×

Мы используем cookie-файлы, чтобы сделать работу LingQ лучше. Находясь на нашем сайте, вы соглашаетесь на наши правила обработки файлов «cookie».


image

"Helsinkiin" - Juhani Ahon kirjoittama romaani, Luku 4

Luku 4

Päivällistä syödessä sattui Antti asettumaan niin, että bufettineiti muille tarjotessaan tuli yhtämittaa kumartumaan hänen ylitsensä. Hänen täytyi melkein tämän kainalon suojassa odottaa siksi, kunnes vastapäätä istuva oli täyttänyt lautasensa. Neiti oli pukeutunut harmaaseen villahameeseen ja punaiseen ruumiinmukaiseen trikooliiviin, joka jo ulommaksikin vaikutti lämpöisesti ja kiihoittavasti. Koko päivällisen ajan oli Antti tämän bufettineidin läheisyydestä lähtevän vaikutuksen alainen, ja hänen äskeiset neitosensa olivat jo unohdetut.

—Herra Ljungberg kai tuntee nuo kaksi ylioppilasta, jotka tulivat Leppävirroilta laivaan? kysyi kapteeni Antilta.

—Heidän nimensä ovat Miettinen ja Voutila.

—Siis talonpoikaisylioppilaita, niinkuin minä arvasinkin.

Ja otettuaan ryypyn jatkoi kapteeni, että se on merkillistä, kuinka nykyaikana yhä useammin alkaa kuulla suomalaisia nimiä ylioppilailla. Hän tahtoo olla tuomittu, jos ei viidelläkymmenellä prosentilla niistä ylioppilaista, joille hän on tänäkin kesänä piletin kirjoittanut, ole ollut suomalainen nimi.

Ja siitä syntyi yleinen keskustelu liikanaisesta antaumisesta oppineelle uralle. Sanomalehdissä oli ollut kirjoituksia »sivistyneestä köyhälistöstä», joka muissa maissa uhkaa suurilla yhteiskunnallisilla vaaroilla ja joka meilläkin on tuleva »päivän polttavaksi kysymykseksi», jos vain ylioppilaiden lukumäärä saa enetä sillä nopeudella, jolla viime vuosina.

Kapteeni se enimmästään puheli, tunnusteltuaan ensin mielipiteitä ympärillään, jotka tuntuivat soveltuvan hänen omiinsa. Keskusteluun ottivat myöskin osaa tuo Antille tuntematon herra ja eräs hovioikeuden asessori, joka matkusti kesälomalta takaisin virkapaikkaansa. Hän oli tullut Leppävirroilta ja saanut sijan kapteenin vieressä; mutta hänen vieressään istui Antti.

—Sanotaan tosin, että neroja menisi hukkaan ja isänmaa tulisi kärsimään, jos ei kaikilla olisi vapaa pääsö ylöspäin, puheli kapteeni. Mutta jos minä saan sanoa mielipiteeni, niin nämä talonpoikaisylioppilaat kyllä saattavat koulussa uida pinnalla, mutta anna heidän tulla yliopistoon, niin he katoavat hyvin pian horisontista. Harvoista heistä tulee edes etevämpää virkamiestä. Vai onko herroista kukaan nähnyt ketään varsinaista n.k. kansanlasta korkeammassa ja tärkeämmässä virassa?

Kapteenin huomio oli asessorin mielestä sikäli korjattava, että hänen tietääkseen ei ole yhtä ainoatakaan korkeampaa ja tärkeämpää asemaa, jossa olisi varsinaisesta kansasta lähtenyt mies. Valtiokalenteri tarjoaa siinä kohden ainoastaan ruotsalaisia nimiä.

—Aivan niin! Ja niin tulee olemaan pitkät ajat eteenpäin. Varallisuus on jaettu vielä sillä lailla, että sivistyneitten lapset ovat kuin itseoikeutetut oppineella uralla hallitsemaan. Jota vastoin talonpoikain pojat jäävät joko pahaisiksi maapapeiksi tai kanslisteiksi ja nurkkakirjureiksi, joiden varain puutteessa tai nääntyneinä suurten velkakuormain alle on täytynyt lakkauttaa lukunsa.

Kun asessori kuuli veloista puhuttavan, niin tuli hänen otsansa hyvin huolestuneeksi ja hän lausui mielipiteenään, että ylioppilasten kevytmielinen velkaantuminen alkaa olla yksi meidän kansallisia paheitamme. Se on isänmaanystävälle sitä surullisempi huomio, kun käsikädessä sen kanssa kulkee yhä höllentyvä moraali. Sillä taholla ei katsota miksikään häpeäksi tehdä velkoja ja jättää ne takausmiesten maksettaviksi. Minä luulen, että usealla meistä on joku vähäinen kokemusta siinä suhteessa.

—Sellaisesta velkaantumisesta kuin täällä Suomessa ei kuule missään suurissa sivistysmaissa, puuttui puhumaan tuntematon herra. Hän oli oleskellut suuren osan ikäänsä ulkomailla ja tullut huomaamaan, että siellä oppineelle ja virkamiesuralle poikkeavat vain ne, joilla on varoja siihen. Muut antautuvat käytännön miehiksi.

Siitä innostui kapteeni sanomaan, että juuri niin pitäisi meilläkin oleman. Jos mitään, niin tarvittaisiin meillä kasvattaa käytännön miehiä. Mutta meillä on päinvastoin. Meillä perustetaan vain klassillisia kouluja, toinen toisensa perästä, joista suomalaiselle kansalle ei ole mitään hyötyä.

—Valitettavasti on kapteeni oikeassa. Yksi fennomaanisen agitatsionin varjopuolia on kiihko klassillisten lyseoiden perustamiseen ja realisen kasvatuksen laiminlyömiseen.

Kapteeni uskalsi puhua suunsa puhtaaksi.

—Saattaa kuulua paradoksilta, sanoi hän, mutta minä menen väitteessäni niinkin pitkälle, että klassilliset koulut, joissa etupäässä valmistetaan virkamiehiä, olisivat saaneet jäädä vielä pitkäksi aikaa ruotsinkielisiksi. Ruotsinkielisiä virkakouluja, suomenkielisiä ammattikouluja! Se olisi minun valtiollinen ohjelmani. Silloin ei olisi houkuttelemassa huonoja purjehtijoita tuo kruunun kannikan kangastus, joka pakenee varattoman tieltä sitä etemmä, kuta lähemmä hän sitä luulee tulevansa. Ja silloin välttyisi se kilpailu, joka nyt päättyy varakkaampien eduksi ja synnyttää toisissa katkeruutta. Sillä varakkaan miehen poika ajaa aina edelle köyhemmästä toveristaan ja sieppaa viran hänen nenänsä alta. Hänellä on tilaisuus lukea lakkaamatta, eikä hänen asioissaan merkitse mitään, jos hän hiukan elääkin mukana ja nauttii nuoruudestaan. Minä olen sielusta ja sydämestä demokraatti, ja eläköön vain vapaa kilpailu, silloin kun se on hyödyksi! Mutta muiden maiden esimerkit ovat varoittavia. Minun ehdottamani keino on ehkä huono, keksikööt muut parempia. Mutta minä puhun kokemuksestani. Isäni koulutti minua neljännelle luokalle, mutta kun hän oli viisas ja käytännöllinen mies, otti hän minut pois, kun olin saanut hiukan alkeita päähäni, ja lähetti merille. Nyt olen velaton mies, eikä isänmaa ole kadottanut kaupassa enempää kuin minäkään. Se on, luulenma, vain voittanut sen, että sillä on yhtä velkaantunutta virkamiestä vähemmän.

Tultiin siihen yksimieliseen päätökseen, että meidän johtavien miestemme hallituksessa ja yliopistossa olisi jollakin tavalla rakennettava esteitä liikanaiselle ylioppilastulvalle ja siitä seuraavalle kiihkolle nousta alhaalta ylöspäin. Ehkä se voisi parhaiten tapahtua joko koulumaksuja korottamalla taikka vaatimuksia koventamalla ylioppilastutkinnoissa.

Ne olivat viisaita miehiä nuo. Antti kuuli tätä puhetta kuin oman äänensä sointua. Juuri näin oli hänkin ajatellut, vaikkei yhtä selvästi. Hän oli oikea mies oikeutetulla paikallaan. Jota vastoin nuo toiset tunkivat alalle, joka ei heille soveltunut. Mitä auttoi heitä heidän etevyytensä, kun kuitenkin täytyi tehdä velkoja ja nääntyä niiden alle!

Hänen ei tietysti tarvitsisi koskaan tehdä velkoja. Kuinkahan paljon mahtaa jo Voutilalla ollakaan, joka koko kouluaikansa oli lukenut velalla? Aina tulevat ne häntä rasittamaan. Mutta oma syynsä! Kuka käski ponnistaa yli voimiensa! Säälihän häntä tietysti on, mutta eihän voi vaatia, että häntä muutkaan aina auttavat. Ja mikä oli kiitos auttamisesta? Huonosti oli Voutila sanomalehtikirjoituksellaan palkinnut sen, että isä oli häntä koulussa ollessa tukenut. Kernaastihan soisi, että hänellä olisi huoleton toimeentulo. Mutta maailman meno on semmoinen. Jos hän saisi antaa hyvän neuvon, niin eiköhän vielä olisi aika Voutilankin poikkeutua jollekin käytännölliselle uralle. Sieltä voisi hän löytää onnensa paljon pikemmin. Mutta mitäs hyödyttää puhua! Meillä pyrkivät kaikki vain yliopistoon, virkamiehiksi…

Antti ei huomannut, että hänen ajatuksensa jo kauan olivat kulkeneet ennen avattua uraa. Ihmeen huolettomasti ja rauhallisin mielin oli hän päivällisen jälkeen heittäytynyt sikari hampaissa samettiselle sohvalle loikomaan, nousten ainoastaan silloin tällöin maistamaan likööriä ja kahvia, jotka oli asetettu hänen eteensä pöydälle.

Poskia lämmitti, ja jäsenet kävivät suloisen raukeiksi. Oli mahdottoman mukavaa tällä tavalla puhallella hienoa sikarinsavua ylös kattoon ja katsella, kuinka sen sitten avonainen ikkuna yhdellä henkäyksellä riipaisi pyöreään kitaansa…

… Hän on merenkulkija maailman aavalla valtamerellä. Hän on ja elää, nauttii nuoruudestaan eikä mistään huoli. Ei sillä väliä, mihin laiva laskee. Aina niitä on keulan edessä päinvänpaisteisia rantoja. Ja vähät siitä, vaikka karillekin kurahtaisi ja laiva hajoaisi pieniksi pirstaleiksi. Tottahan löytyisi joku tyhjä tynnyri hänellekin, jonka päällä kulkea kelluttelisi, mihin myötäinen tuuli puhaltelisi. Ihmisten pitäisi jo nuorina antautua onnensa ohjattaviksi! Mennä vain! Huilata huolimatta mistään!—

Laiva kulki tasaista kulkuaan, jyskyttäen hieman. Suuri selkä oli taivallettavana, ja kaikki matkustajat olivat vetäytyneet hytteihinsä ja alasalonkeihin. Antti yksin viipyi ruokasalongissa…

Kas vettä tuolla peilin alla karahvissa, kuinka se välkähtelee sen mukaan, miten kone jyskyttää. Ja samassa tahdissa alkoi kahvikupin reuna kilistää liköörilasia vasten…

Mitähän ne nyt siellä kotona, johtui hänen mieleensä. Isä … niin, hän on luultavasti lukinnut oven jälkeensä ja pannut ruokalevolle. Tunnin kuluttua vie piika hänelle kahvia. Miksei ne juo siellä kotona kahvia heti ruuan päälle? Kun minä tulen kotiin, niin järjestän minä sen sillä tavalla… Sisaret kai kävelevät päivällisen syötyä salin lattiata edestakaisin, kädet toistensa selän takana. Äiti hän vielä ruokasalissa laittelee…

Bufettineiti tuli sisään ja vei ajatukset toisaanne. Hän otti pois kahvikupit, levitti liinat pöydille ja asetti tuhka-astiat paikoilleen. Yhden hän siirsi Antin eteen.

—Olkaa hyvä! sanoi hän.

Antti huomasi taas sikarinsa sammuneeksi.

—Saisinko luvan pyytää tulta?

Neiti toi tikkuja, raapaisi tulta tottuneella kädellä ja tarjosi sitä Antille.

—Olkaa hyvä! sanoi hän taaskin ja katsoi Anttia silmiin.

Miksi hän sanoi: »olkaa hyvä» ja katsoi noin omituisesti? Olisiko hän tahtonut puhutella? Aikoiko hän tehdä tuttavuutta?

—Kiitoksia, vastasi Antti, mutta ei voinut keksiä, mitä muuta hän virkkaisi. Hänen sitä miettiessään meni neiti keikutellen ulos.

Antti laskihe entiseen asemaansa. Hän koetti muistella, mitä äsken oli ajatellut, ennenkuin neiti tuli sisään, mutta ei päässyt säikeen päähän. Sikari tuntui kovin väkevältä, ja päätä huimenti. Hän heitti pois sen, haki tukea päänsä alle ja pani pitkäkseen.

Hän nukahti ja näki unta. Äiti oli kävelevinään tuossa lattialla, mutta kun se istuutui suruisen näköisenä toiselle puolelle huonetta, olikin se Alma. Sieltä se nousi ylös, tuli aivan Antin jalkapohjiin, kosketti niitä ja tarjosi kahvia ja olikin heidän palvelijansa. Mutta kun Antti rupesi tavoittamaan häntä kädellään, niin muuttui tyttö bufettineidiksi. Hän tuli likelle, istuutui sängyn laidalle ja raapaisi tulta aivan silmäin alla.

Antti heräsi ja huomasi, että lamppuja sytytettiin salongissa. Bufettineiti seisoi pöydällä polvillaan ja sovitti lasia liekin päälle.

Anttiin syöksähti vastustamaton halu mennä ottamaan neitiä molemmista käsistä kiinni, puristamaan kalvosista ja suutelemaan väkisin, niinkuin oli kotona tehnyt palvelustytölle. Mutta hän pelkäsi neidin suuttuvan. Hän odotti, että neiti laskeutuisi pöydältä pois. Mutta neiti laskeutui niin siististi, ettei Antti rohjennut häneen ryhtyä. Vielä oli kaksi lamppua sytytettävänä, yksi aivan Antin pään päällä, siinä missä hän istui. Silloin hän ehkä…

Mutta ennenkuin neiti joutui sinne, alkoivat matkustajat taas kokoontua salonkiin. Useimmat olivat he nukkuneet ja näyttivät unisilta. Merikapteeni pyysi saada juodakseen ja Anttikin teki samalla lailla.

Molemmat kapteenit rupesivat puuhaamaan whistiä.

Kolmanneksi mieheksi saatiin muuan maakauppias. Mutta neljäs puuttui vielä.

—Pelaako herra Ljungberg whistiä?

Antin täytyi tunnustaa, ettei hän, ikävä kyllä, taida whistiä. Ainoastaan knorria hän…

—Knorria! purskahtivat kapteenit nauramaan. Teidän kasvatuksenne on vielä alussa, nuori herra!

Anttia suututti sanomattomasti tämä hänen taitamattomuutensa. Hänestä tuntui todellakin siltä, kuin hän olisi vielä ollut koulupoika.

Kapteenit tuumivat sinne tänne. Whisti oli saatava välttämättömästi toimeen. Silloin tuli Pekka sisään, tukka epäjärjestyksessä, sillä hän oli taaskin nukkunut kielioppinsa ääreen. Pekka taisi pelata whistiä ja kapteenit olivat pelastetut. Hän tosin oli teologi, mutta ei vielä vihitty papiksi. Sentähden ei hänen vielä tarvinnut tuntea omantunnonvaivoja korttipelistä.

Antti jäi pahalle tuulelle. Miksei hän taitanut pelata whistiä? Miksei hän ollut sitä kotona opetellut? Kun hän tulee Helsinkiin, täytyy hänen ryhtyä siihenkin. Olisi ollut niin mahtavaa istua tuossa kapteenin kanssa, sikari suupielessä savuamassa, niin että täytyi silmää siristää pieneksi, nakata kortti huolettomasti pöydälle tai sanoa: »grandissimo.»

Vähän aikaa hän katseli pelin kulkua. Hän koetti ymmärtää sitä, teki johtopäätöksiään ja luuli jo arvaavansa aatteen ja olevansa hiukan selvillä. Mutta sitten haihtui hän kerrassaan kaikilta jäliltä ja lähti ulos kannelle. Sinne jäi hän vähäksi aikaa seisomaan kaidetta vasten, kädet housuntaskuissa.

Ilta jo pimeni, ja sää oli kirkas ja kylmä. Se tarttui ahnaasti hartioihin ja pudisti kovakätisesti. Antti lähti alas hyttiinsä. Se oli kokanpuolella, ja etukannella istui talonpoikaisia matkustajia, turkeissa ja rukkasissa. Etäämpänä olevia ei tiennyt oleviksi muusta kuin heidän palavista piipuistaan tai hehkuvista sikarin tulista. Muutamista, joiden ohitse Antti kulki, tuoksahti märkä sarka ja kastuneen sinisen vaatteen haju. Joitakuita loikoi penkeillä ja toisia oli kyyristynyt lämmittelemään kuuman savutorven juureen. Niiden joukossa oli Antti näkevinään koulu-toveriensa valkoiset lakit.

Hän oli kompastua muutaman jalkoihin, joka oli pannut pitkäkseen kannelle. Vihaisesti hän tiuskaisi, miksei hänelle annettu tietä, ja sanoi »moukaksi» miestä, joka makasi. Talonpojat väistyivät eivätkä vastanneet mitään. Mutta astuessaan alas salonkiin kuuli hän heidän tekevän hänestä pilkkaa.

Hytissään hän koetti houkutella unta silmiinsä, mutta kun se ei onnistunut, nousi hän polvilleen sohvalle, väänsi auki pyöreän ikkunan ja pisti päänsä ulos.

Tähdet jo tuikkivat, ja kuun sakara kiuvotti alakuloisena tummalla taivaalla luoden laihan, kaitaisen juovan veteen. Vesi kohisi yksitoikkoisesti laivan kokassa, ja kipunat lentivät piipusta pitkänä palavana häntänä, pudoten veteen.

Antti kävi kovin surulliseksi, ja hänen mielensä masentui. Hän muisti mennyttä ja ajatteli tulevaisuutta, eikä hänen asemansa molempain vaiheilla enää tuntunutkaan niin varmalta kuin taanoin. Työtähän tietysti pitäisi hänenkin tehdä, kurssit olivat pitkät ja ikävät, ja elämä yleensä yksitoikkoista. Ja mitenkä hän siellä Helsingissäkään oikein ymmärtäisi kaikki asettaa?

Oli niin turvatonta täällä laivassa, melkein yksin. Ei kukaan hänestä oikeastaan välittänyt. Olisi ollut suloista olla vielä kotona. Kun ei kukaan kotoisista tullut edes mukaan…

Juuret, jotka Antti jo oli luullut kokonaan irti revityiksi, rupesivat tuntumaan taas ja kangertelemaan sydämessä… Miksi oli Alma hänen rakkautensa hyljännyt, hänen suuren rakkautensa?' Kuinka hän oli voinut työntää luotaan niin syvän tunteen? Hän olisi saanut, tuo valkotukkainen, sinisilmäinen olento koko hänen sydämensä, koko hänen sielunsa.

Ilta yhä pimeni. Kipunat tulivat suuremmiksi, kuun tie kirkastui kirkastumistaan, ja vesi näytti mustemmalta. Antti katseli sitä, kuunteli laivan laineiden yhtämittaista kohinaa, ja hänen mielialansa aleni alenemistaan.

Kun alkoi tulla kovin kylmä, veti hän päänsä ikkunasta, sulki sen ja panihe pitkäkseen. Saadakseen mukavampaa potkaisi hän kengät jalastaan ja päästi pois kauluksensa. Siinä hän sitten loikoi selällään kauan aikaa.

Yht'äkkiä kuului käytävässä liikettä ja sopottavia ääniä:

—Ai, antakaa olla … ei saa…

—Tule nyt … ei täällä ole ketään…

—Ei… E-ei … joku voi tulla … odottakaa! Antin hytin ovi revähti auki ja joku nainen pisti siitä päänsä sisään. Antista se näytti olevan bufettineiti. Samassa temmattiin pää takaisin, ovi paiskattiin kiinni, ja kuului kiirettä juoksua läpi korridoorin ja lyhyissä askelissa rappuja myöten ylös kannelle.

Veri oli kuohahtanut Antin suonissa. Hän oli kimmonnut istualleen ja kivettynyt eteenpäin ojennettuun kuuntelevaan asentoon. Mutta hän ei kuullut sen enempää. Hänen korvissaan vain soi ja suhisi, ja sydän jyskytti kuuluvammin kuin laivan kone. Hän aavisti ja tunsi jotain, joka oli lamauttaa hänet siihen paikkaan. Se veti viehättaen kuin syväyksen reuna, ja samassa hirvitti, niin että joka jäsentä pudisti ja hengitys oli kesken katketa.

Kun hän oli vähän rauhoittunut, veti hän kengät jalkaansa ja kiinnitti kauluksen nappiin. Sitten hän lähti kannelle. Hän tahtoi saada selkoa siitä, oliko se ollut bufettineiti.

Luku 4 Chapter 4

Päivällistä syödessä sattui Antti asettumaan niin, että bufettineiti muille tarjotessaan tuli yhtämittaa kumartumaan hänen ylitsensä. While eating dinner, Antti happened to settle so that when she offered the buffet to others, she had to bend over to bend over her. Hänen täytyi melkein tämän kainalon suojassa odottaa siksi, kunnes vastapäätä istuva oli täyttänyt lautasensa. Almost under his armpit, he had to wait until the opposite one had filled his plate. Neiti oli pukeutunut harmaaseen villahameeseen ja punaiseen ruumiinmukaiseen trikooliiviin, joka jo ulommaksikin vaikutti lämpöisesti ja kiihoittavasti. The lady was dressed in a gray wool skirt and a red body-shaped tricolor, which, even on the outside, was warm and arousing. Koko päivällisen ajan oli Antti tämän bufettineidin läheisyydestä lähtevän vaikutuksen alainen, ja hänen äskeiset neitosensa olivat jo unohdetut. Throughout dinner, Antti was under the influence of this buffet lady, and her recent maidens had already been forgotten.

—Herra Ljungberg kai tuntee nuo kaksi ylioppilasta, jotka tulivat Leppävirroilta laivaan? —Mr. Ljungberg do you know those two students who came from Leppävirta on board? kysyi kapteeni Antilta. asked Captain Antti.

—Heidän nimensä ovat Miettinen ja Voutila.

—Siis talonpoikaisylioppilaita, niinkuin minä arvasinkin. —So peasant college students, as I guessed.

Ja otettuaan ryypyn jatkoi kapteeni, että se on merkillistä, kuinka nykyaikana yhä useammin alkaa kuulla suomalaisia nimiä ylioppilailla. And after taking the drink, the captain continued that it was remarkable how nowadays more and more Finnish names are beginning to be heard in high school. Hän tahtoo olla tuomittu, jos ei viidelläkymmenellä prosentilla niistä ylioppilaista, joille hän on tänäkin kesänä piletin kirjoittanut, ole ollut suomalainen nimi. He wants to be convicted if fifty percent of the students he has written a ticket to this summer have not had a Finnish name.

Ja siitä syntyi yleinen keskustelu liikanaisesta antaumisesta oppineelle uralle. And it gave rise to a general debate about over-indulging in a learned career. Sanomalehdissä oli ollut kirjoituksia »sivistyneestä köyhälistöstä», joka muissa maissa uhkaa suurilla yhteiskunnallisilla vaaroilla ja joka meilläkin on tuleva »päivän polttavaksi kysymykseksi», jos vain ylioppilaiden lukumäärä saa enetä sillä nopeudella, jolla viime vuosina. Newspapers had written about "civilized poverty", which in other countries is facing great social dangers, and which we too will become the "burning question of the day" if only the number of students is increasing at the rate it has in recent years.

Kapteeni se enimmästään puheli, tunnusteltuaan ensin mielipiteitä ympärillään, jotka tuntuivat soveltuvan hänen omiinsa. For the most part, the captain spoke, first questioning the opinions around him that seemed to fit his own. El capitán habló a lo sumo, sintiendo primero las opiniones a su alrededor que parecían apropiadas a la suya. Keskusteluun ottivat myöskin osaa tuo Antille tuntematon herra ja eräs hovioikeuden asessori, joka matkusti kesälomalta takaisin virkapaikkaansa. An unknown gentleman Antti and an Appellate Attorney, who traveled back from his summer vacation to his office, also took part in the discussion. Hän oli tullut Leppävirroilta ja saanut sijan kapteenin vieressä; mutta hänen vieressään istui Antti. He had come from Leppävirta and had been placed next to the captain; but Antti sat beside him.

—Sanotaan tosin, että neroja menisi hukkaan ja isänmaa tulisi kärsimään, jos ei kaikilla olisi vapaa pääsö ylöspäin, puheli kapteeni. “It is said, though, that geniuses would be wasted and the motherland would suffer if not everyone had free access upstairs,” the captain spoke. Mutta jos minä saan sanoa mielipiteeni, niin nämä talonpoikaisylioppilaat kyllä saattavat koulussa uida pinnalla, mutta anna heidän tulla yliopistoon, niin he katoavat hyvin pian horisontista. But if I can say my opinion, these peasant college students may swim at school, but let them come to university, and they will soon disappear from the horizon. Harvoista heistä tulee edes etevämpää virkamiestä. Few of them become even more advanced civil servants. Vai onko herroista kukaan nähnyt ketään varsinaista n.k. Or have any of the gentlemen seen any actual so-called kansanlasta korkeammassa ja tärkeämmässä virassa? in a higher and more important position than the people?

Kapteenin huomio oli asessorin mielestä sikäli korjattava, että hänen tietääkseen ei ole yhtä ainoatakaan korkeampaa ja tärkeämpää asemaa, jossa olisi varsinaisesta kansasta lähtenyt mies. The captain's attention was that the captain's attention needed to be corrected in that there was no higher and more important position for him to know of a man from the ordinary people. Valtiokalenteri tarjoaa siinä kohden ainoastaan ruotsalaisia nimiä. The state calendar offers only Swedish names for it.

—Aivan niin! Ja niin tulee olemaan pitkät ajat eteenpäin. And so it will be a long time ahead. Varallisuus on jaettu vielä sillä lailla, että sivistyneitten lapset ovat kuin itseoikeutetut oppineella uralla hallitsemaan. Wealth is still distributed in such a way that the children of the civilized are more than entitled to a learned career. Jota vastoin talonpoikain pojat jäävät joko pahaisiksi maapapeiksi tai kanslisteiksi ja nurkkakirjureiksi, joiden varain puutteessa tai nääntyneinä suurten velkakuormain alle on täytynyt lakkauttaa lukunsa. Unlike peasant boys who remain either evil landlords or chancellors and scribes, who, due to lack of funds or starving under a large debt-loader, have had to end their numbers.

Kun asessori kuuli veloista puhuttavan, niin tuli hänen otsansa hyvin huolestuneeksi ja hän lausui mielipiteenään, että ylioppilasten kevytmielinen velkaantuminen alkaa olla yksi meidän kansallisia paheitamme. When the assessor heard the talk about debt, his forehead became very worried and he said that the gentle indebtedness of the students is starting to be one of our national faults. Se on isänmaanystävälle sitä surullisempi huomio, kun käsikädessä sen kanssa kulkee yhä höllentyvä moraali. It is all the saddening for a patriot lover, when the morale that goes along with it goes hand in hand. Sillä taholla ei katsota miksikään häpeäksi tehdä velkoja ja jättää ne takausmiesten maksettaviksi. It is not considered to be a disgrace on that side to make debts and leave them to the guarantors. Minä luulen, että usealla meistä on joku vähäinen kokemusta siinä suhteessa. I think most of us have some experience in that regard.

—Sellaisesta velkaantumisesta kuin täällä Suomessa ei kuule missään suurissa sivistysmaissa, puuttui puhumaan tuntematon herra. —An indebted gentleman was absent from talking about indebtedness like this here in Finland in any of the major cultured countries. Hän oli oleskellut suuren osan ikäänsä ulkomailla ja tullut huomaamaan, että siellä oppineelle ja virkamiesuralle poikkeavat vain ne, joilla on varoja siihen. Muut antautuvat käytännön miehiksi. Others surrender to practical men.

Siitä innostui kapteeni sanomaan, että juuri niin pitäisi meilläkin oleman. That prompted the captain to say that this is exactly what we should have. Jos mitään, niin tarvittaisiin meillä kasvattaa käytännön miehiä. If anything, we would need to raise practical men. Mutta meillä on päinvastoin. But we have the opposite. Meillä perustetaan vain klassillisia kouluja, toinen toisensa perästä, joista suomalaiselle kansalle ei ole mitään hyötyä. We only set up classical schools, one after the other, which are of no use to the Finnish people.

—Valitettavasti on kapteeni oikeassa. —Unfortunately, the captain is right. Yksi fennomaanisen agitatsionin varjopuolia on kiihko klassillisten lyseoiden perustamiseen ja realisen kasvatuksen laiminlyömiseen. One of the downsides of fennomic agitation is the passion for establishing classical lyceums and neglecting real education.

Kapteeni uskalsi puhua suunsa puhtaaksi. The captain dared to speak his mouth clean.

—Saattaa kuulua paradoksilta, sanoi hän, mutta minä menen väitteessäni niinkin pitkälle, että klassilliset koulut, joissa etupäässä valmistetaan virkamiehiä, olisivat saaneet jäädä vielä pitkäksi aikaa ruotsinkielisiksi. —It may sound like a paradox, he said, but I go so far as to say that classical schools, which are predominantly made up of civil servants, could have stayed Swedish for a long time. Ruotsinkielisiä virkakouluja, suomenkielisiä ammattikouluja! Swedish-speaking vocational schools, Finnish-speaking vocational schools! Se olisi minun valtiollinen ohjelmani. That would be my state program. Silloin ei olisi houkuttelemassa huonoja purjehtijoita tuo kruunun kannikan kangastus, joka pakenee varattoman tieltä sitä etemmä, kuta lähemmä hän sitä luulee tulevansa. Then there would be no temptation for the poor sailors to bring the crown of the crown of the crown, fleeing from the careless way farther, the closer Kuta thinks it will be. Ja silloin välttyisi se kilpailu, joka nyt päättyy varakkaampien eduksi ja synnyttää toisissa katkeruutta. And then the competition that now ends in favor of the wealthier and creates bitterness in others would be avoided. Sillä varakkaan miehen poika ajaa aina edelle köyhemmästä toveristaan ja sieppaa viran hänen nenänsä alta. For the son of a wealthy man always pushes ahead of his poorer comrade and seizes the post under his nose. Hänellä on tilaisuus lukea lakkaamatta, eikä hänen asioissaan merkitse mitään, jos hän hiukan elääkin mukana ja nauttii nuoruudestaan. He has the opportunity to read incessantly, and does not matter if he lives a little and enjoys his youth. Minä olen sielusta ja sydämestä demokraatti, ja eläköön vain vapaa kilpailu, silloin kun se on hyödyksi! I am the soul and heart of a democratic, just and long live a free competition, when it is useful! Mutta muiden maiden esimerkit ovat varoittavia. But examples from other countries are cautionary. Minun ehdottamani keino on ehkä huono, keksikööt muut parempia. The remedy I am suggesting is perhaps a bad one, do the others find better. Mutta minä puhun kokemuksestani. But I'm talking about my experience. Isäni koulutti minua neljännelle luokalle, mutta kun hän oli viisas ja käytännöllinen mies, otti hän minut pois, kun olin saanut hiukan alkeita päähäni, ja lähetti merille. My dad educated me for fourth grade, but when he was a wise and practical man, he took me out, after getting a little element in my head, and sent him to the sea. Nyt olen velaton mies, eikä isänmaa ole kadottanut kaupassa enempää kuin minäkään. Now I am free of debt and have not lost fatherland trade more than me neither. Se on, luulenma, vain voittanut sen, että sillä on yhtä velkaantunutta virkamiestä vähemmän. It has, I believe, only won the fact that it has fewer indebted officials.

Tultiin siihen yksimieliseen päätökseen, että meidän johtavien miestemme hallituksessa ja yliopistossa olisi jollakin tavalla rakennettava esteitä liikanaiselle ylioppilastulvalle ja siitä seuraavalle kiihkolle nousta alhaalta ylöspäin. It was unanimously decided that some of our leading men in government and in the university should somehow build barriers to the surge of undergraduate students and the ensuing uproar. Ehkä se voisi parhaiten tapahtua joko koulumaksuja korottamalla taikka vaatimuksia koventamalla ylioppilastutkinnoissa. Perhaps this could be best done either by raising school fees or by tightening standards in baccalaureate.

Ne olivat viisaita miehiä nuo. They were wise men. Antti kuuli tätä puhetta kuin oman äänensä sointua. Antti heard this speech as the sound of her own voice. Juuri näin oli hänkin ajatellut, vaikkei yhtä selvästi. This is exactly what he had thought, albeit less clearly. Hän oli oikea mies oikeutetulla paikallaan. He was the right man in his rightful place. Jota vastoin nuo toiset tunkivat alalle, joka ei heille soveltunut. Contrary to which others penetrate a field that was not suitable for them. Mitä auttoi heitä heidän etevyytensä, kun kuitenkin täytyi tehdä velkoja ja nääntyä niiden alle! What helped them with their agility, however, was having to make debts and starve under them!

Hänen ei tietysti tarvitsisi koskaan tehdä velkoja. Of course, he would never have to pay debts. Kuinkahan paljon mahtaa jo Voutilalla ollakaan, joka koko kouluaikansa oli lukenut velalla? How much can Voutila already have, who had read all through his school years with debt? Aina tulevat ne häntä rasittamaan. They will always burden him. Mutta oma syynsä! But your own fault! Kuka käski ponnistaa yli voimiensa! Who told you to push your strength! Säälihän häntä tietysti on, mutta eihän voi vaatia, että häntä muutkaan aina auttavat. Of course he has compassion, but he cannot be called upon to be helped by others. Ja mikä oli kiitos auttamisesta? And what was thanks for helping? Huonosti oli Voutila sanomalehtikirjoituksellaan palkinnut sen, että isä oli häntä koulussa ollessa tukenut. Poorly, Voutila had rewarded her father for supporting her while in school with her newspaper writing. Kernaastihan soisi, että hänellä olisi huoleton toimeentulo. It would be a good idea for him to have a carefree livelihood. Mutta maailman meno on semmoinen. But the way the world is is. Jos hän saisi antaa hyvän neuvon, niin eiköhän vielä olisi aika Voutilankin poikkeutua jollekin käytännölliselle uralle. If he could give good advice, wouldn't it be time for Voutilank to deviate himself into some practical career. Sieltä voisi hän löytää onnensa paljon pikemmin. There he could find his happiness much faster. Mutta mitäs hyödyttää puhua! But what good to talk about! Meillä pyrkivät kaikki vain yliopistoon, virkamiehiksi… We all aspire only to university, to civil servants…

Antti ei huomannut, että hänen ajatuksensa jo kauan olivat kulkeneet ennen avattua uraa. Antti did not notice that his thoughts had long gone before the career he had opened. Ihmeen huolettomasti ja rauhallisin mielin oli hän päivällisen jälkeen heittäytynyt sikari hampaissa samettiselle sohvalle loikomaan, nousten ainoastaan silloin tällöin maistamaan likööriä ja kahvia, jotka oli asetettu hänen eteensä pöydälle. Miraculously and peacefully, after dinner, he had thrown a cigar in his teeth to jump on the velvety couch, only occasionally getting up to taste the liqueur and coffee that had been placed in front of him on the table.

Poskia lämmitti, ja jäsenet kävivät suloisen raukeiksi. The cheeks warmed and the members became adorable. Oli mahdottoman mukavaa tällä tavalla puhallella hienoa sikarinsavua ylös kattoon ja katsella, kuinka sen sitten avonainen ikkuna yhdellä henkäyksellä riipaisi pyöreään kitaansa… It was so nice to blow fine cigar smoke up into the ceiling this way, and then watch it open in a single breath at the open window ...

… Hän on merenkulkija maailman aavalla valtamerellä. … He is a seafarer in the vast ocean of the world. Hän on ja elää, nauttii nuoruudestaan eikä mistään huoli. He is and lives, enjoys his youth and doesn't care about anything. Ei sillä väliä, mihin laiva laskee. It doesn't matter where the ship goes. Aina niitä on keulan edessä päinvänpaisteisia rantoja. There are always beaches with sunshine in front of the bow. Ja vähät siitä, vaikka karillekin kurahtaisi ja laiva hajoaisi pieniksi pirstaleiksi. And a bit of it, even if it was crumbling and the ship would break into small pieces. Tottahan löytyisi joku tyhjä tynnyri hänellekin, jonka päällä kulkea kelluttelisi, mihin myötäinen tuuli puhaltelisi. Of course, there would be an empty barrel for him, too, on which to float, to which the gentle wind would blow. Ihmisten pitäisi jo nuorina antautua onnensa ohjattaviksi! People should surrender to the guidance of their luck at a young age! Mennä vain! Just go! Huilata huolimatta mistään!— Flutter in spite of anything! -

Laiva kulki tasaista kulkuaan, jyskyttäen hieman. The ship was moving smoothly, pounding slightly. Suuri selkä oli taivallettavana, ja kaikki matkustajat olivat vetäytyneet hytteihinsä ja alasalonkeihin. The big back was heavenly, and all the passengers had retreated to their cabins and lounges. Antti yksin viipyi ruokasalongissa… Antti stayed alone in the dining room…

Kas vettä tuolla peilin alla karahvissa, kuinka se välkähtelee sen mukaan, miten kone jyskyttää. Pour the water under the mirror in the carafe, how it flickeres as the machine pounds. Ja samassa tahdissa alkoi kahvikupin reuna kilistää liköörilasia vasten… And at the same pace, the edge of the coffee cup began to squirm against a glass of liqueur…

Mitähän ne nyt siellä kotona, johtui hänen mieleensä. What they were doing at home right now was in his mind. Isä … niin, hän on luultavasti lukinnut oven jälkeensä ja pannut ruokalevolle. Dad… yeah, he's probably locked the door behind him and put it on the dinner table. Tunnin kuluttua vie piika hänelle kahvia. Miksei ne juo siellä kotona kahvia heti ruuan päälle? Kun minä tulen kotiin, niin järjestän minä sen sillä tavalla… Sisaret kai kävelevät päivällisen syötyä salin lattiata edestakaisin, kädet toistensa selän takana. When I come home, I arrange it that way ... Sisters, of course, walk back and forth on the floor of the hall to eat dinner, hands behind each other. Äiti hän vielä ruokasalissa laittelee… Mom she's still in the dining room ...

Bufettineiti tuli sisään ja vei ajatukset toisaanne. The buffet lady came in and took her thoughts to each other. Hän otti pois kahvikupit, levitti liinat pöydille ja asetti tuhka-astiat paikoilleen. He took out the coffee cups, spread the cloths on the tables, and put the ashtrays in place. Yhden hän siirsi Antin eteen. He moved one to Antti.

—Olkaa hyvä! sanoi hän.

Antti huomasi taas sikarinsa sammuneeksi.

—Saisinko luvan pyytää tulta? —Can I get permission to ask for the fire?

Neiti toi tikkuja, raapaisi tulta tottuneella kädellä ja tarjosi sitä Antille. The lady brought sticks, scratched the fire with her accustomed hand, and offered it to Ant. Miss trajo los palos, arañó el fuego con su mano acostumbrada y se lo ofreció a Ant.

—Olkaa hyvä! sanoi hän taaskin ja katsoi Anttia silmiin.

Miksi hän sanoi: »olkaa hyvä» ja katsoi noin omituisesti? Olisiko hän tahtonut puhutella? Would he have wanted to speak? Aikoiko hän tehdä tuttavuutta? Did he intend to make acquaintance?

—Kiitoksia, vastasi Antti, mutta ei voinut keksiä, mitä muuta hän virkkaisi. —Thanks, Antti replied, but couldn't figure out what else she would say. Hänen sitä miettiessään meni neiti keikutellen ulos. As she contemplated it, the lady went out and giggled.

Antti laskihe entiseen asemaansa. Antti dropped his former position. Hän koetti muistella, mitä äsken oli ajatellut, ennenkuin neiti tuli sisään, mutta ei päässyt säikeen päähän. She tried to remember what she had just thought before she came in, but couldn't reach the end of the thread. Sikari tuntui kovin väkevältä, ja päätä huimenti. The cigar felt very powerful, and his head was numb. Hän heitti pois sen, haki tukea päänsä alle ja pani pitkäkseen. He threw it away, sought support under his head, and sat down.

Hän nukahti ja näki unta. He fell asleep and dreamed. Äiti oli kävelevinään tuossa lattialla, mutta kun se istuutui suruisen näköisenä toiselle puolelle huonetta, olikin se Alma. Mom was walking on that floor, but when she sat sadly on the other side of the room, it was Alma. Sieltä se nousi ylös, tuli aivan Antin jalkapohjiin, kosketti niitä ja tarjosi kahvia ja olikin heidän palvelijansa. From there it got up, came to Antti's soles, touched them, served coffee and was their servant. Mutta kun Antti rupesi tavoittamaan häntä kädellään, niin muuttui tyttö bufettineidiksi. But when Antti started to reach her with her hand, the girl turned into a buffet lady. Hän tuli likelle, istuutui sängyn laidalle ja raapaisi tulta aivan silmäin alla. He came down, sat on the bed and scratched the fire right under his eyes.

Antti heräsi ja huomasi, että lamppuja sytytettiin salongissa. Antti woke up and noticed that the lamps were lit in the salon. Bufettineiti seisoi pöydällä polvillaan ja sovitti lasia liekin päälle. The buffet lady stood on her desk on her knees and fitted the glass over the flame.

Anttiin syöksähti vastustamaton halu mennä ottamaan neitiä molemmista käsistä kiinni, puristamaan kalvosista ja suutelemaan väkisin, niinkuin oli kotona tehnyt palvelustytölle. Antti was struck by the irresistible urge to go grab hold of both hands, squeeze the cuffs, and kiss as she had done for a maid at home. Mutta hän pelkäsi neidin suuttuvan. But she was afraid she would be angry. Hän odotti, että neiti laskeutuisi pöydältä pois. She waited for her to fall off the table. Mutta neiti laskeutui niin siististi, ettei Antti rohjennut häneen ryhtyä. But the lady landed so neatly that Antti did not dare to approach her. Vielä oli kaksi lamppua sytytettävänä, yksi aivan Antin pään päällä, siinä missä hän istui. Silloin hän ehkä…

Mutta ennenkuin neiti joutui sinne, alkoivat matkustajat taas kokoontua salonkiin. But before the lady got there, the passengers began to meet again in the Salon. Useimmat olivat he nukkuneet ja näyttivät unisilta. Most of them had slept and looked sleepy. Merikapteeni pyysi saada juodakseen ja Anttikin teki samalla lailla. The sea captain asked for a drink and Antt did likewise.

Molemmat kapteenit rupesivat puuhaamaan whistiä. Both captains started whistling.

Kolmanneksi mieheksi saatiin muuan maakauppias. A third merchant became a third man. Mutta neljäs puuttui vielä. But the fourth was still missing.

—Pelaako herra Ljungberg whistiä? —Is Mr. Ljungberg playing whistle?

Antin täytyi tunnustaa, ettei hän, ikävä kyllä, taida whistiä. Ainoastaan knorria hän… Only knorr she ...

—Knorria! -Knorria! purskahtivat kapteenit nauramaan. Teidän kasvatuksenne on vielä alussa, nuori herra! Your upbringing is still beginning, young lord!

Anttia suututti sanomattomasti tämä hänen taitamattomuutensa. Antti was unspeakably angered by her incompetence. Hänestä tuntui todellakin siltä, kuin hän olisi vielä ollut koulupoika. He really felt like he was a school boy.

Kapteenit tuumivat sinne tänne. The captains pore over here. Whisti oli saatava välttämättömästi toimeen. Whisti had to get through. Silloin tuli Pekka sisään, tukka epäjärjestyksessä, sillä hän oli taaskin nukkunut kielioppinsa ääreen. Then Pekka came in, hair in disarray, for he had fallen asleep at his grammar. Pekka taisi pelata whistiä ja kapteenit olivat pelastetut. Hän tosin oli teologi, mutta ei vielä vihitty papiksi. Although he was a theologian, he was not yet ordained a priest. Sentähden ei hänen vielä tarvinnut tuntea omantunnonvaivoja korttipelistä. Therefore, he did not yet need to feel conscientious about the card game.

Antti jäi pahalle tuulelle. Miksei hän taitanut pelata whistiä? Miksei hän ollut sitä kotona opetellut? Kun hän tulee Helsinkiin, täytyy hänen ryhtyä siihenkin. When he comes to Helsinki, he has to go there too. Olisi ollut niin mahtavaa istua tuossa kapteenin kanssa, sikari suupielessä savuamassa, niin että täytyi silmää siristää pieneksi, nakata kortti huolettomasti pöydälle tai sanoa: »grandissimo.» It would have been so great to sit with that captain, smoking a cigar in his mouth so that he had to squint his eyes, toss the card carelessly at the table, or say, "grandissimo."

Vähän aikaa hän katseli pelin kulkua. For a while he watched the game unfold. Hän koetti ymmärtää sitä, teki johtopäätöksiään ja luuli jo arvaavansa aatteen ja olevansa hiukan selvillä. He tried to understand it, made his own conclusions, and thought he already guessed the idea and was a little clear. Mutta sitten haihtui hän kerrassaan kaikilta jäliltä ja lähti ulos kannelle. But then he disappeared once and for all, and went out onto the deck. Sinne jäi hän vähäksi aikaa seisomaan kaidetta vasten, kädet housuntaskuissa. There he stayed for a while standing against the railing, his hands in his trouser pockets.

Ilta jo pimeni, ja sää oli kirkas ja kylmä. Se tarttui ahnaasti hartioihin ja pudisti kovakätisesti. She grabbed hold of her shoulders and shook hard. Antti lähti alas hyttiinsä. Antti went down to his cabin. Se oli kokanpuolella, ja etukannella istui talonpoikaisia matkustajia, turkeissa ja rukkasissa. It was on the chef's side, and the front deck was filled with rustic passengers, fur and mittens. Etäämpänä olevia ei tiennyt oleviksi muusta kuin heidän palavista piipuistaan tai hehkuvista sikarin tulista. The farther away were not known to be anything other than their burning pipes or glowing cigar fires. Muutamista, joiden ohitse Antti kulki, tuoksahti märkä sarka ja kastuneen sinisen vaatteen haju. The few that Antti walked past popped in a wet hood and the smell of damp blue clothing. Joitakuita loikoi penkeillä ja toisia oli kyyristynyt lämmittelemään kuuman savutorven juureen. Some were crouched on benches and others had crouched down to warm to the hot chimney. Niiden joukossa oli Antti näkevinään koulu-toveriensa valkoiset lakit. Among them was Antti seeing the white cap of his schoolmates.

Hän oli kompastua muutaman jalkoihin, joka oli pannut pitkäkseen kannelle. Vihaisesti hän tiuskaisi, miksei hänelle annettu tietä, ja sanoi »moukaksi» miestä, joka makasi. Angrily, he snorted why he was not given the way, and said, "Sleazy," the man who was lying. Talonpojat väistyivät eivätkä vastanneet mitään. The peasants gave up and answered nothing. Mutta astuessaan alas salonkiin kuuli hän heidän tekevän hänestä pilkkaa. But as he went down to the Salon he heard them mocking him.

Hytissään hän koetti houkutella unta silmiinsä, mutta kun se ei onnistunut, nousi hän polvilleen sohvalle, väänsi auki pyöreän ikkunan ja pisti päänsä ulos. In his cabin, he tried to lure the dream into his eyes, but when that failed, he got on his knees on the couch, squeezed the round window open, and put his head out.

Tähdet jo tuikkivat, ja kuun sakara kiuvotti alakuloisena tummalla taivaalla luoden laihan, kaitaisen juovan veteen. The stars were already twinkling, and the moon's quiver was crouching down in the dark sky, creating a thin, searing line in the water. Vesi kohisi yksitoikkoisesti laivan kokassa, ja kipunat lentivät piipusta pitkänä palavana häntänä, pudoten veteen. The water rose monotonously in the ship's chef, and the pains flew from the barrel like a long burning tail, falling into the water. El agua rugía monótonamente en la coca del barco, y los dolores volaban del cañón como una larga cola ardiente, cayendo al agua.

Antti kävi kovin surulliseksi, ja hänen mielensä masentui. Antti became very sad and his mind became depressed. Hän muisti mennyttä ja ajatteli tulevaisuutta, eikä hänen asemansa molempain vaiheilla enää tuntunutkaan niin varmalta kuin taanoin. He remembered the past and thought about the future, and at both stages he did not feel as confident as he did today. Työtähän tietysti pitäisi hänenkin tehdä, kurssit olivat pitkät ja ikävät, ja elämä yleensä yksitoikkoista. Of course he should work too, the courses were long and tedious and life was usually monotonous. Ja mitenkä hän siellä Helsingissäkään oikein ymmärtäisi kaikki asettaa? And how would he even understand everything there in Helsinki?

Oli niin turvatonta täällä laivassa, melkein yksin. It was so insecure on this ship, almost alone. Ei kukaan hänestä oikeastaan välittänyt. Nobody really cared about him. Olisi ollut suloista olla vielä kotona. Kun ei kukaan kotoisista tullut edes mukaan… When nobody at home even came along ...

Juuret, jotka Antti jo oli luullut kokonaan irti revityiksi, rupesivat tuntumaan taas ja kangertelemaan sydämessä… Miksi oli Alma hänen rakkautensa hyljännyt, hänen suuren rakkautensa?' The roots that Antti had already thought to be completely torn apart began to feel again and squirm in his heart… Why had Alma abandoned his love, his great love? ' Kuinka hän oli voinut työntää luotaan niin syvän tunteen? How could he have pushed such a deep feeling away from him? Hän olisi saanut, tuo valkotukkainen, sinisilmäinen olento koko hänen sydämensä, koko hänen sielunsa. He would have received that white-haired, blue-eyed creature with all his heart, with all his soul.

Ilta yhä pimeni. The evening was still dark. Kipunat tulivat suuremmiksi, kuun tie kirkastui kirkastumistaan, ja vesi näytti mustemmalta. The pains increased, the moon's path brightened, and the water looked blacker. Antti katseli sitä, kuunteli laivan laineiden yhtämittaista kohinaa, ja hänen mielialansa aleni alenemistaan. Antti watched it, listening to the steady noise of the ship's waves, and his mood diminished.

Kun alkoi tulla kovin kylmä, veti hän päänsä ikkunasta, sulki sen ja panihe pitkäkseen. When it was getting cold, he pulled his head out of the window, closed it and lingered. Saadakseen mukavampaa potkaisi hän kengät jalastaan ja päästi pois kauluksensa. To get more comfortable, he kicked his shoes off and released his collar. Siinä hän sitten loikoi selällään kauan aikaa. There he lay on his back for a long time.

Yht’äkkiä kuului käytävässä liikettä ja sopottavia ääniä: Suddenly there was motion and sobs in the hallway:

—Ai, antakaa olla … ei saa…

—Tule nyt … ei täällä ole ketään…

—Ei… E-ei … joku voi tulla … odottakaa! Antin hytin ovi revähti auki ja joku nainen pisti siitä päänsä sisään. The door to Ant's cabin tore open and a woman poked her in the head. Antista se näytti olevan bufettineiti. Antista it seemed to be a buffet lady. Samassa temmattiin pää takaisin, ovi paiskattiin kiinni, ja kuului kiirettä juoksua läpi korridoorin ja lyhyissä askelissa rappuja myöten ylös kannelle. At the same time, his head was grabbed back, the door slammed shut, and there was a rush of running through the corridor and up the stairs in short steps down the stairs.

Veri oli kuohahtanut Antin suonissa. Blood had bubbled in Ant's veins. Hän oli kimmonnut istualleen ja kivettynyt eteenpäin ojennettuun kuuntelevaan asentoon. He had gotten up on his seat and petrified forward in an extended listening position. Mutta hän ei kuullut sen enempää. Hänen korvissaan vain soi ja suhisi, ja sydän jyskytti kuuluvammin kuin laivan kone. His ears were just ringing and buzzing, and his heart pounding louder than the ship's plane. Sus oídos simplemente zumbaban y traqueteaban, y su corazón latía más fuerte que el avión de la nave. Hän aavisti ja tunsi jotain, joka oli lamauttaa hänet siihen paikkaan. He foresaw and felt something that had crippled him to that place. Se veti viehättaen kuin syväyksen reuna, ja samassa hirvitti, niin että joka jäsentä pudisti ja hengitys oli kesken katketa. It pulled with a chill like the edge of a draft, and at the same time hurried so that every member shook and breath was interrupted.

Kun hän oli vähän rauhoittunut, veti hän kengät jalkaansa ja kiinnitti kauluksen nappiin. When he had calmed down a bit, he pulled on his shoes and fastened the collar to the button. Sitten hän lähti kannelle. Hän tahtoi saada selkoa siitä, oliko se ollut bufettineiti. She wanted to find out if it had been a buffet.