×

Mes naudojame slapukus, kad padėtume pagerinti LingQ. Apsilankę avetainėje Jūs sutinkate su mūsų slapukų politika.


image

YLE Uutiset selkosuomeksi - maaliskuu 2021, Sunnuntai 14.3.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Sunnuntai 14.3.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi

Ennätysmäärä koronatartuntoja

Suomessa on raportoitu ennätysmäärä uusia koronavirustartuntoja.

Tänään on raportoitu 863 tartuntaa. Se on tähän mennessä isoin tartuntamäärä, mitä Suomessa on raportoitu yhden päivän aikana.

Uusista tartunnoista yli puolet on Helsingin seudulla.

Helsingin keskusta hiljeni

Koronapandemia on hiljentänyt Helsingin ydinkeskustan.

Ydinkeskustassa eli Rautatieaseman, Kampin ja Esplanadin lähialueilla liikkuu nyt paljon vähemmän ihmisiä kuin vuosi sitten.

Telian matkapuhelinverkosta koottu tilasto kertoo, että maaliskuun ensimmäisellä viikolla alle 300 000 ihmistä vietti aikaansa ydinkeskustassa. Viime vuonna samaan aikaan alueella vietti aikaa noin 800 000 ihmistä.

Kaija Saariaho palkitaan

Suomalainen säveltäjä Kaija Saariaho saa merkittävän kansainvälisen palkinnon. Venetsian biennaali palkitsee Saariahon elämäntyön Kultainen leijona -palkinnolla.

Palkintoraati sanoo, että Kaija Saariaho on yksi tärkeimmistä elävistä säveltäjistä.

Palkinto luovutetaan syyskuussa, kun Venetsiassa pidetään nykymusiikin festivaali. Festivaalin ohjelmassa on myös Saariahon teos Oltra Mar, joka palkintoraadin mielestä on mestariteos.

Öljyvuoto Kilpilahdessa

Porvoossa Kilpilahden satamassa kerätään öljyä merestä.

Öljyvuoto huomattiin eilen, kun satamassa purettiin öljytankkerin lastia.

Öljyvuodon lähdettä etsitään yhä. Sitä ei vielä tiedetä, kuinka paljon öljyä on päässyt mereen.

Lintujen talviruokinta

Lintujen talviruokinta on vähentynyt.

Talvilintuseurannassa on laskettu lintuja ja niiden ruokintapaikkoja jo usean vuosikymmenen ajan. Seurannassa on huomattu, että ruokintapaikkoja on nyt ehkä noin 30 prosenttia vähemmän kuin 1980-luvulla.

Suomessa on pitkä perinne ruokkia lintuja talvikuukausina. Tutkijat ihmettelevät, miksi tämä perinne on nyt hiipumassa.

Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus selvittää kyselytutkimuksella syitä talviruokinnan vähentymiseen. Kyselyyn voi vastata Luomuksen verkkosivulla.

Maanantain sää

Päivällä Lapissa voi olla muutama aste pakkasta. Muualla lämpötila on nollan ja plus kolmen asteen välillä.

Sunnuntai 14.3.2021 (radio) | Yle Uutiset | yle.fi Sonntag 14.3.2021 (Radio) | Yle News | yle.fi Sunday 14.3.2021 (radio) | Yle News | yle.fi Niedziela 14.3.2021 (radio) | Yle News | yle.fi Söndag 14.3.2021 (radio) | Yle Nyheter | yle.fi Неділя 14.3.2021 (радіо) | Yle News | yle.fi

Ennätysmäärä koronatartuntoja Record number of corona infections

Suomessa on raportoitu ennätysmäärä uusia koronavirustartuntoja. A record number of new coronavirus infections have been reported in Finland.

Tänään on raportoitu 863 tartuntaa. Today, 863 infections have been reported. Se on tähän mennessä isoin tartuntamäärä, mitä Suomessa on raportoitu yhden päivän aikana. So far, it is the largest number of infections that has been reported in one day in Finland. Detta är det högsta antalet infektioner som någonsin rapporterats i Finland under en enda dag.

Uusista tartunnoista yli puolet on Helsingin seudulla. More than half of the new infections are in the Helsinki region.

Helsingin keskusta hiljeni

Koronapandemia on hiljentänyt Helsingin ydinkeskustan.

Ydinkeskustassa eli Rautatieaseman, Kampin ja Esplanadin lähialueilla liikkuu nyt paljon vähemmän ihmisiä kuin vuosi sitten.

Telian matkapuhelinverkosta koottu tilasto kertoo, että maaliskuun ensimmäisellä viikolla alle 300 000 ihmistä vietti aikaansa ydinkeskustassa. The statistics compiled from Telia's mobile phone network show that in the first week of March, less than 300,000 people spent their time in the core city. Viime vuonna samaan aikaan alueella vietti aikaa noin 800 000 ihmistä. At the same time last year, around 800,000 people spent time in the area.

Kaija Saariaho palkitaan Kaija Saariaho will be awarded

Suomalainen säveltäjä Kaija Saariaho saa merkittävän kansainvälisen palkinnon. Finnish composer Kaija Saariaho receives a significant international award. Venetsian biennaali palkitsee Saariahon elämäntyön Kultainen leijona -palkinnolla. The Venice Biennale awards Saariaho's life's work with the Golden Lion award.

Palkintoraati sanoo, että Kaija Saariaho on yksi tärkeimmistä elävistä säveltäjistä. The award jury says that Kaija Saariaho is one of the most important living composers.

Palkinto luovutetaan syyskuussa, kun Venetsiassa pidetään nykymusiikin festivaali. The award will be presented in September, when the contemporary music festival is held in Venice. Festivaalin ohjelmassa on myös Saariahon teos Oltra Mar, joka palkintoraadin mielestä on mestariteos. The festival's program also includes Saariaho's work Oltra Mar, which the award jury considers to be a masterpiece.

Öljyvuoto Kilpilahdessa Oil spill in Kilpilahti

Porvoossa Kilpilahden satamassa kerätään öljyä merestä. Oil is collected from the sea in Kilpilahti harbor in Porvoo.

Öljyvuoto huomattiin eilen, kun satamassa purettiin öljytankkerin lastia. The oil leak was noticed yesterday when the cargo of an oil tanker was unloaded in the port.

Öljyvuodon lähdettä etsitään yhä. The source of the oil leak is still being sought. Sitä ei vielä tiedetä, kuinka paljon öljyä on päässyt mereen. It is not yet known how much oil has entered the sea.

Lintujen talviruokinta Winter feeding of birds

Lintujen talviruokinta on vähentynyt.

Talvilintuseurannassa on laskettu lintuja ja niiden ruokintapaikkoja jo usean vuosikymmenen ajan. In winter bird monitoring, birds and their feeding places have been counted for several decades. Seurannassa on huomattu, että ruokintapaikkoja on nyt ehkä noin 30 prosenttia vähemmän kuin 1980-luvulla. In the monitoring, it has been noticed that there are perhaps 30 percent fewer feeding places now than in the 1980s.

Suomessa on pitkä perinne ruokkia lintuja talvikuukausina. In Finland, there is a long tradition of feeding birds during the winter months. Tutkijat ihmettelevät, miksi tämä perinne on nyt hiipumassa. Researchers wonder why this tradition is now on the wane.

Luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus selvittää kyselytutkimuksella syitä talviruokinnan vähentymiseen. The Natural Science Center Luomus uses a survey to find out the reasons for the decrease in winter feeding. Kyselyyn voi vastata Luomuksen verkkosivulla. You can answer the survey on Luumus' website.

Maanantain sää

Päivällä Lapissa voi olla muutama aste pakkasta. Under dagen kan det bli några minusgrader i Lappland. Muualla lämpötila on nollan ja plus kolmen asteen välillä.