I've never missed one ... of course, it would go a couple of times if you wanted to.

—Eikö se tahdot? - Don't you want that?

—Ei tuo hyvin tahdokaan, kun sai lasit, että näkee kirjaa itsekin katsella. —It doesn't do much to get the glasses that you can see the book yourself.

—Vieläkö Matti näkee ilman laseja? —Does Matti still see without glasses?

—Minäkö?—Ei, hyvä ruustinna, en minä ole pitkään aikaan nähnyt … lautaksi lyöpi, en näe mitään vaikka kuinka koettaisin… - No, dear lady, I haven't seen in a long time ... he hit me on the raft, I see nothing no matter how I try ...

—Matin pitäisi ostaa silmälasit.

—Silmälasitko?—Ei … olen minä koetellut, vaan ei ole ollut käypiä… Spectacles? -No ... I'm hit, but it has not been fair ...

Matti ei uskaltanut katsoa rovastiin. Rovasti keinui ja puhalteli savuja kattoon. The Countess swung and blew smoke into the ceiling. Katasti vilkaisemalla Mattiin … hän tiesi, että Matti oli huonolukuinen, hyvin huonolukuinen. Glancing at Matt, he knew that he was bad, very bad.

—Kukapa niitä elukoita ruokkisi, jos Liisa joka pyhä kävisi kirkossa, sanoi Matti. “Who would feed those beasts if Allah would go to church,” said Matti.

—Matin pitäisi ottaa piika Liisalle avuksi … onhan Matti varakas mies… —Mat should take the maid to help Liisa… after all, Matti is a wealthy man…

—Mikä varakas mies minä? —What wealthy man am I? … ei toki, hyvä ruustinna—kunhan leivässä pysyy— … No, good rusting — as long as it stays on the bread—

—Jolla toki kuuluu olevan rahoja velkanakin… —If you have money in debt, of course…

—Ne on niitä maailman puheita … hyvä, kunhan leivässä pysyy. —They are those world talk ... good as long as the bread stays.

—Niin, vaan pitäisi sitä Matin kuitenkin käyttää Liisaa rautatietä katsomassa. —Yes, but Mati should use it to watch Liisa on the railway. Tokko lie Matti vielä itsekään käynyt…? Have you ever seen Matti yourself…?

—En oo käynyt … onko se missä kaukana? —I haven't visited… is it far?

—Ei se ole kaukana täältä. —It's not far from here. Me kun lähdimme aamiaisilta, niin oltiin puolen päivän aikana rautatiellä … huru långt ä' de' nu heller, pappa, ti' järnvägen? We when we went for breakfast, so we were during the half-day rail ... Huru långt s' de 'nu heller, grandpa, ti' Järnväg? —Tietäähän Matti Lapinlahden kirkon? —Do you know Matti Lapinlahti Church? kysyi rovasti.

—Kyllähän minä sen tiedän, vaikken ole käynyt. —Yes, I know that, even though I haven't.

—Rautatie kulkee aivan lähitse Lapinlahden kirkon. —The railway runs very close to the Lapinlahti church.

—Vai sieltä se kulkee?

—Kun lähtee yhtenä aamuna ajamaan, niin on jo toisena Helsingissä. —When you go driving one morning, it is the second in Helsinki.

—Vai niin sukkelaan … viipyyköhän kauan, jos menee ulkomaille? —Oh so witty ... will you stay long if you go abroad? … kuuluuhan sillä sinnekin pääsevän. … You must get there too.

—Se on sitä myöten, minne menee … Ranskanmaalle ennättää viidessä päivässä, jos tiukkaan ajaa. —It's right where you go ... to France in five days if you drive hard.

—Entäpäs Amerikkaan? —What about America?

—Sinne ei pääse rautatiellä, kun on meri välissä. —You can't get there by train when the sea is in between. Matti katsoisi … tässä kartalla näkyy, että on tämmöinen aava meri välissä, Atlantin meri… Matti would look at… this map shows that there is such a wide sea in between, the Atlantic Sea…

—Niinpähän näkyy. —That's how it shows.

—Mutta sukkelaan se menee ja siinä on toista kulkea kuin meidän kärryillä kolistellen. —But the fuck it goes and there's another way to go than our carts.

—Mahtaapa olla. —Can be.

—Ei tärise … ja menee sellaista vauhtia, että silmissä vilisee. —Not shake… and go at a pace that makes her eyes flutter.

—Mahtaapa kyllä vilistä. —Yes, you can whine. Ruunuko sen on laittanut? Runeuko has put it on?

—Ruunu. -Ruunu.

—Ruunuhan se semmoisia—tottahan sen pitää mennä hyvää kyytiä, kun ruunu panee oriinsa eteen.—Vaan sitä minä tässä vähän kuitenkin, että onkohan se totta, kun puhuvat, että ne rautatien hevoset syövät halkoja … ei mahda olla, taisi vaan pehtori minua narratakseen?… —Rune it like that — of course it has to go for a good ride when the rune puts its stall in front. ? ...

Rovasti ja ruustinna, vaikka itse viisasta väkeä, eivät milloinkaan kuitenkaan nauraneet, jos joku heidän mielestään sattui tyhmemmästikin puhumaan… Ja mistäpä Matti sen niin tiesikään ja taisikaan tietää? Even the wise men, even the wise men, never laughed, if they thought someone was even more stupid to talk ... And what did Matt know and know? Ja kun ruustinna oikein ajatteli, niin olihan hänellekin alussa tullut hevoset mieleen, kun oli kuullut rautatiestä puhuttavan,—oli hän myöskin ajatellut: rautatie? And when the crusader thought correctly, after all he had come to think of horses when he heard the railroad talk - he had also thought: railroad? tottahan se on tie, joka on raudasta, niinkuin maantie maasta ja mullasta… of course it is a road made of iron, like a road from earth and earth ...

Rovasti oli jo ylioppilaana ollessaan nähnyt Helsingin rautatien eikä hän enää muistanut, mimmoiseksi hän lie sen ensiksi ajatellut. Rovasti had already seen the Helsinki Railway when he was a student and he no longer remembered what he thought it was at first. Hänen suunsa meni vähän nauruun, mutta sitten hän rupesi hiljaisesti ja maltillisesti selittämään… His mouth went a little laughter, but then he began to quietly and moderately explain…

—Se, näetsen, on sillä tavalla, ettei siinä hevosia tarvita … vaunut kulkevat höyryn voimalla … onhan Matti nähnyt vaunujas? —It's like, you see, there's no need for horses ... the wagons are powered by steam ... after all, have Matti seen the wagons?

—Tokihan minä toki olen vaunuja nähnyt! -Tokihan I'm certainly seen the wagons!

—Ei ne ole samanlaisia kuin meillä on … ne pitää olla erilaisia, jotka höyryn voimalla kulkevat. —They are not the same as we are… they must be different that travel by the power of steam.

—Kai ne pitää olla erilaisia.

—Ne on kuin huoneita ikään… —They are like rooms for ages…

—Vai niinkuin huoneita … ei nyt kiitetä! —Or like rooms… not praise now!

—Ja niitä panee höyry liikkeelle niinkuin höyryvenheitä … onhan Matti nähnyt »Suomelan»? —And they are driven by steam like steam mistakes… after all, has Matti seen the "Suomela"?

—Näinhän minä tuon mennä kesänä tuossa kirkon salmella sätkättävän. —That's what I'm going to do this summer on that church strait.

—Niin no, sen panee höyry liikkeelle vettä myöten, ja lokomotiivin eli veturin, joka vaunuja vetää, sen panee kanssa höyry liikkeelle. —So, well, it is driven by steam all the way to the water, and with the locomotive, the locomotive that pulls the wagons, it is driven by steam. Siipien sijasta pitää vain olla pyörät, kun se kulkee maalla. Instead of wings, you just have to have wheels when it travels on land.

—Niinpä kai—eihän se miten siipiensä varassa mahtaisi maata myöten kulkea.— —So, I suppose — no matter how his wings could run all the way to the ground.—

Kyllä Matti nyt ymmärsi sen täydelleen, minkälainen se oli … semmoinen, joka oli kuin höyryvenhe ja nostettuna pyörien päälle. Yes, Matti now understood that it was complete… like that, which was like a steam mist and lifted on wheels.

… Mutta kyllä se oli kuitenkin vähän kumma laitos … vaan tottapahan rovasti tiesi, kun oli itse nähnyt. … But yes, it was a bit of a strange thing… but I really knew it when I saw it myself.

—Ymmärtäähän Matti sen nyt? —Does Matti understand that now?

—Kyllä minä nyt, kyllä minä nyt!…

—Niin, semmoinen se on, sanoi ruustinna.—Matti ottaisi kahvia … ja leipää kanssa. Kyllä Matin pitää käydä sitä katsomassa ja ottaa Liisa mukaan.

Matti joi kahvia eikä vastannut mitään. Matti drank coffee and answered nothing.

—Eikö tuota pitäne uskoa katsomattakin … mitäpä tuota enää vanha mies kaikista lysteistä … tiedänhän minä, minkälainen se on, kun rovasti on selittänyt. —Don't you believe it without looking at it… what an old man of all craps anymore… I know what it is like when he has explained it.

—Ei sitä osaa kukaan oikein toiselle selittää, sanoi ruustinna,—omin silmin se nähdä pitää … kyllä sitä täytyy käydä katsomassa! "No one can explain it to another," he said, "I have to see it with my own eyes," yes, you have to go see it!

—Suur' kiitosta!—Jokohan pitänee käydä—? —Great praise! —Something to go for? —Kyllä … ihan varmaan, ja ottaa Liisa mukaan.

—Mahtaa kai sen mieli ruveta sinne tekemään, kun kuulee. —I think its going to do it when you hear it.

Ruustinna lähti askareilleen, mutta rovasti ja Matti juttelivat vielä minkä mistäkin. Ruustinna started her job, but Matti and Matti talked about something else. Siitä juttelivat, kuinka paljon se ihmisjärki ajattelee ja laittelee ja mihinkä se vielä meneekin. They talked about how much that human mind thinks and condones and what it still goes to.

Ja rovasti sanoi, että »kunhan se ei vain menisi yli voimainsa rimpuilemaan…» And he said gently, "as long as it doesn't just go overboard ..."

—Ja reistailemaan, sanoi Matti. —And to go for it, said Matti.

—Kyllähän se on hyvä, että ihminen järkeänsä käyttää, joka sille on luomisessa annettu … jos se ei vain siitä ylpeilemään rupeaisi eikä unohtaisi kaiken antajaa,—sanoi rovasti ja lisäsi, että Jumalan töitähän ne on rautahöyryt ja rautatietkin. —If it is good for man to use his wisdom given to him in the creation ... if it would not merely boast about it and forget about the giver of all, —said harshly, adding that, after all, God's work is iron vapor and iron.

—Eipähän ne kenenkään muunkaan liene, myönsi Matti. —Not anyone's guess, Matti admitted.

Ja häntä kovin ajattelutti se kumma laitos, joka oli kuin huone ja pyöräin päälle nostettu … Mutta rovastia haukotutti, eikä tahtonut puhe oikein sujua enää … ja niin Matti heitti hyvästinsä ja lähti. And he was very thoughtful by the strange establishment that was like a room and lifted up on wheels ... But the rovast yawned and he didn't want to talk properly anymore ... and so Matti said goodbye and left.