×

Używamy ciasteczek, aby ulepszyć LingQ. Odwiedzając stronę wyrażasz zgodę na nasze polityka Cookie.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - toukokuu 2021-05, Sunnuntai 9.5.2021 (radio)

Sunnuntai 9.5.2021 (radio)

Äitienpäivä

Sunnuntaina on vietetty äitienpäivää.

Presidentti Sauli Niinistö onnitteli äitejä videolla. Presidentti jakoi videon Twitterissä.

Niinistö sanoi, että äidit ovat tärkeitä koko Suomelle. Äidit rakentavat lasten kanssa tulevaisuuden Suomea.

Presidentti Niinistö palkitsee äitejä myös tänä vuonna. 29 äitiä saa presidentiltä kunniamerkin. Koronatilanteen takia kunniamerkit jaetaan äideille myöhemmin.

Isovanhemmat

Isovanhemmat hoitavat nykyään lastenlapsia enemmän kuin ennen.

Vuonna 2007 alle 30 prosenttia isovanhemmista oli sitä mieltä, että lastenlasten hoitaminen on isovanhempien velvollisuus. 10 vuotta myöhemmin niin ajatteli jo melkein 50 prosenttia isovanhemmista.

Nykyään ei ole enää isoa eroa isoäitien ja isoisien välillä. Myös isoisät hoitavat paljon lastenlapsia.

Koronaluvut

Uusien koronatartuntojen määrä vähenee. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi sunnuntaina, että uusia koronatartuntoja on 162.

Koronarokotukset etenevät hyvin. Jo noin 35 prosenttia suomalaisista on saanut koronarokotuksen.

Liikenneonnettomuus

Sastamalassa on tapahtunut paha liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa kuoli 3 ihmistä. Lisäksi 3 ihmistä loukkaantui vakavasti.

Onnettomuus tapahtui ohitustilanteessa, jossa 2 autoa törmäsi toisiinsa. Sen jälkeen vielä moottoripyörä törmäsi autoihin.

Onnettomuus tapahtui Sastamalassa lauantai-iltana. Sastamalasta on matkaa Tampereelle 50 kilometriä.

EM-jalkapallo

Hallitus aikoo avata junaliikenteen Venäjälle jalkapallon EM-kisojen ajaksi. Koronan takia junat eivät nyt kulje Venäjälle.

Jalkapallon Euroopan mestaruudesta pelataan kesäkuussa ja heinäkuussa. Suomi pelaa ryhmässä, jonka pelejä on Pietarissa.

Hallitus suunnittelee, että suomalaiset voivat matkustaa junalla katsomaan Suomen pelejä. Hallitus päättää asiasta ehkä keskiviikkona.

Sää

Etelä-Suomessa viikko alkaa sateisessa säässä. Pohjois-Suomessa maanantai on poutainen päivä, siellä vettä ei sada.

Tiistaina sade siirtyy pohjoiseen, ja etelään tulee lämmintä ilmaa. Lämpötila on tiistaina Etelä-Suomessa noin 20 astetta.

Keskiviikkona ja torstaina sää lämpenee lisää. Etelä-Suomessa ja Keski-Suomessa lämpötila on yli 20 astetta.

Learn languages from TV shows, movies, news, articles and more! Try LingQ for FREE

Sunnuntai 9.5.2021 (radio)

Äitienpäivä Mors dag

Sunnuntaina on vietetty äitienpäivää. ||firats|mors dag

Presidentti Sauli Niinistö onnitteli äitejä videolla. |||grattade|mödrar| Presidentti jakoi videon Twitterissä. |delade||på Twitter

Niinistö sanoi, että äidit ovat tärkeitä koko Suomelle. Äidit rakentavat lasten kanssa tulevaisuuden Suomea. |bygger|||framtidens|

Presidentti Niinistö palkitsee äitejä myös tänä vuonna. ||belönar|mödrar||| 29 äitiä saa presidentiltä kunniamerkin. mamma||presidenten| Koronatilanteen takia kunniamerkit jaetaan äideille myöhemmin. coronasituationen||utmärkelserna|delas ut|till mammorna|

Isovanhemmat mor- och farföräldrar

Isovanhemmat hoitavat nykyään lastenlapsia enemmän kuin ennen. |tarar||barnbarn|||

Vuonna 2007 alle 30 prosenttia isovanhemmista oli sitä mieltä, että lastenlasten hoitaminen on isovanhempien velvollisuus. |||farföräldrarna|||||barnbarn|att ta hand om|||skyldighet 10 vuotta myöhemmin niin ajatteli jo melkein 50 prosenttia isovanhemmista. |||tänkte||||farföräldrarna

Nykyään ei ole enää isoa eroa isoäitien ja isoisien välillä. |||längre||skillnad|mormödrar||farfäder| Myös isoisät hoitavat paljon lastenlapsia. |farfar|tarar||barnbarn

Koronaluvut coronatal 1

Uusien koronatartuntojen määrä vähenee. |coronainfektioner|antalet| Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi sunnuntaina, että uusia koronatartuntoja on 162. |||institut|||||coronafall|

Koronarokotukset etenevät hyvin. corona vaccination|framskrider| Jo noin 35 prosenttia suomalaisista on saanut koronarokotuksen. ||||||corona vaccination

Liikenneonnettomuus Trafikolycka

Sastamalassa on tapahtunut paha liikenneonnettomuus. i Sastamala|||svår|trafikolycka Onnettomuudessa kuoli 3 ihmistä. I olyckan|| Lisäksi 3 ihmistä loukkaantui vakavasti. Dessutom||skadades|

Onnettomuus tapahtui ohitustilanteessa, jossa 2 autoa törmäsi toisiinsa. olycka||omkörning|||krockade|i varandra Sen jälkeen vielä moottoripyörä törmäsi autoihin. |||motorcykel|krockade|bilar

Onnettomuus tapahtui Sastamalassa lauantai-iltana. olycka||i Sastamala|| Sastamalasta on matkaa Tampereelle 50 kilometriä. från Sastamala||är det avstånd|till Tammerfors|

EM-jalkapallo

Hallitus aikoo avata junaliikenteen Venäjälle jalkapallon EM-kisojen ajaksi. |avser|öppna|tågtrafiken||||EM-turneringen|under EM-tävlingarna Koronan takia junat eivät nyt kulje Venäjälle. |||||går|

Jalkapallon Euroopan mestaruudesta pelataan kesäkuussa ja heinäkuussa. ||mästerskapet||i juni||i juli Suomi pelaa ryhmässä, jonka pelejä on Pietarissa. ||i gruppen||matcher||

Hallitus suunnittelee, että suomalaiset voivat matkustaa junalla katsomaan Suomen pelejä. |planerar|||||med tåg|||matcher Hallitus päättää asiasta ehkä keskiviikkona. |beslutar|||

Sää

Etelä-Suomessa viikko alkaa sateisessa säässä. ||||regnigt väder|vädret i regn Pohjois-Suomessa maanantai on poutainen päivä, siellä vettä ei sada. ||||klar|||||

Tiistaina sade siirtyy pohjoiseen, ja etelään tulee lämmintä ilmaa. ||flyttar|||söderut|||luft Lämpötila on tiistaina Etelä-Suomessa noin 20 astetta.

Keskiviikkona ja torstaina sää lämpenee lisää. ||||blir varmare| Etelä-Suomessa ja Keski-Suomessa lämpötila on yli 20 astetta. |||Mellersta|||||