×

We use cookies to help make LingQ better. By visiting the site, you agree to our cookie policy.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - Tammikuu 2022-01, Sunnuntai 9.1.2022 (radio)

Sunnuntai 9.1.2022 (radio)

Euroopassa protesteja

Ihmiset ovat protestoineet koronatoimia vastaan monissa Euroopan maissa.

Noin 100 000 ihmistä protestoi lauantaina eri puolilla Ranskaa. He marssivat kaduilla uusia koronatoimia vastaan.

Ranskassa suunnitellaan, että moniin tiloihin pääsevät vain ne, joilla on koronarokotus. Tarkoitus on, että kukaan ei pääse esimerkiksi ravintoloihin, kulttuuritapahtumiin ja osaan junista ilman koronarokotusta.

Myös Saksassa on ollut isoja protesteja. Monet ovat vihaisia, koska Saksan hallitus suunnittelee pakollisia koronarokotuksia.

Itävallan pääkaupungin Wienin kaduilla on marssinut noin 40 000 ihmistä. Syynä on se, että Itävaltaan tulee helmikuussa rokotuspakko eli kaikkien pitää ottaa koronarokotus.

Ruotsin kuningasperheessä koronaa

Suomen naapurimaassa Ruotsissa korona on levinnyt myös kuningasperheeseen.

Viikonloppuna kerrottiin, että kruununprinsessa Victoria on saanut koronatartunnan. Myös Victorian puolisolla on koronatartunta.

Kruununprinsessan perhe pysyy kotona karanteenissa. Perhe asuu Hagan linnassa.

Jo aikaisemmin tällä viikolla kerrottiin, että Ruotsin kuningaspari on sairastunut koronaan. Ruotsin kuningas ja kuningatar ovat kruununprinsessa Victorian vanhemmat.

Ruotsin kuningasperhe on rokotettu koronaa vastaan, joten kukaan ei ole sairastunut vakavasti.

Espresso Housessa ongelmia

Kahvilaketju Espresso Housen entiset työntekijät ovat kertoneet huonoista työoloista.

Espresso Housen keskuskeittiön entiset työntekijät sanovat, että työolot voivat olla jopa hengenvaarallisia. He sanovat myös, että keskuskeittiön hygienia on huonoa.

Espresso House sanoo, että monia ongelmia on jo korjattu.

Espresso Housen entiset työntekijät kertoivat ongelmista Ylen MOT-toimitukselle. Asiasta voi lukea lisää Ylen nettisivuilla, osoite on yle.fi.

Sibelius-Akatemialle lahjoitus

Musiikkialan oppilaitos Sibelius-Akatemia on saanut ison lahjoituksen.

Sibelius-Akatemia sai miljoona dollaria amerikkalaiselta Elsa Brulelta. Brulen sukujuuret ovat Suomessa.

Lahjoitus menee Global Music -koulutusohjelmalle, joka rakentaa kulttuurien välistä yhteistyötä.

Sää

Maanantai on aurinkoinen, mutta kylmä päivä. Pakkasta on 15-30 astetta suuressa osassa maata.

Tiistaina sää lauhtuu. Pakkasta on alle 10 astetta suuressa osassa maata. Länteen tulee tiistaina lumisateita.

Learn languages from TV shows, movies, news, articles and more! Try LingQ for FREE

Sunnuntai 9.1.2022 (radio) Sonntag 9.1.2022 (Radio) Sunday 9.1.2022 (radio) 2022 年 1 月 9 日星期日(广播)

Euroopassa protesteja |protester ヨーロッパでの抗議

Ihmiset ovat protestoineet koronatoimia vastaan monissa Euroopan maissa. ||protesterat|coronarestrik|||| 人々は多くのヨーロッパ諸国で戴冠式に抗議してきました。

Noin 100 000 ihmistä protestoi lauantaina eri puolilla Ranskaa. ||protesterade|||| 土曜日にフランス全土で約10万人が抗議した。 He marssivat kaduilla uusia koronatoimia vastaan. |de marscherade|||| 彼らは新しいコロナの行動に反対して通りを行進した。

Ranskassa suunnitellaan, että moniin tiloihin pääsevät vain ne, joilla on koronarokotus. |planeras|||lokalerna||||||corona vaccination フランスでは、多くの施設が冠状動脈ワクチン接種を受けた人だけが利用できるように計画されています。 Tarkoitus on, että kukaan ei pääse esimerkiksi ravintoloihin, kulttuuritapahtumiin ja osaan junista ilman koronarokotusta. ||||||||kulturevenemang|||tågen||corona vaccination The intention is that no one can get to restaurants, cultural events and some trains, for example, without coronation vaccination. その意図は、たとえば戴冠式の予防接種なしでは、レストラン、文化イベント、一部の電車に誰も行けないということです。

Myös Saksassa on ollut isoja protesteja. In Germany have been major protests as well. ドイツでも大きな抗議がありました。 Monet ovat vihaisia, koska Saksan hallitus suunnittelee pakollisia koronarokotuksia. ||||||||coronavaccination Many are angry because the German government is planning for mandatory corona vaccinations. ドイツ政府が強制的な冠状動脈ワクチン接種を計画しているため、多くの人が怒っています。

Itävallan pääkaupungin Wienin kaduilla on marssinut noin 40 000 ihmistä. Österrikes|Österrikes huvud|Wiens|||har marscherat|| About 40,000 people have marched on the streets of Vienna, the capital of Austria. オーストリアの首都ウィーンの街を約4万人が行進しました。 Syynä on se, että Itävaltaan tulee helmikuussa rokotuspakko eli kaikkien pitää ottaa koronarokotus. ||||Österrike|||vaccinationsplikt||||| The reason is that Austria will have a vaccination obligation in February, which means that everyone will have to be vaccinated. その理由は、オーストリアは2月に予防接種を強制されるため、全員が予防接種を受ける必要があるということです。

Ruotsin kuningasperheessä koronaa |kungafamiljen| Corona in the Swedish royal family スウェーデン王室の王冠

Suomen naapurimaassa Ruotsissa korona on levinnyt myös kuningasperheeseen. |grannlandet||||||kungafamiljen In Finland's neighboring country, Sweden, corona has also spread to the royal family. スウェーデンの隣国であるスウェーデンでは、コロナは王室にも広がっています。

Viikonloppuna kerrottiin, että kruununprinsessa Victoria on saanut koronatartunnan. |||kronprinsess|Victoria||| Over the weekend, it was reported that Crown Princess Victoria had been infected with corona. 週末に、ビクトリア王女がコロナに感染したことが報告されました。 Myös Victorian puolisolla on koronatartunta. |Victoriansk|partner|| Victoria's spouse also has a corona infection. ビクトリアの配偶者も冠状動脈感染症を患っています。

Kruununprinsessan perhe pysyy kotona karanteenissa. Kronprinsess|||| The Crown Princess' family remains at home in quarantine. クラウンプリンセスの家族は、隔離されたまま家にいます。 Perhe asuu Hagan linnassa. ||Hagan slott| The family lives in the Haga castle (Stockholm). 家族はハーガ城に住んでいます。

Jo aikaisemmin tällä viikolla kerrottiin, että Ruotsin kuningaspari on sairastunut koronaan. |||||||||sjuk i|corona virus Earlier this week, it was reported that the Swedish royal couple had fallen ill to corona. 今週の初めに、スウェーデンの王室の夫婦が病気になったことが報告されました。 Ruotsin kuningas ja kuningatar ovat kruununprinsessa Victorian vanhemmat. The King and Queen of Sweden are the parents of Crown Princess Victoria. スウェーデンの王と女王はビクトリア王女の両親です。

Ruotsin kuningasperhe on rokotettu koronaa vastaan, joten kukaan ei ole sairastunut vakavasti. |kungafamiljen||||||||||allvarligt The Swedish royal family has been vaccinated against corona, so no one has become seriously ill. スウェーデンの王室はコロナワクチンの接種を受けているため、深刻な病気にかかった人はいません。

Espresso Housessa ongelmia |Hus| Problems with Espresso House エスプレッソハウスの問題

Kahvilaketju Espresso Housen entiset työntekijät ovat kertoneet huonoista työoloista. Kaffekedjan||Housen||||||arbetsvillkoren Former employees of the coffee chain Espresso House have reported poor working conditions. コーヒーチェーンEspressoHouseの元従業員は、劣悪な労働条件を報告しています。

Espresso Housen keskuskeittiön entiset työntekijät sanovat, että työolot voivat olla jopa hengenvaarallisia. ||central kök|||||arbetsförhållandena||||livsfarliga Former employees of Espresso House’s central kitchen say working conditions can even be life-threatening. エスプレッソハウスの中央キッチンの元従業員は、労働条件は生命を脅かす可能性さえあると言います。 He sanovat myös, että keskuskeittiön hygienia on huonoa. |||||hygien nivå|| They also say the hygiene in the central kitchen is poor. 彼らはまた、中央の台所の衛生状態が悪いと言います。

Espresso House sanoo, että monia ongelmia on jo korjattu. ||||||||åtgärdats Espresso House says many of the problems have already been fixed. エスプレッソハウスは、問題の多くはすでに修正されていると言います。

Espresso Housen entiset työntekijät kertoivat ongelmista Ylen MOT-toimitukselle. |||||||MOT-redaktionen|MOT-redaktionen Former Espresso House employees reported problems to Yle's MOT editorial staff. 元エスプレッソハウスの従業員は、YleのMOT配信に問題を報告しました。 Asiasta voi lukea lisää Ylen nettisivuilla, osoite on yle.fi. You can read more about this on Yle's website, the address is yle.fi. これについて詳しくは、Yleのウェブサイトをご覧ください。アドレスはyle.fiです。

Sibelius-Akatemialle lahjoitus |Sibelius-Akademin| Donation to the Sibelius Academy シベリウス音楽院への寄付

Musiikkialan oppilaitos Sibelius-Akatemia on saanut ison lahjoituksen. musikbranschen|utbildningsinstitution||Sibelius-Akademin||||donation The Sibelius Academy, a music school, has received a large donation. 音楽学校のシベリウス音楽院から多額の寄付がありました。

Sibelius-Akatemia sai miljoona dollaria amerikkalaiselta Elsa Brulelta. ||||dollarer|amerikansk|Elsa Brule|Elsa Brule The Sibelius Academy received a million dollars from Elsa Brule, an American. Brulen sukujuuret ovat Suomessa. Brulen(1)||| Brule's family origin is in Finland. Bruleのルーツはフィンランドにあります。

Lahjoitus menee Global Music -koulutusohjelmalle, joka rakentaa kulttuurien välistä yhteistyötä. ||Global(1) Music|Global Music|utbildningsprogrammet|||kulturer|| The donation goes to the Global Music training program, which builds intercultural collaboration. 寄付は、異文化間のコラボレーションを構築するグローバルミュージックトレーニングプログラムに送られます。

Sää Weather 天気

Maanantai on aurinkoinen, mutta kylmä päivä. Monday is a sunny but cold day. 月曜日は晴れていますが寒い日です。 Pakkasta on 15-30 astetta suuressa osassa maata. It is 15-30 degrees below zero in most parts of the country. 国のほとんどの地域で、氷点下15〜30度です。

Tiistaina sää lauhtuu. ||blir mildare On Tuesday, the weather will abate. 火曜日には、天気が凝縮します。 Pakkasta on alle 10 astetta suuressa osassa maata. It is below 10 degrees Celsius in much of the country. 国の多くで摂氏10度以下です。 Länteen tulee tiistaina lumisateita. There will be snow on the west on Tuesday. 火曜日は西に雪が降ります。