Somalian vaalientapaiset ja niiden haasteet
Pitkällisestä sisällissodasta ja poliittisesta kaaoksesta hiljalleen toipuvassa Somaliassa on määrä järjestää lokakuussa ensimmäiset vaalit sitten vuoden 1967.
”Mutta tulevat vaalit eivät kuitenkaan muistuta vaaleja siinä muodossa kuin ne ymmärretään muualla maailmassa”, toteaa somalialainen oikeustieteilijä, asianajaja ja vapaa toimittaja Sagal Abshir tuoreessa New African -lehdessä julkaistussa kirjoituksessaan. Sagal Abshirin mukaan Somalian vaaleissa on kyse pikemminkin ”perinteisen ja modernin välisestä hybridistä, sekoituksesta valitsemista ja äänestämistä, sekä samanaikaisesti käytävistä kiivaista väittelyistä ja sovittelevista kompromisseista.”
Lokakuussa tarkoituksena on joka tapauksessa valita 275 jäsentä Somalian parlamenttiin sekä 54 jäsentä ensi kertaa muodostettavaan parlamentin ylähuoneeseen. Parlamentin alahuone ja ylähuone valitsevat yhdessä maan seuraavan presidentin. Vaaliprosessit ovat jo myöhässä, sillä nykyisen parlamentin mandaatti päättyi elokuussa ja presidentin toimikausi päättyi syyskuun alkupuolella, Sagal Abshir kirjoittaa.
”Vuoden 2016 vaalien oli tarkoitus olla yleiset vaalit, joissa Somalian 12 miljoonaa asukasta saisi mahdollisuuden valita kansanedustajansa suoralla äänestyksellä. Vasta viime vuoden puolivälissä poliittiset asiantuntijat, diplomaatit ja lopuksi myös itse presidentti Hassan Sheikh Mohamud myönsivät, ettei suorien yleisten vaalien järjestäminen tulisi olemaan mahdollista vielä vuonna 2016 – vaikka perustuslaissa nimenomaan edellytettiin suorien vaalien järjestämistä ja presidentti oli luvannut vapaat vaalit. Yleisten vaalien lykkääntyminen oli katkera pettymys monille somalialaisille. Myös presidentin toimikauden pidentämistä ehdotettiin, jotta maassa olisi ehditty toteuttaa väestönlaskenta, sopia vaalipiireistä, luoda poliittisia puolueita koskevat lait ja perustaa itsenäinen vaalilautakunta. Ehdotus toimikauden pidentämisestä herätti kuitenkin kiivasta vastustusta niin kotimaassa kuin ulkomailla.”
Lopullisia presidenttiehdokkaita ei vielä tiedetä, sillä monet odottavat tilaisuuttaan vasta lokakuun viimeisille viikoille, jolloin parlamentin ja ylähuoneen jäsenet on toivottavasti valittu. Varmaa on se, että istuva presidentti, insinööritaustainen paikallisen muslimiveljeskunnan jäsen Hassan Sheikh Mohamud asettuu uudelleen ehdolle. Sagal Abshir luettelee myös joukon muita todennäköisiä ehdokkaita, joista kaikki ovat iäkkäämpiä miehiä, entisiä presidenttejä ja pääministereitä. Kirjoituksessa ei lainkaan mainita jo pitkään presidentinvaalikampanjaa käynyttä suomalaista Fadumo Dayibia, joka on ilmoittanut haluavansa olla Somalian ensimmäinen naispuolinen presidentti. Vaaleihin valmistautuvassa Somaliassa ei ole olemassa olevaa vaalipiirijakoa eikä kunnollisia poliittisia puolueita. Terroristiliike Al-Shabaabin yhä jatkuvien väkivaltaisuuksien vuoksi monilla alueilla maaseudulla äänestyksen järjestäminen voisi olla vaarallista. Niinpä
Somalian tämänkertaisissa vaaleissa kansanedustajat tullaan valitsemaan klaaniensa keskuudesta. Klaanien välinen paikkajako määritellään niin sanotun 4,5-kaavan mukaan, jossa Somalian neljä suurta klaaniperhettä hawiet, daroodit, rahanweynit sekä dirit ja issakit saavat kaikki yhtä monta edustajaa parlamenttiin ja maan lukuisat vähemmistöklaanit jakavat keskenään paikkamäärän, joka vastaa puolta kunkin suuren klaaniperheen saamasta paikkamäärästä.
4,5-kaavalla laskettuna neljä suurta klaaniperhettä saavat kukin 61 kansanedustajan paikkaa, jotka jaetaan lukuisten eri klaanien ja alaklaanien kesken. Vähemmistöklaanit puolestaan jakavat keskenään jäljelle jäävät 31 kansanedustajan paikkaa. Sagal Abshir huomauttaa, ettei Somalian tämänhetkisen parlamentin jäseniä ole lainkaan valittu vaaleilla, vaan heidän nimittämisestään vastasivat klaanien vanhimmat. Neljän vuoden takaisessa vaaliprosessissa 135 klaanijohtajaa nimitti kansanedustajat maan kustakin klaanista. Arvata saattaa, että etenkin rahakkaimmat poliitikot onnistuivat helposti manipuloimaan valintaprosessia.
”Tällä kertaa vaaliprosessissa pyritään asteittain lisäämään demokratiaa. Kunkin klaanin johtajia on pyydetty nimittämään klaaninsa keskuudesta 51 valitsijamiestä kutakin parlamentin 275:tä kansanedustajan paikkaa kohti. Tämä merkitsee sitä, että 14 025:llä Somalian kansalaisella on tällä kertaa mahdollisuus äänestää, toisin kuin edellisellä kerralla, jolloin parlamentin jäsenten nimittämisestä vastasi 135 klaanijohtajaa. Valitsijoiden suuremman määrän toivotaan vaikeuttavan kansanedustajaehdokkaiden mahdollisuuksia lahjoa valitsijoita rahallisesti tai muilla kannustimilla.”
Sagal Abshirin mukaan jo 275 pienoisvaalin järjestäminen kunkin klaanin sydänalueilla eri puolilla Somaliaa tulee olemaan jonkinlainen logistinen haaste. Tarkoituksena on järjestää nämä minivaalit samanaikaisesti neljällä tai viidellä paikkakunnalla. Vaalilautakunta vastaa myös valitsijamiesten matkakuluista ja yöpymiskuluista äänestyspaikkakunnilla. Turvallisuudesta huolehtivat Afrikan unionin rauhanturvasotilaat sekä Puntmaan ja Galmudugin osavaltioiden omat turvallisuusjoukot. Sagal Abshir muistuttaa myös, että Somalian hallitus on konkurssikypsä – ennen muuta siksi, että vuosikymmenten sekasorron jälkeen maassa ei ole toimivaa verotusjärjestelmää. Somalian koko valtionbudjetin suuruus on 216 miljoonaa dollaria. Vertailun vuoksi, tämä summa vastaa Helsingin kaupungin päivähoitomenoja noin puolen vuoden ajalta.
Ulkomailta luvatun humanitaarisen avun tai kehitysavun määrä on noin neljä kertaa suurempi, miljardi dollaria vuodessa. Huomattava osa näistä rahoista ei kuitenkaan ikinä päädy Somaliaan, vaan maksetaan ulkomaisille konsulteille palkkoina tai ylläpitokustannuksina naapurimaassa Keniassa.
Somalialaisten ylivoimaisesti suurin tulonlähde ovatkin suorat rahansiirrot ulkomailla asuvilta sukulaisilta. Näiden rahansiirtojen yhteissumma on vuosittain yli kaksi miljardia dollaria – kaksi kertaa enemmän kuin Somalialle myönnetyn kehitysavun määrä. Somalian hallitus on siis toistaiseksi monella tavalla riippuvainen ulkomaiden tuesta, Sagal Abshir toteaa. Toiveena ja oletuksena on, että ulkomaiset avunantajat hoitavat vaalien kustannukset.
”Somalian pääministerin kanslian arvion mukaan vaalit tulevat maksamaan noin 20 miljoonaa dollaria. Ulkomaiset kumppanit sen sijaan arvioivat, että vaalien kokonaishinta tulee olemaan 14 miljoonaa dollaria, josta noin puolet menee turvallisuusjärjestelyihin. Kansainväliset kumppanit vaativat, että Somalian hallitus osallistuu vaalien kustannuksiin. Niinpä hallitus onkin keksinyt ulkoistaa kulut vaaliehdokkaille. Parlamentin alahuoneen ehdokkaan rekisteröitymismaksu on 5 000 dollaria ja ylähuoneen ehdokkaan maksu 10 000 dollaria. Mikäli jokaista kansanedustajanpaikkaa kohti olisi kaksi ehdokasta, rekisteröitymismaksuilla voitaisiin kerätä miltei neljä miljoonaa dollaria. Presidenttiehdokkaiden rekisteröitymismaksun suuruutta ei ole vielä päätetty.”
Somalian väliaikaisen perustuslain mukaisesti tämänkertaisissa vaaleissa muodostetaan ensi kertaa myös parlamentin ylähuone. 54-paikkaiseen ylähuoneeseen valitaan jäsenet maan viidestä osavaltiosta sekä itsenäiseksi julistautuneesta pohjoisesta Somalimaasta. Neljä uutta osavaltiota saavat kukin kahdeksan edustajaa ylähuoneeseen, ja jo vuosikymmenten ajan omaa hallintoaan pyörittäneet Puntmaa ja Somalimaa saavat kumpikin 11 paikkaa. Ylähuoneen jäsenet valitaan osavaltioiden parlamenteissa osavaltioiden presidenttien nimeämien ehdokkaiden joukosta.
Somalimaan osallistuminen Somalian vaaleihin on kuitenkin monin tavoin kyseenalaista, sillä alue julistautui itsenäiseksi jo vuonna 1991, pian sen jälkeen kun presidentti Mohamed Siad Barren sotilashallitus ajettiin vallasta. Itsenäisyysjulistusta edelsivät Siad Barren armeijan ilmapommitukset Somalimaan kaupungeissa ja hallituksen turvallisuusjoukkojen tekemät joukkomurhat, joissa surmattiin alkujaan pohjoisesta kotoisin olevia issak-klaaniperheen jäseniä. Koska kansanedustajia ei valita vaalipiireistä vaan klaaneista, myös pohjoisen Somalimaan klaanit ovat olleet edustettuina kaikissa Somalian tähänastisissa parlamenteissa ja myös hallituksissa – siitä huolimatta että Somalimaan hallitus ja useimmat alueen poliittiset puolueet vastustavat koko prosessia. Sagal Abshirin mukaan Somalimaan klaaneistakin löytyy kuitenkin klaanijohtajia, jotka suostuvat nimittämään ehdokkaita ja valitsijamiehiä, sekä poliitikkoja, jotka syystä tai toisesta ovat halukkaita osallistumaan politiikkaan Somalian liittovaltion puitteissa.
”Alahuoneen osalta valinta- tai vaaliprosessi sujuu Somalimaassa todennäköisesti niin, että klaanien vanhimmat nimittävät valitsijamiehiksi klaaniensa edustajia, jotka suhtautuvat myötämielisesti Somalian ja Somalimaan yhtenäisyyteen. Nimetyt valitsijamiehet osallistuvat näihin pienoisvaaleihin sitten jollain paikkakunnalla Somalimaan rajojen ulkopuolella. Ylähuoneen edustajien valinta aiheuttaa sen sijaan uuden haasteen, sillä ylähuoneen jäsenten valinnasta ja nimittämisestä vastaavat Somalian osavaltiot – ja Somalimaa ei pidä itseään Somalian liittovaltioon kuuluvana osavaltiona. Samaan aikaan Somalimaassa valmistaudutaan jo maan seuraaviin omiin vaaleihin, jotka olisi määrä pitää vuonna 2017. Somalimaa on vuodesta 1991 lähtien onnistunut järjestämään lukuisia yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuvia vaaleja ja niittänyt mainetta demokratian tyyssijana muutoin niin epädemokraattisessa naapurustossa.”
Somalian vaalien haasteet eivät suinkaan lopu tähän. Rahoitushankaluuksien ja Somalimaan tilanteen lisäksi vaikeuksia saattavat aiheuttaa myös vaalisääntöjen edellyttämät naiskiintiöt. Pitkälti ulkomaiden vaatimuksesta parlamentin molemmissa huoneissa 30 prosenttia edustajanpaikoista on varattu naisille. Myös klaaninvanhimpien nimittämistä valitsijamiehistä kolmasosan tulee olla naisia.
Sagal Abshir mainitsee, että 30 prosentin naiskiintiö oli olemassa myös neljä vuotta sitten muodostetussa parlamentissa, mutta lopulta kansanedustajista vain 14 prosenttia oli naisia. Naiskiintiöitä ei ole toistaiseksi onnistuttu täyttämään, koska miespuolisten klaaninvanhimpien usein konservatiivisten käsitysten mukaan naisten ei kuulu osallistua politiikkaan.
Somalian vaaliprosessin onnistumiseen vaikuttavat myös turvallisuusuhat. Somalian hallituksen viholliseksi julistautuva Al-Shabaab-liike pyrkii varmastikin häiritsemään äänestystapahtumia eri puolilla maata, Sagal Abshir kirjoittaa. Afrikan unionin rauhanturvajoukot ja Somalian armeijan sotilaat ovat onnistuneet häätämään Al-Shabaabin taistelijat lähes kaikilta liikkeen aiemmin hallussa pitämiltä alueilta, mutta tämän seurauksena Al-Shabaab on turvautunut itsemurhapommituksiin ja muihin terrori-iskuihin Somalian pääkaupungissa Mogadishussa. Iskujen kohteina ovat olleet presidentin virka-asunto, parlamentti, tiedustelupoliisin päämaja, lentokentän suojavyöhykkeellä sijaitsevat YK-järjestöjen toimistot, lukuisat Mogadishun hotellit sekä Afrikan unionin rauhanturvaajien tukikohdat.
Etenkin poliitikot ovat olleet Al-Shabaabin terroristien tähtäimessä. Neljän viime vuoden aikana 18 kansanedustajaa on saanut surmansa Al-Shabaabin hyökkäyksissä, Sagal Abshir toteaa.
”Seuraavat neljä vuotta tulevat olemaan tärkeitä Somalialle. Tulevan hallinnon tehtävänä on hoitaa tarvittavat valmistelut vuodeksi 2020 kaavailtuihin yleisiin ja suoriin vaaleihin. Uuden hallinnon tulisi saada valmiiksi myös uusi perustuslaki ja järjestää siitä kansanäänestys. Taistelu Al-Shabaabia vastaan tulee myös jatkumaan, sillä jotkut alueet Somaliassa eivät ole vielä kokonaan liittovaltion tai osavaltiohallintojen kontrollissa. Kun samaan aikaan Afrikan unionin rauhanturvaajat ovat ilmoittaneet aloittavansa vuonna 2018 joukkojen vetämisen pois maasta, tämä asettaa paineita Somalian armeijan ja poliisin toiminnan kehittämiseksi. Lisäksi pitäisi vielä onnistua löytämään ratkaisu Somalian ja pohjoisen Somalimaan välirikkoon.”
