×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Tammikuu 2022-01, Lauantai 8.1.2022 (radio)

Lauantai 8.1.2022 (radio)

Hallitus kiristää rajoituksia

Hallitus kiristää koronarajoituksia. Syynä on Suomen huono koronatilanne.

Esimerkiksi ravintoloille tulee määräys sulkea ovet aina kello 18. Määräys koskee ravintoloita koko Suomessa.

Vaikka koronarajoituksia kiristetään, koulujen ei tarvitse siirtyä etäopetukseen. Lähiopetus saa jatkua.

Hallitus kuitenkin suosittelee, että oppilaat saavat koronan kotitestejä. Tarkoitus on, että oppilaat testaavat 2 kertaa viikossa, onko heillä koronatartunta.

Hallitus suosittelee myös, että lasten harrastuksia rajoitetaan. Tarkoitus on, että lasten harrastuksia ei järjestetä sisätiloissa. Tähän asti on kielletty vain aikuisten harrastukset.

Ohjeita yksityistilaisuuksiin

Hallitus on antanut ohjeita myös ihmisten omia yksityistilaisuuksia varten.

Hallitus suosittelee, että tapaamisissa on vain 5 ihmistä perheen ulkopuolelta. Kaikkien on hyvä tehdä koronan kotitesti ennen tapaamista.

Hallitus sanoo, että ihmisten pitää muistaa oma vastuu, kun yritetään estää koronatartuntoja.

Marin huolestui koronatilanteesta

Pääministeri Sanna Marin on huolestunut Suomen koronatilanteesta. Korona leviää nopeasti, ja sairaaloissa on paljon koronapotilaita.

Pääministeri Marin sanoo, että koronarajoituksia tarvitaan, jotta sairaalat eivät tule liian täyteen. Tärkeää on, että sairaalat pystyvät hoitamaan kaikki potilaat.

Ylen haastattelussa Marin sanoi myös, että koronarokotukset ovat paras tapa ehkäistä koronaa.

Armeijaan toivotaan naisia

Suomen armeijaan toivotaan lisää naisia. Tavoite on, että vuodessa noin 2000 naista aloittaa armeijan.

Esimerkiksi viime keväänä noin 1700 naista haki armeijaan.

Armeija on Suomessa pakollinen vain miehille. Naiset voivat mennä armeijaan, jos he itse haluavat. Armeija-aika on vähintään 165 päivää.

Jos nuori ei halua mennä armeijaan, hän voi mennä siviilipalvelukseen. Siviilipalvelus voi olla esimerkiksi työtä jossakin järjestössä.

Poliisi löysi poron

Poliisi on ottanut kiinni poron, joka liikkui Helsingissä. Poliisi sai poron kiinni lauantaina.

Nyt poro on Korkeasaaren eläintarhassa. Sieltä kerrotaan, että eläin voi olla myös peura.

Sää on kylmää Viikonloppu on kylmä suuressa osassa Suomea.

Sunnuntaina pohjoisessa on pakkasta jopa 20-30 astetta, etelässä pakkasta on alle 10 astetta.

Maanantaina pakkanen kiristyy myös etelässä ja pakkasta on koko maassa noin 15-25 astetta.

Learn languages from TV shows, movies, news, articles and more! Try LingQ for FREE

Lauantai 8.1.2022 (radio) Samstag 8.1.2022 (Radio) Saturday 8.1.2022 (radio) Lördag 8.1.2022 (radio) 2022 年 1 月 8 日星期六(广播)

Hallitus kiristää rajoituksia The government|tightens|restrictions regeringen|skärper|restriktioner The government tightens restrictions 政府は規制を強化しています

Hallitus kiristää koronarajoituksia. ||COVID restrictions Regeringen|skärper|coronarestrik The government tightens corona restrictions. 政府は金利制限を厳しくしている。 Syynä on Suomen huono koronatilanne. The reason|||poor|COVID-19 situation Anledningen till|||| السبب هو الوضع السيئ للكورونا في فنلندا. The reason is the poor corona situation in Finland. その理由は、フィンランドのコロナ状況が悪いことです。

Esimerkiksi ravintoloille tulee määräys sulkea ovet aina kello 18. For example|for restaurants|must||||| |restaurangerna||bestämmelse|stänga|dörrar|| على سبيل المثال ، سيُطلب من المطاعم إغلاق أبوابها في الساعة 6 مساءً. For example, restaurants will be required to always close their doors at 6 p.m. たとえば、レストランは午後6時にドアを閉める必要があります。 Määräys koskee ravintoloita koko Suomessa. bestämmelse|gäller|||i hela Finland The regulation applies to restaurants throughout Finland. この規制はフィンランド全土のレストランに適用されます。

Vaikka koronarajoituksia kiristetään, koulujen ei tarvitse siirtyä etäopetukseen. |coronarestriktioner|skärps|skolorna|||övergå|distansundervisning Although corona restrictions will be tightened, schools will not have to switch to distance learning. コロナの制限は厳しくなりますが、学校は遠隔教育に切り替える必要はありません。 Lähiopetus saa jatkua. närundervisning||fortsätta Contact teaching may continue. 接触指導は継続することができます。

Hallitus kuitenkin suosittelee, että oppilaat saavat koronan kotitestejä. regeringen||rekommenderar||eleverna|||hemtester However, the government recommends that students receive corona home tests. ただし、政府は学生にコロナホームテストを受けることを推奨しています。 Tarkoitus on, että oppilaat testaavat 2 kertaa viikossa, onko heillä koronatartunta. Syftet är|||eleverna|testar|||||coronainfektion The intention is for students to test twice a week whether they have corona infection. 意図は、学生が冠状動脈感染症について週に2回検査されることです。

Hallitus suosittelee myös, että lasten harrastuksia rajoitetaan. Regeringen|rekommenderar|||||begränsas The government also recommends that children’s hobbies be restricted. 政府はまた、子供の趣味を制限することを推奨しています。 Tarkoitus on, että lasten harrastuksia ei järjestetä sisätiloissa. syftet är||||||organiseras|inomhus The intention is that children’s hobbies are not organized indoors. 子供の趣味は屋内で行われないことを目的としています。 Tähän asti on kielletty vain aikuisten harrastukset. |till denna||förbjudet||vuxna| Until now, only adult hobbies have been banned. これまで、成人の趣味のみが禁止されてきました。

Ohjeita yksityistilaisuuksiin Anvisningar till|privata evenemang Instructions for private events プライベートイベントの説明

Hallitus on antanut ohjeita myös ihmisten omia yksityistilaisuuksia varten. regeringen||gettit|anvisningar||||privata evenemang|för att The government has also issued guidelines for people’s own private events. 政府はまた、人々自身のプライベートイベントのためのガイドラインを発行しました。

Hallitus suosittelee, että tapaamisissa on vain 5 ihmistä perheen ulkopuolelta. regeringen|rekommenderar||möten|||||utanför familjen The government recommends that only 5 people from outside the family be present at the meetings. 政府は、家族の外から5人だけが会議に出席することを推奨しています。 Kaikkien on hyvä tehdä koronan kotitesti ennen tapaamista. |||||hemtest||mötet It’s a good idea for everyone to do a corona home test before the appointment. 予約前にコロナホームテストを行うことをお勧めします。

Hallitus sanoo, että ihmisten pitää muistaa oma vastuu, kun yritetään estää koronatartuntoja. Regeringen|||||komma ihåg||ansvar|||förhindra|coronainfektioner The government says people need to remember their own responsibilities when trying to prevent corona infections. 政府は、冠状動脈感染症を予防しようとするとき、人々は彼ら自身の責任を覚えておく必要があると言います。

Marin huolestui koronatilanteesta Marin|oroade sig|coronasituationen Marin was worried about the corona situation マリンはコロナの状況を心配していました

Pääministeri Sanna Marin on huolestunut Suomen koronatilanteesta. ||||oroade||coronasituationen Prime Minister Sanna Marin is concerned about the corona situation in Finland. サンナマリン首相は、フィンランドのコロナ状況を懸念しています。 Korona leviää nopeasti, ja sairaaloissa on paljon koronapotilaita. |sprider sig|||sjukhusen|||coronapatienter Corona spreads rapidly, and in hospitals are many corona patients. コロナは急速に広がり、病院には多くのコロナ患者がいます。

Pääministeri Marin sanoo, että koronarajoituksia tarvitaan, jotta sairaalat eivät tule liian täyteen. ||||coronarestriktioner|behövs||sjukhusen||||för fulla Prime Minister Marin says corona restrictions are needed to prevent hospitals from becoming too full. マリン首相は、病院が満員になるのを防ぐためにコロナ制限が必要だと言います。 Tärkeää on, että sairaalat pystyvät hoitamaan kaikki potilaat. ||||kan|behandla alla||patienter It is important that hospitals are able to treat all patients. 病院がすべての患者を治療できることが重要です。

Ylen haastattelussa Marin sanoi myös, että koronarokotukset ovat paras tapa ehkäistä koronaa. Yle's|Yles intervju|||||corona vaccination||||förhindra| In an interview with Yle, Marin also said that corona vaccinations are the best way to prevent corona. Yleとのインタビューで、Marinはまた、コロナワクチン接種がコロナを防ぐ最良の方法であると述べました。

Armeijaan toivotaan naisia armén|man hoppas| Women are welcome in the army 女性は軍隊に歓迎されています

Suomen armeijaan toivotaan lisää naisia. ||önskas|| More women are welcome in the Finnish army. フィンランド軍では、より多くの女性を歓迎しています。 Tavoite on, että vuodessa noin 2000 naista aloittaa armeijan. Mål(1)||||||börjar i| The goal is for about 2,000 women to join the military each year. 目標は、毎年約2,000人の女性が軍に参加することです。

Esimerkiksi viime keväänä noin 1700 naista haki armeijaan. ||i våras|||sökte| Last spring, for example, about 1,700 women enlisted in the military. たとえば、昨年の春、約1,700人の女性が軍に入隊しました。

Armeija on Suomessa pakollinen vain miehille. |||obligatorisk|| The army is compulsory in Finland only for men. フィンランドでは軍隊は男性のみに義務付けられています。 Naiset voivat mennä armeijaan, jos he itse haluavat. Women can go to the army if they want to. 女性は望むなら軍隊に行くことができます。 Armeija-aika on vähintään 165 päivää. |||minst| The military period is at least 165 days. 軍事期間は少なくとも165日です。

Jos nuori ei halua mennä armeijaan, hän voi mennä siviilipalvelukseen. |||||||||civil service If a young person does not want to go into the army, he can go into civilian service. 若い人が軍隊に入ることを望まない場合、彼は民間の奉仕に入ることができます。 Siviilipalvelus voi olla esimerkiksi työtä jossakin järjestössä. civil service|||||i en viss|en organisation For example, a civil service can be a job in an organization. たとえば、公務員は組織の仕事になることができます。

Poliisi löysi poron |hittade|renen Police found a reindeer 警察はトナカイを見つけました

Poliisi on ottanut kiinni poron, joka liikkui Helsingissä. ||har tagit||||rörde sig| Police have caught a reindeer moving in Helsinki. 警察はヘルシンキで移動しているトナカイを捕まえました。 Poliisi sai poron kiinni lauantaina. Police caught a reindeer on Saturday. 警察は土曜日にトナカイを捕まえた。

Nyt poro on Korkeasaaren eläintarhassa. |renen||Korkeasaari|zoo Now the reindeer is in Korkeasaari Zoo. 現在、トナカイはコルケアサーリ動物園にいます。 Sieltä kerrotaan, että eläin voi olla myös peura. därifrån|säger man||||||hjort It is said that the animal can also be a forest reindeer. 動物は鹿にもなると言われています。

Sää on kylmää The weather is cold 天気は寒いです Viikonloppu on kylmä suuressa osassa Suomea. The weekend is cold in much of Finland. フィンランドの多くは週末が寒いです。

Sunnuntaina pohjoisessa on pakkasta jopa 20-30 astetta, etelässä pakkasta on alle 10 astetta. |||frost|upp till|||frost||| On Sunday in the north frost is up to 20-30 degrees, in the south frost is less than 10 degrees. 北の日曜日は最大20〜30度、南の日曜日は10度未満です。

Maanantaina pakkanen kiristyy myös etelässä ja pakkasta on koko maassa noin 15-25 astetta. |kylan|ökar också||||kylan grader||||| On Monday, the frost will also worsen in the south and the frost will be about 15-25 degrees all over the country. 月曜日には、南部でも霜が激しくなり、全国で約15〜25度になります。