×

We gebruiken cookies om LingQ beter te maken. Als u de website bezoekt, gaat u akkoord met onze cookiebeleid.


image

"Rautatie" - Juhani Ahon kirjoittama romaani, Luku 4

Luku 4

Matti oli laittanut Liisan taipaleelle päivän hämärissä. Oli käynyt reen kohdalleen keikauttamassa, sen heinillä täyttänyt, pannut silppuja säkkiin, taluttanut tamman tallista ja valjastanut. Sitten oli Liisan rekeen istuttanut, peitellyt, antanut suitset käteen ja käskenyt tammaa lähtemään. Tamma oli silloin vähän länkiään vasten siirtynyt, ja reki oli lähtenyt liikkeelle. Matti oli jäänyt reen sijalle seisomaan ja katsellut, kädet kupeella riippuen, tamman kulkua puoliväliin peltoa. Mutta silloin oli Liisa yht'äkkiä huiviensa sisästä huutanut: »Herra ju-umala!» ja seisottanut tamman. Matti oli kysynyt: »Mikä hätänä?» Siihen oli Liisa taas vastaan huutanut: »Kun nyytti jäi … kehruusnyytti … se on perälasin alla penkillä … ptruu!»—Matti oli käynyt nyytin perälasin alta penkiltä ottamassa, vienyt sen Liisalle, ja sitten oli Liisa lähtenyt ajamaan ja kadonnut aamun hämärään.

Mutta Matti oli mennyt taas takaisin pirttiin, pannut maata ja nukkunut pitkälle puolen päivän rintaan.

Sitten hän oli siitä kuitenkin noussut, venytellyt, haukotellut, katsellut ikkunasta pihalle, milloin mistäkin—ja pannut uudelleen maata.

Nousi kuitenkin siitä syömään. Söi aika tavalla, vaikka verkalleen;—mihinkäpä häntä nyt hyvin kiirekään—söi varsinkin voita paljon ja ryyppäsi tuopista piimää, johon oli puoleksi—enemmän kuin puoleksi—pannut maitoa sekaan…

Lähti sitten syötyään navetassa käymään. Katsottavahan se oli lehmäkin, oliko syömistä … siinä se ynisikin parressaan Mattia vastaan, ja häkki oli tyhjä. Matti heitti heiniä eteen, mutta ei kehdannut ruveta juottamaan;—laittakoon Liisa juomisen, kun tulee…

Ei Liisaa kuitenkaan näkynyt sinä päivänä tulevaksi, ja Matin täytyi juottaa lehmä ja itse lypsää se.

Lehmän lypsettyään, iltasen syötyään ja lämmintä maitoa juotuaan hankkiutui Matti ennen maatapanoaan päreitä kiskomaan. Mutta kovin oli tylsä nyt pärepuukko, kovin tylsä, eikä ollut tahkon pyörittäjääkään, että olisi saanut terävämmäksi. Pölkkykin oli jäässä … sulakoon se huomiseksi … ja olihan noita päreitä tuolla orrella vielä!—Matti kantoi pärepölkyn takaisin sopelle, iski puukon ikkunan pieleen rakoon ja kämmenpohjallaan sitä siihen vielä lujempaan takoi.—

Tuntui Matti kerrassaan maanneelta mieheltä ylös noustessaan. Eilen olikin kovin raukaissut, mikä lie raukaissut, mutta nyt ei enää raukaissut ollenkaan.—Päivän tuloa odotellessaan rupesi Matti taas päreitä kiskomaan… Hyvinpä ne nyt hienoiksi halkeilivatkin—liekö pölkky sulanut, vai veitsi seinässä teronnut!…

Päivän vaietessa alkoi Matti kuulostella Liisaa kotiin tulevaksi. Pistäytyi pihalle ja asettui tuvan nurkkajuureen seisomaan. Johan sen olisi pitänyt joutua, jos olisi noustuaan varhain lähtenyt, niinkuin oli ollut puhe.

Mutta ei Liisaa kuulunut, ja Matin täytyi lypsää lehmä ja hoitaa se päivää kohti elämään.

Matti mietti, mitä ruveta tekemään, mutta ei ollut mitään semmoista työtä, jota olisi koko päivän kehdannut tehdä. Ei havun hakkuustakaan ollut jokapäiväiseksi työksi. Matti arveli lähteäkseen metsään jänisrautojaan kokemaan, ja niin hän päättikin tehdä. Jos olisi joku sattunut jalastaan käydä kännähtämään. Olihan Liisallekin silloin käynyt, kun ei ollut Matti kotona! … kuka ties, jos nytkin?…

Aamiaisen syötyään—hän oli tuvan liedessä paistanut itselleen potattipaistikkaita aamiaiseksi—teki Matti lähtöä metsään raudoilleen. Otti suksensa alas pirtin seinämältä ja alkoi sovittaa jalkaa varpaalliseen. Sukset olivat Liisan jäleltä, se oli niillä viimeksi hiihtänyt… Ka, eikö ollut iskenyt pykälää pälkääseen? … ei ollut mahtanut muuten saada jäätikköä jalan sijasta irtautumaan, niin oli pitänyt kirvestä käyttää… Lastupahan oli lähtenyt toisen suksen pälkäästä, iso lastu… Se olisi ollut oikein sen näköistä, että kun olisi ensin hiihtänyt niin kauan, ettei jäätikkö enää lähtenyt sauvan varrella kopistellen, niin sitten olisi kantanut sukset pirttiin sulamaan ja oikiamaan;—niin se oli kerran tehnytkin!…

Matti hiihti saunan peräitse ja pellon poikki valmista latua myöten metsään päin. Ensimmäinen rauta oli Matilla kotipellon nurkkauksessa;—ei siihen paljon milloinkaan mitään käynyt eikä se siinä sitä varten ollutkaan. Mutta jos sitä ei olisi siinä ollut, ei olisi muihinkaan lankoihin käynyt—sitä varten se siinä oli;—semmoinen oli Matilla taika…

Matti hiihti eteenpäin pellolta metsään. Siellä oli hänellä rautoja kolmessa kohden, kolme rautaa kussakin. Vähän matkaa metsän sisässä oli aukkopaikka, johon olivat Matti ja Liisa kesällä lehtipuita kaataneet ja taitelleet niistä kerppuja ja vastaksia. Sinne jänisten halu veti heitä kuutamoisina öinä haavan kuorta jyrsimään, ja sinne oli Matti asettanut rautansa väijyksiin. Aukon reunaan oli pannut jälen alle, siihen paikkaan, johon jänis metsästä hiljaa kyykkien istuutuu kuuntelemaan, tokko uskaltaisi tulla. Kolme polkua toi aukkopaikkaan, ja kunkin polun suulle oli rauta pantu. Aina oli näihin joku käynyt … jänis viikossa, välistä kaksikin. Mutta nyt ei ollut käynyt yhtään;—ei ainoatakaan kahteen rautaan, jotka olivat lähellä toisiaan…

Eikähän ollut kolmanteenkaan käynyt… Ka niin, kummako se oli, kun oli tuossa lunta polulle karissut. Puista sitä oli karissut, ja kukas muu kuin Liisa? … se kai se oli sitä siihen kulkiessaan karistellut … se oli oksia nykinyt … eikähän jänis sitä suvaitse, että on lunta polulla. Matti tarkasteli tarkemmin polkua … tiesihän hän sen, tuossa oli jänis käynyt ja kääntynyt takaisin, kun oli tuntenut vierasta lunta polulla… Mitä se Liisakin? … johan hän oli sanonut, että heittäisi jäniksen pyynnin hänen haltuunsa, mutta ei … menee vain salaa toisen poissa ollessa ja pilaa toisen pyyntionnen … Ja käypikös siihen jänis nyt enää? … kyllä kai, kun kerran on vieraantunut…

Olipa niin kuin olisi Matti tuntenut äkää mielessään, kun lähti siitä tyhjiltä pyydyksiltään muiden luo hiihtämään.—Mutta eihän pitäisi olla äkäinen;—kun on äkäinen, niin eihän jänis semminkään käy rautaan…

Olisikohan käynyt heinäpieleksen luona oleviin rautoihin?—Heinäpieles oli notkossa niityllä. Matti sujutti suksiaan myötämäessä heinätietä myöten alas niitylle… Hän läheni pielestä … ei vielä tiennyt, oliko mitään käynyt, kun olivat raudat toisella puolen pieleksen… Vähän sykähteli Matin sydän, kun hän koetti lähetä pielestä niin hiljaa kuin suinkin;—olisikohan käynyt jänis rautaan? mitäs vielä … ei Matti sitä ollenkaan uskonut … ei hän ollut siinä mielessä lähtenytkään, että saisi;—muuten oli vain lähtenyt omiksi huvikseen hiihtelemään…—Jo olivat suksen käret toisella puolen pielestä ja jo kurkotti Mattikin päänsä toiselle puolen pielestä… Eihän perh!… Niin, no tiesihän sen … ei mitään—ei näkynyt jänistä eikä jäniksen jälkeäkään! polkukin oli ihan ummessa … tuuli oli yöllä nietostanut sinne irtainta lunta ja peittänyt jälen pitkän matkan päässä pieleksestä eikä ollut siellä moneen päivään jänistä käynytkään. Happamen tunne mielessään kaivoi Matti suksisauvallaan raudat lumesta ja nosti ne seipään nenään pieleksen kupeelle…

Niityn toisessa laidassa tuolla puolen menneensyksyistä ruishalmetta tiheässä näreikössä oli Matilla vielä viimeiset rautansa. Mutta sinne hän ei viitsinyt mennä. Kun ei kerran ollut pieleksen luona, niin ei muuallakaan—se oli varma merkki. Näkyihän, etteivät jänikset olleet liikkuneet.

Mutta ei Matti kuitenkaan vielä kotiinsa kääntynyt… Jos olisi käydä katsomassa halmeen nurkkauksessa sitä paikkaa, josta Liisa oli saanut jäniksensä!—Ja Matti lähti noudattelemaan sitä latua, jonka Liisa oli tehnyt. Lumessa se oli vähän. Matti hiihti metsäsaareketta kohti, joka oli keskellä niittyä … ja sitten sen sivuitse.—Saarekkeesta toi vanha jäniksen jälki ja sitä noudatti suksen jälki. Mutta kas kummaa! … tuossahan oli aivan veres jälki, se tuli saarekkeesta ja vei aivan samaan suuntaan kuin entinenkin jälki!…

Matti hiihti kiivakammin aidan nurkkausta kohti, jonne jälki yhä vei. Ei ainakaan etäämpää katsoen siellä näyttänyt mitään olevan… Mutta kun hän tuli likemmä, näki hän, että aidan vieruksessa oli joku lumessa piehtaroinut … saa nähdä, eikö se ole jänis? … vaan se on ehkä toisella puolen aidan… Matti ei malttanut hiihtää, pisti päähän pelko, että jos se pääsee siitä irti, ja hän hyppäsi suksiltaan ja kahlasi vyötäisiään myöten lumessa aidan nurkkaukseen…

Mutta pahasti Matti pettyi. Jänis siinä oli piehtaroinut vereksessä lumessa, mutta ei sitä itseään näkynyt missään … ei toisellakaan puolen aitaa … eikä lankaakaan näkynyt. Mutta kohta Matti huomasi, mitenkä oli … jänis oli katkaissut peräimen, jolla lanka oli kiinni sidottuna… Ja kummako se oli? … ei ollut, pöllö, osannut panna peräimeksi uutta rihmaa, tietäähän sen, minkä verran vanha peräin kestää, joka on koko talven siinä mädännyt.—Kas noin … noin … noin!…—ja Matti repäisi langan peräimen irti siitä kepakosta, johon se oli kiinnitettynä, ja nakkasi kepakon itsensä kauaksi metsään…

Ei Matti sitä saattanut Liisalle enää anteeksi antaa, että tämä oli heittänyt vanhan peräimen lankaan… Kumma kun ei jo ensimmäinen jänis ollut sitä katkaissut … olisi kai se sen saanut, jos olisi tahtonut. Mutta mikä lie ollutkaan koko se jänis … nythän sen oikein näki, mikä jänis se oli, joka suotta ei riuhtaissut poikki mädännyttä lankaa… Joku kai sitä oli ollut pitelemässä, mikä lie ollut … metsän haltija… Vaan tämä oli oikea jänis, tämä viimeinen … näkihän sen kaikista merkeistä, kun oli langatkin katkaissut…

Matti lähti hiihtämään kotiinsa päin.—Mitä sillä olikaan Liisalla asiaa mennä toisen pyydyksiä syynäilemään … ensin karistelee lunta polulle … kummako, jos ei jänis sitten käy lankaan? … ja sitten heittää vanhan peräimen … jos ei sitä saa jänis katkaistuksi, niin sittenpä kumma!… Ja sinne nyt vei jänis kaulassaan hyvän langan, ja tuopikos se sen takaisin … kyllä kai se sen sitä varten ottikin!…

Matti oli pahoillaan … hyvin pahoillaan;—ja eikös ollut syytäkin? Hän olisi tahtonut tietää, kuka muu metsämies olisi suvainnut akkoja pyydyksilleen!… Vai akka pistäytyy jänisrautoja katsomaan! Olisi ollut parahiksi, jos olisi itse semmoinen jalastaan käydä kännähtänyt rautaan, niin olisi herennyt siellä juoksemasta, mokoma metsän kävijä.—

Matti hiihti peltoa myöten pihaan. Siinä oli vastamäkeä hiukan, ja jalka tahtoi vähän väliä livetä varpaallisesta… Perhana! sitten se vielä kyliä kulkee!… Kehruuksia viemässä? … niinkuin niillä olisi semmoinen kiire ollut … olisi kai ruustinna kysynyt… Ilman se Liisa sen vain syyksi sanoi, kun oli into kuulemaan rautatiestä jotain!… Mitä se sitten siitä paranee, jos kuuleekin … yhtä tuhma!…

Matin jalka taas lipesi, niin että oli kaatua nenälleen lumeen… Niin, se rautatiekin! … liekö tuota koko laitosta? Ihmisten puheita ne vain ovat semmoiset! … valetta, valetta koko matkan, että sitä myöten muka vuorokaudessa pääsisi Helsinkiin ja ulkomaille!… Mahdotontahan se on… Vai vuorokaudessa? … eiköhän pitäisi taipaleelle jäädä yöksikin, vaikka kuinka olisivat herrat itse ajamassa!… Saapas nähdä, mitä nyt siellä Liisalle puhuvat … se nyt on tietty, että se uskoo vaikka mitä, se hälläkkä, ja muillekin vielä haastaa…

Matti hiihti juuri saunan peräitse pihaan, kun Liisa käänsi hevosensa pirtin nurkan taitse…

—Ptruu!… Hyvää päivää! hyvää päivää! … ptruu!

… terveisiä ruustinnalta ja rovastilta, käskivät sanoa… Tuleppas, hyvä mies, auttamaan, kun olen vaipunut tänne rekeen niin syvälle, etten … ptruu! … pappilan piiat niin peittelivät ja laittelivat … minut … tänne … niin että … ptruu! … nyt se menee … tule nyt hevosta pitelemään, että se ei … että minä … kah no! … ptruu!

Mutta Matti ei tullut hevosta pitelemään, ja tamma vei Liisan aivan kujan perille ja alkoi hamuilla heiniä suuhunsa.

Matti asetti suksensa pirtin seinää vasten, sanoi Liisalle, että »mitä sinä sinne kujaan ajat?»—ja meni sitten vasta hevosta kujasta peruuttamaan.

—Ka, enhän minä sille mitään tainnut, kun vei…

—Pitäähän se nyt toki hevosensa saada hallituksi.—Ka, ka, ka! … mitä sinä tamma siinä? … ei kai se ole saanut moneen aikaan suuhunsa mitään, kosk' on noin nälissään… —Ruokaa se on saanut … tallissa se on ollut koko ajan … ja ruustinna vielä varoitti pehtoria … kyllä ne toki aina, kun minä vain käyn…

—Etkö sinä aio noustakaan? … vai siihenkö sinä aiot iäksi päiväksi äkäytyä?

—Eihän tuosta pääse … autahan vähän, Matti.

—Keikautanko reen syrjälleen?

—Herra Jumala! … elähän toki, Matti!—No! … elä nyt … kyllä minä tästä pääsen!

Pääsi Liisa siitä ylös ja meni pirttiin. Matti riisui hevosen valjaista ja vei sen talliin.

Vähän ajan päästä ilmestyi Liisa tallin ovelle.

—Teetkö sinä apetta tammalle? … sepä hyvä … anna minä kanssa hämmentelen.

—Osaan tämän minäkin tehdä.

—No, minä haen sitten vettä tammalle.

—Jo se on juonut … ei sill' ole jano. —Ei sitä tiedä, jos hyvinkin vielä joisi.

—Eikä juo … etkö sinä saata uskoa, kun minä sanon, ettei juo!

—No elähän nyt … elähän nyt.

Ja hyvän mielen näköisenä kantoi Liisa ämpärillä sammiosta vettä talliin ja pisti sen tamman eteen.

—Juopipahan se, sanoi Liisa.

Mutta Matti murjotti yhä ja hämmenteli äänetönnä apetta.

—No, et kysy kuulumisiakaan, Matti. Mitäs, jos minä olisin kuullut paljon uutisia?

—Lie tuota ennättänyt kahteen päivään kuullakin vaikka mitä … kumma, kun jo raskit lähteä … kun et jäänyt vieläkin kuuntelemaan.

Liisa käänti leikiksi…

—Enpä olisi raskinut oikein mielelläni, mutta pitihän viimeinkin, kun pelkäsin, että mitenkä sinä, ukkoparka, täällä tulet ikävältä toimeen.—Mutta voi herranen aika, kuinka me eilisen iltaa ruustinnan kanssa istuttiin ja tarinoitiin!… Käveli siinä rovastikin tiheän päähän piippuineen kyökkikamarin läpi, tarttuipa välistä puheeseenkin ja puheli pitkät postit.

Mutta Matti tekeytyi aivan kuulemattomaksi … kantoi appeen tamman eteen ja rupesi tallia luomaan.

—Ja voi sitä kummaa rakennusta, sitä rautatietä … siitähän me tarinoitiin eikä paljon muusta mistään … jos tietäisit, minkälainen se on!

Tiesi Matti sen yhtä hyvin kuin Liisakin, mutta ei hän viitsinyt kehua … oli yhä vain ääneti…

—Etköhän lähtisi jo huomenna ajamaan … vai joko minun pitää panna tamma heti kohta valjaihin … ennenkuin on appeensakaan syönyt?

Mutta Liisaan eivät nyt Matin pistopuheet pystyneet.

—Ei vielä … vaan kun kesä tulee, niin sitten mennään eikä siinä auta mikään!

—Minnekkä sitä sitten semmoisella kiireellä mennään?

—Lapinlahden kirkolle rautatietä katsomaan!

—Mitä rautatietä?

—No, Herra Jumala, sitä rautatietä, joka siellä on!

—Sitä olematonta rautatietä?

—Olematonta?

—Siinä uskossako sinä sitten vielä elää hökötät, että semmoista toden päälle saattaa olla olemassa?

—Siinä uskossako? … entäs sinä.

—En minä ole siinä uskossa ollut milloinkaan … minä en kuulopuheita usko, ennenkuin omin silmin näen … ja se on hullu, joka uskoo.

—Vaan ruustinnapa on nähnyt!

—Ruustinna on sinua narrinaan pitänyt, kun tietää, että sinä uskot vaikka mitä.

—Entäs rovasti? onko rovastikin narrina pitänyt? … häh? … entäs rovasti? etkö usko rovastiakaan?

—Ole huutamatta siinä! kuulenhan minä vähemmälläkin … enhän minä mikä kuuro ole!

—Enhän minä huudakaan … kun kysyin vain, että sanotko rovastiakin valehtelijaksi?

—Olenko minä sitä sitten valehtelijaksi sanonut?

—Valehtelijahan se silloin on, jos on sanonut, että rautatie on, ja sitten sitä ei olekaan … valehtelijahan se silloin on!…

—Ka, etkö sinä taas rupea huutamaan! … mitä sinä tänne talliin tulit huutamaan? … huuda navetassa, jos mielesi tekee … kyllä minä hevoseni hoidan, hoida sinä lehmäsi!

Liisa meni, mutta kovin oli hänestä pahaa. Olisi niin mielellään kertonut, mitä rovastin ja ruustinnan kanssa oli puhunut … ja kun vielä tiesi, että Matti ei tiennyt paljon mitään rautatiestä sen suhteen kuin hän. Mutta siksipä se ei sitä mahtanut kärsiä kuullakaan, kun itse tiesi vähemmän … kyll' olisi puhunut, jos olisi itse ollut kuulemassa… Vaan kyllä siitä vielä puhutaan, jahkahan Matti tulee paremmalle tuulelle … kun se on pahalla tuulella, niin silloin se aina on tuommoinen…

Mutta ei Matti pitkään aikaan tahtonut tulla paremmalle tuulelle. Murjotti monet päivät miettiväisen ja pahan tuulen näköisenä. Ja varsinkin niinä päivinä, kun tuli metsästä eikä saanut mitään.

Eikä hän koko talvena saanutkaan kuin yhden jäniksen pieleksen luota … ja senkin oli puoleksi syönyt joku roisto.

Ja kun Liisa rupesi milloin rautatiestä puhumaan, niin sanoi hän heti kohta:

—Valetta! … elä puhukaan! … en usko!

Ja Liisa olisi niin mielellään kertonut. Hän oli kuullut paljon semmoista, josta ei Matti varmaankaan tiennyt mitään … niistä isoista ja pienistä pyöristä ja muista … ja olisihan Liisa suonut, että Mattikin olisi tiennyt, mitä hän itse tiesi. Ei Liisa tahtonut olla miestään viisaampi ja tietäväisempi. Siitä ja siitä ei muistettu Matille kertoa, oli ruustinna sanonut, ja varsinkin sitä olisi Liisan mieli tehnyt Matille kertoa. Mutta kohta kun hän sitä rupesi tekemään, niin sanoi Matti:

—Valetta … elä puhukaan … en usko!

Ja sepä Liisaa kovin loukkasi … ja hän pyöräytti rukkinsa pyörimään eikä puhunut Matille moneen päivään … ruuan laittoi ja pöytään kantoi, mutta ei Mattia syömään käskenyt. Eikä mennyt itse yhteen pöytään syömään … vasta sitten, kun Matti oli syönyt, rupesi Liisa syömään, ei puhunut mitään … eikä pannut voita leivälleen.

Ei Liisa muutamain kertain päästä sitten enää koko talvena rautatietä puheeksi ottanut … eikä Mattikaan ottanut.

Mutta kumpainenkin he kyllä rautatietä ajattelivat, vaikka eivät siitä puhuneet. Näkivät untakin siitä usein ja kuulivat toistensa siitä unissaan puhuvan. Mutta jos he silloin sattuivat yöllisistä haasteluistaan heräämään, niin kääntyivät he kiireesti selin toisiinsa, vetivät kumpikin peitteen puoleensa ja olivat nukkuvinaan.

Luku 4 Chapter 4

Matti oli laittanut Liisan taipaleelle päivän hämärissä. Matti had set Liisa on her way in the twilight of the day. Oli käynyt reen kohdalleen keikauttamassa, sen heinillä täyttänyt, pannut silppuja säkkiin, taluttanut tamman tallista ja valjastanut. He had been to the sledge, filled it with hay, put the silks in a sack, led the mare out of the stable and harnessed her. Sitten oli Liisan rekeen istuttanut, peitellyt, antanut suitset käteen ja käskenyt tammaa lähtemään. Tamma oli silloin vähän länkiään vasten siirtynyt, ja reki oli lähtenyt liikkeelle. The mare had then moved a little to the west, and the sledge had started to move. Matti oli jäänyt reen sijalle seisomaan ja katsellut, kädet kupeella riippuen, tamman kulkua puoliväliin peltoa. Matti had stayed standing by the sledge and watched, hands hanging over his loins, as the mare walked halfway across the field. Mutta silloin oli Liisa yht'äkkiä huiviensa sisästä huutanut: »Herra ju-umala!» ja seisottanut tamman. But then Alice had suddenly cried out from inside her shawl, "Lordy, Lordy!" and stood up the mare. Matti oli kysynyt: »Mikä hätänä?» Siihen oli Liisa taas vastaan huutanut: »Kun nyytti jäi … kehruusnyytti … se on perälasin alla penkillä … ptruu!»—Matti oli käynyt nyytin perälasin alta penkiltä ottamassa, vienyt sen Liisalle, ja sitten oli Liisa lähtenyt ajamaan ja kadonnut aamun hämärään.

Mutta Matti oli mennyt taas takaisin pirttiin, pannut maata ja nukkunut pitkälle puolen päivän rintaan. But Matti had gone back to the cottage again, had gone to bed and slept until well after midday.

Sitten hän oli siitä kuitenkin noussut, venytellyt, haukotellut, katsellut ikkunasta pihalle, milloin mistäkin—ja pannut uudelleen maata. But then he had got up, stretched, yawned, looked out of the window into the yard, looked out of nowhere, and laid down again.

Nousi kuitenkin siitä syömään. Söi aika tavalla, vaikka verkalleen;—mihinkäpä häntä nyt hyvin kiirekään—söi varsinkin voita paljon ja ryyppäsi tuopista piimää, johon oli puoleksi—enemmän kuin puoleksi—pannut maitoa sekaan… He ate quite a bit, even to his heart's content;-what was he in a hurry for now-he ate a lot of butter and drank a pint of buttermilk with half-more than half-poured milk in it...

Lähti sitten syötyään navetassa käymään. After eating, he went to the barn. Katsottavahan se oli lehmäkin, oliko syömistä … siinä se ynisikin parressaan Mattia vastaan, ja häkki oli tyhjä. It was a cow to see if there was anything to eat ... there she was, paired up against Matt, and the cage was empty. Matti heitti heiniä eteen, mutta ei kehdannut ruveta juottamaan;—laittakoon Liisa juomisen, kun tulee… Matti threw hay in front, but didn't dare to start drinking;-let Liisa drink when she comes...

Ei Liisaa kuitenkaan näkynyt sinä päivänä tulevaksi, ja Matin täytyi juottaa lehmä ja itse lypsää se. But there was no sign of Liisa coming that day, and Mati had to water the cow and milk it himself.

Lehmän lypsettyään, iltasen syötyään ja lämmintä maitoa juotuaan hankkiutui Matti ennen maatapanoaan päreitä kiskomaan. After milking the cow, eating dinner and drinking warm milk, Matti went to pull the rams before his farm chicken. Mutta kovin oli tylsä nyt pärepuukko, kovin tylsä, eikä ollut tahkon pyörittäjääkään, että olisi saanut terävämmäksi. But it was a very dull shingle, very dull, and there was no peg rotator to make it sharper. Pölkkykin oli jäässä … sulakoon se huomiseksi … ja olihan noita päreitä tuolla orrella vielä!—Matti kantoi pärepölkyn takaisin sopelle, iski puukon ikkunan pieleen rakoon ja kämmenpohjallaan sitä siihen vielä lujempaan takoi.— The log was frozen too ... let it thaw by tomorrow ... and there were still some shingles on the nose!-Matti carried the log back to the soup kitchen, stuck the knife into the gap in the window and with the back of his hand hammered it even harder.-

Tuntui Matti kerrassaan maanneelta mieheltä ylös noustessaan. Matti felt like a man in exile when he got up. Eilen olikin kovin raukaissut, mikä lie raukaissut, mutta nyt ei enää raukaissut ollenkaan.—Päivän tuloa odotellessaan rupesi Matti taas päreitä kiskomaan… Hyvinpä ne nyt hienoiksi halkeilivatkin—liekö pölkky sulanut, vai veitsi seinässä teronnut!… Yesterday he was very rough, what could have been rough, but now he wasn't rough at all.-Waiting for the day to come, Matti started pulling the rams again... They were cracking fine now-whether the log had melted, or the knife had sharpened in the wall!...

Päivän vaietessa alkoi Matti kuulostella Liisaa kotiin tulevaksi. As the day fell silent, Matti began to listen for Liisa to come home. Pistäytyi pihalle ja asettui tuvan nurkkajuureen seisomaan. He popped into the yard and stood in the corner of the barn. Johan sen olisi pitänyt joutua, jos olisi noustuaan varhain lähtenyt, niinkuin oli ollut puhe. If he had got up early and left, as had been said, he should have been.

Mutta ei Liisaa kuulunut, ja Matin täytyi lypsää lehmä ja hoitaa se päivää kohti elämään. But there was no sign of Liisa, and Mati had to milk the cow and nurse it to life.

Matti mietti, mitä ruveta tekemään, mutta ei ollut mitään semmoista työtä, jota olisi koko päivän kehdannut tehdä. Matti wondered what to do, but there was nothing he could do all day. Ei havun hakkuustakaan ollut jokapäiväiseksi työksi. Even cutting conifers was not an everyday job. Matti arveli lähteäkseen metsään jänisrautojaan kokemaan, ja niin hän päättikin tehdä. Matti thought he would go to the forest to experience the rabbit traps, and so he decided to do so. Jos olisi joku sattunut jalastaan käydä kännähtämään. If someone had happened to get drunk on his foot. Olihan Liisallekin silloin käynyt, kun ei ollut Matti kotona! It had happened to Liisa when Matti was not at home! … kuka ties, jos nytkin?… ... who knows, even now?....

Aamiaisen syötyään—hän oli tuvan liedessä paistanut itselleen potattipaistikkaita aamiaiseksi—teki Matti lähtöä metsään raudoilleen. After eating breakfast-he had cooked himself a potato-style roast beef for breakfast on the stove in the barn-Matti made his way to the forest to set up camp. Otti suksensa alas pirtin seinämältä ja alkoi sovittaa jalkaa varpaalliseen. He took his skis down from the wall of the barn and began to fit his foot into the toe. Sukset olivat Liisan jäleltä, se oli niillä viimeksi hiihtänyt… Ka, eikö ollut iskenyt pykälää pälkääseen? The skis were after Liisa, she had last skied with them... Ka, hadn't she hit a bump? … ei ollut mahtanut muuten saada jäätikköä jalan sijasta irtautumaan, niin oli pitänyt kirvestä käyttää… Lastupahan oli lähtenyt toisen suksen pälkäästä, iso lastu… Se olisi ollut oikein sen näköistä, että kun olisi ensin hiihtänyt niin kauan, ettei jäätikkö enää lähtenyt sauvan varrella kopistellen, niin sitten olisi kantanut sukset pirttiin sulamaan ja oikiamaan;—niin se oli kerran tehnytkin!… ... hadn't been able to get the glacier to come off instead of the foot, so had had to use an axe... The chip had come off the other ski, a big chip... It would have been like that, after skiing so long that the glacier didn't come off the pole, then carrying the skis to the loft to melt and thaw;-that's what it had done once!....

Matti hiihti saunan peräitse ja pellon poikki valmista latua myöten metsään päin. Matti skied behind the sauna and across the field towards the forest along the prepared path. Ensimmäinen rauta oli Matilla kotipellon nurkkauksessa;—ei siihen paljon milloinkaan mitään käynyt eikä se siinä sitä varten ollutkaan. Mat had his first iron in the corner of his home field;-nothing much ever happened to it, and it wasn't there for that purpose. Mutta jos sitä ei olisi siinä ollut, ei olisi muihinkaan lankoihin käynyt—sitä varten se siinä oli;—semmoinen oli Matilla taika… But if it hadn't been there, it wouldn't have gone into the other threads -that's what it was there for;-that's the kind of magic Mat had...

Matti hiihti eteenpäin pellolta metsään. Matti crept forward from the field into the forest. Siellä oli hänellä rautoja kolmessa kohden, kolme rautaa kussakin. There he had irons in three places, three irons each. Vähän matkaa metsän sisässä oli aukkopaikka, johon olivat Matti ja Liisa kesällä lehtipuita kaataneet ja taitelleet niistä kerppuja ja vastaksia. A little further into the forest was a clearing where Matti and Liisa had cut down deciduous trees in the summer and folded them into bundles. Sinne jänisten halu veti heitä kuutamoisina öinä haavan kuorta jyrsimään, ja sinne oli Matti asettanut rautansa väijyksiin. It was there that the rabbits' desire drew them on moonlit nights to gnaw the bark of the wound, and it was there that Matti had set his iron as an ambush. Aukon reunaan oli pannut jälen alle, siihen paikkaan, johon jänis metsästä hiljaa kyykkien istuutuu kuuntelemaan, tokko uskaltaisi tulla. He had put a trail under the edge of the opening, in the place where a rabbit from the forest quietly crouches down to listen, to see if he would dare to come. Kolme polkua toi aukkopaikkaan, ja kunkin polun suulle oli rauta pantu. Three paths led to the gap, and at the mouth of each path an iron was placed. Aina oli näihin joku käynyt … jänis viikossa, välistä kaksikin. There was always someone who had been there ... a rabbit a week, sometimes two. Mutta nyt ei ollut käynyt yhtään;—ei ainoatakaan kahteen rautaan, jotka olivat lähellä toisiaan… But now none had happened;-not a single one on the two irons that were close together...

Eikähän ollut kolmanteenkaan käynyt… Ka niin, kummako se oli, kun oli tuossa lunta polulle karissut. It hadn't happened to the third one either... Well, which one was it, when there was snow on the path. Puista sitä oli karissut, ja kukas muu kuin Liisa? It had escaped from the trees, and who else but Liisa? … se kai se oli sitä siihen kulkiessaan karistellut … se oli oksia nykinyt … eikähän jänis sitä suvaitse, että on lunta polulla. ... he had probably shaken it off as he walked along ... he had plucked the branches ... the rabbit doesn't tolerate snow on the path. Matti tarkasteli tarkemmin polkua … tiesihän hän sen, tuossa oli jänis käynyt ja kääntynyt takaisin, kun oli tuntenut vierasta lunta polulla… Mitä se Liisakin? Matti took a closer look at the path ... he knew it, the rabbit had been there and turned back when he had felt the strange snow on the path... What about Liisa? … johan hän oli sanonut, että heittäisi jäniksen pyynnin hänen haltuunsa, mutta ei … menee vain salaa toisen poissa ollessa ja pilaa toisen pyyntionnen … Ja käypikös siihen jänis nyt enää? ... because he had said he would take over the hare catching, but no ... he just sneaks in while the other one is away and ruins the other one's hunt ... And is the hare good for it now? … kyllä kai, kun kerran on vieraantunut… ... yes, I suppose, once you're alienated...

Olipa niin kuin olisi Matti tuntenut äkää mielessään, kun lähti siitä tyhjiltä pyydyksiltään muiden luo hiihtämään.—Mutta eihän pitäisi olla äkäinen;—kun on äkäinen, niin eihän jänis semminkään käy rautaan… It was as if Matti had felt a grump in his mind, when he left the empty traps to ski to the others.-But you shouldn't be grumpy;-if you're grumpy, the rabbit won't do anything to the iron...

Olisikohan käynyt heinäpieleksen luona oleviin rautoihin?—Heinäpieles oli notkossa niityllä. Do you think he would have been in the irons by the hay field?-The hay field was in a hollow in the meadow. Matti sujutti suksiaan myötämäessä heinätietä myöten alas niitylle… Hän läheni pielestä … ei vielä tiennyt, oliko mitään käynyt, kun olivat raudat toisella puolen pieleksen… Vähän sykähteli Matin sydän, kun hän koetti lähetä pielestä niin hiljaa kuin suinkin;—olisikohan käynyt jänis rautaan? Matti slid his skis down the grassy path to the meadow... He approached the stile ... he did not yet know whether anything had happened, as there were irons on the other side of the stile... Matti's heart beat a little as he tried to send the stile as quietly as possible;-whether a hare had attacked the iron? mitäs vielä … ei Matti sitä ollenkaan uskonut … ei hän ollut siinä mielessä lähtenytkään, että saisi;—muuten oli vain lähtenyt omiksi huvikseen hiihtelemään…—Jo olivat suksen käret toisella puolen pielestä ja jo kurkotti Mattikin päänsä toiselle puolen pielestä… Eihän perh!… Niin, no tiesihän sen … ei mitään—ei näkynyt jänistä eikä jäniksen jälkeäkään! what else ... Matti didn't believe it at all ... he hadn't even gone out in the sense that he could;-he had just gone skiing for his own amusement...-and the tips of his skis were on one side of the pole and already Matti was reaching his head on the other side of the pole... No, damn it!... Yes, well, he knew it ... nothing-no sign of a hare or a hare! polkukin oli ihan ummessa … tuuli oli yöllä nietostanut sinne irtainta lunta ja peittänyt jälen pitkän matkan päässä pieleksestä eikä ollut siellä moneen päivään jänistä käynytkään. the trail was completely blocked ... the wind had blown loose snow there during the night and covered the trail a long way from the trailhead and there had been no rabbits there for days. Happamen tunne mielessään kaivoi Matti suksisauvallaan raudat lumesta ja nosti ne seipään nenään pieleksen kupeelle… With a sour feeling in his mind, Matti dug the irons out of the snow with his ski pole and lifted them to the tip of the wolf's nose...

Niityn toisessa laidassa tuolla puolen menneensyksyistä ruishalmetta tiheässä näreikössä oli Matilla vielä viimeiset rautansa. At the other end of the meadow, on the other side of the dense reed bed of last autumn, Mat was still on his last legs. Mutta sinne hän ei viitsinyt mennä. But he didn't bother to go there. Kun ei kerran ollut pieleksen luona, niin ei muuallakaan—se oli varma merkki. If it wasn't at Pieles, it wasn't anywhere else-it was a sure sign. Näkyihän, etteivät jänikset olleet liikkuneet. It turned out that the rabbits had not moved.

Mutta ei Matti kuitenkaan vielä kotiinsa kääntynyt… Jos olisi käydä katsomassa halmeen nurkkauksessa sitä paikkaa, josta Liisa oli saanut jäniksensä!—Ja Matti lähti noudattelemaan sitä latua, jonka Liisa oli tehnyt. But Matti had not yet turned for home... If only he had gone to the corner of the hollow to see where Liisa had got her hare!-And Matti set off to follow the path Liisa had made. Lumessa se oli vähän. In the snow it was a little bit. Matti hiihti metsäsaareketta kohti, joka oli keskellä niittyä … ja sitten sen sivuitse.—Saarekkeesta toi vanha jäniksen jälki ja sitä noudatti suksen jälki. Matti skied towards a wooded island in the middle of the meadow ... and then alongside it.-The island brought an old rabbit track, followed by a ski track. Mutta kas kummaa! But what a surprise! … tuossahan oli aivan veres jälki, se tuli saarekkeesta ja vei aivan samaan suuntaan kuin entinenkin jälki!… ... there was a bloody trail, it came from the island and went in the same direction as the previous trail!....

Matti hiihti kiivakammin aidan nurkkausta kohti, jonne jälki yhä vei. Matti crept more frantically towards the corner of the fence, where the trail still led. Ei ainakaan etäämpää katsoen siellä näyttänyt mitään olevan… Mutta kun hän tuli likemmä, näki hän, että aidan vieruksessa oli joku lumessa piehtaroinut … saa nähdä, eikö se ole jänis? At least from a distance there didn't seem to be anything there... But when he got closer, he saw that there was something chattering in the snow by the fence... let's see, wasn't it a rabbit? … vaan se on ehkä toisella puolen aidan… Matti ei malttanut hiihtää, pisti päähän pelko, että jos se pääsee siitä irti, ja hän hyppäsi suksiltaan ja kahlasi vyötäisiään myöten lumessa aidan nurkkaukseen… ... but it's probably on the other side of the fence... Matti couldn't bear to ski, he was afraid that if he got loose, and he jumped off his skis and waded through the snow up to his waist to the corner of the fence...

Mutta pahasti Matti pettyi. But Matti was sorely disappointed. Jänis siinä oli piehtaroinut vereksessä lumessa, mutta ei sitä itseään näkynyt missään … ei toisellakaan puolen aitaa … eikä lankaakaan näkynyt. The rabbit had been flopping around in the snow, but it was nowhere to be seen ... not on the other side of the fence ... and no wire to be seen. Mutta kohta Matti huomasi, mitenkä oli … jänis oli katkaissut peräimen, jolla lanka oli kiinni sidottuna… Ja kummako se oli? But soon Matti realised how it was ... the rabbit had cut the stern with which the wire was tied... And which one was it? … ei ollut, pöllö, osannut panna peräimeksi uutta rihmaa, tietäähän sen, minkä verran vanha peräin kestää, joka on koko talven siinä mädännyt.—Kas noin … noin … noin!…—ja Matti repäisi langan peräimen irti siitä kepakosta, johon se oli kiinnitettynä, ja nakkasi kepakon itsensä kauaksi metsään… ... had not, owl, known how to put on a new stern, you know how long the old stern lasts, which has been rotting there all winter."-And so ... so ... so ... so!..."-and Matti tore the stern of the wire from the stick to which it was attached, and nailed the stick itself far away in the woods...

Ei Matti sitä saattanut Liisalle enää anteeksi antaa, että tämä oli heittänyt vanhan peräimen lankaan… Kumma kun ei jo ensimmäinen jänis ollut sitä katkaissut … olisi kai se sen saanut, jos olisi tahtonut. Matti could no longer forgive her for having thrown the old anus into the net... Strange that the first rabbit hadn't already cut it off ... she could have got it if she had wanted to. Mutta mikä lie ollutkaan koko se jänis … nythän sen oikein näki, mikä jänis se oli, joka suotta ei riuhtaissut poikki mädännyttä lankaa… Joku kai sitä oli ollut pitelemässä, mikä lie ollut … metsän haltija… Vaan tämä oli oikea jänis, tämä viimeinen … näkihän sen kaikista merkeistä, kun oli langatkin katkaissut… But what was the hare ... now you could see what hare it was, the one who did not tear the rotten thread... Someone must have been holding it, what was it ... the forest elf... But this was the real hare, the last one ... you could see it by all the signs, when it had cut the thread...

Matti lähti hiihtämään kotiinsa päin.—Mitä sillä olikaan Liisalla asiaa mennä toisen pyydyksiä syynäilemään … ensin karistelee lunta polulle … kummako, jos ei jänis sitten käy lankaan? Matti went skiing on his way home.-What business did Liisa have to go and look for other people's gear ... first you shed the snow on the path ... which one, if not the rabbit, will fall for it? … ja sitten heittää vanhan peräimen … jos ei sitä saa jänis katkaistuksi, niin sittenpä kumma!… Ja sinne nyt vei jänis kaulassaan hyvän langan, ja tuopikos se sen takaisin … kyllä kai se sen sitä varten ottikin!… ... and then throws the old anus ... if the hare can't cut it off, then what a curse!... And there the hare took the good thread in his neck, and brought it back ... yes, he did take it for that purpose!....

Matti oli pahoillaan … hyvin pahoillaan;—ja eikös ollut syytäkin? Matti was sorry ... very sorry;-and shouldn't he have been? Hän olisi tahtonut tietää, kuka muu metsämies olisi suvainnut akkoja pyydyksilleen!… Vai akka pistäytyy jänisrautoja katsomaan! He would have liked to know which other woodsman would have tolerated hags on his traps!.... Or a hag popping in to see the rabbit traps! Olisi ollut parahiksi, jos olisi itse semmoinen jalastaan käydä kännähtänyt rautaan, niin olisi herennyt siellä juoksemasta, mokoma metsän kävijä.— It would have been better, if he himself would have gone out to the iron, so he would have gotten away from running there, a walker in the forest.-

Matti hiihti peltoa myöten pihaan. Matti crept across the field to the yard. Siinä oli vastamäkeä hiukan, ja jalka tahtoi vähän väliä livetä varpaallisesta… Perhana! There was a bit of a headwind, and my foot wanted to slip off the toe every now and then... Damn! sitten se vielä kyliä kulkee!… Kehruuksia viemässä? then it still goes through the villages!.... taking the spinning tops? … niinkuin niillä olisi semmoinen kiire ollut … olisi kai ruustinna kysynyt… Ilman se Liisa sen vain syyksi sanoi, kun oli into kuulemaan rautatiestä jotain!… Mitä se sitten siitä paranee, jos kuuleekin … yhtä tuhma!… ... as if they had been in such a hurry ... would probably have asked the whip ... Without it, Alice just said it was because she was eager to hear something about the railway!... What will it get better if she hears ... as naughty!....

Matin jalka taas lipesi, niin että oli kaatua nenälleen lumeen… Niin, se rautatiekin! Mat's leg slipped again, so that he had to fall on his nose in the snow... Yes, the railway too! … liekö tuota koko laitosta? ... is that the whole plant? Ihmisten puheita ne vain ovat semmoiset! It's just people talking, that's all they are! … valetta, valetta koko matkan, että sitä myöten muka vuorokaudessa pääsisi Helsinkiin ja ulkomaille!… Mahdotontahan se on… Vai vuorokaudessa? ... a lie, a lie all the way, to get to Helsinki and abroad in 24 hours!... It's impossible... In 24 hours? … eiköhän pitäisi taipaleelle jäädä yöksikin, vaikka kuinka olisivat herrat itse ajamassa!… Saapas nähdä, mitä nyt siellä Liisalle puhuvat … se nyt on tietty, että se uskoo vaikka mitä, se hälläkkä, ja muillekin vielä haastaa… ... shouldn't we stay on the road for the night, even if the gentlemen are driving themselves!... We'll see what they say to Liisa now ... it's certain that she believes anything, the old man, and will challenge others...

Matti hiihti juuri saunan peräitse pihaan, kun Liisa käänsi hevosensa pirtin nurkan taitse… Matti was just sneaking around the back of the sauna into the yard when Liisa turned her horse around the corner of the barn...

—Ptruu!… Hyvää päivää! -Ptruu!... Good day! hyvää päivää! … ptruu!

… terveisiä ruustinnalta ja rovastilta, käskivät sanoa… Tuleppas, hyvä mies, auttamaan, kun olen vaipunut tänne rekeen niin syvälle, etten … ptruu! ... greetings from the steward and vicar, they said... Come, my good man, help me, for I am so deep in this sledge that I cannot ... ptruu! … pappilan piiat niin peittelivät ja laittelivat … minut … tänne … niin että … ptruu! ... the priest's maids so covered and put ... me ... here ... so that ... ptruu! … nyt se menee … tule nyt hevosta pitelemään, että se ei … että minä … kah no! ... now it's going ... come and hold the horse, so that it doesn't ... that I ... kah well! … ptruu!

Mutta Matti ei tullut hevosta pitelemään, ja tamma vei Liisan aivan kujan perille ja alkoi hamuilla heiniä suuhunsa. But Matti didn't come to hold the horse, and the mare took Liisa right to the end of the alley and started hoarding hay in her mouth.

Matti asetti suksensa pirtin seinää vasten, sanoi Liisalle, että »mitä sinä sinne kujaan ajat?»—ja meni sitten vasta hevosta kujasta peruuttamaan. Matti put his skis against the wall of the barn, said to Liisa, "What are you doing in the alley?" and then went to back the horse out of the alley.

—Ka, enhän minä sille mitään tainnut, kun vei… -Well, I didn't do anything about it, did I, when I took...

—Pitäähän se nyt toki hevosensa saada hallituksi.—Ka, ka, ka! -Of course he has to get his horse under control now.-Ka, ka, ka! … mitä sinä tamma siinä? ... what are you mare at? … ei kai se ole saanut moneen aikaan suuhunsa mitään, kosk' on noin nälissään… ... he hasn't had anything in his mouth for a long time, since he's so hungry... —Ruokaa se on saanut … tallissa se on ollut koko ajan … ja ruustinna vielä varoitti pehtoria … kyllä ne toki aina, kun minä vain käyn… -He has been fed ... he has been in the stable all the time ... and the whip still warned the mistress ... yes, of course, they always do when I visit...

—Etkö sinä aio noustakaan? -Are you not going to get up? … vai siihenkö sinä aiot iäksi päiväksi äkäytyä? ... or is that what you're going to do forever?

—Eihän tuosta pääse … autahan vähän, Matti. -There's no way out of that ... give me a hand, Matti.

—Keikautanko reen syrjälleen? -Do I put the sledge aside?

—Herra Jumala! … elähän toki, Matti!—No! ... of course, Matti!-No! … elä nyt … kyllä minä tästä pääsen! ... come on ... I'll get out of this!

Pääsi Liisa siitä ylös ja meni pirttiin. Liisa got up and went to the inn. Matti riisui hevosen valjaista ja vei sen talliin. Matti unharnessed the horse and took it to the stables.

Vähän ajan päästä ilmestyi Liisa tallin ovelle. After a while, Liisa appeared at the door of the stable.

—Teetkö sinä apetta tammalle? -Do you feed the mare? … sepä hyvä … anna minä kanssa hämmentelen. ... that's good ... let me confuse myself with.

—Osaan tämän minäkin tehdä. -I can do this too.

—No, minä haen sitten vettä tammalle. -No, I'll get water for the mare then.

—Jo se on juonut … ei sill' ole jano. -If he has been drinking ... he is not thirsty. —Ei sitä tiedä, jos hyvinkin vielä joisi. -You never know, if you were still drinking.

—Eikä juo … etkö sinä saata uskoa, kun minä sanon, ettei juo! -And doesn't drink ... you can't believe me when I say he doesn't drink!

—No elähän nyt … elähän nyt. -No, come on ... come on.

Ja hyvän mielen näköisenä kantoi Liisa ämpärillä sammiosta vettä talliin ja pisti sen tamman eteen. And in good spirits, Liisa carried a bucket of water from the vat to the stable and put it in front of the mare.

—Juopipahan se, sanoi Liisa. -"Well, I'll be damned," said Alice.

Mutta Matti murjotti yhä ja hämmenteli äänetönnä apetta. But Matti was still grumbling and confused, silent and apathetic.

—No, et kysy kuulumisiakaan, Matti. -No, you don't ask for news, Matti. Mitäs, jos minä olisin kuullut paljon uutisia? What if I had heard a lot of news?

—Lie tuota ennättänyt kahteen päivään kuullakin vaikka mitä … kumma, kun jo raskit lähteä … kun et jäänyt vieläkin kuuntelemaan. -You've heard a lot in two days ... it's strange that you're already tired of leaving ... when you didn't stay to listen to it.

Liisa käänti leikiksi… Liisa turned it into a game...

—Enpä olisi raskinut oikein mielelläni, mutta pitihän viimeinkin, kun pelkäsin, että mitenkä sinä, ukkoparka, täällä tulet ikävältä toimeen.—Mutta voi herranen aika, kuinka me eilisen iltaa ruustinnan kanssa istuttiin ja tarinoitiin!… Käveli siinä rovastikin tiheän päähän piippuineen kyökkikamarin läpi, tarttuipa välistä puheeseenkin ja puheli pitkät postit. -"I wouldn't have liked to have made it difficult, but I had to, as I was afraid that you, poor old man, were going to get along here.-But good heavens, how we sat with the whip last night and told stories!... The vicar and his pipe walked through the village hall, and sometimes he even grabbed a word and spoke long posts.

Mutta Matti tekeytyi aivan kuulemattomaksi … kantoi appeen tamman eteen ja rupesi tallia luomaan. But Matti pretended to be completely inaudible ... carried the apple in front of the mare and started to create the stable.

—Ja voi sitä kummaa rakennusta, sitä rautatietä … siitähän me tarinoitiin eikä paljon muusta mistään … jos tietäisit, minkälainen se on! -And oh that strange building, that railway ... that's what we told you about and not much else ... if you only knew what it was like!

Tiesi Matti sen yhtä hyvin kuin Liisakin, mutta ei hän viitsinyt kehua … oli yhä vain ääneti… Matti knew it as well as Alice, but she didn't bother to praise ... was still just silent...

—Etköhän lähtisi jo huomenna ajamaan … vai joko minun pitää panna tamma heti kohta valjaihin … ennenkuin on appeensakaan syönyt? -I wonder if you would not start driving tomorrow ... or do I have to put the mare in harness right away ... before she has eaten her appetizer?

Mutta Liisaan eivät nyt Matin pistopuheet pystyneet. But Mati's stinging speeches couldn't get through to Liisa.

—Ei vielä … vaan kun kesä tulee, niin sitten mennään eikä siinä auta mikään! -Not yet ... but when summer comes, then we'll go and nothing will help!

—Minnekkä sitä sitten semmoisella kiireellä mennään? -Where are we going in such a hurry?

—Lapinlahden kirkolle rautatietä katsomaan!

—Mitä rautatietä?

—No, Herra Jumala, sitä rautatietä, joka siellä on! -No, Lord God, the railway that is there!

—Sitä olematonta rautatietä? -that non-existent railway?

—Olematonta?

—Siinä uskossako sinä sitten vielä elää hökötät, että semmoista toden päälle saattaa olla olemassa? -And do you still live in the belief that such a thing can really exist?

—Siinä uskossako? … entäs sinä. ... what about you.

—En minä ole siinä uskossa ollut milloinkaan … minä en kuulopuheita usko, ennenkuin omin silmin näen … ja se on hullu, joka uskoo. -I have never been in that faith ... I believe not hearsay, until I see with mine own eyes ... and he is a fool that believeth.

—Vaan ruustinnapa on nähnyt! -But the whip has seen!

—Ruustinna on sinua narrinaan pitänyt, kun tietää, että sinä uskot vaikka mitä. -You've been taken for a fool by the duchess, knowing that you'll believe anything.

—Entäs rovasti? onko rovastikin narrina pitänyt? did the vicar think you were a fool? … häh? ... huh? … entäs rovasti? etkö usko rovastiakaan? don't you believe the vicar?

—Ole huutamatta siinä! -Don't shout at it! kuulenhan minä vähemmälläkin … enhän minä mikä kuuro ole! I can hear with less ... I'm not that deaf!

—Enhän minä huudakaan … kun kysyin vain, että sanotko rovastiakin valehtelijaksi? -"I'm not shouting ... I just asked if you call the vicar a liar?

—Olenko minä sitä sitten valehtelijaksi sanonut? -Did I call him a liar then?

—Valehtelijahan se silloin on, jos on sanonut, että rautatie on, ja sitten sitä ei olekaan … valehtelijahan se silloin on!… -It is a liar if you have said that there is a railway, and then there is no railway ... it is a liar!....

—Ka, etkö sinä taas rupea huutamaan! … mitä sinä tänne talliin tulit huutamaan? ... what did you come here to shout about? … huuda navetassa, jos mielesi tekee … kyllä minä hevoseni hoidan, hoida sinä lehmäsi! ... shout in the barn if you feel like it ... I'll take care of my horse, you take care of your cow!

Liisa meni, mutta kovin oli hänestä pahaa. Alice went, but it was very bad for her. Olisi niin mielellään kertonut, mitä rovastin ja ruustinnan kanssa oli puhunut … ja kun vielä tiesi, että Matti ei tiennyt paljon mitään rautatiestä sen suhteen kuin hän. He would so have liked to tell what he had talked about with the vicar and the whip ... and when he knew that Matti didn't know much about the railway as he did. Mutta siksipä se ei sitä mahtanut kärsiä kuullakaan, kun itse tiesi vähemmän … kyll' olisi puhunut, jos olisi itse ollut kuulemassa… But that's why it couldn't have suffered to hear it, since it knew less ... it would have spoken if it had been there to hear it... Vaan kyllä siitä vielä puhutaan, jahkahan Matti tulee paremmalle tuulelle … kun se on pahalla tuulella, niin silloin se aina on tuommoinen… But we'll talk about it, and maybe Matti will be in a better mood ... when he's in a bad mood, he's always like that...

Mutta ei Matti pitkään aikaan tahtonut tulla paremmalle tuulelle. But it was a long time before Matti wanted to get in a better mood. Murjotti monet päivät miettiväisen ja pahan tuulen näköisenä. Many days I sulked with a pensive and ill-at-ease look. Ja varsinkin niinä päivinä, kun tuli metsästä eikä saanut mitään. And especially on those days when you came out of the woods and got nothing.

Eikä hän koko talvena saanutkaan kuin yhden jäniksen pieleksen luota … ja senkin oli puoleksi syönyt joku roisto. And all he got all winter was one rabbit from the hare's hutch ... and even that had been half eaten by some scoundrel.

Ja kun Liisa rupesi milloin rautatiestä puhumaan, niin sanoi hän heti kohta: And when Alice began to talk about the railway, she said immediately:

—Valetta! … elä puhukaan! ... don't live to talk! … en usko!

Ja Liisa olisi niin mielellään kertonut. And Liisa would have been so happy to tell you. Hän oli kuullut paljon semmoista, josta ei Matti varmaankaan tiennyt mitään … niistä isoista ja pienistä pyöristä ja muista … ja olisihan Liisa suonut, että Mattikin olisi tiennyt, mitä hän itse tiesi. She had heard a lot of things that he probably knew nothing about ... about the big and small bikes and so on ... and Liisa would have wished that he had known what she knew. Ei Liisa tahtonut olla miestään viisaampi ja tietäväisempi. Alice did not want to be wiser and more knowledgeable than her husband. Siitä ja siitä ei muistettu Matille kertoa, oli ruustinna sanonut, ja varsinkin sitä olisi Liisan mieli tehnyt Matille kertoa. They had not remembered to tell Mat about that and that, the whip had said, and especially that Liisa would have liked to tell Mat. Mutta kohta kun hän sitä rupesi tekemään, niin sanoi Matti:

—Valetta … elä puhukaan … en usko! -Valetta ... live and let's talk ... I don't think so!

Ja sepä Liisaa kovin loukkasi … ja hän pyöräytti rukkinsa pyörimään eikä puhunut Matille moneen päivään … ruuan laittoi ja pöytään kantoi, mutta ei Mattia syömään käskenyt. And that hurt her very much ... and she turned her rye to spin and didn't speak to Matt for days ... made the food and carried it to the table, but didn't tell him to eat. Eikä mennyt itse yhteen pöytään syömään … vasta sitten, kun Matti oli syönyt, rupesi Liisa syömään, ei puhunut mitään … eikä pannut voita leivälleen. And she didn't go to one of the tables to eat ... it was only after Matti had eaten that Liisa started to eat, didn't say anything ... and didn't put butter on her bread.

Ei Liisa muutamain kertain päästä sitten enää koko talvena rautatietä puheeksi ottanut … eikä Mattikaan ottanut. A few times later, Liisa never mentioned the railway again all winter ... and neither did Matt.

Mutta kumpainenkin he kyllä rautatietä ajattelivat, vaikka eivät siitä puhuneet. But both of them were thinking about the railway, even if they didn't talk about it. Näkivät untakin siitä usein ja kuulivat toistensa siitä unissaan puhuvan. They dreamed about it often and heard each other talking about it in their dreams. Mutta jos he silloin sattuivat yöllisistä haasteluistaan heräämään, niin kääntyivät he kiireesti selin toisiinsa, vetivät kumpikin peitteen puoleensa ja olivat nukkuvinaan. But if they happened to wake up from their nightly challenges, they would turn their backs to each other in a hurry, each pulling the blanket to them and being asleep.