Vierasta rahaa
Moni suomalainen saattoi parisen viikkoa sitten höristellä korviaan, kun uutisissa kerrottiin Rolls-Roycen perustavan Suomen Turkuun tutkimuskeskuksen.
Miksi ihmeessä miljoona-autoja ökyrikkaille tekevä firma Suomeen tulee? Aika harva taitaa tietää, että yritys on ollut Suomessa jo yli kaksi vuosikymmentä.
Raumalla se tekee mm. moottoreita. Väkeä on töissä kuutisensataa, liikevaihto yli puoli miljardia ja voittoa tulee ihan hirveästi. Mutta tässä se kuuluisa pointti on keskustelu sinivalkoisesta ja ulkomaisesta pääomasta.
Suomi on pääomaköyhä maa. Tämän vuoksi olemme vuosien saatossa kovasti yrittäneet houkutella tänne ulkomaisia investointeja. Kun olin ministeriössä kansliapäällikkönä, meillä oli oikein erillinen organisaatio, Invest in Finland, tätä houkutustyötä tekemässä. Tulokset eivät olleet mainittavia. Homma organisoitiinkin sitten uudelleen ja puuhaan tuli uutta henkeä, tuloksiakin. Aika jakomielitautinen tilanne välillä oli.
Yhtenä päivänä piti houkutella vierasmaalaista rahaa, toisena päivänä piti vannoa sinivalkoisen pääoman nimiin. Kun aamusella aloitin työt, piti aina arpoa, onko tänään kotimaisen rahan vai ulkomaisen päivä. Sinivalkoisen pääoman perään ja ulkomaista vastaan on huudettu esimerkiksi kaivoshankkeissa.
Pekka Perästähän tuli vähäksi aikaa kansallissankari, kun hän aloitti Talvivaara-projektin kansallisella rahalla. Pakko hänen oli sitten hakea hankkeeseen ulkomaistakin rahaa. Ja paljon. Ison kaivoksen pystyynpano kestää kauan, noin 10-15 vuotta.
Rahaa tarvitaan miljardi, ehkä parikin, koska kaivos ei rakennusaikana tuota yhtään mitään. Rahapulassa Perä vähän oikaisi aikatauluissa ja tulos tiedetään. Tämmöisiä pääomia voi irrottaa vain yritys, jolla on paljon rahaa ja muuta tulovirtaa.
Nyt Talvivaaraan on semmoinen lopultakin löydetty. Väärin löydetty, on kiilusilmäisten Talvivaara-vastustajien kanta. Sama keskustelu toistuu varmasti kaikissa tiedossa olevissa suurissa kaivoshankkeissa, joita meillä onneksi riittää. Jokin aika sitten Turun telakka pelastettiin hankkimalla sille ulkomainen omistaja, tai oikeastaan vaihtamalla persaukiset etelä-korealaiset saksalaisiin.
En ole huomannut kenenkään moittineen tätä ulkomaisen rahan virtaamista maamme telakkateollisuuteen. Molemmat sankariteot teki muuten sama kolmen miehen joukko, suurelle yleisölle aika tuntematon.
Varsinaisen sytykkeen tähän kolumniini sain tilastoista, kuinkas muuten.
Lueskelin päivänä muutamana juttua kiinalaisten investoinneista muualle maailmaan. Tilaston mukaan Kiina investoi viime vuonna ulkomaille 200 miljardia euroa. Luku on sama suuruusluokkaa kuin Suomen bruttokansantuote! Merkillistä tässä on se, että noista kiinalaisista rahoista tuli tavalla tai toisella Suomeen melkein seitsemän miljardia euroa, kun esimerkiksi Ruotsi sai tyytyä noin puoleentoista miljardiin.
Itse asiassa piskuinen Suomi oli EU-maista viidenneksi suurin Kiina-rahan saaja. Mitään tällaista ulkomaisen rahan virtaa emme aiemmin ole nähneet.
Arvattavasti sama meno jatkuu. Aidosti tosi kiinalainen juttu! Lopetanpa pakinan viimekertaiseen tapaan tuhannen euron tai pikemmin miljoonan yuanin kysymykseen: mitä johtopäätöksiä tästä pitäisi tehdä?
Itse en keksi yhtäkään.
