×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.


image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - kesäkuu 2021-06, Sunnuntai 20.6.2021 (radio)

Sunnuntai 20.6.2021 (radio)

[ilman ääntä: TV:n selkouutisilla on kesätauko.

Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.]

Järjestyshäiriöt lisääntyivät

Poliisilla on ollut paljon tehtäviä eri puolilla Suomea. Lämmin kesäviikonloppu on lisännyt järjestyshäiriöitä.

Koronarajoituksia on vähennetty ja ihmiset ovat alkaneet taas liikkua enemmän. Järjestyshäiriöt ovat lisääntyneet yleisillä paikoilla, esimerkiksi puistoissa ja uimarannoilla.

Viime vuonna järjestyshäiriöt lisääntyivät kodeissa, mutta nyt ne ovat siirtyneet taas ulos.

Tapahtumatakuuta on myönnetty monelle tapahtumalle

Suomi on myöntänyt tapahtumajärjestäjille tapahtumatakuuta nyt noin 13 miljoonan euron arvosta. Haku alkoi kesäkuu alussa.

Eniten takuuhakemuksia on tehty musiikkifestivaaleille, konserteille ja näyttelyille. Takuuhakemuksia on tullut 30. Takuuta on jo myönnetty 20 hakijalle.

Tapahtumatakuu tarkoittaa, että valtio korvaa tapahtuman kuluja, jos tapahtuma pitää perua koronarajoitusten takia.

Korona-aika on huonontanut lasten uimataitoa

Korona-aika on huonontanut lasten uimataitoa. Esimerkiksi koulujen uimaopetus on peruuntunut korona-aikana monessa koulussa. Siksi monet lapset eivät ole saaneet uimaopetusta 2 vuoteen.

Monissa kunnissa on myös vähennetty uimakouluja koronan takia tai säästöjen takia.

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto sanoo, että tärkeä ikä uimataidon oppimiseen on noin 7 vuotta. Noin 7-vuotiaina lapset oppivat hyvin uimaan, jos he pääsevät harjoittelemaan uintia.

Noin 25 prosenttia 12-vuotiaista lapsista ei osaa uida hyvin.

Muista juoda helteellä

Suomessa on monilla alueilla nyt helle. Nurmijärvellä Uudellamaalla mitattiin sunnuntaina 31 astetta.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos muistuttaa, että helteellä on tärkeää juoda vettä. Kuumalla ilmalla ihmisen kehosta haihtuu paljon nestettä.

Hellepäivänä on hyvä juoda noin 2 litraa vettä. Myös kivennäisvettä voi juoda, jos pitää kuplista vedessä.

Sää

Sää on myös maanantaina enimmäkseen lämmintä ja aurinkoista.

Monin paikoin muodostuu kuitenkin ukkoskuuroja.

Keski- ja Pohjois-Lapissa sataa iltapäivällä.

Lämpötila on 20 ja 31 asteen välillä. Lapissa 10 ja 20 asteen välillä.

Sunnuntai 20.6.2021 (radio) Sonntag 20.6.2021 (Radio) Sunday 20.6.2021 (radio)

[ilman ääntä: TV:n selkouutisilla on kesätauko.

Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.]

Järjestyshäiriöt lisääntyivät

Poliisilla on ollut paljon tehtäviä eri puolilla Suomea. Lämmin kesäviikonloppu on lisännyt järjestyshäiriöitä. The warm summer weekend has increased disturbances.

Koronarajoituksia on vähennetty ja ihmiset ovat alkaneet taas liikkua enemmän. Coronavirus restrictions have been eased and people have started moving around more again. Järjestyshäiriöt ovat lisääntyneet yleisillä paikoilla, esimerkiksi puistoissa ja uimarannoilla. Disturbances have increased in public places, such as parks and beaches.

Viime vuonna järjestyshäiriöt lisääntyivät kodeissa, mutta nyt ne ovat siirtyneet taas ulos. Last year, disorderly conduct increased in homes, but now it has moved back outside.

Tapahtumatakuuta on myönnetty monelle tapahtumalle Event guarantees have been granted to many events

Suomi on myöntänyt tapahtumajärjestäjille tapahtumatakuuta nyt noin 13 miljoonan euron arvosta. Finland has granted event guarantees to event organizers worth approximately 13 million euros now. Haku alkoi kesäkuu alussa. The application period started at the beginning of June.

Eniten takuuhakemuksia on tehty musiikkifestivaaleille, konserteille ja näyttelyille. The most warranty applications have been made for music festivals, concerts, and exhibitions. Takuuhakemuksia on tullut 30. There have been 30 warranty applications. Takuuta on jo myönnetty 20 hakijalle. Warranty has already been granted to 20 applicants.

Tapahtumatakuu tarkoittaa, että valtio korvaa tapahtuman kuluja, jos tapahtuma pitää perua koronarajoitusten takia. Event guarantee means that the state will cover the costs of an event if it has to be cancelled due to coronavirus restrictions.

Korona-aika on huonontanut lasten uimataitoa The corona era has worsened swimming skills

Korona-aika on huonontanut lasten uimataitoa. The corona era has worsened children's swimming skills. Esimerkiksi koulujen uimaopetus on peruuntunut korona-aikana monessa koulussa. For example, school swimming lessons have been canceled in many schools during the corona time. Siksi monet lapset eivät ole saaneet uimaopetusta 2 vuoteen.

Monissa kunnissa on myös vähennetty uimakouluja koronan takia tai säästöjen takia. In many municipalities, swimming schools have also been reduced due to the coronavirus or budget cuts.

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto sanoo, että tärkeä ikä uimataidon oppimiseen on noin 7 vuotta. The Finnish Swimming Teaching and Lifesaving Federation says that the crucial age for learning to swim is around 7 years old. Noin 7-vuotiaina lapset oppivat hyvin uimaan, jos he pääsevät harjoittelemaan uintia. Around the age of 7, children learn to swim well if they have the opportunity to practice swimming.

Noin 25 prosenttia 12-vuotiaista lapsista ei osaa uida hyvin. About 25 percent of 12-year-old children cannot swim well.

Muista juoda helteellä Remember to stay hydrated in the heat.

Suomessa on monilla alueilla nyt helle. Many areas in Finland are currently experiencing a heatwave. Nurmijärvellä Uudellamaalla mitattiin sunnuntaina 31 astetta. Nurmijärvi in Uusimaa measured 31 degrees on Sunday

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos muistuttaa, että helteellä on tärkeää juoda vettä. The Finnish Institute for Health and Welfare reminds that it is important to drink water in hot weather. Kuumalla ilmalla ihmisen kehosta haihtuu paljon nestettä. In hot weather, a lot of fluid evaporates from the human body.

Hellepäivänä on hyvä juoda noin 2 litraa vettä. It is recommended to drink about 2 liters of water on a hot day. Myös kivennäisvettä voi juoda, jos pitää kuplista vedessä. You can also drink mineral water if you like bubbles in water.

Sää Weather

Sää on myös maanantaina enimmäkseen lämmintä ja aurinkoista. The weather is mostly warm and sunny on Monday as well.

Monin paikoin muodostuu kuitenkin ukkoskuuroja. In many places, thunder showers will develop.

Keski- ja Pohjois-Lapissa sataa iltapäivällä. It will rain in the afternoon in Central and Northern Lapland.

Lämpötila on 20 ja 31 asteen välillä. The temperature ranges between 20 and 31 degrees. Lapissa 10 ja 20 asteen välillä.