Kiinan uusi silkkitie ja tuleva maailmanjärjestys
”Kiinan presidentti Xi Jinping puhui syyskuussa 2013 Kazakstanissa ensimmäisen kerran julkisesti uuden silkkitien rakentamisesta. Kuukausi myöhemmin Indonesiassa hän mainitsi, että merireitit Kiinasta Afrikkaan ja Eurooppaan ovat myös osa uutta silkkitietä.
Hanketta kutsutaan Kiinassa myös nimellä ”yksi vyöhyke, yksi tie”, sillä se yhdistää valmistuessaan noin 60 maata yhdeksi talousvyöhykkeeksi. Näissä maissa asuu yli puolet maailman väestöstä. Hanke tulee voimaannuttamaan nousevaa Kiinaa.”
Näin kirjoittaa Minghao Zhao tutkimusraportissaan China's New Silk Road Initiative. Zhao toimii tutkijana Pekingissä sijaitsevassa Renminin yliopistossa, joka on erikoistunut yhteiskuntatieteisiin.
Kiinan suunnittelema uusi silkkitie kulkee suurelta osin samaa reittiä kuin muinainen idän ja lännen yhdistänyt silkkitie, jota kauppakaravaanit vaelsivat yli tuhannen vuoden ajan. Tuo legendaarinen silkkitie muodosti laajan teiden verkoston, sillä pääreitiltä erkani matkan varrella lukuisia pienempiä teitä. Myös uuden silkkitien pääreitiltä erkanee tie- ja rautatieyhteyksiä esimerkiksi Intiaan, Pakistaniin ja Afganistaniin.
Uuden silkkitien pääväylä kulkee Kiinasta Keski-Aasian kautta Iraniin ja sieltä Turkkiin. Istanbulista reitti jatkuu Itä-Euroopan halki Moskovaan. Moskovasta pääväylä kulkee Valko-Venäjän kautta Liettuaan. Pääreitin on tarkoitus jatkua Liettuasta aina Afrikan sarveen saakka.
”Silkkitiehanke on pitänyt presidentti Xi Jinpingin kiireisenä. Viime vuonna hän vieraili lyhyen ajan sisällä kahdesti eri puolilla Itä-Eurooppaa. Matkan aikana hän solmi useita maiden välisiä sopimuksia, jotka varmistavat silkkitiehankkeen etenemisen. Euroopassa hankkeen ytimessä on Itä-Euroopan 16 entistä sosialistista valtiota.”
Tammikuussa saapui ensimmäinen tavarajuna Kiinan Yiwun kaupungista Lontooseen. Se taivalsi noin 12 000 kilometriä 16 päivässä. Junan Itätuuli -nimessä on symboliikkaa. Se muistuttaa vanhasta Mao Zedongin sanonnasta, jonka mukaan itätuuli voittaa länsituulen. Kiinan valtion rautatieyhtiö on jo solminut sopimukset liikenteen aloittamisesta 14 kaupunkiin eri puolilla Eurooppaa.
Silkkitien merireitit yhdistävät Kiinan Suezin kanavan kautta Eurooppaan, Lähi-itään ja Afrikkaan. Ateenan Pireuksen satamasta tulee ilmeisesti meriliikenteen keskeinen solmukohta Etelä-Euroopassa. Viime huhtikuussa kiinalainen varustamo Cosco osti jo kaksi kolmasosaa Pireuksen sataman osakepääomasta. Ateenasta on tarkoitus rakentaa luotijunayhteys Unkariin ja Saksaan.
Kiinan silkkitiehanke on kunnianhimoinen jättiprojekti, jonka rahoitus on vaatinut erityisjärjestelyjä.
”Kiina perusti kesäkuussa 2015 Aasian infrastruktuuri-investointipankin (AIIB). Se rahoittaa osin silkkitiehanketta. Perustamiskokoukseen osallistui 57 maata Aasiasta, Lähi-idästä ja Länsi-Euroopasta. Pankin perustamisen taustalla oli myös Kiinan tyytymättömyys siihen, että se ei ole saanut riittävästi ääntään kuuluviin Yhdysvaltojen johtamassa Maailmanpankissa ja Kansainvälisessä valuuttarahastossa. Kiina perusti hankkeen rahoittamiseksi myös silkkitierahaston, jonne varattiin 40 miljardia dollaria projektin käynnistämiseksi.
Uusi silkkitie jatkaa tavallaan Pekingin 90-luvun Mene länteen -politiikkaa. Tuolloin sillä tarkoitettiin Kiinan sisäisten kehityserojen tasoittamista vauraan itärannikon ja läntisten alueiden välillä. Nyt silkkitiehankkeella tuetaan läntisten naapurimaiden vaurastumista.”
Kiinan mukaan uudesta talousvyöhykkeestä hyötyvät kaikki osapuolet. Silkkitiehanketta onkin verrattu Yhdysvaltojen antamaan Marshall-apuun Euroopalle toisen maailmansodan jälkeen. Tuolla avulla sodan runtelema Eurooppa nostettiin jaloilleen. Nyt Kiina haluaa nostaa jaloilleen Keski-Aasian ohella Itä-Euroopan taloudet.
Minghao Zhaon mukaan tämän vuoksi EU on suhtautunut silkkitiehankkeeseen epäluuloisesti.
”EU:ssa on epäilty, että Kiina käyttää perinteistä ”hajoita ja hallitse” -menetelmää, kun se suosii hankkeessaan Itä-Euroopan maita. EU:ssa ei myöskään katsottu hyvällä Kiinan toimia Kreikan velkakriisin aikana, kun se vahvisti taloudellista ja poliittista tukeaan Ateenalle. Monet hankkeet ovat jo käynnistyneet Itä-Euroopassa. Unkari solmi ensimmäisenä EU-maana yhteistyösopimuksen Kiinan kanssa. Pilottihankkeena toteutetaan nopea junayhteys Budapestista Belgradiin. Myös Puola päätti yhteistyöstä Kiinan kanssa nopeasti. Sen seurauksena rakennetaan junayhteys Si Chuanin kaupungista Lodziin. Kiina aikoo myös investoida Gdanskin sataman kehittämiseen. Peking on solminut yhteistyösopimukset esimerkiksi Serbian, Kroatian, Tsekin ja Liettuan kanssa, jossa Kiina investoi Klaipedan sataman laajennukseen.”
Itä-Euroopan ohella Iran, Turkki ja Keski-Aasian maat ovat tukeneet silkkitiehanketta. Kiinalla on jo suora junayhteys Teheraniin. Maiden välit lämpenivät Yhdysvaltojen ja YK:n kauppasaarron aikana, jolloin Kiina toimitti Iraniin korkean teknologian tuotteita ja Iran vei raaka-aineita Kiinaan.
Keski-Aasian maiden ja Kiinan kauppasuhteet ovat tiivistyneet nopeasti. Kiina investoi maiden infrastruktuuriin ja rakentaa esimerkiksi Kazakstanista öljy- ja maakaasuputkia Kiinaan. Sen arvioidaan kontrolloivan jo kolmannesta maan luonnonresursseista. Afganistanin presidentti Ashraf Ghani uskoo, että uutta silkkitietä pitkin kulkisi tulevaisuudessa 80 prosenttia Afganistanin ja Euroopan välisestä kaupasta. Kiina on viime vuosina tukenut avokätisesti Afganistanin kehityshankkeita. Kohdemaat eivät kuitenkaan monesti hyödy toivomallaan tavalla Kiinan rakennushankkeista, sillä se toteuttaa ne usein oman työvoimansa avulla. Esimerkiksi Valko-Venäjälle Kiina on tuonut parin viime vuoden aikana yli 10 000 vierastyöläistä rakentamaan yhteistyöhankkeita.
On ilmeistä, että uusi silkkitie hyödyttää ensisijaisesti Kiinaa.
”Kiina voi kiihdyttää uuden silkkitien turvin talouskasvunsa ehkä jopa talousbuuminsa parhaiden vuosien lukuihin. Viime vuosinahan Kiinan talouskasvu on hyytynyt 6-7 prosenttiin. Silkkitiehanke auttaa Kiinaa selviämään kasvavista työvoimakustannuksista, pääsemään teollisen sektorin ylituotannostaan ja vapautumaan jatkuvasta energiapulastaan. Jos Kiina ei pysty säästämään energian kulutuksestaan, maa voi joutua tuomaan jopa 75 prosenttia öljystään vuonna 2030.
Seuraavan 20 vuoden kuluessa noin 300 miljoonaa talonpoikaa muuttaa kaupunkeihin. Kasvavan keskiluokan ruokkimiseksi ja uusien työpaikkojen luomiseksi Kiinan on turvattava energian ja raaka-aineiden saantinsa. Uusi silkkitie toisi myös uusia markkinoita korkean jalostusasteen tavaroille ja palveluille.”
Minghao Zhaon mukaan silkkitie ei tarkoita ainoastaan valtion yhteistyötä silkkitien maiden kanssa, vaan myös provinssien suoria yhteyksiä tiettyihin maihin. Lähes kaikki provinssit ja autonomiset alueet ovat jo integroineet toimintansa hankkeeseen
”Esimerkiksi Yunnanin provinssilla on johtava rooli rakentaa yhteistyötä Bangladeshin, Intian ja Myanmarin kanssa. Ningxian autonominen alue Luoteis-Kiinassa pyrkii puolestaan islamilaisen pankkilaitoksen ja finanssisektorin kansainväliseksi keskukseksi. Ningxia, jonka väestöstä kolmannes on muslimeja, haluaa olla myös Kiinan pioneeri arabimaiden yhteistyössä.”
On selvää, että silkkitiehankkeella on talouden ohella laajat maailmanpoliittiset vaikutukset. Jotkut läntiset tarkkailijat ovat jo uumoilleet, että hankkeen tarkoitus on nostaa Kiina maailman ykkösvaltioksi.
Kiinan suhdetta kansainväliseen politiikkaan voi tarkastella hallinnollisten sukupolvien avulla. Mao Zedongin aikana painotettiin sotilaallista voimaa. Toisen sukupolven eli Deng Xiaopingin hallitessa Kiinaa korostettiin yleistä kansallista vahvuutta. Kolmas 90-luvun lopulla alkanut poliittinen sukupolvi on painottanut pehmeää valtaa. Viimeisen 10 vuoden aikana tämä suuntaus on vain vahvistunut.
Pehmeässä vallassa suositaan voimapolitiikan sijaan esimerkiksi ulkomaisia investointeja, humanitaarista apua, erilaisia vaihto-ohjelmia ja diplomatiaa.
Monien poliittisten tarkkailijoiden mukaan Kiina syrjäyttää Yhdysvallat uudessa kansainvälisessä järjestyksessä. Se voi tapahtua kasvavan pehmeän vallan avulla, jolloin prosessi olisi vähittäinen ja suhteellisen hidas. Toisen raadollisemman skenaarion mukaan Kiina voi yhdistää pehmeään valtaan aikaisempien poliittisten sukupolvien keinoja. Se tarkoittaisi nationalismin ja sotilaallisen voiman vahvistamista. Tämän skenaarion toteutumista voivat auttaa presidentti Donald Trumpin äkkiväärät toimet Yhdysvalloissa.
Presidentti Xi Jinpingin otteissa on nähty merkkejä voimapolitiikan paluusta. Hän on puhunut usein kiinalaisen unelman toteuttamisesta. Jinpingille se tarkoittaa Kiinan 5000 vuotta vanhan sivilisaation suuruuden päivien elvyttämistä. Kaikilla kansalaisilla, kuten työläisillä, opettajilla ja sotilailla, on omat unelmansa, mutta niiden on oltava sopusoinnussa yhteisen kansallisen unelman kanssa.
Presidentti Xi Jinpingin on väitetty saaneen vaikutteita ajatteluunsa kovanlinjan haukkana tunnetulta Liu Mingfulta. Hän on entinen eversti, joka julkaisi vuonna 2010 bestseller -listalle nousseen teoksen Kiinan unelmasta. Pari vuotta sitten englanniksi käännettyä teosta on luettu huolellisesti myös Yhdysvalloissa. Liu Mingfun mukaan Kiinan on pyrittävä aktiivisesti syrjäyttämään Yhdysvallat johtopaikaltaan. Se ei onnistu ilman vahvaa armeijaa. Lopullinen välienselvittely voi johtaa myös maiden väliseen sotaan, mutta hänen mielestään Kiina pyrkii kaikin tavoin välttämään sen.
Presidentti Xi Jinping on esittänyt kiinalaisen unelman aikarajaksi vuosisadan puoliväliä. Tuolloin Kiinan kansantasavalta täyttää 100 vuotta. Presidentin mukaan Kiina on juhlavuonna 'vahva, harmoninen, moderni sosialistinen valtio, jonka kansalaisten elintaso on maailman huippuluokkaa'. Tuolloin maan armeija olisi myös täydellisesti modernisoitu.
Entä miten pekingiläinen tutkija Minghao Zhao näkee uuden silkkitiehankkeen yhteydet maailmanpolitiikkaan? Hän muotoilee näkemyksensä varovaisen diplomaattisesti:
”Silkkitiehanke viittaa siihen, että Kiina on suuresti laajentamassa strategista verkkoaan ja tekee syvällisiä yrityksiä asemoida itsensä uudelleen globaalissa geotaloudellisessa ja geopoliittisessa maisemassa.
Uusi silkkitie eroaa kuitenkin monin tavoin Kiinan aikaisemmista yhteistyöhankkeista. Se on uuden ajattelutavan ruumiillistuma Kiinan globaalissa strategiassa. Nykyisessä yhä keskinäisriippuvaisemmassa maailmassa se syventää Kiinan ja muiden maiden välistä suhdetta, mikä todella voimaannuttaa nousevaa Kiinaa.”