×

Мы используем cookie-файлы, чтобы сделать работу LingQ лучше. Находясь на нашем сайте, вы соглашаетесь на наши правила обработки файлов «cookie».


image

Eurooppalaisia puheenvuoroja, Pehmeät totalitarismit

Pehmeät totalitarismit

"He katsovat olevansa ainoita oikeita demokraatteja." Näin kuvaa Inaki Ezkerra Espanjan uusvasemmistoa - sekä Katalonian ja Baskimaan itsenäisyysmielisiä nationalisteja.

Tuoreessa kirjassa Los totalitarismos blandos - (Pehmeät totalitarismit) - Ezkerra puhuu postmodernista populismista, joka tavoittelee valtaa demokraattisen järjestelmän sisällä. Hän kutsuu sitä uudenlaiseksi, pehmeäksi totalitarismiksi - jonka on naamioiduttava demokraattiseksi, esiinnyttävä pehmeänä.

Espanjassa sitä hänen mukaansa edustaa vajaat kolme vuotta sitten syntynyt, uusvasemmiston Podemos-puolue - joka oikeastaan on monista ryhmistä koostuva poliittinen suuntaus. Podemos-ryhmät ovat taipuvaisia tukemaan Katalonian ja Baskimaan niinikään vasemmistolaisia separatisti-nationalisteja - jotka Ezkerralle myös edustavat populistista pehmeää totalitarismia.

Espanjassa tämä populismi näyttäytyy vasemmistolaisena - mutta muualta Euroopasta Ezkerra lukee mukaan ne EU-kriittiset ja maahanmuuttovastaiset puolueet, joita pidetään oikeistopopulistisina - kuten Marine Le Penin johtaman Ranskan Kansallisen rintaman, tai britten EU-eroa ajavan UKIP-puolueen.

Latinalaisesta Amerikasta taas joukkoon kuuluu Hugo Chavezin perustama Venezuelan sosialismi. - Espanjan Podemosilla on siihen lähisiteet. - Väitetään, että Chavezin hallinto olisi maksanut miljoonia euroja konsulttipalkkioita Podemos-johtajien säätiölle.

Eri maissa populismi hakee uomansa eri tavoin, mutta yhteiset piirteet ovat löydettävissä - eikä populismi rajoitu vain uusiin puolueisiin, Inaki Ezkerra sanoo. Hän näkee sitä myös vanhoissa puolueissa ja koko yhteiskunnassa.

Espanjan Baskimaasta kotoisin oleva Ezkerra keskittyy kirjassaan ennen kaikkea Espanjan tilanteeseen. Käsite pehmeä totalitarismi on hänen kehittämänsä termi - joten annetaan jo hänen itsensä kertoa:

"Mikä erityispiirre yhdistää Baskimaan ja Katalonian nationalismia ja Podemosin vasemmistopopulismia - eli niitä kolmea ideologista rakennelmaa, jotka kiivaimmin haastavat Espanjan perustuslaillisen järjestyksen ja ovat sen todellinen uhka ? Selvimmin niitä yhdistää, että niiden johtajat kaikki toistuvasti väittävät edustavansa puhdasta, aitoa, todellista demokratiaa. Eikä ole vain niin, että he pitävät omaa demokraattisuuttaan itsestäänselvänä, - vaan he kiistävät, että sama ominaisuus kuuluisi myös heille, jotka uskaltavat sanoa vastaan. He eivät pidä demokraattina ketään, joka ei tunne omakseen heidän haavettaan hajottaa valtio.

Kun vähän tarkemmin katsoo näitä ideologioita, ja niiden edustajia, niin voi nähdä, että heidän puheensa, käytöksensä ja aatteensa ovat kuin totalitarismin käsikirjasta. Eri asia sitten, ettei heillä ole samaa tuhovoimaa kuin klassisilla totalitarismeilla. Sillä he elävät täysin erilaisessa ympäristössä kuin mikä oli se, joka salli klassisten totalitarismien kehittymisen. He ovat ristiriitatilanteessa, jossa se demokratia, joka jarruttaa ja pidättelee heidän aikeitaan, on sama, joka kunnioittaa, ruokkii ja suojelee heitä. Tämän vuoksi heistä ei voi puhua aivan samoilla termeillä, joita käytämme totalitarismin perinteisistä versioista - Hitleristä tai Stalinista. Joudumme hillitsemään kieltämme. Mutta samalla emme saa unohtaa, että heidän ideologiansa on kuin perintöä viime vuosisadan pahimmista vaiheista." Tähän kohtaan Inaki Ezkerra tuo termin pehmeä totalitarismi. Hän viittaa yhdysvaltalaiseen politologiin Joseph Nyehin, joka käyttää maansa nykyisestä ulkopolitiikasta käsitettä soft power - taktinen pehmeä vallankäyttö, erotukseksi kovasta sotapolitiikasta. Ezkerra korostaa, että pehmeä totalitarismi ei ole pehmeää sisällöltään, eikä vaaratonta, vaan tekeytyy sellaiseksi. Se on pehmeää keinoiltaan, taktisista syistä, koska se tavoittelee valtaa demokratian oloissa.

" Pehmeistä totalitarismeista puhuminen ei ole laupeutta, myöntyvyyttä tai optimismia - vaan se on varoittamista totalitarismien kyvystä sopeutua ja säilyä elossa. Nestemäinen totalitarismi ? Heikko totalitarismi ? Pehmeä totalitarismi ? Ne vaikuttavat ristiriitaisilta käsitteiltä. Totalitarisminhan luulisi olevan vahvaa, kiinteää, kovaa. Se oli kovaa silloin, kun se pystyi ottamaan valtaansa kokonaisia kansakuntia, ja tallaamaan saappaansa alle miljoonia yksilöitä. Mutta sitä mukaa kun nämä ideologiamallit ovat epäonnistuneet, on niiden paluu sellaisina kuin ne tunsimme käynyt etäiseksi mahdollisuudeksi kehittyneessä maailmassa. Samalla niitä kantava virus on muuntautunut. Se on supistanut toiminta-alueensa ja vaikutuksensa heikkoihin demokratioihin - tai säröihin sellaisilla alueilla, joissa demokraattinen hallinto voi kaatua ylläpitäessään ja suojellessaan virusta.

Myöhäisten totalitääristen ideologioiden kutsuminen pehmeiksi ei merkitse niiden hyväksyntää,- vaan sen paljastamista, mikä on vaarallista niiden sisällössä ja muodossa.

Ne ovat pehmeitä, koska eivät voi olla kovia. Kovuus ei ole muotia. Ideologinen muovailuvaha ja hyvyyshyytelö ovat nyt niitä, jotka myyvät.

Espanjan etnisen separatismin ja vasemmistopopulismin lahja aatehistorialle on demokraattisen totalitarismin keksiminen. He nimittäin käsittävät, että Euroopassa on toisen maailmansodan jälkeen omaksuttu arvoja, joita vastaan he eivät voi hyökätä. He tietävät, että nämä arvot ovat tulleet liian suosituiksi ja ohittamattomiksi. Siksi totalitarismin uusien populististen muotojen on kyettävä monopolisoimaan demokraattisen kulttuurin arvot - neutralisoimaan ne tekemällä niistä arvoja, jotka ovat kokonaan heidän." Espanjassa on esimerkkejä yrityksistä monopolisoida demokratia. Podemos-johtaja Pablo Iglesias sanoo, että koko poliittinen ja taloudellinen eliitti on kasti, jolta valta pitää ottaa pois ja "palauttaa takaisin ihmisille" - ihmisiä tietysti edustaa Podemos (mutta se sai vaaleissa vain viidesosan ihmisten äänistä). Vakavampi yritys on Kataloniassa. Alueen separatistijohto sanoo, että demokratia kuuluu yksinomaan katalonialaisille - että katalonialaiset päättävät asiat keskenään, ja että Espanjan valtio on alueella enää pelkkä tunkeilija.

Katalonian ja Baskimaan separatismi huolettaa Inaki Ezkerraa erityisesti. Hänen mukaansa valtion hajoamisen seurauksia ei nosteta kunnolla esiin julkisuudessa.

"Nationalistit ja populistit esittelevät tiedotusvälineissä horjumattoman tyynesti - kuin zen-kultin opettajat - projektia, joka on repivä ja traumaattinen taloudelle, koulutukselle, ja yhteiselämälle. Korostunut maltillisuus peittää järjettömän, ellei peräti rikollisen, radikaalisuuden. He piirtävät karttaan uusia rajoja, jotka meidän pitäisi hyväksyä täydellisinä. He unohtavat, tai eivät halua muistaa, että maa ja sen jakaminen ovat olleet tärkein konfliktien lähde läpi ihmiskunnan historian. Antiikin valtakuntien laajentumisesta aina maailmansotiin - ja Balkanin verenvuodatuksesta nykyiseen Syyrian sotaan asti - on taistelu maan hallinnasta ollut joko sotien päämotiivi tai taustavaikutin. Riittää, kun joku ostaa tontin ja siirtää viattomasti vähän rajapyykkiä että saisi metrin lisää kasvimaata - ja johan alkaa paukkua.

Itsenäisyysmieliset katalonialaiset ja baskit eivät tätä myönnä, kun he esiintyvät televisioissamme ja radioissamme ystävällisinä, kohteliaina ja palvelualttiina. Enkelimäisin ilmein ja herrasmiehen käytöstavoin he siirtelevät rajoja Espanjan kartalla - kuten aiemmin ne toiset, jotka muuttelivat Jugoslavian karttaa.

Haastattelija kuuntelee kunnioittavasti.

Yksi demokratiamme ja tiedonvälityksemme ongelmista on, että liian usein poliittiset kohtalonkysymykset jäävät ulkoisen olemuksen varjoon. Haastattelijat kuuntelisivat kiinnostuneina, kunnioittavasti vaieten vaikka itseään Hitleriä, jos tämä asialliseeen sävyyn selvittäisi valtiokäsitystään." Ezkerran mielestä yksi tärkeä syy populismin etenemiseen on nykyinen tiedonvälitys. Tietysti sosiaalinen media, mutta myös muut tiedotusvälineet, jotka internetin vuoksi ovat talousvaikeuksissa - ja joutuvat siksi taistelemaan yleisön huomiosta. Uusvasemmiston Podemosin pääsihteeri Pablo Iglesias on media-magneetti. - Kolmisen vuotta tämä nuori, poninhäntätukkainen politiikan tutkija on ollut tv-keskustelujen tähtiesiintyjä. - Vihaisesti ja värikkäästi hän syyttää eliitti-kastia korruptiosta ja pankkeja ahneudesta - ja sanoo puolustavansa työttömiä, joilta katkaistaan sähköt ja viedään asunnot.

"Pablo Iglesias yksinkertaisesti on sulautunut modernin tiedonvälityksen tauottomaan konseptiin. Hän on kuin aikamme media: ei vaikene hetkeksikään, eikä suvaitse hiljaisuutta. Kun hän ei ole tv-keskustelussa, hän on sosiaalisessa mediassa - joka on meidän päiviemme kyläaukio. Tauottomaan mediamalliin ei sovellu kukaan poliitikko, toimittaja tai kansalainen, joka julkenee pysähtyä muutamaksi sekunniksi pohtimaan esitettyä kysymystä. Darwinistinen reality-lajien evoluutio poistaa hänet. Mutta Pablo Iglesiasin kaltainen toimija on laji, joka tässä selektiivisessä prosessissa omaa kaikki voittajan piirteet. Hän sopeutuu täydellisesti mediaan, eikä tarvitse hetkeäkään vastauksen miettimiseen. Hän on poliitikko, joka on jo sisällä ns. horisontaalisessa demokratiassa - hän on pysyvässä kontaktissa seuraajiinsa sosiaalisessa mediassa, - josta hän tekee demokraattisen järjestelmän instituutioiden jatkeen. Podemos haluaa suorapuheisesti muuttaa järjestelmän. Se kaavailee, että edustuksellinen demokratia korvattaisiin suorilla kansanäänestyksillä internetissä. Se muutos olisi perverssi, sillä sosiaalisessa mediassa voi luoda kuviteltua todellisuutta. Jos tällainen fantasia toteutuisi, emme siirtyisi edustuksellisesta demokratiasta horisontaaliseen, emmekä pystysuuntaiseen - vaan aavemaiseen demokratiaan." Myös vihankylvö on Inaki Ezkerran mukaan tullut Espanjan politiikkaan. Katalonian separatistit luovat viholliskuvaa muusta Espanjasta, jonka he sanovat vuosisatoja ryöstäneen Kataloniaa. Uusvasemmiston Podemos taas viljelee ideologista vihaa - kastiksi kutsumaansa valtaeliittiä kohtaan. Se on samankaltaista kuin vanha marxilainen luokkaviha - mutta sitä ei selitä talouskriisi, Ezkerra kirjoittaa.

"Tämä vie meidät totalitarismin todelliseen ytimeen. Populismi on tuonut sen demokraattiseen Espanjaan. Ilman ideologista vihaa ei ole totalitarismia. Ja tämän elementin (vihan) kanssa on helppoa - ellei peräti väistämätöntä - päätyä totalitarismiin. Pablo Iglesiasin sanomaa ryydittävät aina provokatiiviset viittaukset lähihistoriamme ikävimpiin tapahtumiin. Hän liittää niitä mukaan lyhyimpiinkin kommentteihinsa. Taustalla aistii väkisinkin raskaan vihan - jota ei oikeuta pelkkä närkästyminen sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Viha on hänellä kuin ideologian ja poliittisen toiminnan moottori, tärkein motivaatiotekijä, identiteetin määrittäjä. Siksi Podemosin ensimmäinen askel ei ollut uusi poliittinen malli, joka on pysynyt sekavana ehdotuksena heidän mielissään - vaan ensimmäinen askel oli lyötävän vihollisen, poistettavan ikonin, osoittaminen. Vihollinen on hallitseva kasti." Inaki Ezkerra varttui Baskimaassa Espanjan diktatuuriaikana. Hän oli nuorena runoilijana vasemmistolainen - nyttemmin hänet yhdistetään enemmän oikeistoon. Hän on tunnettu hahmo Espanjan lukuisista tv- ja radiokeskusteluista, ns. tertulioista. - Ja hän on ollut aktiivinen baskiterrorijärjestö ETA:n vastustaja sekä baskinationalismin kriitikko.

Hän arvostelee kirjassaan lujasti myös Espanjan vanhoja suurpuolueita - etenkin romahtaneita sosialisteja. Valtapuolueet ovat hänen mukaansa syyllistyneet laskelmoivaan taktikointiin, joka sekin on poliittista populismia. Seurauksena on ollut vajoaminen älylliseen epärehellisyyteen ja ideologisesti tyhjään poliittiseen korrektiuteen.

Se avaa portit vaaralliselle uudelle populismille. Ezkerra näkee saman ilmiön toistuvan kautta Euroopan vaikka Espanjassa se näyttäytyy vasemmistolaisena, koska maahanmuuttovastaisuus ei saa kannatusta -.

Hän laatii kirjassa 20-kohtaisen luettelon uusien populismien tyypillisistä piirteistä - ja ne ovat yhteisiä, oli kyse oikeisto- tai vasemmistopopulismista.

Luettelon pohjana hän on käyttänyt muun muassa natsi-Saksan propagandaministeri Josef Goebbelsin aikoinaan listaamia periaatteita -.

Tässä eräitä keskeisiä kohtia Inaki Ezkerran luettelosta nykypäivän eurooppalaisen populismin hahmottamiseksi:

"Ristiriitojen viljely. Ristiriitaisuudet eivät ole populistijohtajille vain sallittuja, vaan välttämättömiä. - Sillä ne antavat vapauden puhua mitä sattuu ja vapauttavat moraalisesta vastuusta.

Kyky vaihtaa johtajaa. Eurooppalaiset yhteiskunnat ovat jo parantuneet johtajakultista, sillä se ei sovi vapauksia tarjoaviin järjestelmiin - ja lisäksi johtajavaihdos luo kuvaa populistipuolueen demokraattisuudesta.

Kyky vaihtaa vihollista. Kuten johtajaa, myös viholliskuvaa on pystyttävä vaihtamaan, jos demokratian pelisäännöt pakottavat siihen.

Muuntumiskyky. On osattava omaksua kaikki ideologiset väittämät tarpeen mukaan, olivat ne sitten vasemmalta tai oikealta.

Jatkuva läsnäolo mediassa. Ei ole sattumaa, että populismit kasvavat Euroopassa juuri kun tiedonvälitys on kriisissä, ja hakee epätoivoisesti yleisöä.

Kyky keskeyttää toinen ja vastata nopeasti. Tässä yhdistyvät göbbelsiläiset periaatteet ´vastata hyökkäykseen hyökkäyksellä´ja ´epäröimättä´.

Kyky hyväksikäyttää demokratiaa. Pehmeää totalitarismia edustava populismi ei pyri kokonaan kumoamaan demokraattista järjestelmää, joka palvelee sen valtapyrkimyksiä -.

Eristäytymisen tarve. Eurooppalaiset populismit ovat euroskeptisiä tai EU-vastaisia Ne tarvitsevat eristäytymisen tuomaa rankaisemattomuutta, eivätkä hyväksy ulkoista tahoa, joka painostaa tai asettaa ehtoja.

Sanoman yksinkertaisuus ja pinnallisuus. Tässä pätee Göbbelsin periaatteiden viides kohta: propaganda on mukautettava aina kohderyhmän vähiten älykkäille.

Se, missä nykyiset eurooppalaiset populismit poikkeavat vanhasta göbbelsiläisestä koulukunnasta on niiden syytösten todellisuuspohja. Kun Göbbels painotti propagandassaan ´todellisen vaikutelmaa´, nykyiset populismimme hakevat jotakin ´todellista´.

Talouskriisi ja rakenteellinen korruptio, joita Espanjan Podemos käyttää sanomassaan, ovat todellisia. Samoin on todellinen se siirtolaisuusongelma, jota Ranskan Kansallinen rintama käyttää muukalaisvihamielisessä ajattelussaan.

Sen vuoksi huonoin ase populismia vastaan on kieltää se todellisuus, josta he syyttävät. Eurooppalaisilla populismeilla on aina jokin todellisuuspohja. Jokin klassisten sosiaalidemokratian ja kristillisdemokratian epäonnistuminen, jota populistit tulkitsevat ja vääristävät omaksi edukseen."

Pehmeät totalitarismit Soft totalitarianisms

"He katsovat olevansa ainoita oikeita demokraatteja." Näin kuvaa Inaki Ezkerra Espanjan uusvasemmistoa - sekä Katalonian ja Baskimaan itsenäisyysmielisiä nationalisteja.

Tuoreessa kirjassa Los totalitarismos blandos - (Pehmeät totalitarismit) - Ezkerra puhuu postmodernista populismista, joka tavoittelee valtaa demokraattisen järjestelmän sisällä. Hän kutsuu sitä uudenlaiseksi, pehmeäksi totalitarismiksi - jonka on naamioiduttava demokraattiseksi, esiinnyttävä pehmeänä.

Espanjassa sitä hänen mukaansa edustaa vajaat kolme vuotta sitten syntynyt, uusvasemmiston Podemos-puolue - joka oikeastaan on monista ryhmistä koostuva poliittinen suuntaus. Podemos-ryhmät ovat taipuvaisia tukemaan Katalonian ja Baskimaan niinikään vasemmistolaisia separatisti-nationalisteja - jotka Ezkerralle myös edustavat populistista pehmeää totalitarismia.

Espanjassa tämä populismi näyttäytyy vasemmistolaisena - mutta muualta Euroopasta Ezkerra lukee mukaan ne EU-kriittiset ja maahanmuuttovastaiset puolueet, joita pidetään oikeistopopulistisina - kuten Marine Le Penin johtaman Ranskan Kansallisen rintaman, tai britten EU-eroa ajavan UKIP-puolueen.

Latinalaisesta Amerikasta taas joukkoon kuuluu Hugo Chavezin perustama Venezuelan sosialismi. - Espanjan Podemosilla on siihen lähisiteet. - Väitetään, että Chavezin hallinto olisi maksanut miljoonia euroja konsulttipalkkioita Podemos-johtajien säätiölle.

Eri maissa populismi hakee uomansa eri tavoin, mutta yhteiset piirteet ovat löydettävissä - eikä populismi rajoitu vain uusiin puolueisiin, Inaki Ezkerra sanoo. Hän näkee sitä myös vanhoissa puolueissa ja koko yhteiskunnassa.

Espanjan Baskimaasta kotoisin oleva Ezkerra keskittyy kirjassaan ennen kaikkea Espanjan tilanteeseen. Käsite pehmeä totalitarismi on hänen kehittämänsä termi - joten annetaan jo hänen itsensä kertoa:

"Mikä erityispiirre yhdistää Baskimaan ja Katalonian nationalismia ja Podemosin vasemmistopopulismia - eli niitä kolmea ideologista rakennelmaa, jotka kiivaimmin haastavat Espanjan perustuslaillisen järjestyksen ja ovat sen todellinen uhka ? Selvimmin niitä yhdistää, että niiden johtajat kaikki toistuvasti väittävät edustavansa puhdasta, aitoa, todellista demokratiaa. Eikä ole vain niin, että he pitävät omaa demokraattisuuttaan itsestäänselvänä, - vaan he kiistävät, että sama ominaisuus kuuluisi myös heille, jotka uskaltavat sanoa vastaan. He eivät pidä demokraattina ketään, joka ei tunne omakseen heidän haavettaan hajottaa valtio.

Kun vähän tarkemmin katsoo näitä ideologioita, ja niiden edustajia, niin voi nähdä, että heidän puheensa, käytöksensä ja aatteensa ovat kuin totalitarismin käsikirjasta. Eri asia sitten, ettei heillä ole samaa tuhovoimaa kuin klassisilla totalitarismeilla. Sillä he elävät täysin erilaisessa ympäristössä kuin mikä oli se, joka salli klassisten totalitarismien kehittymisen. He ovat ristiriitatilanteessa, jossa se demokratia, joka jarruttaa ja pidättelee heidän aikeitaan, on sama, joka kunnioittaa, ruokkii ja suojelee heitä. Tämän vuoksi heistä ei voi puhua aivan samoilla termeillä, joita käytämme totalitarismin perinteisistä versioista - Hitleristä tai Stalinista. Joudumme hillitsemään kieltämme. Mutta samalla emme saa unohtaa, että heidän ideologiansa on kuin perintöä viime vuosisadan pahimmista vaiheista." Tähän kohtaan Inaki Ezkerra tuo termin pehmeä totalitarismi. Hän viittaa yhdysvaltalaiseen politologiin Joseph Nyehin, joka käyttää maansa nykyisestä ulkopolitiikasta käsitettä soft power - taktinen pehmeä vallankäyttö, erotukseksi kovasta sotapolitiikasta. Ezkerra korostaa, että pehmeä totalitarismi ei ole pehmeää sisällöltään, eikä vaaratonta, vaan tekeytyy sellaiseksi. Se on pehmeää keinoiltaan, taktisista syistä, koska se tavoittelee valtaa demokratian oloissa.

" Pehmeistä totalitarismeista puhuminen ei ole laupeutta, myöntyvyyttä tai optimismia - vaan se on varoittamista totalitarismien kyvystä sopeutua ja säilyä elossa. Nestemäinen totalitarismi ? Heikko totalitarismi ? Pehmeä totalitarismi ? Ne vaikuttavat ristiriitaisilta käsitteiltä. Totalitarisminhan luulisi olevan vahvaa, kiinteää, kovaa. Se oli kovaa silloin, kun se pystyi ottamaan valtaansa kokonaisia kansakuntia, ja tallaamaan saappaansa alle miljoonia yksilöitä. Mutta sitä mukaa kun nämä ideologiamallit ovat epäonnistuneet, on niiden paluu sellaisina kuin ne tunsimme käynyt etäiseksi mahdollisuudeksi kehittyneessä maailmassa. Samalla niitä kantava virus on muuntautunut. Se on supistanut toiminta-alueensa ja vaikutuksensa heikkoihin demokratioihin - tai säröihin sellaisilla alueilla, joissa demokraattinen hallinto voi kaatua ylläpitäessään ja suojellessaan virusta.

Myöhäisten totalitääristen ideologioiden kutsuminen pehmeiksi ei merkitse niiden hyväksyntää,- vaan sen paljastamista, mikä on vaarallista niiden sisällössä ja muodossa.

Ne ovat pehmeitä, koska eivät voi olla kovia. Kovuus ei ole muotia. Ideologinen muovailuvaha ja hyvyyshyytelö ovat nyt niitä, jotka myyvät.

Espanjan etnisen separatismin ja vasemmistopopulismin lahja aatehistorialle on demokraattisen totalitarismin keksiminen. He nimittäin käsittävät, että Euroopassa on toisen maailmansodan jälkeen omaksuttu arvoja, joita vastaan he eivät voi hyökätä. He tietävät, että nämä arvot ovat tulleet liian suosituiksi ja ohittamattomiksi. Siksi totalitarismin uusien populististen muotojen on kyettävä monopolisoimaan demokraattisen kulttuurin arvot - neutralisoimaan ne tekemällä niistä arvoja, jotka ovat kokonaan heidän." Espanjassa on esimerkkejä yrityksistä monopolisoida demokratia. Podemos-johtaja Pablo Iglesias sanoo, että koko poliittinen ja taloudellinen eliitti on kasti, jolta valta pitää ottaa pois ja "palauttaa takaisin ihmisille" - ihmisiä tietysti edustaa Podemos (mutta se sai vaaleissa vain viidesosan ihmisten äänistä). Vakavampi yritys on Kataloniassa. Alueen separatistijohto sanoo, että demokratia kuuluu yksinomaan katalonialaisille - että katalonialaiset päättävät asiat keskenään, ja että Espanjan valtio on alueella enää pelkkä tunkeilija.

Katalonian ja Baskimaan separatismi huolettaa Inaki Ezkerraa erityisesti. Hänen mukaansa valtion hajoamisen seurauksia ei nosteta kunnolla esiin julkisuudessa.

"Nationalistit ja populistit esittelevät tiedotusvälineissä horjumattoman tyynesti - kuin zen-kultin opettajat - projektia, joka on repivä ja traumaattinen taloudelle, koulutukselle, ja yhteiselämälle. Korostunut maltillisuus peittää järjettömän, ellei peräti rikollisen, radikaalisuuden. He piirtävät karttaan uusia rajoja, jotka meidän pitäisi hyväksyä täydellisinä. He unohtavat, tai eivät halua muistaa, että maa ja sen jakaminen ovat olleet tärkein konfliktien lähde läpi ihmiskunnan historian. Antiikin valtakuntien laajentumisesta aina maailmansotiin - ja Balkanin verenvuodatuksesta nykyiseen Syyrian sotaan asti - on taistelu maan hallinnasta ollut joko sotien päämotiivi tai taustavaikutin. Riittää, kun joku ostaa tontin ja siirtää viattomasti vähän rajapyykkiä että saisi metrin lisää kasvimaata - ja johan alkaa paukkua.

Itsenäisyysmieliset katalonialaiset ja baskit eivät tätä myönnä, kun he esiintyvät televisioissamme ja radioissamme ystävällisinä, kohteliaina ja palvelualttiina. Enkelimäisin ilmein ja herrasmiehen käytöstavoin he siirtelevät rajoja Espanjan kartalla - kuten aiemmin ne toiset, jotka muuttelivat Jugoslavian karttaa.

Haastattelija kuuntelee kunnioittavasti.

Yksi demokratiamme ja tiedonvälityksemme ongelmista on, että liian usein poliittiset kohtalonkysymykset jäävät ulkoisen olemuksen varjoon. Haastattelijat kuuntelisivat kiinnostuneina, kunnioittavasti vaieten vaikka itseään Hitleriä, jos tämä asialliseeen sävyyn selvittäisi valtiokäsitystään." Ezkerran mielestä yksi tärkeä syy populismin etenemiseen on nykyinen tiedonvälitys. Tietysti sosiaalinen media, mutta myös muut tiedotusvälineet, jotka internetin vuoksi ovat talousvaikeuksissa - ja joutuvat siksi taistelemaan yleisön huomiosta. Uusvasemmiston Podemosin pääsihteeri Pablo Iglesias on media-magneetti. - Kolmisen vuotta tämä nuori, poninhäntätukkainen politiikan tutkija on ollut tv-keskustelujen tähtiesiintyjä. - Vihaisesti ja värikkäästi hän syyttää eliitti-kastia korruptiosta ja pankkeja ahneudesta - ja sanoo puolustavansa työttömiä, joilta katkaistaan sähköt ja viedään asunnot.

"Pablo Iglesias yksinkertaisesti on sulautunut modernin tiedonvälityksen tauottomaan konseptiin. Hän on kuin aikamme media: ei vaikene hetkeksikään, eikä suvaitse hiljaisuutta. Kun hän ei ole tv-keskustelussa, hän on sosiaalisessa mediassa - joka on meidän päiviemme kyläaukio. Tauottomaan mediamalliin ei sovellu kukaan poliitikko, toimittaja tai kansalainen, joka julkenee pysähtyä muutamaksi sekunniksi pohtimaan esitettyä kysymystä. Darwinistinen reality-lajien evoluutio poistaa hänet. Mutta Pablo Iglesiasin kaltainen toimija on laji, joka tässä selektiivisessä prosessissa omaa kaikki voittajan piirteet. Hän sopeutuu täydellisesti mediaan, eikä tarvitse hetkeäkään vastauksen miettimiseen. Hän on poliitikko, joka on jo sisällä ns. horisontaalisessa demokratiassa - hän on pysyvässä kontaktissa seuraajiinsa sosiaalisessa mediassa, - josta hän tekee demokraattisen järjestelmän instituutioiden jatkeen. Podemos haluaa suorapuheisesti muuttaa järjestelmän. Se kaavailee, että edustuksellinen demokratia korvattaisiin suorilla kansanäänestyksillä internetissä. Se muutos olisi perverssi, sillä sosiaalisessa mediassa voi luoda kuviteltua todellisuutta. Jos tällainen fantasia toteutuisi, emme siirtyisi edustuksellisesta demokratiasta horisontaaliseen, emmekä pystysuuntaiseen - vaan aavemaiseen demokratiaan." Myös vihankylvö on Inaki Ezkerran mukaan tullut Espanjan politiikkaan. Katalonian separatistit luovat viholliskuvaa muusta Espanjasta, jonka he sanovat vuosisatoja ryöstäneen Kataloniaa. Uusvasemmiston Podemos taas viljelee ideologista vihaa - kastiksi kutsumaansa valtaeliittiä kohtaan. Se on samankaltaista kuin vanha marxilainen luokkaviha - mutta sitä ei selitä talouskriisi, Ezkerra kirjoittaa.

"Tämä vie meidät totalitarismin todelliseen ytimeen. Populismi on tuonut sen demokraattiseen Espanjaan. Ilman ideologista vihaa ei ole totalitarismia. Ja tämän elementin (vihan) kanssa on helppoa - ellei peräti väistämätöntä - päätyä totalitarismiin. Pablo Iglesiasin sanomaa ryydittävät aina provokatiiviset viittaukset lähihistoriamme ikävimpiin tapahtumiin. Hän liittää niitä mukaan lyhyimpiinkin kommentteihinsa. Taustalla aistii väkisinkin raskaan vihan - jota ei oikeuta pelkkä närkästyminen sosiaaliseen epäoikeudenmukaisuuteen. Viha on hänellä kuin ideologian ja poliittisen toiminnan moottori, tärkein motivaatiotekijä, identiteetin määrittäjä. Siksi Podemosin ensimmäinen askel ei ollut uusi poliittinen malli, joka on pysynyt sekavana ehdotuksena heidän mielissään - vaan ensimmäinen askel oli lyötävän vihollisen, poistettavan ikonin, osoittaminen. Vihollinen on hallitseva kasti." Inaki Ezkerra varttui Baskimaassa Espanjan diktatuuriaikana. Hän oli nuorena runoilijana vasemmistolainen - nyttemmin hänet yhdistetään enemmän oikeistoon. Hän on tunnettu hahmo Espanjan lukuisista tv- ja radiokeskusteluista, ns. tertulioista. - Ja hän on ollut aktiivinen baskiterrorijärjestö ETA:n vastustaja sekä baskinationalismin kriitikko.

Hän arvostelee kirjassaan lujasti myös Espanjan vanhoja suurpuolueita - etenkin romahtaneita sosialisteja. Valtapuolueet ovat hänen mukaansa syyllistyneet laskelmoivaan taktikointiin, joka sekin on poliittista populismia. Seurauksena on ollut vajoaminen älylliseen epärehellisyyteen ja ideologisesti tyhjään poliittiseen korrektiuteen.

Se avaa portit vaaralliselle uudelle populismille. Ezkerra näkee saman ilmiön toistuvan kautta Euroopan vaikka Espanjassa se näyttäytyy vasemmistolaisena, koska maahanmuuttovastaisuus ei saa kannatusta -.

Hän laatii kirjassa 20-kohtaisen luettelon uusien populismien tyypillisistä piirteistä - ja ne ovat yhteisiä, oli kyse oikeisto- tai vasemmistopopulismista.

Luettelon pohjana hän on käyttänyt muun muassa natsi-Saksan propagandaministeri Josef Goebbelsin aikoinaan listaamia periaatteita -.

Tässä eräitä keskeisiä kohtia Inaki Ezkerran luettelosta nykypäivän eurooppalaisen populismin hahmottamiseksi:

"Ristiriitojen viljely. Ristiriitaisuudet eivät ole populistijohtajille vain sallittuja, vaan välttämättömiä. - Sillä ne antavat vapauden puhua mitä sattuu ja vapauttavat moraalisesta vastuusta.

Kyky vaihtaa johtajaa. Eurooppalaiset yhteiskunnat ovat jo parantuneet johtajakultista, sillä se ei sovi vapauksia tarjoaviin järjestelmiin - ja lisäksi johtajavaihdos luo kuvaa populistipuolueen demokraattisuudesta.

Kyky vaihtaa vihollista. Kuten johtajaa, myös viholliskuvaa on pystyttävä vaihtamaan, jos demokratian pelisäännöt pakottavat siihen.

Muuntumiskyky. On osattava omaksua kaikki ideologiset väittämät tarpeen mukaan, olivat ne sitten vasemmalta tai oikealta.

Jatkuva läsnäolo mediassa. Ei ole sattumaa, että populismit kasvavat Euroopassa juuri kun tiedonvälitys on kriisissä, ja hakee epätoivoisesti yleisöä.

Kyky keskeyttää toinen ja vastata nopeasti. Tässä yhdistyvät göbbelsiläiset periaatteet ´vastata hyökkäykseen hyökkäyksellä´ja ´epäröimättä´.

Kyky hyväksikäyttää demokratiaa. Pehmeää totalitarismia edustava populismi ei pyri kokonaan kumoamaan demokraattista järjestelmää, joka palvelee sen valtapyrkimyksiä -.

Eristäytymisen tarve. Eurooppalaiset populismit ovat euroskeptisiä tai EU-vastaisia Ne tarvitsevat eristäytymisen tuomaa rankaisemattomuutta, eivätkä hyväksy ulkoista tahoa, joka painostaa tai asettaa ehtoja.

Sanoman yksinkertaisuus ja pinnallisuus. Tässä pätee Göbbelsin periaatteiden viides kohta: propaganda on mukautettava aina kohderyhmän vähiten älykkäille.

Se, missä nykyiset eurooppalaiset populismit poikkeavat vanhasta göbbelsiläisestä koulukunnasta on niiden syytösten todellisuuspohja. Kun Göbbels painotti propagandassaan ´todellisen vaikutelmaa´, nykyiset populismimme hakevat jotakin ´todellista´.

Talouskriisi ja rakenteellinen korruptio, joita Espanjan Podemos käyttää sanomassaan, ovat todellisia. Samoin on todellinen se siirtolaisuusongelma, jota Ranskan Kansallinen rintama käyttää muukalaisvihamielisessä ajattelussaan.

Sen vuoksi huonoin ase populismia vastaan on kieltää se todellisuus, josta he syyttävät. Eurooppalaisilla populismeilla on aina jokin todellisuuspohja. Jokin klassisten sosiaalidemokratian ja kristillisdemokratian epäonnistuminen, jota populistit tulkitsevat ja vääristävät omaksi edukseen."