Luku 5 Chapter 5

Herrat olivat jo lopettaneet whistinsä, kun Antti tuli salonkiin. Los caballeros ya habían terminado su whist cuando Antti llegó al Salón. Oli seisauspaikka tulossa, ja kapteenin täytyi mennä ulos. Kun Antti näki muidenkin juovan totia, tilasi hänkin sitä.

Hän tarkasti bufettineitiä ja katsoi häntä suoraan silmään. Neiti kesti katseen ja oli kylmä ja rauhallinen. Ei näkynyt mitään merkkiä kasvoissa tai käytöksessä, joka olisi vahvistanut Anttia hänen epäilyksessään. Se oli varmaankin ollut joku muu laivan naisista. Ja kun hän tuli tästä vakuutetuksi, oli hän siitä melkein iloinen.

Neiti asetti hänen eteensä nuo ystävälliset totineuvot, tuon valkean vesikannun, soman sokerirasian valkoisine, neliskulmaisiksi leikattuine sokeripalasineen ja sitten vielä tuon pienoisen, melkein neitseellisen konjakkikarahvin. Kun Antti näki nämä edessään ja katseli näitä, tuntui hänen sydämessään iloinen hypähdys. Syytä tietämättä oli hän niin onnellinen, että kihosi vettä silmään, samalla kuin olisi tehnyt mieli seisoalleen kimmahtaa, kätensä ojentaa ja kirkaista kimakka hurraahuuto.

Oli tämä elämä kuitenkin toista kuin koulussa ennen! Jos tahtoi jotain maistaa, täytyi se tehdä salaa, lukon takana, jossain ahtaassa, mustassa kamarissa. Usein ei ollut muuta kuin jokin rikkinäinen pikari tai kahvikuppi, välistä ei sitäkään, jolloin piti ottaa pullon suulta. Jota vastoin nyt!

Kuinka nyt oli toista! Kaikki oli valoisaa, puhdasta, somaa ja luvallista. Saa tehdä julkisuudessa, jokaisen nähden, vaikka entisten opettajainsa!

Antin oli käsi kalvosesta kevelänä ja pikkusormi pikkuisen ulkona muista, kun hän nakkeli sokeripalaset lasiinsa. Harvoin oli hän oikeastaan vielä totia laittanut, mutta hän huomasi mielihyväkseen, että kaikki tämä kävi kuin oppineelta. Olisi voinut melkein sanoa, että hänellä oli taipumusta tähän.

Laiva teki juuri tuloaan Savonlinnaan. Se huhkaisi myötävirtaan, ohitse linnan, joka seisoi synkkänä ja totisena hämärtäen taivasta vasten. Kaupunki näkyi epäselvästi kuutamossa, sieltä täältä tuikki tulia ikkunoista, jotka punaisina tiploina kuvastuivat veteen.

Kesti vähän aikaa, ennenkuin laiva ehti kääntää kupeensa laivasiltaa pitkin. Antti, joka katseli pienestä pyöreästä ikkunasta, huomasi rannalla hämärän joukon naisia ja herroja, etenkin naisia, jotka kaulaansa ojentaen koettivat nähdä läpi pimeän, ketä laivassa olisi.

Antti oli aikeissa mennä kannelle. Mutta silloin tuli sisään tuo hieno tuntematon herra, joka ei ollut näyttäytynyt kannella sitten päivällisen. Hän tuli haukotellen ja kysyi hyvin veltosti, missä oltiin. Saatuaan kuulla, että oltiin Savonlinnassa, pyysi hän seltteriä bufettineidiltä, joka oli hänkin seisonut ikkunassa ja katsellut rannalle. Antista oli tuo välinpitämättömyys savonlinnalaisista niin sopivaa todelliselle gentlemannille, että hän jäi hänkin salonkiin ja istuutui totinsa ääreen, noudettuaan vain sanomalehden luettavakseen tupakkahytistä. Ja hän oli nyt mielestään jo yhtä taitava ja varma matkustaja kuin tuo tuntematon herrakin.

Hän muisti entisestään, että kaupungin herrat tulevat tässä laivaan ottamaan niin monta konjakkiryyppyä kuin he suinkin kiireessä kerkiävät. Kun he tulevat, niin katselevat he tietysti tarkkaan jokaista matkustajaa ja nähdessään hänet ajattelevat he varmaankin: »Kukahan on tuo komea herrasmies, joka istuu tuossa?» Ja kun neitoset kysyvät heiltä, ketä oli laivassa, niin he selittävät: »Oli siellä muuankin solakkavartaloinen nuori ylioppilas, puettuna pitkään mustaan takkiin ja vaaleihin housuihin. Hän istui itsekseen totilasin ääressä, hyvin huolettomasti ja luki sanomalehteä.»—»Kuka se oli?»—»Ei me hänen nimeään tiedetty.»

Vähän päästä työntäysikin herroja salonki täyteen ja jok'ikinen heistä katsahti Anttiin. Ja hän huomasi heidän toisiltaan jotain vielä kysyvänkin, tietysti sitä, kuka hän oli. Antti oli, niinkuin ei heitä olisi ollutkaan. Ainoastaan silloin, kun hän terästi totiaan, sekoitti lusikallaan ja vei lasin huulilleen, katsahti hän sivumennen Savonlinnan herroihin.—Mistä ihmeestä hän sai tämän arvokkuuden? ajatteli hän.

Herrat asettuivat rehevästi pöydän ympärille, huusivat sisään konjakkia ja seltteriä, kutsuivat bufettineitiä Klaaraksi, nauroivat usein ja käheästi asioille, joita syrjäisen oli vaikea käsittää huvittaviksi. Kun kapteeni kulki salongin läpi, pakottivat he häntäkin kilistämään.

Vieraat melusivat kuin kotonaan, niin kauan kuin laiva seisoi rannassa. Se näytti olevan kuin heidän oma laivansa tai ainakin aivan heitä varten tähän tullut.

—Kippis vain! Terve! Enemmän konjakkia, Klaara! Konjak, mykky meera konjak!

Vanhoja, entisiä ylioppilaita he olivat useimmat. Monta kertaa olivat he aikoinaan olleet menemässä ja monta kertaa tulemassa. Mutta kerran oli heidän täytynyt jäädä laivasta pois, ja sitten oli laiva aina mennyt ilman heitä. He olivat jääneet pyörimään tähän pieneen poukamaan, jonka sivuitse valui ainainen ihmistulva alas suureen maailmaan, mutta jossa itsessään kävi hiljainen akanvirta. Riennettyään aikansa olivat he seisahtuneet Savonlinnaan, takertuneet johonkin pieneen pikkukaupungin virkaan. Mutta joka kerta, kun laiva saapui satamaan, ja etenkin näin syksyllä, jolloin paljon ylioppilaita matkusti alas, tultiin vanhoja muistoja uudistamaan. Oltiin niinkuin puoleksi matkalla ulos maailmaan, tuohon huimaavaan, hupaisaan Helsinkiin, joka vuosi vuodelta kuului tulevan yhä suurenmoisemmaksi, yhä iloisemmaksi.

—Mutta eiköhän hurjauta ja lähdetä mukaan!

—Lähtään! Me lähtään! Hoida sinä minun virkaani pari viikkoa!

Toinen lupasi hoitaa, sillä hän tiesi, ettei matkasta tule mitään. Oli sitä siksi usein aiottu. Enintään voi tulla yöllinen juomamatka lähimpään pysähdyspaikkaan Puumalaan, josta toisella laivalla seuraavana aamuna varhain palataan takaisin, kovin kohmeloisessa tilassa.

Yht'äkkiä revähti salongin ovi auki suurella melulla, ja oveen jäi seisomaan nuori, kaunis mies, ylioppilaslakki takaraivolla ja koko vartalo siinä hiukan taapäin nojaten. Hän jäi tahallaan kynnykselle ja oli suotta ihmettelevinään.

—Mikä loistava seura! hän huudahti ja osoitti isolla näyttelijän liikkeellä pullotettua pöytää.

—Skool Kalle! —¡Escuela Kalle! huudettiin Savonlinnan herrain pöydästä.—Entree, monsieur! Missä mies viivytteli?

—Heitin hyvästit kaikille vanhoille flammoilleni, joita on tuolla laivasilta huleisillaan, selitti hän ja astui sisään. Hänen perässään tuli vanhempi ylioppilas, punanenäinen ja lihava.

Herrat olivat heti räjähtäneet nauramaan ja yltyivät yhä enemmän, kun joku joukosta kysäisi:

—Itkivätkö nuo edes?

—Eivät itkeneet … vaan lupasivat liehuttaa nenäliinojaan.

Kalle oli nähtävästi kaikkien suosikki, sillä monelta haaralta häntä pöytään vedettiin, työnnettiin tuolia alle ja ojennettiin täytettyjä laseja.

—Se olen minä, joka tarjoon! Konjakkia ja seltteriä kaikille näille herroille!

—Et, sinä et tarjoo! huudettiin toisaalta.—Nyt on meidän vuoro! Ei tarvitse! Sinä maksoit samppanjan eilen!

Ja hänen suuhunsa melkein kaatamalla kaadettiin konjakkia ja seltteriä. Samassa huomasi hän Antin, joka oli astunut esiin sanomalehtensä takaa.

—No, ka Antti! No, terve! Ka, no minnekä sinä?

—Helsinkiin!

—Sinnehän minäkin! No sepä nyt vasta! Käy istumaan tänne yhteen pöytään!

Antti huomautti, ettei hän ollut tuttu näiden herrain kanssa.

—Etkö ole tuttu!… Hyvät herrat, saanko luvan esittää…

Syntyi täydellinen epäjärjestys ja rumina pöydässä, kun kaikki nousivat ylös ja kaikki tahtoivat kätellä. Ja tuskin oli taas istuuduttu, kun kello jo soi kolmannen kerran ja laiva alkoi tehdä lähtöä. Juomia jäi joku määrä tähteeksi, vaikka niitä kilvan kaadettiin kurkuista alas. Ahneimmat hyppelivät laivasta maalle, kun se jo oli liikkeessä.

Eikä ollut taas salongissa muita jälellä kuin Antti ja Kalle ja tämän toveri.

—Ka, sinulla on totia, Antti! Eikö mekin, Nieminen, oteta totia?

—Minä en kiellä, en käske.

Bufettineiti tuli sisään, ja Kalle kohteli häntä kuin vanhaa tuttua. Hän kutsui hänet lähemmä, painoi kätensä hänen olkapäilleen, katseli häntä ujostelematta silmiin ja väitti, että neiti oli lihonnut.

—Herra katsoo väärin … kaikki muut sanovat, että minä olen laihtunut…

—Kuka sanoo?

—Hyvin moni sanoo … mitä herra tahtoo?—Ja neiti koetti irtautua.

—Moni sanoo, matki Kalle ja löi häntä keveästi poskelle.—Tuo kaksi lasia totia!

—Se on mainio pitämään karvansa tuo Lotten.

—Kuinka niin? kysyi Antti, jonka kasvoille oli noussut hienoinen puna.

—Minä olen tuntenut hänet jo monta vuotta ja yhtä verevä hän on aina.

—Missä sinä olet häneen tutustunut?

—No, tuossa hän jo tuopi! Kas, niin…

Kalle veti hänet polvelleen niinkuin omaisuutensa ainakin eikä ollut tietävinäänkään hänen vähäisestä vastarinnastaan. Tyttö oli suuttuvinaan ja uhkasi huutaa. Ja samassa pujahti hän pois Kallen kainalon alaitse niin taitavasti, ettei hän sitä suinkaan ensi kertaa tehnyt. Kalle antoi hänen mennä.

—Kyllä minä sen vielä saavutan, kehui hän alkaessaan totia valmistaa.

Anttia tämä kohtaus vähän vavahdutti ja pudisti sisästä, niinkuin olisi ollut hiukan vilu.

—Missäkö tutustunut, Antti? Sinä kysyt kovin kokemattomasti. Ainahan se komea poika, jolla on hattu näin takaraivolla… Ka, etkö prykää, Nieminen?

Nieminen, joka koko ajan oli ollut hiukan hämillään, suhahti jotain Kallen korvaan.

—Etkö ole esitetty … no, jos ei muuta puutu, niin tuossa tuokiossa…

Hän nousi seisoalleen, teki taas ison liikkeen, hymyili ja kumarsi juhlallisesti ja totisesti sekä Antille että Niemiselle:

—Minulla on kunnia esittää tässä toinen toiselleen kaksi minun parasta ystävääni: herra Anders Ljungberg, ylioppilas, ja civis academicus Abraham Nieminen … herrat on hyvät!—No, prykää nyt Nieminen!

Antti huomasi sen nyt ja huomasi vastakin, että Kalle kohteli toveriaan olantakaisesti ja aina pienellä pilkalla. Mutta toinen ei näkynyt koskaan suuttuvan. Löi leikiksi, taputti ystäväänsä olkapäälle ja sanoi häntä »siksi ainaiseksi pilkkakirveeksi.»

Kalle oli rikkaan tehtaanhoitajan ainoa poika. Isä antoi pojan elää mielensä mukaan. Koulussa ollessaan ei häneltä koskaan rahaa puuttunut. Mutta lukukauden lopussa oli hänellä kuitenkin velkoja kaikkialla. Alaluokilla tarvitsi hän rahaa makeisiin, joita koko luokka oli tottunut syömään hänen kustannuksellaan. Ylemmillä luokilla meni raha tupakkaan ja punssiin. Kuudennella luokalla hän erosi koulusta ja sanoi syyksi peittelemättä sen, että hän tahtoi syksyllä metsästää uudella jäniskoirallaan. Talvet hän luki kuitenkin kaupungissa yksityisesti eikä myöhästynyt alkuperäisistä tovereistaan kuin vuoden.

Antilla oli aina ollut suuri kunnioitus häntä kohtaan. Sillä jo koulussa ollessaan osasi hän käyttäytyä niinkuin herra. Suosikkeja oli hänellä aina joku. Viimeksi oli Antti ollut. Kaikki hänen toverinsa siihen asemaan pyrkivätkin. Ja nyt hän oli Helsingistä haalinut käsiinsä tuon vanhan ylioppilaan, punanaamaisen, käheä-äänisen ja pyöreämahaisen.

—Lotten! kutsui Kalle sivumennen bufettineitiä, joka taas kulki salongin läpi, mutta ei tullut luo, ei ollut kuulevinaankaan. Kalle ei pannut sitä sen enemmän sydämelleen.

He olivat saaneet lasinsa laitetuiksi ja kilistivät kaikki kolme. Nieminen otti suunsa täyteen totia, pullisti poskensa ja antoi silmänsä mennä pyöreiksi kuin huuhkaimen silmät.

—Eilen illalla me oltiin ja elettiin Savonlinnassa, tänä iltana tehdään tässä totia, mutta huomenna istutaan jo Helsingissä.

—Eikö ajeta suoraan asemalta kappeliin, Antti?

—Ajetaan vain!

—Me ajetaan kappeliin syömään ja juomaan…

—Ja mässäämään, liitti Nieminen nauraen itse sanoilleen.

—No jo sitä eilen ja vielä tänäänkin mässättiin siinä siunatussa Savonlinnassa, päivitteli Kalle, ja he alkoivat Niemisen kanssa muistella viimeisen vuorokauden viettoa.

He olivat ajaneet helvetinmoista karkua neljä peninkulmaa isän maatilalta hänen parihevosillaan. Ne olivat Savonlinnaan tullessa selältäänkin vaahdossa, ja olisi saanut sammiollisen valkeata saippuan kuohua, jos olisi joka paikan puhtaaksi kaapinut. Olisi ollut ehtiminen edellisen päivän laivaan, mutta laivarannassa olivat äskeiset Savonlinnan herrat ja matka jäi seuraavaan iltaan.

Ensin ryypättiin rantaravintolassa ja sitten seurahuoneella, josta lähdettyä hurjauttiin piiritanssia tanssimaan keskellä toria ja asetettiin palovartia keskeen. Siitä olisi saattanut tulla helvettiä, jos ei viskaali itse olisi ollut parassa miessä. Nälkälinnaan oli kurin vuoksi menty aamiaiselle. Pormestarilla oli istunto ja lääkärillä vastaanottotunti. Suoraan kapakasta kumpikin meni virkapaikkaansa ja tuli taas takaisin jatkamaan. Silloin syönnyttiin tilaamaan samppanjaa. Luego se apresuró a pedir champán.

—Etkö sinä, Kalle, maksanut itseksesi toista puolta?

—Minähän ne maksoin.

—Eikö sellaiset juomingit tule kalliiksi? kysyi Antti, joka ihmetellen kuunteli näitä sankaritöitä, jollaisissa ei itse ollut milloinkaan vielä ollut osallisena.

—Tuleehan ne vähän. Mutt' enpä ole ollut niin perinpohjaisella ja hupaisella retkellä sitten kuin kesällä Helsingissä. Pero no he estado en un viaje tan completo y caprichoso desde el verano en Helsinki. Se oli ollut silloin, kun Kalle oli tavannut »tämän Niemis-rähjän, tämän rähjä-Niemisen.» Samalla oli Kallen ylioppilasvifti. Kalle oli saanut pidennystä historiassa ja jäänyt muista kesemmäksi. Ei tahtonut kuitenkaan luku sujua kesäkuumalla Helsingissä. Vasta heinäkuun alussa hän suoritti tutkintonsa lukematta muuta kuin ensimmäisen sivun vanhan ajan historiaa. Nieminen harhaili samaan aikaan hajanaisissa vaatteissa, kello ja valkoinen lakki pantissa, pitkin polttelevia katuja eikä päässyt irtautumaan asunnostaan, johon oli velkaa koko lukukauden. Ylioppilashuoneen lukusalissa he tapasivat toisensa, ja Nieminen iski kohta Kalleen esitellen itsensä hänelle. Hän oli saanut oivan kalan onkeensa. Samana iltana sai Kalle valkoisen lakin. Koko yön he sitten hurrasivat. Kalle maksoi kestit ja Nieminen neuvoi kaikki käytävät paikat. Kolme päivää vietettiin yhtä juhlaa. Välipä näillä isän rahoilla, johonkinhan ne oli pantava! Sitten lunasti Kalle uuden ystävänsä irti sekä asunnosta että panttilaitoksesta ja vei hänet kotiinsa maalle.

—No, oli se vifti sekin, jos oli eilinenkin!—Kun me aamulla ajettiin kotiin kaupungin laitapuolista, niin piti tämän lakin olla niin viinin ja portterin vallassa, että olisi vääntäen ruskeata vettä lähtenyt.

—Se hurja kun pyyhki puhtaalla lakillaan pöytää…

—Me ajettiin suoraa päätä Grapen mammaan ja tahdottiin uutta lakkia. —Fuimos directamente a la mamá de Grape y queríamos un sombrero nuevo. Grapen mamma pui sormellaan ja torui: »Ai-jai noita nuoria studentteja … eilen ostettu uusi lakki ja nyt noin tahrittu!» Mutta minä kysyin, etteikö rahallaan saa uutta ja viskasin satamarkkasen pöytään. Lakki tuli ja tuossa se on!

—Muistatkos, mitä se vielä muut sanoi?

—No mitä?

—Noin kauniille nuorelle studentille minä annan paras lakki, mikä minulla on.

—Lakki kuin lakki.

Ja samalla heittäytyi Kalle kyljelleen sohvalle, nakaten lakkinsa juoksemaan pitkin pöytää. Se liukui sileää pintaa myöten yhtä kyytiä lattialle. Nieminen yritti nostamaan sitä.

—Anna olla, Nieminen… Kuuletko … minä kiellän sinua koskemasta minun lakkiini. Helsingistä ostetaan uusi!—Arvaapas, Antti, paljonko meni jo sinä yönä?—Kappaleen toista sataa meni!

—Mitäs isäsi sanoi?

—Ei se ukko sano mitään milloinkaan. Kysyy vain, kuinka paljon minä tarvitsen, eikä ole tiliä tahtonut vielä milloinkaan.

Antti katseli toveriaan, joka puoleksi loikoi sohvalla. Antti miró a su compañero, que medio saltó sobre el sofá. Otsa oli valkoinen, hieno ja soikea. Nenä oli heikosti koukistunut, huulet punaiset ja paksunlaiset. Silmät olivat siniset, mutta kiilsivät nyt väsymystä ja alkoholia. Los ojos eran azules, pero ahora brillaban por el cansancio y el alcohol. Tukasta oli kähärä liimautunut otsaan kiinni. Mustien viiksien alkua orasti ylähuulessa. Black mustache on the upper lip. Puku oli hieman epäjärjestyksessä. The suit was a bit messy.

Kallella oli aina ollut suuri vaikutusvoima Anttiin, joka joutui helposti sellaisten johdettavaksi, jotka olivat kokeneet ja tiesivät enemmän kuin hän. Kale had always had great influence over Antti, who was easily led by those who had experienced and knew more than he. Nyt ihaili hän Kallea etenkin hänen huolettoman ja varman käytöksensä vuoksi. Now he admired Kale especially for his carefree and confident demeanor. Hänen ei tarvinnut tehdä tiliä isälleen mistään. He didn't need to account for his father for anything. Hän ei välittänyt vähääkään valkeasta lakistaan, jota hän, Antti, oli koko kesän suojellut kuin silmäteräänsä ja jonka varjelemisesta äidillä ja sisarilla oli ollut ainainen huoli. He didn't care about his white law, which he, Antti, had protected all summer like his eyebrow and had always been a concern for his mother and sisters. Satamarkkasia oli hänellä rutistettuna kukkaro täyteen, ja liivien taskuissa helisi hopea- ja kuparirahoja irtaallaan. He had a harbor purse full of purses and silver and copper coins in his vest pockets in his vest pockets. Antilla olivat rahat lompakossa, joka oli ommeltuna povitaskun vuoriin kiinni. Antti had money in a wallet that was sewn to the lining of the back pocket. Ja vähitellen kasvoi Kalle hänen silmissään vapaan miehen perikuvaksi, semmoisen, joksi hänenkin määränsä oli pyrkiä. And gradually, in her eyes, Kalle grew to be the heir to the free man, the kind he was supposed to strive for.

Kaikki kolme terästivät he lasejaan, joivat ja jatkoivat samaan suuntaan. All three steeled their glasses, drank and continued in the same direction. Lasit tyhjenivät nopeasti, varsinkin Niemiseltä, jonka lihava, pehmyt ja kesakkoinen käsi vähän väliä ahnaasti kouristi omaansa ja keikisti sen, niinkuin näytti sekä suuhun että silmiin. The glasses emptied quickly, especially from Nieminen, whose fat, soft, and crooked hand, a little at a time, greedily writhed and twisted as it looked in both his mouth and eyes. Kalle kertoi nyt tarkemmin, missä he tuona suurena Helsingin viftiyönä olivat olleet. Now Kalle told me more about where they had been on that big night in Helsinki. Hän nimitteli katuja ja niiden numeroita, mainitsi paikkoja, joilla oli omituiset salaperäiset nimensä. He named the streets and their numbers, mentioning places that had strange mysterious names. Ja merkitsevästi silmää iskien Antille lupasivat he Niemisen kanssa hänellekin niitä näyttää, jahka perille jouduttaisiin. And with significant eye contact to Antti, they and Nieminen promised to show them to them as soon as they got there. He tuumivat, että jos Augusta vielä on entisessä paikassaan, he ajavat sinne. They implied that if Augusta was still at its former location, they would drive there.

—Se oli ihan hurjistunut tähän Kalleen, kertoi Nieminen. —It was pretty rude to this Kalle, Nieminen said.

—Minä en tahtonut millään lailla päästä hänestä erilleni, lisäsi Kalle nähtävästi mielissään. —I didn't want to let go of him in any way, Kalle added, apparently in his mind.

Antti oli kyllä osiksi kuullut tällaisista puhuttavan. Antti had heard some of these talk. Hän oli usein pitkät hetket vuoteellaan maaten ja metsässä selällään loikoen niistä haaveksinut, niitä mielessään kuvitellut ja loihtinut eteensä oudon hekkumallisen maailman. Often, for long moments, he had dreamed of lying on his bed and lying on his back in the woods, imagining them and conjuring up a strange glorious world. Mutta sellaisesta, mitä Kalle hänelle nyt kaikesta siitä kertoi ja maalaili elävin ja rajuin piirtein, ei hän ollut osannut uneksiakaan. But what Kalle was telling him about all this and painting in a lively and violent manner, he had never dreamed of. Hän kuunteli vavistus rinnassa ja hengitti epävarmasti ja lyhyesti, kauan huokumistaan pidätellen, samalla kuin kasvot olivat kuin jäykistyneet. He listened to the trembling chest and breathed uncertainly and briefly, holding his exhalation for a long time, while his face was stiffened. Silloin tällöin hän teki jonkun kysymyksen, joka tuli arasti esille, vaikka hän koetti asettaa sen siihen muotoon kuin hän kyllä olisi kaikki pääasiassa tiennyt, vaikkei ollut muutamista sivuseikoista selvillä. From time to time, he asked a question that came up nicely, even though he tried to put it in the form that he knew most of the time, even though he was not aware of a few side issues. Helsinki rupesi kangastamaan hänen edessään tummanpunaisena, samettisohvaisena huoneena, josta lähti hurmaava parfyymi, jossa oli salainen puolihämärä, jossa liikkui väljävaatteisia olennoita, mitkä ihan lähelle tunkivat, istuutuivat polvelle, kietoivat käden kaulaan ja toisella soittivat pianoa, johon lauloivat kevyttä, hehkuvaa säveltä, tuota samaa, jota Kallekin hyrähteli: »frallallalla, natten ä bra!» Nuo olivat olleet siellä, ne olivat nähneet sen kaikki ja monta kertaa kokeneet. Helsinki began to clothe her as a dark red, velvet sofa room, from which came a charming perfume, with a secret half-moon, moving loose-fitting creatures, who just lingered, sat on their knees, wrapped their hands around the piano, sang a song, which Kallek grumbled: "frallall, natten ä bra!" Those had been there, they had seen it all and had experienced it many times. Ja hänkin saa sen kokea … he vievät hänet sinne … ehkä he jo huomenna… And he gets to experience it too… they take him there… maybe they will be there tomorrow…

Hän oli käynyt kasvoiltaan kalpeaksi, ja lasia ottaessa vapisi käsi tuntuvasti. He had become pale in his face, and his hand trembled considerably as he took the glass.

Kallen lakki loikoi yhä lattialla. Kale's cap was still floating on the floor. Bufettineiti huomasi sen ohikulkiessaan ja nosti pöydälle. The buffet lady noticed it as she passed and lifted it to the table. Silloin käytti Kalle taas tilaisuutta ja veti hänet Antin editse luokseen. Then Kalle took the opportunity again and drew him to Antti's front. Vastustaessaan tuli tyttö kädellään varanneeksi Antin polveen ja puristaneeksi sitä. As she resisted, the girl with her hand came to hold Ant's knee and squeeze it. Kalle asetti lakkinsa neidin päähän. Kalle put her cap on her head.

—Se sopii mainiosti, kaikki minun lakkini ovat sopineet sinulle erinomaisesti! —It's great, all my caps are perfect for you!

—Koettakaa minunkin lakkiani! —Please try my cap too! sanoi Antti epävakaisella äänellä, otti lakin Lottenin päästä ja koetti panna omansa sijaan. said Antti with an unsteady voice, took the cap off Lotten's head and tried to put it instead.

—En minä herran lakista huoli! —I don't worry about the Lord's law! Ja Lotten esti sen kädellään. And Lotten prevented it with his hand.

Kalle tuli Antille avuksi: Kalle came to Antti's help:

—Mikset huoli? —Why don't you worry?

—En huoli!

—Sinun pitää huolia! On hän yhtä komea poika kuin minäkin … kas noin, ja maista nyt hänen lasistaan! He's as handsome a boy as I am ... now, and taste his glass now!

Vaan tyttö maistoi tahallaan Kallen lasista. But the girl deliberately tasted Kale's glass.

—Koska sinä olet noin uppiniskainen, niin kiedot sinä rangaistukseksi kätesi hänen kaulaansa ja suutelet häntä sovinnoksi poskelle. —Because you are so stubborn, you wrap your hand around his neck and kiss him on the cheek. Hän on sinuun ihastunut. He is in love with you.

—Kapteeni tulee! Ja minun pitää mennä pöytää kattamaan. And I have to go cover the table.

—Ei tule! Pian nyt!—Ja Kalle sysäsi hänet omasta sylistään Antin syliin. Soon now! —And Kalle pushed him from his own lap into Ant's lap. Mutta kun Antti tunsi hänet polvellaan, olivat häneltä voimat kuin poissa, eikä suutelemisesta tullut mitään, vaikka tyttö nähtävästi jo olisi ollut suostuvainen. But when Antti knew her on her knees, her powers were gone, and kissing became nothing, even though the girl had apparently already consented. Antti oli vain hämillään ja veti ja puhalsi paperossia, niin että pihisi. Antti was just embarrassed and pulled and blew the paper bag so he squealed. Lotten sai siitä savua henkeensä, alkoi rykiä ja nousi pois. Lotten took a breath in it, started squeaking and got off.

—Ka, no mikset sinä suudellut? —Yeah, why didn't you kiss?

—Mikset sinä suudellut, sanoi Antti, naama tyhmän nolona. —Why didn't you kiss, said Antti, a face stupid embarrassing.

—Ei, kuule Antti, ei sitä sillä tavalla … sinä et osaa vielä ollenkaan naisten kanssa, rupesi Kalle häntä neuvomaan. —No, Antti, not that way ... you can't do with women at all, Kalle started to advise her. Ole sinä, niinkuin minä olen… Be you as I am…

Ja Kalle oli naisten kanssa niin, että hän aluksi »impponeerasi». And Kalle was with the women so she initially "impersonated." Käyttäytyi huolettomasti, tuskin oli huomaavinaankaan, puheli seuroissa herrojen kanssa, ja katsahti vain silloin tällöin naisten puoleen. He was carefree, hardly noticeable, talked to clubs with gentlemen, and only occasionally looked at women. Jos sitten puheli, ei antanut missään myöten, väitti vastaan sitä, jota tahtoi miellyttää, ja oli muille kohtelias. If he then spoke, never gave in, claimed against the one he wanted to please, and was polite to others. Mutta kun sitten sattui ovessa vastaan tulemaan, niin lähetti yht'äkkiä syvän katseen silmästä silmään. But when it happened to meet at the door, he suddenly sent a deep eye-to-eye look. Ja jos joutui kahden kesken puhelemaan, muutti kokonaan käytöksensä, ja oli ystävällinen ja suopea. And if he had to talk between the two, he changed his behavior completely, and was kind and kind. Franseesiin ei häntä ensiksi pidä itse pyytää, vaan pitää toimittaa niin, että tulee vis-à-vis'ksi. First, you should not ask for a franchise yourself, but deliver it so that it becomes a vis-à-vis. Figureessa voi taas pelata silmillään, ja kun tulee naisten vaihdos, niin silloin on lujasti puristettava. In Figuree, you can play with your eyes again, and when it comes to changing women, you have to press it tight. Naiset pitävät siitä, että heitä lujasti puristaa. Women like being pressed hard. Jos heitä ottaa hellävaroen kiinni, niin heistä tuntuu pahalle ruumiissa. If you are gently caught, they will feel bad in the body.

Kaikki hän tiesi tuo Kalle. All he knew was that Kalle. Oli häntä koko mestari. He was the whole champion. Antti muistutti häntä siitä, että koulussa ollessahan olivat kaikki tytöt häneen rakastuneet. Antti reminded her that when she was in school, all the girls were in love with her.

—Enemmän konjakkia! huusi Kalle innostuen.—Ja lämmintä vettä!

Anttia alkoi jo kuumentaa, mutta urhoollisesti hän ryyppäsi pohjaan ja pudotti uudet sokerit sulamaan. Antti was already heating, but he bravely sipped and dropped new sugars to melt. Kun Lotten toi pyydettyjä tavaroita, tempasi Antti häntä vyötäisistä. When Lotten brought the requested goods, Antti grabbed her by the waistband.

—Herra Jumala! kirkaisi tämä, vesi on tulisen kuumaa … antakaa minun olla!

Vettä räiskähti hiukan hänen hameelleen, ja suutuksissaan sitä pyyhkien hän poistui. A little water sprinkled on his skirt, and in his anger wiping it, he left. Kalle sai taas aihetta neuvokkeihin. Kalle was again given advice.

—Sinä näytät liian kiihkeältä. —You look too passionate. Se laimentaa tuommoisia tyttöjä. It dilutes those girls. Niiden kanssa pitää olla kylmä. Etkö nähnyt, kuinka minä olin äsken? Otin hänet aivan välinpitämättömästi polvelleni. I took her with indifference to my knee. Niinkuin koiran. Seh, tule tänne, pane pääsi tähän! Seh, come here, get your head here! Katselin rauhallisesti ja juttelin tavallisia asioita. I looked calmly and talked about the usual things. Sitten työnsin hänet sinun syliisi. Kun niille niin tekee, niin ne eivät lähde, vaikka pudistaisi. Tarttuvat vaikka jalkaan ja jos eivät muuten pysy, niin pureutuvat kantapäähän kiinni. They stick to their feet, and if they do not stay, they bite to the heel.

Antti ei puhunut siihen mitään. Mutta nyt hänen poskensa hehkuivat, ja yht'äkkiä hän villiintyi. But now his cheeks were glowing, and suddenly he became wild. —Terve, miehet! —Hello, men! Nyt me ryypätään! Ja huomenna ajetaan junalta suoraan! And tomorrow we will take the train straight! Ajetaanko, Kalle? Shall we drive, Kalle? Hei!

—Hei, hei! Kas, Anttia vain! Se on päätetty asia, että ajetaan. Terve, Antti! Sinä et ole hukassa, kun olet miesten seurassa! Sinunkin pitää oppia maailmaa tuntemaan, ja meidän kanssamme sinä opit.

—Minä aionkin oppia maailmaa tuntemaan.

Antti jo vähän sammalsi. Tuutingit rupesivat nousemaan huimaavalla vauhdilla häntä päähän. The nuts began to rise to his head at a dizzying pace. Korvissa soi ja humisi, ja hänen oma äänensä kumahteli luonnottomalta. His ears rang and hummed, and his own voice was unnatural. Lotten, joka katti illallispöytää toisella puolen salonkia, häämötti kuin jostain toiselta rannalta. Lotte, a supper in the boiler on the other side of the saloons, loomed as any other beach.

He söivät illallista. Pöydässä oli ainoastaan herroja. Puheltiin paljon ja juotiin olutta. Antti ei nähnyt kaikkea oikein tarkkaan. Siinä oli pöydällä kaikenlaista punaista ja viheriäistä. It had all kinds of red and green on the table. Hän söi enimmäkseen vain yhtä lajia, mitä lienee ollut lihalaitosta. He ate mostly only one species of what was supposed to be a meat factory. Hän ei puhunut mitään, mutta hymähti välistä itsekseen. He didn't say anything, but smiled to himself. Sitten alkoi naama tulla onnettoman näköiseksi. Then the face started to look unhappy. Ja yht'äkkiä loppupuolella illallista hän nousi mennäkseen. And suddenly at the end of dinner he got up to go. —Minne sinä menet, Antti?

—En minnekään.

—Voitko pahoin? Sinä olet ihan vaalea.

—En minä voi pahoin … minä voin aivan hy-yvin. Kyllä minä tulen kohta.

Mutta mennessään horjahti hän oven pieltä kohti. But as he went, he knocked on the door. Kapteeni kuiskasi Kallelle, joka oli saanut kunniapaikan hänen vieressään: The captain whispered to Kale, who had been honored next to him:

—Merenkäyntiä tyynessä vedessä. —Sea navigation in calm water.

Ja Kalle ja Nieminen nauroivat yhdessä kapteenin kanssa nuoren miehen vahingolle. And Kalle and Nieminen, together with the captain, laughed at the young man's injury. Kalle kysyi, saisiko hän tarjota kapteenille konjakkarin. Kapteeni suostui, ja pian hän oli takertunut kaskuihinsa kiinni. The captain agreed, and soon he was stuck in his steeds. Niemisellä oli koko ajan kasvot valmiina nauruun laukeamaan. Nieminen always had his face ready for a laugh.

Se voimakas tunne, mikä Anttia äsken oli kohottanut kuin rinnassa pullistuva ilmapallo, oli nyt kokonaan poissa, ja sen sijan täytti surkea pahoinvointi. The intense sensation that had just raised Antt like a balloon in his chest was now completely gone and replaced by a nasty nausea. Hän tapasihe seisomasta ulkona viileässä tuulessa ja painoi jyskävää ohimoaan kantta kannattavaa rautaa vasten. He met the urge to stand outside in the cool breeze and pressed his throbbing transient cover against the supporting iron. Vaan ohimon kohta ei tahtonut pysyä pyöreän raudan nojassa. But the temple just didn't want to lean on the round iron. Se luiskahti yhtämittaa pois, ja hattu vetäytyi vähitellen kallelleen, ihan silmille. It slipped away, and the hat gradually retreated, just to his eyes. Antti tunsi sen ja tajusi hämärästi putoamisen vaaran. Antti felt it and realized the danger of falling. Ihmeteltävällä varovaisuudella hän vei toisen kätensä lakkiin, samalla kuin toisella piti lujasti kiinni raudasta, ja asetti sen viereensä penkille. With astonishing caution, he put one of his hands in the cap, while the other held his iron firmly and placed it beside the bench. Koetti painaa yhäkin ohimoa ja poskea kylmää rautaa vasten, joka teki hyvää. The test still pressed against the cold iron, which was fine and cheeky, which did good. Siinä hän pysyttelihe vähän aikaa, ilkeä, yhä paheneva tunne sydänalassa. There he remained for a while, a nasty, ever-worsening feeling in his heart. Hän kuuli epäselvästi laivan jyskytystä ja erotti vain hämärästi kuun valojuovan alhaalla laineiden harjalla. He could hear vaguely the ship's throbbing and only vaguely distinguished the moon's light line on the bottom of the wave brush. Joku ajatus oli hänelle muodostumaisillaan jostain asiasta, mutta ei siitä pitkään aikaan mitään valmista tullut. Some idea was forming for him about something, but for a long time nothing came of it. Vihdoin selvisi se siksi, että kunhan ei vain hänen hattunsa putoaisi penkiltä järveen, kun tuulee. It finally came to pass because not only his hat would fall off the bench into the lake when the wind. Mutta silloin pusersi yht'äkkiä hänen sisuksiaan kuin synnytystuskissa, alhaalta tunki ylöspäin hiukaiseva kipu ja pani pari kertaa surkeasti voihkaisemaan. But then he suddenly squeezed his insides like a labor pain, from the bottom upward aching pain and made him sigh a couple of times. Kun se oli ohitse, oli hiukan helpompi olla, mutta otsalle oli noussut kylmä hiki. When it was over, it was a little easier, but there was a cold sweat on his forehead. Pekka sattui tulemaan alhaalta salongista ja kuuli sen vaikeroimisen, jonka tuska pusersi Antista. Pekka happened to come downstairs from the salon and heard the moaning Antti pushing in pain.

—Mikä sinua vaivaa, Antti?

—Ei minua mikään vaivaa. Usko pois, että ei minua mikään vaivaa.

Hän ei olisi millään lailla tahtonut tunnustaa, että hän oli juovuksissa, ja hän koetti puhua niin vakavasti kuin suinkin. He had no intention of admitting that he was intoxicated, and he tried to speak as seriously as he could. Mutta kielen kompastelemisesta tunsi Pekka kuitenkin heti kohta taudin laadun. But from stumbling over the language, Pekka immediately knew the quality of the disease.

—Mutta olethan sinä ihan juovuksissa! —But you're drunk! Ja missä siivossa sinä…? And where's the cleaning you ...? Milloinka olet ehtinyt juoda itsesi noin juovuksiin? When have you had time to drink yourself intoxicated?

Vaan Antti väitti, ettei hän ole … hänellä on vain paha elämä … ei kuin hiukan kuuma salongissa … ja oli tullut jäähdyttelemään. Menee vain Pekka takaisin sinne, mistä on tullut … ei tarvitse ollenkaan seista siinä. It's just Pekka going back to where he has become ... no need to stand at all. Hän menee itsekin takaisin salonkiin. He goes back to the Salon himself. Kalle odottaa häntä, ja hän lupasi tulla. Kalle waits for him, and he promised to come.

Mutta kun hän liikahti mennäkseen, horjahti hän ja kolautti jalallaan pahasti jotain kapsäkkiä penkin alla. But as he moved to go, he faltered and knocked a cabbage under his bench. Hän suuttui siitä ja tiuskaisi vihaisesti Pekalle, että mitä hän siinä tiellä seisoo … antaa hänen mennä! He was mad at him and angrily sniffed at Pecca for what he was standing in the way of… let him go!

—Minne sinä aiot mennä? —Where are you going to go?

—Minä menen syömään illallista.

—Johan sinä olet syönyt illallista? —You've eaten dinner? Sinun täytyy oitis panna maata. You have to lay down at night. Tule, minä vien sinut hyttiisi.

—Minä tahdon suudella Lottenia!

—Mitä tahdot?

—Minä tahdon suudella Lottenia, ja anna minun mennä.

Pekka koetti ensin houkutella häntä ja vetää rintapielestä pois. Pekka first tried to seduce him and pull him out of his chest. Mutta silloin Antti puutui yhteen kohtaan ja alkoi riidellä. But then Antti intervened at one point and began arguing. Hän tahtoi välttämättä suudella Lottenia ja syödä illallista. He wanted to kiss Lotten and have dinner. Ja hän ojensihe menemään salongin ovea kohti. And he reached out to go to the salon door.

Mutta silloin täytyi Pekan ottaa ankara luonto päällensä, niinkuin hän jälestäpäin kertoi, ja sanoa tuimasti: But then Pekan had to take on the harsh nature, as he said afterwards, and say stupidly:

—Sinä et mene nyt minnekään, vaan tulet koreasti alas hyttiisi ja panet paikalla maata! —You don't go anywhere now, you come downstairs to your cabin and put on the ground!

Ja käsipuolesta vei hän Anttia kokkasalonkia kohti. And from the hand, he took Antt toward the chef's salon. Ovessa koetti Antti vastustaa, mutta Pekka irroitti kädet ja työnsi hänet sisään. At the door, Antti tried to resist, but Pekka shook hands and pushed him in. Mennä kolutessaan päätti Antti juopuneen viekkaudella, ettei hän siltä anna myöten, vaikka nyt on vain näin antavinaan. Going away, Antti decided, drunk and cunning, that he would not give up on him, even though he is just giving in. Kunhan tulee alas, niin hän kääntyy takaisin… Se luulee tuo, että hän näin vain, mutta ei hän näin vain … hän on se poika, joka… As soon as he comes down, he turns around ... It thinks he's just that, but he's not just that ... he's the boy who ...

Mutta kun salongin lampun valossa huomattiin, että rinta oli märkä ja likainen, masentui mieli täydellisesti. But when it was noticeable in the cabin light that the chest was wet and dirty, the mind was completely depressed. Hänen uudet hienot vaatteensa semmoisessa siivossa. Her new fine clothes in that kind of cleaning. Ja itku oli vain vähän matkan päässä kurkusta. And the crying was just a short distance from the throat.

Pekka toimitti Antin hyttiin maata, veti kengät jalasta, auttoi vaatteita hänen päältään, nouti pullon seltteriä ja juotti sitä sairaalle. Pekka delivered Antti's suit, pulled his shoes off, helped him out of his clothes, picked up a bottle of seltzer, and watered him. Sitten kasteli hän käsiliinan kylmässä vedessä ja hautoi sillä Antin ohimoita. Then he dipped the towel in cold water and used it to bury Antim's passing. Sillä lailla tahtoi hän istuttaa Anttiin sellaisen muiston, että juovuksissaolo on oikeastaan sairautta; mikä oli näyttäytynyt tehokkaaksi keinoksi ensikertalaisia vastaan. So he wanted to plant in Antti a memory that drunkenness is really a disease; which had proved to be an effective way of dealing with the first-timers. Antti antoi hoitaa itseään kuin siivo lapsi. Antti let himself be treated like a clean child. Sanaakaan sanomatta tuijotti hän kattoon, silmät kankeasti yhteen kohtaan ojennettuina. Without a word, he stared at the ceiling, eyes narrowed at one point. Pekka ajatteli tilaisuuden soveliaaksi varoitus- ja nuhdepuheen pitämiseen. Pekka thought the opportunity was good for a warning and rebuke. Mutta ennenkuin hän ennätti päästä alkuunkaan, oli Antti jo nukkunut. But before he could make a start, Antti had already fallen asleep. Pekka jätti hänet siihen nukkumaan ja painoi oven varovasti kiinni. Pekka left him to sleep and gently closed the door.

Hänellä itsellään oli kokkasalongissa makuusijansa. She herself had a dormitory in the chef's salon. Sinne oli hän hilannut eväsvakkansakin. There he had been snacking on a pickaxe. Se oli hänen ja Antin yhteinen, ja sitä olivat olleet laittamassa Antin sisaret. It was his and Antti's common, and it had been made by Ant's sisters. Kuinka kaikki oli asetettu sopivasti ja maukkaasti! How everything was set up properly and tastefully! Oli muistettu panna pienet servietitkin mukaan. It was remembered to bring small napkins with us. Ja makeisia lomaan. And sweets for the holidays. Nuo sydämenmuotoiset piparikakut oli varmaankin pantu tarkoituksella. Those heart-shaped gingerbread cakes must have been deliberately made. Pekka söi hitaasti, sillä se oli terveellistä. Pekka ate slowly because it was healthy. Syödessään hän ryyppäsi vettä ja ajatteli ryypätessään: kyllä tämä kirkas vesi on sentään terveellistä. As he was eating, he drank water and thought, "Yes, this clear water is healthy, anyway." Sitä kun juo joka aamu ja ilta, niin pysyy ruuansulatus kunnossa ja mies elää vanhaksi. When you drink every morning and evening, your digestion is maintained and the man is getting old. Monet suuret miehet eivät ole juoneet muuta kuin vettä ja saavuttaneet korkean iän. Many of the great men have been drinking nothing but water and attaining advanced age. Olut, jonka voi lukea alkoholijuomiin, kuluttaa voimia.— Tuossa Antissa näkyy olevan taipumusta antautumaan viekoitusten vietäväksi. Beer that can be read on alcoholic beverages consumes power.— That Antis seems to have a tendency to succumb to seduction. Sen olen tänään huomannut. Mutta muuten minä en ymmärrä, mitä varten ne häntä siellä kotonaan niin ihailevat, Annakin. But by the way, I don't understand what they so admire about him at home, Annak. Hän on perheen ainoa poika ja liiaksi hemmoteltu. He is the only son in the family and too pampered. Semmoiset usein joutuvat turmiolle. Such things are often ruined. Aina on häntä sanottu hyväpäiseksi, mutta en minä sitä ole niin erittäin huomannut. He's always been called a good head, but I haven't noticed that much. Se näkyy vasta siitä, miten luvut ja tutkinnot Helsingissä alkavat sujua. It is only visible as the numbers and degrees in Helsinki begin to flow. Minä pahoin pelkään niiden menevän hitaasti. I'm really afraid they're going slow. Mutta mikäs niillä semmoisilla hätänä, joilla on varoja. But what about those troubles that have the money. Hän voi viipyä vaikka kymmenkunnan vuotta Helsingissä. Vasta sitten, kun on elänyt mielestään tarpeeksi ja tyhjentänyt nautintojen maljan pohjaan saakka, alkaa hän todenteolla harrastaa toimeentuloaan. Only when he has had enough of his life and emptied the bowl of enjoyment to the bottom, will he really begin his livelihood. Kaikki käy yhtä helposti kuin sitäkin ennen. Everything is as easy as ever. Kohoaa vähitellen puoltolauseiden avulla, kun on isällä tuttavuuksia, saa helppotöisen viran ja elelee vain. Gradually rises in half sentences when your dad is familiar, gets an easy job and just lives.

Pekka oli lopettanut syöntinsä ja alkoi riisuutua. Pekka had stopped eating and began to undress.

Tiloja oli useampia. There were more facilities. Hän valitsi parhaimman lähellä pesukaappia. She chose the best one near the closet. Sen päälle hän asetti vaatteensa hyvään järjestykseen. On top of that, he put his clothes in good order. Tarkasti kaulustintaan, jota ei vielä huomenna tarvinnut muuttaa … vältti se näin matkalla, ja pesu on kallista Helsingissä. Strictly on a collar that didn't have to be changed tomorrow ... it was avoided this way, and washing is expensive in Helsinki. Veti varovasti kellonsa ja sijoitti sen niin, ettei se suinkaan putoaisi. Carefully pulled his watch and placed it so that it would not fall at all. Housut, joiden taskussa oli rahakukkaro, pantiin pään pohjiin. Pants with a purse in the pocket were put on the soles of the head.

Kynttilän sammutettuaan hän laski velkansa. After extinguishing the candle, he reduced his debt. Hän oli köyhä ja hänen oli täytynyt tehdä velkoja. He was poor and he had to make debts. Oli niitä kolmatta tuhatta. There were three thousand of them. Mutta hän suorittaa tutkinnon syksyllä. But he will graduate in the fall. Kolmen neljän vuoden päästä on ehkä oma palkka. In three to four years, you may have your own salary. Täytynee Annankin tuoda sen verran pesään, että pääsee veloista. I have to give Annank enough to get out of debt. Ukko kuuluu panevan pankkiin joka vuosi kolme tuhatta palkastaan. Ukko is a member of the bank who pays three thousand of his salary every year. Helposti hän oli saanutkin Annan, vaikka sen ympärillä liehakoi muitakin. She had easily got Anna, though there were others around her. Siinä seuranäytelmässä oli hän jo huomannut varmat merkit. By that time, he had already noticed certain signs. Rekiretkellä se sitten ratkaistiin. Then on a sleigh ride it was settled. On se pulska tyttö.—Hohhoi! It's that pulse girl. — Hohho! Kunpa saisi nyt hyvän ja halvan asunnon Helsingissä. I wish I could have a good and cheap apartment in Helsinki now. Parasta taitaisi olla asettua maaseudulle rautatien varteen. I think it would be best to settle in the countryside by the rail. Ja niin hän tekeekin. And so he does.

Vähän päästä alkoi hänen nurkastaan kuulua pientä pihinätä, ja hetken kuluttua kuorsasi Pekka. Shortly after, a small grunt started coming from his corner, and after a moment Pekka snorted.

Ruokasalissa istuivat myöhään yöhön Kalle ja Nieminen. Late at night, Kalle and Nieminen sat in the dining room. Siellä oli saatu toimeen uusi whisti kahvin ja liköörin ääressä. There was a new whistle of coffee and liqueur. He olivat aikoja sitten unohtaneet Antin, joka hervotonna makasi selällään hytissään. Long ago they had forgotten Ant, who was lying on his back in his cabin, unmoved.