×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - syyskuu 2021-09, Keskiviikko 29.9.2021 (radio)

Keskiviikko 29.9.2021 (radio)

Syöpäsairaudet

Syöpäsairauksien hoitovelkaa on purettu tänä syksynä. Hoitovelka syntyi koronapandemiassa, kun ihmiset välttivät kaikkea ylimääräistä liikkumista.

Monissa sairaanhoitopiireissä on nyt diagnosoitu uusia syöpätapauksia normaalia enemmän.

Ennakkotiedot kertovat, että viime vuonna uusia syöpiä todettiin 1200 tapausta vähemmän kuin edellisvuonna. Viime vuosi oli ensimmäinen koronavuosi.

Vähentyminen kertoo siitä, että pandemian aikana diagnooseja tehtiin vähemmän kuin tavallisesti.

Kirjastot kriiseissä

Kirjastot ovat hyvä apu kriiseissä.

Viime vuonna kirjastot olivat ihmisille ja koko yhteiskunnalle tärkeitä, koska ne auttoivat kykyä sietää kriisejä. Asia käy ilmi aluehallintovirastojen raportista.

Varsinkin kirjastojen verkkopalvelut olivat tärkeitä korona-aikana.

Raportti kertoo, että kirjastojen ja kuntien pitää kehittää varautumista kriiseihin myös tulevaisuudessa.

Talvirenkaat

Talvirenkaat maksavat tänä syksynä tavallista enemmän.

Rengasfirmat kertovat, että hinnat voivat olla 5 -10 prosenttia korkeammalla kuin viime syksynä.

Maailmalla on rahtiliikennettä liian vähän. Se aiheuttaa viivästyksiä tavarankuljetuksissa ja hintojen nousua. Myös raaka-aineiden, kuten kumin ja teräksen hinnat ovat korkealla.

Asuntojen hinnat

Asuntojen hinnat ovat nousseet vuoden aikana paljon isoissa kaupungeissa.

Tilastokeskus kertoo, että Turussa vanhat osakeasunnot kallistuivat jopa 8,5 prosenttia. Helsingissä asuntojen hinnat nousivat 8 prosenttia ja Tampereella runsaat 7 prosenttia.

Koko maassa vanhat osakeasunnot olivat elokuussa keskimäärin 4,4 prosenttia kalliimpia kuin vuotta aiemmin.

Ruotsin koronarajoitukset

Ruotsissa kaikki koronarajoitukset on poistettu keskiviikkona.

Ravintoloissa ei enää ole esimerkiksi aukiolorajoituksia. Pöydissä saa taas istua normaali väkimäärä.

Myöskään kokoontumisten osallistujamääriä ei enää rajoiteta.

Lisäksi suositus etätyöstä poistui. Jäljelle jäävät vain ihmisten henkilökohtaiset rajoitukset eli käsien pesu ja kotona pysyminen, jos on oireita.

Sää

Torstaina sää on pilvinen ja poutainen. Heikot sadekuurot ovat mahdollisia maan keskiosassa ja Perämeren rannikolla. Lämpötila on 10 asteen vaiheilla.

Learn languages from TV shows, movies, news, articles and more! Try LingQ for FREE

Keskiviikko 29.9.2021 (radio) Wednesday 29.9.2021 (radio)