×

Nous utilisons des cookies pour rendre LingQ meilleur. En visitant le site vous acceptez nos Politique des cookies.


image

Ykkösaamun Kolumni, Liian miehekkäät avaimet

Liian miehekkäät avaimet

Kauhistutin kollegani Euroopan parlamentissa liian miehekkäillä avaimillani.

Olin jättänyt avaimeni, ihan tavalliset avaimet, joissa on kuusi avainta ja yksi pullonavaaja, lavuaarin reunalle ja mennyt itse vessakoppiin.

Kun tulin ulos, koppien edessä odotteli selvästi tolaltaan oleva kollega.

Kollegan oli suistanut raiteiltaan pelko siitä, että että naistenvessan kopissa istuu joku mies.

Ensinnäkin, mitä sitten jos olisikin istunut? Toisekseen, miksi hän oli arvellut niin?

"Tässä lavuaarin reunalla olivat nämä miesten avaimet", hän selitti. Olin ihmeissäni. En ollut koskaan ajatellut, että avaimeni olisivat miehekkäät. Tai naiselliset. Nehän ovat vain... avaimet. Avaimia käyttävät kaikki sukupuolet. Kollegani silmissä kyseessä olivat kuitenkin erittäin miehekkäät miesavaimet.

"Ovatko nämä sinun? Ne näyttävät miesten avaimilta… No, olen pahoillani väärinkäsityksestä", hän sanoi ja astui koppiin. Minulle ei selvinnyt, mikä avaimissani oli niin miehekästä. En ole varma, mistä maasta kollega oli, mutta ehkä siellä miesavainten ja naisavainten ero on selvä. Kun kyselin suomalaisilta kollegoilta, olivatko avaimeni heidän mielestään miehekkäät, he pitivät minua kenties hiukan outona, mutta avaimiani ihan normaaleina. Suomalaisille avain oli vain avain.

Mieleeni muistui se kerta, kun yritin ostaa sateenvarjoa sateenvarjokojusta Tverin kaupungin torilla Venäjällä. Pyysin saada katsoa tavallista mustaa kokoontaitettavaa sateenvarjoa. Avasin sen, kokeilin olalleni ja totesin juuri sopivaksi. Ilmoitin ottavani varjon, mutta kauppiaspa ei myynyt.

"Tuleeko sateenvarjo siis teille itsellenne? Ahaa, naisten sateenvarjot ovat täällä", hän sanoi ja osoitti pienen kojunsa toista puolta sitä, jossa varjot olivat punaisia, ruskeita ja kukikkaita. Hämmennyin. En ollut ikinä kuullut, että oli olemassa mies- ja naissateenvarjoja. Kiitin kauppiasta, mutta sanoin, että etsin todellakin tällaista ihan tavallista mustaa sateenvarjoa.

"Se on m-i-e-s-t-e-n sateenvarjo", kauppias sanoi tarkoituksellisen selkeästi artikuloiden. Olin selvästi hidas, ulkomaalainen tai molempia. Kuka normaali ihminen nyt ostaisi miesten sateenvarjon, jollei ole mies?

Vaadin saada ostaa sateenvarjon. Kauppias yritti myydä minulle naisten sateenvarjon, varmaankin pelastaakseen minut silmittömältä häpeältä, joka seuraisi, jos avaisin keskellä toria miesten sateenvarjon.

Kauppias hermostui. Minä hermostuin. Lähdin pois ilman sateenvarjoa.

Monista suomalaisista miesavaimet ja naissateenvarjot varmaan kuulostavat oudoilta. Silti esimerkiksi polkupyörien jakaminen miesten ja naisten pyöriin on ihan tavallista, vaikka siinä on yhtä vähän järkeä kuin avainten sukupuolittamisessa.

Opetin kymmenisen vuotta sitten ekaluokkalaisille, venäjää äidinkielenään puhuville lapsille suomea. Kun puhuimme eläimistä, huomasin, että heille oli hyvin tärkeää tietää otuksen sukupuoli.

Arvelin sen johtuvan kielestä. Venäjässä verbit taipuvat suvuissa. Jos haluaa puhua kissan tekemisistä, täytyy tietää tai arvata sen sukupuoli. Niinpä on luontevaa alkaa välittömästi selvittää eläimen sukupuolta.

Suomessa kissan voi sanoa kävelleen tai kehränneen viittaamatta sen sukupuoleen. En ole huomannut, että äidinkieleltään suomalaisia piinaisi epätietoisuus, mikäli kissan sukupuoli ei ole selvillä. Ekaluokkalaisiani se kaihersi kovasti.

Olen ollut huomaavinani samaa ihmisten suhteen.

Kun suomalainen valittaa, että yläkerran naapuri porasi ja siirteli jääkaappipakastinta kolmelta yöllä, kuulija saattaa kokonaan sivuuttaa naapurin sukupuolen. Se ei ole olennaista informaatiota, emmekä yleensä tuskastu, mikäli sukupuoli ei jutun kuluessa selviä. Toisin on ranskan puhujilla, joiden on pakko käyttää naapurista sukupuolittavaa sanaa voisin tai voisine tai yrittää kiertää se kummallisella kiertoilmaisuilla.

Suomalainen tuskin ahdistuu silloinkaan, jos ei heti tiedä, mitä sukupuolta lapsen kiva sijaisopettaja oli. Saksalainen taas alkaa heti puhua Lehreristä tai Lehrerinistä. Lähimpiä kumppaneita ja sukulaisia tarkoittavat sanat ovat meilläkin sukupuolettuneita, mutta esimerkiksi serkun uudesta työpaikasta voi mainita käyttämättä aikaa serkun sukupuolen erittelyyn. Tehokasta!

Moni muu kieli sukupuolittaa ihmisiä paljon enemmän kuin suomi, ja suomen sukupuolineutraalit ilmaisut tuntuvat meistä ihan luontevilta. Opettajatar on auttamattomattoman vanhentunut, naapurinnaa ei ole koskaan ollutkaan, serkutarta tuskin kukaan kaipaa.

Kielen tasolla pärjäilemme siis usein varsin hyvin, vaikka ihmisen sukupuoleen ei viitattaisi.

Miksi sitten joitakuita ahdistaa niin valtavan paljon, jolleivät he naapurin, opettajan tai serkun tavatessaan pysty sanomaan, mitä sukupuolta nämä edustavat?

Sana "vauva" ei kommentoi sukupuolta mitenkään. Kuitenkin vieraan vauvan tavatessaan monien ensimmäinen kysymys kuuluu, mitä sukupuolta vauva on. Usein kysymystä ei tosin tarvita, sillä vanhemmat ovat sukupuolittaneet vauvan värikoodeilla.

Jos tyydyttävä vastaus kysymykseen jää saamatta, monet ahdistuvat tai suuttuvat miksi se haluaa salata vauvansa sukupuolen?

Kun kyse on lapsesta, nuoresta tai aikuisesta, voi tilanne olla paljon vakavampi. Ihmiset joutuvat vakavan henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi vain siksi, että he eivät sovi stereotyyppisiin sukupuolikäsityksiin.

Kyselijä voi omasta mielestään viattomasti udella "oletko tyttö vai poika", tai vaikka vetää turpaan, koska ei kestä nähdä ihmistä, jota ei kykene heti sukupuolittamaan mielensä mukaan. Se, mikä on "miehekästä", "naisellista" tai ei kumpaakaan vaihtelee ympäri maailmaa. Suomessa tuskin ketään pilkataan "liian miehekkään" sateenvarjon takia. Sen sijaan "liian tyttömäinen" reppu voi johtaa viikkokausia kestävään koulukiusaamiseen. Useimpien esineiden ja ihmisten väkisinsukupuolittaminen on parhaimmillaankin turhaa, pahimmillaan tappavaa.

Liian miehekkäät avaimet Too manly keys

Kauhistutin kollegani Euroopan parlamentissa liian miehekkäillä avaimillani.

Olin jättänyt avaimeni, ihan tavalliset avaimet, joissa on kuusi avainta ja yksi pullonavaaja, lavuaarin reunalle ja mennyt itse vessakoppiin.

Kun tulin ulos, koppien edessä odotteli selvästi tolaltaan oleva kollega.

Kollegan oli suistanut raiteiltaan pelko siitä, että että naistenvessan kopissa istuu joku mies.

Ensinnäkin, mitä sitten jos olisikin istunut? Toisekseen, miksi hän oli arvellut niin?

"Tässä lavuaarin reunalla olivat nämä miesten avaimet", hän selitti. Olin ihmeissäni. En ollut koskaan ajatellut, että avaimeni olisivat miehekkäät. Tai naiselliset. Nehän ovat vain... avaimet. Avaimia käyttävät kaikki sukupuolet. Kollegani silmissä kyseessä olivat kuitenkin erittäin miehekkäät miesavaimet.

"Ovatko nämä sinun? Ne näyttävät miesten avaimilta… No, olen pahoillani väärinkäsityksestä", hän sanoi ja astui koppiin. Minulle ei selvinnyt, mikä avaimissani oli niin miehekästä. En ole varma, mistä maasta kollega oli, mutta ehkä siellä miesavainten ja naisavainten ero on selvä. Kun kyselin suomalaisilta kollegoilta, olivatko avaimeni heidän mielestään miehekkäät, he pitivät minua kenties hiukan outona, mutta avaimiani ihan normaaleina. Suomalaisille avain oli vain avain.

Mieleeni muistui se kerta, kun yritin ostaa sateenvarjoa sateenvarjokojusta Tverin kaupungin torilla Venäjällä. Pyysin saada katsoa tavallista mustaa kokoontaitettavaa sateenvarjoa. Avasin sen, kokeilin olalleni ja totesin juuri sopivaksi. Ilmoitin ottavani varjon, mutta kauppiaspa ei myynyt.

"Tuleeko sateenvarjo siis teille itsellenne? Ahaa, naisten sateenvarjot ovat täällä", hän sanoi ja osoitti pienen kojunsa toista puolta  sitä, jossa varjot olivat punaisia, ruskeita ja kukikkaita. Hämmennyin. En ollut ikinä kuullut, että oli olemassa mies- ja naissateenvarjoja. Kiitin kauppiasta, mutta sanoin, että etsin todellakin tällaista ihan tavallista mustaa sateenvarjoa.

"Se on m-i-e-s-t-e-n sateenvarjo", kauppias sanoi tarkoituksellisen selkeästi artikuloiden. Olin selvästi hidas, ulkomaalainen tai molempia. Kuka normaali ihminen nyt ostaisi miesten sateenvarjon, jollei ole mies?

Vaadin saada ostaa sateenvarjon. Kauppias yritti myydä minulle naisten sateenvarjon, varmaankin pelastaakseen minut silmittömältä häpeältä, joka seuraisi, jos avaisin keskellä toria miesten sateenvarjon.

Kauppias hermostui. Minä hermostuin. Lähdin pois ilman sateenvarjoa.

Monista suomalaisista miesavaimet ja naissateenvarjot varmaan kuulostavat oudoilta. Silti esimerkiksi polkupyörien jakaminen miesten ja naisten pyöriin on ihan tavallista, vaikka siinä on yhtä vähän järkeä kuin avainten sukupuolittamisessa.

Opetin kymmenisen vuotta sitten ekaluokkalaisille, venäjää äidinkielenään puhuville lapsille suomea. Kun puhuimme eläimistä, huomasin, että heille oli hyvin tärkeää tietää otuksen sukupuoli.

Arvelin sen johtuvan kielestä. Venäjässä verbit taipuvat suvuissa. Jos haluaa puhua kissan tekemisistä, täytyy tietää tai arvata sen sukupuoli. Niinpä on luontevaa alkaa välittömästi selvittää eläimen sukupuolta.

Suomessa kissan voi sanoa kävelleen tai kehränneen viittaamatta sen sukupuoleen. En ole huomannut, että äidinkieleltään suomalaisia piinaisi epätietoisuus, mikäli kissan sukupuoli ei ole selvillä. Ekaluokkalaisiani se kaihersi kovasti.

Olen ollut huomaavinani samaa ihmisten suhteen.

Kun suomalainen valittaa, että yläkerran naapuri porasi ja siirteli jääkaappipakastinta kolmelta yöllä, kuulija saattaa kokonaan sivuuttaa naapurin sukupuolen. Se ei ole olennaista informaatiota, emmekä yleensä tuskastu, mikäli sukupuoli ei jutun kuluessa selviä. Toisin on ranskan puhujilla, joiden on pakko käyttää naapurista sukupuolittavaa sanaa voisin tai voisine tai yrittää kiertää se kummallisella kiertoilmaisuilla.

Suomalainen tuskin ahdistuu silloinkaan, jos ei heti tiedä, mitä sukupuolta lapsen kiva sijaisopettaja oli. Saksalainen taas alkaa heti puhua Lehreristä tai Lehrerinistä. Lähimpiä kumppaneita ja sukulaisia tarkoittavat sanat ovat meilläkin sukupuolettuneita, mutta esimerkiksi serkun uudesta työpaikasta voi mainita käyttämättä aikaa serkun sukupuolen erittelyyn. Tehokasta!

Moni muu kieli sukupuolittaa ihmisiä paljon enemmän kuin suomi, ja suomen sukupuolineutraalit ilmaisut tuntuvat meistä ihan luontevilta. Opettajatar on auttamattomattoman vanhentunut, naapurinnaa ei ole koskaan ollutkaan, serkutarta tuskin kukaan kaipaa.

Kielen tasolla pärjäilemme siis usein varsin hyvin, vaikka ihmisen sukupuoleen ei viitattaisi.

Miksi sitten joitakuita ahdistaa niin valtavan paljon, jolleivät he naapurin, opettajan tai serkun tavatessaan pysty sanomaan, mitä sukupuolta nämä edustavat?

Sana "vauva" ei kommentoi sukupuolta mitenkään. Kuitenkin vieraan vauvan tavatessaan monien ensimmäinen kysymys kuuluu, mitä sukupuolta vauva on. Usein kysymystä ei tosin tarvita, sillä vanhemmat ovat sukupuolittaneet vauvan värikoodeilla.

Jos tyydyttävä vastaus kysymykseen jää saamatta, monet ahdistuvat tai suuttuvat  miksi se haluaa salata vauvansa sukupuolen?

Kun kyse on lapsesta, nuoresta tai aikuisesta, voi tilanne olla paljon vakavampi. Ihmiset joutuvat vakavan henkisen ja fyysisen väkivallan kohteeksi vain siksi, että he eivät sovi stereotyyppisiin sukupuolikäsityksiin.

Kyselijä voi omasta mielestään viattomasti udella "oletko tyttö vai poika", tai vaikka vetää turpaan, koska ei kestä nähdä ihmistä, jota ei kykene heti sukupuolittamaan mielensä mukaan. Se, mikä on "miehekästä", "naisellista" tai ei kumpaakaan vaihtelee ympäri maailmaa. Suomessa tuskin ketään pilkataan "liian miehekkään" sateenvarjon takia. Sen sijaan "liian tyttömäinen" reppu voi johtaa viikkokausia kestävään koulukiusaamiseen. Useimpien esineiden ja ihmisten väkisinsukupuolittaminen on parhaimmillaankin turhaa, pahimmillaan tappavaa.