×

Nós usamos os cookies para ajudar a melhorar o LingQ. Ao visitar o site, você concorda com a nossa política de cookies.


image

Ensimmäiset novellit - Juhanni Aho, SIIHEN AIKAAN, KUN ISÄ LAMPUN OSTI

SIIHEN AIKAAN, KUN ISÄ LAMPUN OSTI

I. Siihen aikaan, kun isä lampun osti, sanoi hän äidille näinikään:

—Äiti hoi, kuulehan,—eiköhän ostettaisi lamppua meillekin

—Mitä lamppua!

—No, etkö sinä tiedä, että kirkonkylän kauppamies on Pietarista tuonut semmoisia lamppuja, joista yksi näyttää enemmän kuin kymmenen pärettä. Jo ovat pappilaankin semmoisen ostaneet.

—Onko se semmoinen, että, kun se keskellä huonetta palaa, näkee joka nurkassa lukea melkein kuin selvällä päivällä?

—Se se on—ja siinä palaa öljy, eikä tarvitse muuta kuin sytyttää iltasella, niin se palaa sammumatta, vaikka aamuun asti polttakoon.

—Mutta mitenkä se märkä öljy palaa?

—No, mitenkäs viina palaa?

—Mutta saattaisihan siitä tulla tulipalo koko taloon—kun viina syttyy palamaan, ei se sammu vedelläkään.

—Eihän siitä mitenkä talo palamaan pääse, kun öljy on kiintonaisen lasin sisässä ja tuli on myöskin.

—Lasin sisässä!—Mitenkä se tuli saattaa lasin sisässä olla—eikö se poksahda rikki?

—Tuliko?

—Ei, vaan lasipa.

—Poksahda rikki! Eikä poksahda—kyllä se saattaa poksahtaakin, jos tulta liian korkealle vääntää, mutta onko pakko vääntää.

—Tultako vääntää'—Elä—elä, mitenkä sinä tulta väännät!

—No, ka—kun ruuvia vääntää oikeaan käteen, niin sydän nousee—siinä on niinkuin kynttilässäkin sydän, ja tuli nousee myöskin, mutta kun vasempaan käteen, niin se pienenee, ja kun sitten puhaisee, niin se sammuu.

—Vai sammuu—mutta en minä sitä nyt ymmärrä, vaikka kuinka selittelisit—mitä lienee niitä uusmuotisia herrain laitoksia.

—Kyllä sitten ymmärrät, kun saat nähdä, jahka minä sen ostan.

—Paljonko se maksaa

—Seitsemän ja puoli markkaa—öljy erittäin, ja sitä saa markalla kannun!

—Seitsemän ja puoli markkaa, ja vielä öljy erittäin! Sillähän saa jo pärekupoja moneksi talveksi, jos ostaa tahtoo, mutta kun Pekka niitä kiskoo, ei mene penniäkään hukkaan.

—Ei lampussakaan hukkaan mene, ja maksavathan ne metsätkin, eikä meidän maalla enää niin joka paikasta pärepuita otetakaan; pitää etsiä ja vedättää korven taustalta asti tänne suohautaan, ja sieltäkin jo kohta ovat lopussa.

Äiti kyllä tiesi, etteivät pärepuut vielä kuitenkaan niin yht'äkk taida loppua, koskapahan siitä tähän asti ei ole mitään kuulunut, mutta että nyt vain piti se syyksi sanoa, kun lamppua teki mieli. Mutta ei se äiti siitä asiasta kuitenkaan sen enempää sanonut, sillä isä olisi saattanut suuttua. Ja koko lamppu olisi ehkä sitten saattanut jäädä näkemättä ja ostamatta. Taikka olisivat johonkuhun muuhun taloon ennen ennättäneet lampun ostaa, ja kohta olisi koko pitäjä puhunut, että se talo oli— pappilaa lukuun ottamatta—ensimmäinen, jossa alettiin lamppua polttaa. Näin se äiti ajatteli sitä asiaa ja sanoi sitten isälle, että »osta sitten vain, jos mieli tekee, sama kai minulle on, mikä palaa, pärekö vai muu öljy, kunhan vain kehrätä näen. Milloinka sinä sen sitten ostaisit?»

—Ajattelin, että sopisi ehkä jo huomenna lähteä—olisi vähän muutakin asiaa kauppamiehelle.

Tämä oli keskellä viikkoa, ja äiti kyllä tiesi, että ne muut asiat olisi ennättänyt lauantainakin ajaa, mutta ei hän nytkään virkkanut mitään, ajatteli vain, että kuta pikemmin sitä parempi. Ja jo samana iltana kannatti isä aitasta sen ison matkakirstun, jossa ukkovaari ennen vanhaan Oulussa käydessään eväänsä kuletti, ja käski äidin täyttää sen heinillä sekä panna pumpulia keskelle. Me lapset kysyimme, minkä tähden siihen ei panna muuta kuin heiniä ja sitten pumpulia keskelle, mutta äiti käski meitä olemaan vaiti. Isä oli paremmalla tuulella ja selitti, että hän tuo kauppamieheltä lampun, joka on lasista ja saattaisi särkyä, jos sattuisi kaatumaan tai reki muuten tärskähtäisi.

II. Sinä iltana me lapset pitkän aikaa valvoimme ja ajattelimme sitä uutta lamppua, mutta se vanha istukas-Pekka, joka kaikki päreet kiskoi, alkoi jo heti kohta kuorsata, kun päre oli sammutettu. Eikä hän edes kertaakaan kysynyt, mikä se lamppu oli, vaikka meillä siitä niin paljon puhetta riitti.

Isä viipyi matkallaan koko päivän, ja se päivä tuntui meistä kaikista hyvin pitkältä, ettei tahtonut syöntikään käydä, vaikka oli maitovelliä puoliseksi. Istukas-Pekka se vain söi muidenkin edestä ja kiskoi sinä päivänä päreitä orren täyteen. Äitikään ei sinä päivänä monta leperettä kehrännyt, kun aina tuli menneeksi ikkunaan katsomaan, eikö isää jo näkyisi jäältä tulevaksi. Muutaman kerran hän sanoi Pekalle, ettei niitä päreitä enää taideta tarvitakaan, mutta Pekka ei sitä puhetta edes senkään vertaa mieleensä pannut, että olisi kysynyt, miksi nyt ei enää muka päreitä tarvittaisi.

Vasta iltaista syötäessä kuului ruunan kulkunen kartanolta.

Pala suussa me kaikki lapset kapistimme ulos, mutta isä ajoi meidät pirttiin ja käski istukas-Pekan tulla kirstua reestä nostamaan. Pekka jo silloin pankon nurkalla torkkui ja oli siinä käynyt niin kömpelöksi, että kolahdutti kirstun jalan kynnykseen, kun sitä isän kanssa pirttiin kantoi. Mutta siitä olisi hän saanut isältä korvilleen, jos olisi ollut nuorempi mies, mutta hän oli vanha ukko, eikä isä itseään vanhempaa miestä ole eläessään lyönyt.

Paha hänet ehkä sittenkin olisi perinyt, jos lamppu olisi särkynyt, mutta ei sille toki tullut mitään.

—Mene uunille, sen tollo! ärjäisi isä Pekalle, ja Pekka nousi uunille.

Mutta isä oli jo ottanut lampun kirstusta ja riiputti sitä kädessään.

—Kas, tässä tämä nyt on, tämmöinen tämä nyt on—tänne lasin sisään pannaan öljy, ja tuo suikale siellä sisällä on veeku—pysykää ulompana päreinenne siinä!

—Eikö sitä panna palamaan? kysyi äiti ja siirtyi päreineen vähän ulommaksi.

—Oletko sinä hupakko—mitenkä se palamaan pannaan, kun ei ole vielä öljyäkään?

—No, mutta eikö sitten saata panna öljyä?

—Vai öljyä panna, e-hei! Niin sen äkkinäinen luulisi, mutta kauppamies varoitti moneen kertaan, ettei saa tulen valolla öljyä panna, se saattaisi syttyä ja polttaa koko talon.

—Milloinkas siihen sitten saa sitä öljyä panna?

—Päivällä, päivällä, etkö sinä jouda päivää odottamaan—ei se niin kovin kummaa ole!

—Oletko sinä sen sitten jo nähnyt palavan!

—Minäkö? Jo toki montakin kertaa olen lampun palavan nähnyt—olen nähnyt pappilassa, ja tätäkin jo kauppamiehen luona koetettiin.

—No, paloiko se?

—Paloihan se, ja kun pantiin puodin luukut kiinni, niin olisi nähnyt vaikka nuppineulan lattialta—katsokaa, tässä on tämmöinen kuuppa, ja kun tuossa tuli palaa, tämän soikulaisen lasin sisässä, niin valo ei pääse kattoon jossa sitä ei tarvitakaan, vaan leviää alas kaikki, niin että näkee vaikka nuppineulan lattialta.

Kyllä meidän kaikkien olisi kovasti tehnyt mieli koettaa, näkisikö vaikka nuppineulan lattialta, mutta isä ripusti lampun kattoon ja rupesi syömään.

—Tänä iltana pitää vielä pärevalkeaan tyytyä, sanoi isä syödessään, mutta huomenna tässä talossa poltetaan lamppua.

—Katsos, isä, Pekka on tänäpäivänä kiskonut orrellisen päreitä.

—Ka, eikö ole kiskonut—kyllä nyt on syttyjä täksi talveksi—muuhun ei nyt enää päreitä tarvitakaan.

—Tarvitaan niitä siltä vielä saunassa ja navetassa, sanoi äiti.

—Mutta tuvassa poltetaan lamppua, sanoi isä.

III. Tänä yönä en nukkunut senkään vertaa kuin edellisenä, ja kun aamusella heräsin, olisin melkein itkenyt, jos olisin iljennyt, kun muistin, että lamppu vasta iltasella pannaan palamaan. Olin nähnyt unta, että isä yöllä pani öljyä lamppuun, ja että se sitten koko päivän paloi.

Heti päivän tultua kaivoi isä siitä matkakirstusta isomahaisen putelin ja kaatoi siitä jotakin pienempään puteliin. Olisimme mielellämme kysyneet, mitä siinä putelissa oli, mutta emme uskaltaneet, sillä isä oli niin totisen näköinen, että meitä vähän pelotti.

Mutta kun hän laski lampun alemmaksi katosta ja rupesi sitä ruuvaamaan ja vääntelemään, niin ei äiti enää malttanut olla ääneti, vaan kysyi:

—Mitä se isä nyt tekee?

—Panen öljyä lamppuun.

—No, vaan särethän sinä sen—mitenkä sinä saat tuon sijoilleen, jonka irti väänsit?—Äiti ei tiennyt, emmekä me muutkaan tienneet, miksi sanottaisiin sitä, jonka isä oli lasiastiasta irti vääntänyt. Isä ei virkkanut mitään siihen, käskihän meidän vain pysyä loitommalla. Sitten hän kaasi siitä pienemmästä putelista siihen lasiastiaan, niin että se tuli melkein täyteen, ja nyt me arvasimme, että isommassakin putelissa mahtoi olla öljyä.

—No, eikö siihen nyt tulta pannakaan? kysyi äiti taas, kun kaikki ne irti väännetyt kalut olivat paikoillaan ja kun näki, että isä nosti lampun kattoon.

—Nytkö päivällä?

—Niin, no saisihan tuota nyt koetella, mitenkä se palaa.

—Kyllä se palaa—odota vain iltaa eläkä hätäile!

Ruokalevon jälkeen kantoi istukas-Pekka jäisen pärepölkyn sisään ja romahutti sen olaltaan lattialle, niin että koko tupa hytkähti ja öljy lampussa liikahti.

—So, so! sanoi isä.

Mitä sinä nyt?

—Toin pärepölkyn sulamaan—eihän sitä jäistä ruojaa kukaan kisko.

—Eihän sitä ole pakko kiskoakaan, sanoi isä ja iski meille silmää.

—No, ei kai se tuommoisenaankaan pala.

—Eihän sen ole pakko palaakaan.

—Eikös niitä sitten päreitä enää kiskotakaan?

—Entäs jos ei kiskottaisikaan.

—Sama minulle on, jos isäntä itse ilman toimeen tulee.

—Eikös se Pekka näe, mikä tuolta orresta riippuu?—Kun isä tämän sanoi, katsahti hän ylpeästi lamppuun ja säälivästi Pekkaan. Pekka asetti pärepölkkynsä soppeen pystyyn ja katsahti vasta sitten lamppuun.

—Se on lamppu, ja kun se palaa, niin ei pärevalkeaa enää tarvitakaan.

—Vai ei tarvitakaan, sanoi Pekka ja lähti muuta puhumatta havutukilleen tallin taakse. Pekka pienenteli itsensä korkuisen havukoon sinä päivänä niinkuin muinakin, mutta muulta väeltä ei tahtonut tulla mitään valmista. Äiti koetti kehrätä, mutta kuontalo ei kulunut puolilleenkaan, kun hän jo rukkinsa syrjään siirsi ja lähti ulos.

Isä vähän ensin kirvesvartta veisteli, mutta tottapa työ oli vastahakoista, koska se kesken jäi. Äidin mentyä meni isäkin; lieneekö kylään mennyt, vai minne. Mennessään hän kielsi meitä minnekään lähtemästä ja uhkasi kurittavansa, jos kuka meistä sormellaankaan lamppua koettelisi. Mutta ennen me olisimme papin kaulusta uskaltaneet mennä koettelemaan kuin lamppua. Se meitä vain pelotti, että jos se nuora, josta se orressa riippui, itsestänsä yht'äkkiä katkeaa ja sitä sitten sanotaan meidän syyksemme.

Ikävältä meistä kuitenkin rupesi aika pirtissä tuntumaan, ja kun ei muuta tiedetty, päätettiin lähteä miehissä mäkeen. Koko kylällä oli yhteinen vesitie joelle, ja samassa paikassa oli hyvä mäki, josta keikka juoksi aina avannon toiselle puolelle pitkän matkan.

—Tuolla tulevat Lamppulan lapset! huusivat kylän lapset, kun näkivät meidän tulevan.

Me kyllä ymmärsimme, mitä he sillä tarkoittivat, mutta kuitenkin kysyimme me: »Mitkä Lamppulan lapset—eihän meidän talon nimi ole Lamppula.»

—Jos kohta—mutta eikös teille ole ostettu semmoista lamppua?

—No, mutta mistä tekin sen jo tiedätte?

—Sinun äitisi oli meidän pihan läpi kulkiessaan sanonut äidille, että teidän isänne on kauppamieheltä ostanut semmoisen lampun, että, kun se palaa, näkee vaikka nuppineulan lattialta, sanoi lautamiehen tyttö.

—Se kuuluu olevan ihan samanlainen kuin se, joka on pappilankin salissa—niin kertoi teidän isänne meillä vast'ikään, ja minä itse kuulin sen, sanoi kievarin poika.

—No, onhan teillä sitten semmoinen lamppu? kysyivät kaikki kylän lapset.

—On, mutta ei sitä nyt saata mennä katsomaan, kun se ei päivällä pala; mutta kun ilta tulee, niin sitten mennään kaikki.

Me laskea jyrräsimme mäkeä hämäriin asti, ja aina kun noustiin mäen päälle, niin puhuttiin kylän lapsille lampusta.

Sillä lailla kului aika nopeammin, kuin luultiinkaan, ja kun oli vielä viimeisen kerran laskettu, niin lähdettiin miehissä kotia kohti juoksemaan.

IV. Pekka seisoi vielä havutukkinsa ääressä eikä edes päätäänkään kääntänyt, vaikka me huusimme hänelle kaikki yhteen ääneen, että tulisi katsomaan, kun lamppu pannaan palamaan.

Yhdessä avauksessa syöksähdimme tupaan koko lapsilauma.

Mutta siinäpä meille jo tulikin seisaus. Lamppu olikin jo pantu palamaan ja loisti katosta meitä vastaan niin kirkkaasti, ettemme osanneet muuta kuin silmät sirrallaan siihen tirkistellä.

—Ovi kiinni, ostolämmin! huusi ääni pöydän päästä.

—Lentävät kuin kanat tuleen, kuului äiti toruvan karsinasta päin.

—Ei tuo kumma ole, jos sitä lapset säikähtävät, koskapa minä, vanha ihminenkään, en osaa muuta kuin päivitellä, kuului kievarin vanha emäntä sanovan.

—Mutta joka paikkaan se meidänkin tyttö ennättää, sanoi lautamiehen miniä.

Kun silmät alkoivat vähän selvitä, huomasimme me vasta, että tupa oli naapurin väkeä puolillaan.

—No, tulkaa nyt lapset vähän likemmäksi, että oikein näette, puhui isä paljoa lempeämmällä äänellä kuin äsken.

—Kopistelkaa lumi jaloistanne ja tulkaa tänne karsinaan, täältä se oikein korealta näyttää, sanoi taas vuorostaan äiti.

Kuurtaen kaartaen me kiersimme äidin luo ja istuimme kaikki rinnakkain hänen viereensä penkille. Nyt me vasta hänen turvistaan uskalsimme oikein ruveta lamppua tarkastelemaan. Emme juuri olleet ajatelleet, että se ihan tuolla tavalla palaisi, kuin se nyt paloi, mutta kun taas mietimme sinne ja tänne, niin kyllä se tuossa nyt paloi, niinkuin pitikin. Ja kun vielä vähän aikaa katselimxne, niin tuntui meistä, kuin olisimme jo aikoja sitten ajatelleet, että sen pitäisi palaa, niinkuin se nyt paloikin.

Mutta sitä emme kuitenkaan osanneet ymmärtää, mitenkä tuli oli saatu tuonne lasin sisään. Kysyimme sitä äidiltä, mutta äiti sanoi: »Tottapahan sitten saatte nähdä».

Kilvan kyläläiset lamppua kiittelivät, ja mikä mitäkin sanoi. Kievarin vanha emäntä sanoi, että »sehän paistaa ihan yhtä tasaisesti kuin taivaan tähti». Kipeäsilmäisestä lautamiehestä oli se siitäkin syystä mainio, »ettei siitä ollenkaan savua lähtenyt, jotta sitä saattaisi vaikka kamarissakin polttaa, eivätkä seinät mustuisi ollenkaan». Siihen sanoi isä, että »kamaria vartenhan se alusta pitäen on tehtykin, mutta hyvä se on näin pirtissäkin, kun ei tarvitse monen päreen kanssa tuhrata, ja tällä yhdellä tulella näkee koko joukko, vaikka kuinka monta olisi».—Kun äiti virkkoi, »ettei kirkon pienempi ruunukaan sen kirkkaammin valaise», niin isä käski minun ottaa aapisen ja mennä ovensuuhun koettamaan, tokko tuolla lukea näkisi. Minä menin ja aloin lukea »Isämeitää». Mutta silloin kaikki sanoivat, että »se poika osaa sen ulkomuistista». Silloin äiti sieppasi minulle virsikirjan hyllyltä, ja minä rupesin lukemaan »Jerusalemin hävitystä».

—No, ei häntä kummempaa ole vielä ennen nähty! ihmettelivät kyläläiset.

Sitten isä vielä sanoi, että »jos kellä olisi nuppineula, niin saisi viskata sen lattialle, ja se kyllä paikalla löytyisi».

Lautamiehen miniällä oli nuppineula rinnassa, mutta kun se heitti sen lattialle, niin se menikin sillan rakoon, eikä sitä löydetty, vaikka mitä olisi tehty.

V. Vasta kun kyläläiset olivat lähteneet pois, tuli Pekka pirttiin.

Hän ensin vähän silmiään siristi lampun outoa valoa vastaan, mutta riisui sitten vain rauhallisesti nutun päältään ja töppöset jalastaan.

—Mikä se tuolla katon rajassa killuu niin, että silmiä häikäisee? kysyi hän viimein, kun oli saanut sukkansa orrelle asetetuiksi.

—Arvaappas nyt, mikä se on, sanoi isä ja vilkutti äidille ja meille silmää.

—En minä häntä arvaa, sanoi Pekka ja läheni lamppua.

—Ehkä se on kirkon ruunu, ivasi isä.

—Jos lienee, arveli Pekka, mutta oli jo tullut uteliaaksi ja aikoi koetella lamppua.

—Ei sitä koetella tarvitse—pitää se uskoa koettelemattakin.

—No, no—en minä häntä tahdokaan, sanoi Pekka vähän vapisevalla äänellä ja vetäytyi penkilleen ovensuuseinälle.

Äidin taisi käydä Pekka parkaa vähän sääliksi, koskapahan rupesi selittämään hänelle, ettei se ruunu ole, mutta että sitä sanotaan lampuksi, ja että siinä palaa öljy, eikä nyt enää tarvitse pärettä polttaakaan.

Pekka ei kuitenkaan siitä puheesta ymmärtänyt sen enempää, kuin että rupesi tuota päivällä tuomaansa pärepölkkyä kiskottavakseen pienentelemään, mutta isä sanoi hänelle, että »johan minä päivällä sanoin, ettei nyt enää tarvitse päreitä kiskoa».

—Enhän minä häntä enää muistanut, mutta olkoon sitten, koska ei enää tarvitse—ja Pekka pisti pärepuukkonsa seinänrakoon.

—Kyllä se nyt siinä ruostumaan joutaa, sanoi isä, mutta Pekka ei enää puhunut mitään.

Vähän ajan perästä hän rupesi kenkiään paikkaamaan. Kurotti orrelta päreen, pisti sen pihtiin ja istui jakkaralleen pankon nurkkaukseen. Me lapset huomasimme sen ennen kuin isä, joka, selin Pekkaan päin, kirvesvarttaan lampun alla veisteli. Emme kuitenkaan mitään virkkaneet, mutta nauraa kuhersimme vain keskenämme ja ajattelimme, että »annas, kunhan isä näkee—mitähän sanoo!» Ja kun isä sen näki, niin hän astui kädet kupeissa Pekan eteen ja kysyi hyvin pilkaten, että »mitä sinä siinä nyt niin tarkkaa teet, kun et muiden tulella näe?»

—Kenkiänihän minä tässä paikkaan, sanoi Pekka.

—Vai kenkiäsi sinä paikkaat—mutta jos et näe sitä työtäsi tehdä sillä tulella, jolla minä, niin mene sitten päreinesi vaikka saunaan tai saunan taakse.

Ja Pekka lähti.

Pisti kengät kainaloonsa ja otti jakkaransa toiseen käteen, päreen toiseen. Hiljalleen hän kyhni ovesta porstuaan ja kolisteli sieltä kartanolle. Päretuli roihahti tuulessa tavallistaan isommaksi, ja soma rusko valaisi vähän aikaa aittoja, tallia ja navetan päätyä. Tuota me lapset ikkunasta katselimme, ja se oli meistä hyvin kaunista. Mutta kun Pekka saunan ovesta sinne sisään kumartui, niin pimeni taas kaikki kartanolla, ja sen sijaan näimme me vain lampun häikäisevän kuvaimen mustassa ikkunassa.

Sen perästä ei meillä enää pärettä pirtissä milloinkaan poltettu. Lamppu se vain katossa loisti, ja usein sitä kyläläiset kävivät sunnuntai-iltoina ihmetellen katselemassa. Koko pitäjässä kohta tiedettiin, että meidän talo oli ensimmäinen, jossa—pappilaa lukuun ottamatta—alettiin lamppua polttaa. Meidän jälkeen osti lautamies samanlaisen lampun, kuin meidänkin oli, mutta kun hän ei sitä milloinkaan sytyttämään oppinut, niin hän möi sen kievariin, ja siellä se on vielä nytkin. Köyhemmät talot eivät ole vielä yrittäneetkään lamppua itselleen hankkia, vaan tuhraavat vielä tänäkin päivänä pitkät puhteensa pärevaikean ääressä.

Mutta sitten, kun meillä oli lamppu ollut vähän aikaa, piilusi isä tuvan seinät ihan valkoisiksi, eivätkä ne sitten enää ole milloinkaan mustuneet, kun vanha sisään lämpiävä uunikin särettiin ja sijaan tehtiin uusi uloslämpiävä, peltiniekka.

Vanhan uunin kivistä Pekka teki saunaan uuden kiukaan, ja niiden kanssa muuttivat sinne sirkatkin, koskapa niitä ei sen koommin enää ole tuvassa kuulunut. Isä on siitä hyvillään, mutta meille lapsille tulee välistä pitkinä talvi-iltoina entisiä aikoja ikävä, ja silloin me juoksemme sirkkoja kuuntelemaan Pekan luo saunaan, jossa hän yhä vielä pärettä polttaen iltojansa viettää.

SIIHEN AIKAAN, KUN ISÄ LAMPUN OSTI إلى الوقت الذي اشترى فيه أبي المصباح ZU DER ZEIT, ALS MEIN VATER DIE LAMPE KAUFTE TO THE TIME DAD BOUGHT THE LAMP В ТО ВРЕМЯ, КОГДА МОЙ ОТЕЦ КУПИЛ ЛАМПУ VID DEN TIDPUNKT DÅ MIN FAR KÖPTE LAMPAN BABAM LAMBAYI ALDIĞINDA 到爸爸买灯的时候

I. Siihen aikaan, kun isä lampun osti, sanoi hän äidille näinikään: Я|||||||||| |At that time|"at the time"|||the lamp|bought|said|||like this أولا: عندما اشترى الأب المصباح ، قال للأم مثل هذا: I. Als mein Vater die Lampe kaufte, sagte er zu meiner Mutter: I. At the time the father bought the lamp, he said to his mother: I. Kiedy ojciec kupił lampę, powiedział do matki: I. Когда отец купил лампу, он сказал матери: I. När min far köpte lampan sa han till min mor

—Äiti hoi, kuulehan,—eiköhän ostettaisi lamppua meillekin - أمي ، اسمعي ، - لماذا لا تشتري لنا مصباحًا أيضًا؟ -Hallo, Mama, hör mal, ich frage mich, ob wir auch eine Lampe für uns kaufen können. —Mother Hoi, listen, —you wouldn't buy a lamp for us either «Мама Хой, давай», я бы тоже не купила нам лампу -Hej, mamma, lyssna, -Jag undrar om vi kan köpa en lampa till oss också.

—Mitä lamppua! -Was für eine Lampe! —What a lamp! — Какая лампа! -Vilken lampa!

—No, etkö sinä tiedä, että kirkonkylän kauppamies on Pietarista tuonut semmoisia lamppuja, joista yksi näyttää enemmän kuin kymmenen pärettä. ||||||merchant||from St. Petersburg||such|||||more than ten||| - حسنًا ، ألا تعلم أن تاجر قرية الكنيسة قد أحضر مصابيح مماثلة من سانت بطرسبرغ ، يبدو أحدها مثل عشرة ألواح خشبية. -Nein, wisst ihr nicht, dass der Kaufmann des Kirchdorfes aus St. Petersburg solche Lampen mitgebracht hat, von denen eine mehr als zehn Dochte hat. —Well, don't you know that the merchant of the church village has brought such lamps from St. Petersburg, one of which shows more than ten pearls. — Eh bien, ne savez-vous pas que le marchand du village de l'église a rapporté de Saint-Pétersbourg des lampes similaires, dont l'une ressemble à dix bardeaux. — Ну, разве ты не знаешь, что купец церковного села привез из Петербурга такие лампады, одна из которых показывает больше десяти рядов. -Nej, vet du inte att köpmannen i kyrkbyn har tagit med sig sådana lampor från St Petersburg, varav en visar mer än tio vekar. Jo ovat pappilaankin semmoisen ostaneet. Sie haben bereits eine für das Pfarrhaus gekauft. They have already bought such things for their priest. Le prêtre a déjà acheté quelque chose de similaire.

—Onko se semmoinen, että, kun se keskellä huonetta palaa, näkee joka nurkassa lukea melkein kuin selvällä päivällä? |||||||||||||||broad daylight| - هل من هذا القبيل ، عندما تضاء في منتصف الغرفة ، يمكنك رؤية القراءة في كل زاوية تقريبًا كما لو كان يومًا صافًا؟ -Ist es so, dass man, wenn es in der Mitte des Raumes brennt, in jede Ecke sehen kann, als ob es Tageslicht wäre? —Is it that when it burns in the middle of the room, you can see in every corner read almost like on a clear day? — Est-il tel que, lorsqu'il est allumé au milieu de la pièce, on puisse voir lire dans tous les coins presque comme si c'était un jour clair ?

—Se se on—ja siinä palaa öljy, eikä tarvitse muuta kuin sytyttää iltasella, niin se palaa sammumatta, vaikka aamuun asti polttakoon. - هذا كل شيء - والزيت يحترق فيه ، وكل ما عليك فعله هو إشعاله في المساء ، وسيحترق دون أن يخرج ، حتى لو حرقته حتى الصباح. -Es ist - und es brennt Öl, und alles, was Sie tun müssen, ist, es am Abend anzuzünden, und es wird brennen, ohne zu erlöschen, auch wenn es bis zum Morgen brennt. —It is — and the oil burns in it, and all that is needed is to light it in the evening, and it burns without being extinguished, even if it is burned until morning. — C'est ça — et l'huile brûle dedans, et il suffit de l'allumer le soir, et elle brûlera sans s'éteindre, même si elle brûle jusqu'au matin.

—Mutta mitenkä se märkä öljy palaa? - ولكن كيف يحترق هذا الزيت الرطب؟ -Aber wie verbrennt das nasse Öl? —But how does that wet oil burn? — Mais comment brûle-t-elle cette huile humide ?

—No, mitenkäs viina palaa? – حسنًا، كيف يحترق الخمر؟ -Nein, wie brennt der Schnaps? —Well, how does the booze burn? — Eh bien, comment l'alcool brûle-t-il ?

—Mutta saattaisihan siitä tulla tulipalo koko taloon—kun viina syttyy palamaan, ei se sammu vedelläkään. —لكنه قد يتسبب في نشوب حريق في المنزل بأكمله — فعندما يشتعل الخمر، لا يمكن إطفاؤه بالماء أيضًا. -, aber es könnte das ganze Haus in Brand setzen - wenn Alkohol Feuer fängt, kann Wasser es nicht löschen. —But it could become a fire throughout the house — when the liquor catches fire, it doesn't go out with water.

—Eihän siitä mitenkä talo palamaan pääse, kun öljy on kiintonaisen lasin sisässä ja tuli on myöskin. -Es ist ja nicht so, dass das Haus Feuer fängt, wenn das Öl im Glas ist und das Feuer auch. -It's not like the house is going to catch fire when the oil is in the glass and the fire is too.

—Lasin sisässä!—Mitenkä se tuli saattaa lasin sisässä olla—eikö se poksahda rikki? inside the glass||||||||||||break -Wie kann das Feuer im Inneren des Glases sein - wird es nicht platzen? -inside the glass!-How can the fire be inside the glass-won't it burst?

—Tuliko? -Feuer? -Fire?

—Ei, vaan lasipa. -Nein, nur ein Glas. —No, just a glass. – Nej, bara ett glas.

—Poksahda rikki! -Bauch einziehen! —Pick up! Eikä poksahda—kyllä se saattaa poksahtaakin, jos tulta liian korkealle vääntää, mutta onko pakko vääntää. Und nicht platzen - ja, es kann platzen, wenn man das Feuer zu stark aufdreht, aber muss man das? And don't pop - yes, it might pop if you turn the fire up too high, but do you have to?

—Tultako vääntää'—Elä—elä, mitenkä sinä tulta väännät! -Wie dreht man das Feuer? Du Tier, wie dreht man das Feuer? -'How do you turn the fire'-You animal, how do you turn the fire!

—No, ka—kun ruuvia vääntää oikeaan käteen, niin sydän nousee—siinä on niinkuin kynttilässäkin sydän, ja tuli nousee myöskin, mutta kun vasempaan käteen, niin se pienenee, ja kun sitten puhaisee, niin se sammuu. -Nein, wenn du die Schraube in der rechten Hand drehst, steigt das Herz - es ist wie das Herz in einer Kerze, und das Feuer steigt auch, aber wenn du sie in der linken Hand drehst, wird sie kleiner, und wenn du sie dann ausbläst, erlischt sie. —Well, ka — when the screw is turned to the right hand, the heart rises — it has a heart like a candle, and the fire rises as well, but when it is left-handed, it decreases, and when it blows, it goes out.

—Vai sammuu—mutta en minä sitä nyt ymmärrä, vaikka kuinka selittelisit—mitä lienee niitä uusmuotisia herrain laitoksia. -Or shuts down-but I don't understand it now, no matter how you explain it-what are those newfangled gentlemen's establishments.

—Kyllä sitten ymmärrät, kun saat nähdä, jahka minä sen ostan. -Sie werden es verstehen, wenn Sie es sehen, wenn ich es kaufe. -You'll understand when you see it when I buy it.

—Paljonko se maksaa

—Seitsemän ja puoli markkaa—öljy erittäin, ja sitä saa markalla kannun! -Siebeneinhalb Mark-Öl sehr, und man kann einen Krug davon für eine Mark kaufen! -Seven and a half marks-oil very, and you can buy a jug of it for a mark! —De sju och ett halvt märkena — oljan är mycket bra, och du kan få den i ett märke!

—Seitsemän ja puoli markkaa, ja vielä öljy erittäin! -Siebeneinhalb Mark, und immer noch sehr viel Öl! -Seven and a half marks, and still oil very much! Sillähän saa jo pärekupoja moneksi talveksi, jos ostaa tahtoo, mutta kun Pekka niitä kiskoo, ei mene penniäkään hukkaan. Das reicht für Schindeln für mehrere Winter, wenn man sie kaufen will, aber wenn Pekka sie abreißt, ist kein Cent verschwendet. After all, you can get shingle cups for many winters if you want to buy them, but when Pekka pulls them off, not a penny is wasted.

—Ei lampussakaan hukkaan mene, ja maksavathan ne metsätkin, eikä meidän maalla enää niin joka paikasta pärepuita otetakaan; pitää etsiä ja vedättää korven taustalta asti tänne suohautaan, ja sieltäkin jo kohta ovat lopussa. - "Nicht einmal eine Lampe wird verschwendet, und die Wälder kosten Geld, und in unserem Land nimmt man nicht mehr überall Schindeln; man muss sie suchen und vom hinteren Teil des Feldes bis zum Moor ziehen, und selbst dort sind sie bald weg. -"Not even a lamp is wasted, and the forests cost money, and in our country they don't take shingles from everywhere any more; you have to look for them and pull them from the back of the field all the way to the bog, and even there they'll soon be gone.

Äiti kyllä tiesi, etteivät pärepuut vielä kuitenkaan niin yht'äkk taida loppua, koskapahan siitä tähän asti ei ole mitään kuulunut, mutta että nyt vain piti se syyksi sanoa, kun lamppua teki mieli. Mama wusste, dass die Gürtelrose nicht so plötzlich enden würde, denn bisher hatte sie noch nichts davon gehört, aber jetzt musste sie es einfach sagen, wenn sie sich wie eine Glühbirne fühlte. Mum knew that the shingles wouldn't end so suddenly, as she hadn't heard anything about it so far, but now she just had to say it when she felt like a light bulb. Mutta ei se äiti siitä asiasta kuitenkaan sen enempää sanonut, sillä isä olisi saattanut suuttua. Aber die Mutter sagte nichts mehr dazu, weil der Vater vielleicht wütend gewesen wäre. But the mother didn't say anything more about it, because the father might have been angry. Ja koko lamppu olisi ehkä sitten saattanut jäädä näkemättä ja ostamatta. Und die ganze Lampe wäre dann vielleicht übersehen und nicht gekauft worden. And the whole lamp might then have been missed and not bought. Och hela lampan kan då ha gått obemärkt och obyggd. Taikka olisivat johonkuhun muuhun taloon ennen ennättäneet lampun ostaa, ja kohta olisi koko pitäjä puhunut, että se talo oli— pappilaa lukuun ottamatta—ensimmäinen, jossa alettiin lamppua polttaa. Oder sie haben schon vorher in einem anderen Haus eine Lampe gekauft, und bald hätte die ganze Gemeinde darüber gesprochen, dass dieses Haus das erste war, in dem eine Lampe brannte, abgesehen vom Pfarrhaus. Or they might have bought a lamp in some other house before, and soon the whole parish would have been talking about how that house was the first to start burning a lamp, apart from the rectory. Näin se äiti ajatteli sitä asiaa ja sanoi sitten isälle, että »osta sitten vain, jos mieli tekee, sama kai minulle on, mikä palaa, pärekö vai muu öljy, kunhan vain kehrätä näen. |||"thought about"||||||to the father|||||||||||||burns|||||||| So überlegte die Mutter und sagte dann zum Vater: "Kauf es, wenn du willst, mir ist egal, was brennt, Schiefer oder anderes Öl, solange ich die Spinnerei sehen kann. That's how the mother thought about it and then said to the father that "just buy it if you feel like it, it doesn't matter to me what burns, whether it's good or not, as long as I see it spinning." Milloinka sinä sen sitten ostaisit?» Wann würden Sie es denn kaufen?" When would you buy it then?"

—Ajattelin, että sopisi ehkä jo huomenna lähteä—olisi vähän muutakin asiaa kauppamiehelle. |||||||||||to the merchant -Ich dachte, es wäre vielleicht eine gute Idee, morgen zu gehen - ich muss dem Verkäufer noch etwas erzählen. -I thought it might be a good idea to leave tomorrow - there's a bit more to tell the salesman.

Tämä oli keskellä viikkoa, ja äiti kyllä tiesi, että ne muut asiat olisi ennättänyt lauantainakin ajaa, mutta ei hän nytkään virkkanut mitään, ajatteli vain, että kuta pikemmin sitä parempi. Es war mitten in der Woche, und sie wusste, dass sie die anderen Sachen am Samstag hätte machen können, aber sie häkelte nichts, sie dachte nur, je eher, desto besser. This was the middle of the week, and she knew that she could have done the other things on Saturday, but she didn't crochet anything, she just thought that the sooner the better. Ja jo samana iltana kannatti isä aitasta sen ison matkakirstun, jossa ukkovaari ennen vanhaan Oulussa käydessään eväänsä kuletti, ja käski äidin täyttää sen heinillä sekä panna pumpulia keskelle. Noch am selben Abend holte mein Vater den großen Koffer vom Zaun, in dem das Gewitter sein Mittagessen zu transportieren pflegte, wenn er Oulu besuchte, und sagte meiner Mutter, sie solle ihn mit Heu füllen und Baumwolle in die Mitte legen. And that very evening my father carried from the fence the large trunk in which the thunderstorm used to carry his lunch when he visited Oulu, and told my mother to fill it with hay and put cotton in the middle. Me lapset kysyimme, minkä tähden siihen ei panna muuta kuin heiniä ja sitten pumpulia keskelle, mutta äiti käski meitä olemaan vaiti. Wir Kinder fragten, warum sie nichts anderes als Heu und dann Watte in die Mitte legten, aber Mama sagte, wir sollten nichts sagen. We children asked why they didn't put anything in it except hay and then cotton in the middle, but Mum told us not to say anything. Isä oli paremmalla tuulella ja selitti, että hän tuo kauppamieheltä lampun, joka on lasista ja saattaisi särkyä, jos sattuisi kaatumaan tai reki muuten tärskähtäisi. |||||explained||||||||made of glass||||||||sleigh|| Papa war besser gelaunt und erklärte, dass er eine Lampe vom Ladenbesitzer mitbrachte, die aus Glas war und zerbrechen könnte, wenn sie umfällt oder der Schlitten rüttelt. Dad was in a better mood and explained that he was bringing a lamp from the shopkeeper, which was made of glass and might break if it fell over or the sledge shook.

II. Sinä iltana me lapset pitkän aikaa valvoimme ja ajattelimme sitä uutta lamppua, mutta se vanha istukas-Pekka, joka kaikki päreet kiskoi, alkoi jo heti kohta kuorsata, kun päre oli sammutettu. |||||||||||lamp|||||||||||||||||| In dieser Nacht blieben wir Kinder noch lange wach und dachten über die neue Lampe nach, aber der alte Pekka, der früher alle Schindeln gezogen hatte, fing an zu schnarchen, sobald die Schindel ausgeschaltet war. That night we children stayed up for a long time thinking about the new lamp, but old Pekka, who used to pull all the shingles, started snoring as soon as the shingle was turned off. Eikä hän edes kertaakaan kysynyt, mikä se lamppu oli, vaikka meillä siitä niin paljon puhetta riitti. |||||||||||||||was enough Und nicht ein einziges Mal hat er mich gefragt, was die Glühbirne ist, obwohl wir so oft darüber gesprochen haben. And not once did he ask me what the light bulb was, even though we talked about it so much.

Isä viipyi matkallaan koko päivän, ja se päivä tuntui meistä kaikista hyvin pitkältä, ettei tahtonut syöntikään käydä, vaikka oli maitovelliä puoliseksi. Mein Vater blieb den ganzen Tag, und der Tag kam uns allen sehr lang vor, und wir wollten nichts essen, obwohl wir eine halbe Packung Milch hatten. My father stayed the whole day, and the day seemed very long to all of us, and we didn't want to eat, even though we had half a carton of milk. Istukas-Pekka se vain söi muidenkin edestä ja kiskoi sinä päivänä päreitä orren täyteen. Sitting-Pekka hat nur für die anderen gegessen, und an diesem Tag hat er sich satt gegessen. Sitting-Pekka just ate for the others and that day he ate his fill. Äitikään ei sinä päivänä monta leperettä kehrännyt, kun aina tuli menneeksi ikkunaan katsomaan, eikö isää jo näkyisi jäältä tulevaksi. Meine Mutter hat an diesem Tag auch nicht viele Flocken geschleudert, da sie immer zum Fenster gehen musste, um zu sehen, ob mein Vater vom Eis herunterkam. My mother didn't spin many flakes that day either, as she always had to go to the window to see if my father was coming down from the ice. Muutaman kerran hän sanoi Pekalle, ettei niitä päreitä enää taideta tarvitakaan, mutta Pekka ei sitä puhetta edes senkään vertaa mieleensä pannut, että olisi kysynyt, miksi nyt ei enää muka päreitä tarvittaisi. Ein paar Mal sagte er zu Pekka, dass wir die Schafböcke nicht mehr brauchten, aber Pekka dachte nicht einmal daran, ihn zu fragen, warum wir die Schafböcke nicht mehr brauchten. A few times he told Pekka that he didn't think we needed the rams any more, but Pekka didn't even think about it enough to ask him why we didn't need the rams any more.

Vasta iltaista syötäessä kuului ruunan kulkunen kartanolta.

Pala suussa me kaikki lapset kapistimme ulos, mutta isä ajoi meidät pirttiin ja käski istukas-Pekan tulla kirstua reestä nostamaan. Pekka jo silloin pankon nurkalla torkkui ja oli siinä käynyt niin kömpelöksi, että kolahdutti kirstun jalan kynnykseen, kun sitä isän kanssa pirttiin kantoi. Mutta siitä olisi hän saanut isältä korvilleen, jos olisi ollut nuorempi mies, mutta hän oli vanha ukko, eikä isä itseään vanhempaa miestä ole eläessään lyönyt.

Paha hänet ehkä sittenkin olisi perinyt, jos lamppu olisi särkynyt, mutta ei sille toki tullut mitään.

—Mene uunille, sen tollo! ärjäisi isä Pekalle, ja Pekka nousi uunille.

Mutta isä oli jo ottanut lampun kirstusta ja riiputti sitä kädessään.

—Kas, tässä tämä nyt on, tämmöinen tämä nyt on—tänne lasin sisään pannaan öljy, ja tuo suikale siellä sisällä on veeku—pysykää ulompana päreinenne siinä!

—Eikö sitä panna palamaan? kysyi äiti ja siirtyi päreineen vähän ulommaksi.

—Oletko sinä hupakko—mitenkä se palamaan pannaan, kun ei ole vielä öljyäkään?

—No, mutta eikö sitten saata panna öljyä?

—Vai öljyä panna, e-hei! Niin sen äkkinäinen luulisi, mutta kauppamies varoitti moneen kertaan, ettei saa tulen valolla öljyä panna, se saattaisi syttyä ja polttaa koko talon.

—Milloinkas siihen sitten saa sitä öljyä panna?

—Päivällä, päivällä, etkö sinä jouda päivää odottamaan—ei se niin kovin kummaa ole!

—Oletko sinä sen sitten jo nähnyt palavan!

—Minäkö? Jo toki montakin kertaa olen lampun palavan nähnyt—olen nähnyt pappilassa, ja tätäkin jo kauppamiehen luona koetettiin.

—No, paloiko se?

—Paloihan se, ja kun pantiin puodin luukut kiinni, niin olisi nähnyt vaikka nuppineulan lattialta—katsokaa, tässä on tämmöinen kuuppa, ja kun tuossa tuli palaa, tämän soikulaisen lasin sisässä, niin valo ei pääse kattoon jossa sitä ei tarvitakaan, vaan leviää alas kaikki, niin että näkee vaikka nuppineulan lattialta.

Kyllä meidän kaikkien olisi kovasti tehnyt mieli koettaa, näkisikö vaikka nuppineulan lattialta, mutta isä ripusti lampun kattoon ja rupesi syömään.

—Tänä iltana pitää vielä pärevalkeaan tyytyä, sanoi isä syödessään, mutta huomenna tässä talossa poltetaan lamppua.

—Katsos, isä, Pekka on tänäpäivänä kiskonut orrellisen päreitä.

—Ka, eikö ole kiskonut—kyllä nyt on syttyjä täksi talveksi—muuhun ei nyt enää päreitä tarvitakaan.

—Tarvitaan niitä siltä vielä saunassa ja navetassa, sanoi äiti.

—Mutta tuvassa poltetaan lamppua, sanoi isä.

III. Tänä yönä en nukkunut senkään vertaa kuin edellisenä, ja kun aamusella heräsin, olisin melkein itkenyt, jos olisin iljennyt, kun muistin, että lamppu vasta iltasella pannaan palamaan. Olin nähnyt unta, että isä yöllä pani öljyä lamppuun, ja että se sitten koko päivän paloi. Jag hade en dröm att min far lade olja i en lampa på natten, och sedan brann den ner hela dagen.

Heti päivän tultua kaivoi isä siitä matkakirstusta isomahaisen putelin ja kaatoi siitä jotakin pienempään puteliin. Så fort dagen kom grävde pappa upp en stormagad pudel ur kistan och hällde upp något i en mindre pellets. Olisimme mielellämme kysyneet, mitä siinä putelissa oli, mutta emme uskaltaneet, sillä isä oli niin totisen näköinen, että meitä vähän pelotti.

Mutta kun hän laski lampun alemmaksi katosta ja rupesi sitä ruuvaamaan ja vääntelemään, niin ei äiti enää malttanut olla ääneti, vaan kysyi:

—Mitä se isä nyt tekee?

—Panen öljyä lamppuun.

—No, vaan särethän sinä sen—mitenkä sinä saat tuon sijoilleen, jonka irti väänsit?—Äiti ei tiennyt, emmekä me muutkaan tienneet, miksi sanottaisiin sitä, jonka isä oli lasiastiasta irti vääntänyt. Isä ei virkkanut mitään siihen, käskihän meidän vain pysyä loitommalla. Pappa gjorde inget åt det, han sa bara till oss att hålla oss borta. Sitten hän kaasi siitä pienemmästä putelista siihen lasiastiaan, niin että se tuli melkein täyteen, ja nyt me arvasimme, että isommassakin putelissa mahtoi olla öljyä. Sedan hällde han det från den där mindre flaskan i den där glasburken så att den nästan var full, och nu gissade vi att det kunde vara olja i den större flaskan.

—No, eikö siihen nyt tulta pannakaan? kysyi äiti taas, kun kaikki ne irti väännetyt kalut olivat paikoillaan ja kun näki, että isä nosti lampun kattoon.

—Nytkö päivällä?

—Niin, no saisihan tuota nyt koetella, mitenkä se palaa. "Jaha, låt oss se hur det brinner nu."

—Kyllä se palaa—odota vain iltaa eläkä hätäile!

Ruokalevon jälkeen kantoi istukas-Pekka jäisen pärepölkyn sisään ja romahutti sen olaltaan lattialle, niin että koko tupa hytkähti ja öljy lampussa liikahti.

—So, so! sanoi isä.

Mitä sinä nyt?

—Toin pärepölkyn sulamaan—eihän sitä jäistä ruojaa kukaan kisko.

—Eihän sitä ole pakko kiskoakaan, sanoi isä ja iski meille silmää.

—No, ei kai se tuommoisenaankaan pala.

—Eihän sen ole pakko palaakaan.

—Eikös niitä sitten päreitä enää kiskotakaan?

—Entäs jos ei kiskottaisikaan.

—Sama minulle on, jos isäntä itse ilman toimeen tulee.

—Eikös se Pekka näe, mikä tuolta orresta riippuu?—Kun isä tämän sanoi, katsahti hän ylpeästi lamppuun ja säälivästi Pekkaan. ”Ser inte den där Pekka vad som beror på den där näsan?” När hans pappa sa detta tittade han stolt på lampan och tyckte synd om Pekka. Pekka asetti pärepölkkynsä soppeen pystyyn ja katsahti vasta sitten lamppuun. Pekka ställde upp sina stockar och tittade först då på lampan.

—Se on lamppu, ja kun se palaa, niin ei pärevalkeaa enää tarvitakaan. —Det är en lampa, och när den är tänd behövs den inte längre.

—Vai ei tarvitakaan, sanoi Pekka ja lähti muuta puhumatta havutukilleen tallin taakse. Pekka pienenteli itsensä korkuisen havukoon sinä päivänä niinkuin muinakin, mutta muulta väeltä ei tahtonut tulla mitään valmista. Äiti koetti kehrätä, mutta kuontalo ei kulunut puolilleenkaan, kun hän jo rukkinsa syrjään siirsi ja lähti ulos.

Isä vähän ensin kirvesvartta veisteli, mutta tottapa työ oli vastahakoista, koska se kesken jäi. Äidin mentyä meni isäkin; lieneekö kylään mennyt, vai minne. Mennessään hän kielsi meitä minnekään lähtemästä ja uhkasi kurittavansa, jos kuka meistä sormellaankaan lamppua koettelisi. Mutta ennen me olisimme papin kaulusta uskaltaneet mennä koettelemaan kuin lamppua. Se meitä vain pelotti, että jos se nuora, josta se orressa riippui, itsestänsä yht'äkkiä katkeaa ja sitä sitten sanotaan meidän syyksemme.

Ikävältä meistä kuitenkin rupesi aika pirtissä tuntumaan, ja kun ei muuta tiedetty, päätettiin lähteä miehissä mäkeen. Koko kylällä oli yhteinen vesitie joelle, ja samassa paikassa oli hyvä mäki, josta keikka juoksi aina avannon toiselle puolelle pitkän matkan.

—Tuolla tulevat Lamppulan lapset! huusivat kylän lapset, kun näkivät meidän tulevan.

Me kyllä ymmärsimme, mitä he sillä tarkoittivat, mutta kuitenkin kysyimme me: »Mitkä Lamppulan lapset—eihän meidän talon nimi ole Lamppula.»

—Jos kohta—mutta eikös teille ole ostettu semmoista lamppua?

—No, mutta mistä tekin sen jo tiedätte?

—Sinun äitisi oli meidän pihan läpi kulkiessaan sanonut äidille, että teidän isänne on kauppamieheltä ostanut semmoisen lampun, että, kun se palaa, näkee vaikka nuppineulan lattialta, sanoi lautamiehen tyttö.

—Se kuuluu olevan ihan samanlainen kuin se, joka on pappilankin salissa—niin kertoi teidän isänne meillä vast'ikään, ja minä itse kuulin sen, sanoi kievarin poika.

—No, onhan teillä sitten semmoinen lamppu? kysyivät kaikki kylän lapset.

—On, mutta ei sitä nyt saata mennä katsomaan, kun se ei päivällä pala; mutta kun ilta tulee, niin sitten mennään kaikki.

Me laskea jyrräsimme mäkeä hämäriin asti, ja aina kun noustiin mäen päälle, niin puhuttiin kylän lapsille lampusta.

Sillä lailla kului aika nopeammin, kuin luultiinkaan, ja kun oli vielä viimeisen kerran laskettu, niin lähdettiin miehissä kotia kohti juoksemaan.

IV. Pekka seisoi vielä havutukkinsa ääressä eikä edes päätäänkään kääntänyt, vaikka me huusimme hänelle kaikki yhteen ääneen, että tulisi katsomaan, kun lamppu pannaan palamaan.

Yhdessä avauksessa syöksähdimme tupaan koko lapsilauma.

Mutta siinäpä meille jo tulikin seisaus. Lamppu olikin jo pantu palamaan ja loisti katosta meitä vastaan niin kirkkaasti, ettemme osanneet muuta kuin silmät sirrallaan siihen tirkistellä.

—Ovi kiinni, ostolämmin! huusi ääni pöydän päästä.

—Lentävät kuin kanat tuleen, kuului äiti toruvan karsinasta päin.

—Ei tuo kumma ole, jos sitä lapset säikähtävät, koskapa minä, vanha ihminenkään, en osaa muuta kuin päivitellä, kuului kievarin vanha emäntä sanovan.

—Mutta joka paikkaan se meidänkin tyttö ennättää, sanoi lautamiehen miniä.

Kun silmät alkoivat vähän selvitä, huomasimme me vasta, että tupa oli naapurin väkeä puolillaan.

—No, tulkaa nyt lapset vähän likemmäksi, että oikein näette, puhui isä paljoa lempeämmällä äänellä kuin äsken.

—Kopistelkaa lumi jaloistanne ja tulkaa tänne karsinaan, täältä se oikein korealta näyttää, sanoi taas vuorostaan äiti.

Kuurtaen kaartaen me kiersimme äidin luo ja istuimme kaikki rinnakkain hänen viereensä penkille. Nyt me vasta hänen turvistaan uskalsimme oikein ruveta lamppua tarkastelemaan. Emme juuri olleet ajatelleet, että se ihan tuolla tavalla palaisi, kuin se nyt paloi, mutta kun taas mietimme sinne ja tänne, niin kyllä se tuossa nyt paloi, niinkuin pitikin. Ja kun vielä vähän aikaa katselimxne, niin tuntui meistä, kuin olisimme jo aikoja sitten ajatelleet, että sen pitäisi palaa, niinkuin se nyt paloikin.

Mutta sitä emme kuitenkaan osanneet ymmärtää, mitenkä tuli oli saatu tuonne lasin sisään. Kysyimme sitä äidiltä, mutta äiti sanoi: »Tottapahan sitten saatte nähdä».

Kilvan kyläläiset lamppua kiittelivät, ja mikä mitäkin sanoi. Kievarin vanha emäntä sanoi, että »sehän paistaa ihan yhtä tasaisesti kuin taivaan tähti». Kipeäsilmäisestä lautamiehestä oli se siitäkin syystä mainio, »ettei siitä ollenkaan savua lähtenyt, jotta sitä saattaisi vaikka kamarissakin polttaa, eivätkä seinät mustuisi ollenkaan». Siihen sanoi isä, että »kamaria vartenhan se alusta pitäen on tehtykin, mutta hyvä se on näin pirtissäkin, kun ei tarvitse monen päreen kanssa tuhrata, ja tällä yhdellä tulella näkee koko joukko, vaikka kuinka monta olisi».—Kun äiti virkkoi, »ettei kirkon pienempi ruunukaan sen kirkkaammin valaise», niin isä käski minun ottaa aapisen ja mennä ovensuuhun koettamaan, tokko tuolla lukea näkisi. Minä menin ja aloin lukea »Isämeitää». Mutta silloin kaikki sanoivat, että »se poika osaa sen ulkomuistista». Silloin äiti sieppasi minulle virsikirjan hyllyltä, ja minä rupesin lukemaan »Jerusalemin hävitystä».

—No, ei häntä kummempaa ole vielä ennen nähty! ihmettelivät kyläläiset.

Sitten isä vielä sanoi, että »jos kellä olisi nuppineula, niin saisi viskata sen lattialle, ja se kyllä paikalla löytyisi».

Lautamiehen miniällä oli nuppineula rinnassa, mutta kun se heitti sen lattialle, niin se menikin sillan rakoon, eikä sitä löydetty, vaikka mitä olisi tehty.

V. Vasta kun kyläläiset olivat lähteneet pois, tuli Pekka pirttiin.

Hän ensin vähän silmiään siristi lampun outoa valoa vastaan, mutta riisui sitten vain rauhallisesti nutun päältään ja töppöset jalastaan.

—Mikä se tuolla katon rajassa killuu niin, että silmiä häikäisee? kysyi hän viimein, kun oli saanut sukkansa orrelle asetetuiksi.

—Arvaappas nyt, mikä se on, sanoi isä ja vilkutti äidille ja meille silmää.

—En minä häntä arvaa, sanoi Pekka ja läheni lamppua.

—Ehkä se on kirkon ruunu, ivasi isä.

—Jos lienee, arveli Pekka, mutta oli jo tullut uteliaaksi ja aikoi koetella lamppua.

—Ei sitä koetella tarvitse—pitää se uskoa koettelemattakin.

—No, no—en minä häntä tahdokaan, sanoi Pekka vähän vapisevalla äänellä ja vetäytyi penkilleen ovensuuseinälle.

Äidin taisi käydä Pekka parkaa vähän sääliksi, koskapahan rupesi selittämään hänelle, ettei se ruunu ole, mutta että sitä sanotaan lampuksi, ja että siinä palaa öljy, eikä nyt enää tarvitse pärettä polttaakaan.

Pekka ei kuitenkaan siitä puheesta ymmärtänyt sen enempää, kuin että rupesi tuota päivällä tuomaansa pärepölkkyä kiskottavakseen pienentelemään, mutta isä sanoi hänelle, että »johan minä päivällä sanoin, ettei nyt enää tarvitse päreitä kiskoa».

—Enhän minä häntä enää muistanut, mutta olkoon sitten, koska ei enää tarvitse—ja Pekka pisti pärepuukkonsa seinänrakoon.

—Kyllä se nyt siinä ruostumaan joutaa, sanoi isä, mutta Pekka ei enää puhunut mitään.

Vähän ajan perästä hän rupesi kenkiään paikkaamaan. Kurotti orrelta päreen, pisti sen pihtiin ja istui jakkaralleen pankon nurkkaukseen. Me lapset huomasimme sen ennen kuin isä, joka, selin Pekkaan päin, kirvesvarttaan lampun alla veisteli. Emme kuitenkaan mitään virkkaneet, mutta nauraa kuhersimme vain keskenämme ja ajattelimme, että »annas, kunhan isä näkee—mitähän sanoo!» Ja kun isä sen näki, niin hän astui kädet kupeissa Pekan eteen ja kysyi hyvin pilkaten, että »mitä sinä siinä nyt niin tarkkaa teet, kun et muiden tulella näe?»

—Kenkiänihän minä tässä paikkaan, sanoi Pekka.

—Vai kenkiäsi sinä paikkaat—mutta jos et näe sitä työtäsi tehdä sillä tulella, jolla minä, niin mene sitten päreinesi vaikka saunaan tai saunan taakse.

Ja Pekka lähti.

Pisti kengät kainaloonsa ja otti jakkaransa toiseen käteen, päreen toiseen. Hiljalleen hän kyhni ovesta porstuaan ja kolisteli sieltä kartanolle. Päretuli roihahti tuulessa tavallistaan isommaksi, ja soma rusko valaisi vähän aikaa aittoja, tallia ja navetan päätyä. Tuota me lapset ikkunasta katselimme, ja se oli meistä hyvin kaunista. Mutta kun Pekka saunan ovesta sinne sisään kumartui, niin pimeni taas kaikki kartanolla, ja sen sijaan näimme me vain lampun häikäisevän kuvaimen mustassa ikkunassa.

Sen perästä ei meillä enää pärettä pirtissä milloinkaan poltettu. Lamppu se vain katossa loisti, ja usein sitä kyläläiset kävivät sunnuntai-iltoina ihmetellen katselemassa. Koko pitäjässä kohta tiedettiin, että meidän talo oli ensimmäinen, jossa—pappilaa lukuun ottamatta—alettiin lamppua polttaa. Meidän jälkeen osti lautamies samanlaisen lampun, kuin meidänkin oli, mutta kun hän ei sitä milloinkaan sytyttämään oppinut, niin hän möi sen kievariin, ja siellä se on vielä nytkin. Köyhemmät talot eivät ole vielä yrittäneetkään lamppua itselleen hankkia, vaan tuhraavat vielä tänäkin päivänä pitkät puhteensa pärevaikean ääressä.

Mutta sitten, kun meillä oli lamppu ollut vähän aikaa, piilusi isä tuvan seinät ihan valkoisiksi, eivätkä ne sitten enää ole milloinkaan mustuneet, kun vanha sisään lämpiävä uunikin särettiin ja sijaan tehtiin uusi uloslämpiävä, peltiniekka.

Vanhan uunin kivistä Pekka teki saunaan uuden kiukaan, ja niiden kanssa muuttivat sinne sirkatkin, koskapa niitä ei sen koommin enää ole tuvassa kuulunut. Isä on siitä hyvillään, mutta meille lapsille tulee välistä pitkinä talvi-iltoina entisiä aikoja ikävä, ja silloin me juoksemme sirkkoja kuuntelemaan Pekan luo saunaan, jossa hän yhä vielä pärettä polttaen iltojansa viettää.