×

Używamy ciasteczek, aby ulepszyć LingQ. Odwiedzając stronę wyrażasz zgodę na nasze polityka Cookie.

image

Yle Uutiset Selkosuomeksi Radio - elokuu 2021-08, Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi

[Ilman ääntä: TV:n selkouutisilla on kesätauko 20.8. asti.

Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.]

Koskelan murhatapaus

Helsingissä on jatkunut oikeudenkäynti nuoren pojan murhasta.

16-vuotias poika murhattiin Helsingin Koskelassa joulukuussa. Murhasta syytetään 3 samanikäistä poikaa.

Pojille on tehty kevään ja kesän aikana mielentilatutkimus. Tutkimuksen tekijät sanovat, että pojat ymmärsivät, mitä he tekivät. Siksi heidät voidaan tuomita rangaistukseen.

Oikeus kertoo rangaistukset syyskuun 3. päivä. Pojat odottavat rangaistusta vankilassa.

Tapauksesta on puhuttu Suomessa paljon, koska teko oli raaka. Poika kuoli, kun toiset pojat pahoinpitelivät häntä monta tuntia.

Suomen koronaluvut

Suomessa on ilmoitettu yli 900 uutta koronatartuntaa. Uusia koronatartuntoja oli perjantaina 926.

Lisäksi ilmoitettiin, että koronakuolemien määrä on kasvanut yhdellä. Suomessa on nyt kuollut yhteensä 998 ihmistä koronan takia.

Maskit Finnairin lennoilla

Finnair ei enää hyväksy lennoilla kangasmaskeja.

Matkustajilla pitää olla kirurginen maski tai vielä tehokkaampi FFP2- tai FFP3-maski. Määräys tulee voimaan maanantaina.

Finnairin matkustajien pitää käyttää maskia koko lennon ajan. Matkustaja saa ottaa maskin pois vain silloin, kun hän syö tai juo.

Koronarokotukset

Suomessa pohditaan koronarokotuksia.

Asiantuntijaryhmä miettii elokuun lopussa, onko koronarokotus hyvä antaa 3 kertaa. Nykyään koronarokotus annetaan 2 kertaa.

Rokotetutkimuskeskuksen johtaja Mika Rämet toivoo, että asiasta päätetään vasta myöhemmin syksyllä. Silloin monet ovat jo saaneet 2 koronarokotusta.

Vielä ei tiedetä, milloin Suomi päättää, annetaanko suomalaisille 3. koronarokotus. On myös mahdollista, että 3. koronarokotus annetaan vain riskiryhmille eli vanhuksille ja sairaille.

Joissakin maissa on jo päätetty antaa asukkaille 3 koronarokotusta. Maailman terveysjärjestön pääjohtaja kuitenkin toivoo, että rikkaat maat eivät vielä aloita 3. rokotuskierrosta, jotta koronarokotteita riittää myös köyhille maille.

Viikonlopun sää

Sää on viikonloppuna sateinen. Osassa maata saadaan myös ukkossateita.

Sateiden takia sää myös viilenee. Sunnuntaina lämpötila on jo alle 20 astetta koko maassa.

Yle Uutiset selkosuomeksi Yle News in plain English Yle News en inglés Yle Uutiset 簡單芬蘭語

[Ilman ääntä: TV:n selkouutisilla on kesätauko 20.8. asti.

Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.] The radio's clear news is made every day, even in the summer.]