Osa 1 Part 1 Del 1

Tämä lyhyt esitys orjien vapauttamisesta Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa on kirjoitettu siinä toivossa, että se voisi olla lukemisena varttuneemmalle nuorisolle sekä kansanopiston oppilaille heidän harjoittaessaan historian opintoja. This brief presentation on the liberation of slaves in the United States of North America has been written in the hope that it could be a reading for more mature youth as well as folk high school students as they pursue history studies. Esta breve apresentação sobre a libertação de escravos nos Estados Unidos da América do Norte foi escrita na esperança de que possa ser uma leitura para jovens mais maduros, bem como para estudantes folclóricos do ensino médio, enquanto estudam história. Jos se, niin puutteellinen kuin se onkin, voisi jossakin määrin herättää myötätuntoisuutta niinhyvin yhtä maailmanhistorian merkillisimpää tapahtumaa kuin niitä aatteita kohtaan, jotka siitä saivat eloa, olisi tarkoitus täytetty.

Lähteinä on käytetty: American Polities by Alexander Johnston. — Acts of the Anti Slavery Apostles by Barker Pittsbury. — Anti Slavery Remimiscenses by Elisabeth Buffum Chace. — Sen ohessa suusanallisia ja kirjallisia tiedonantoja useilta vielä eläviltä orjuuden vastustajilta.

Tekijä.

Jokaisessa jalossa aatteessa on kehoitusta hyvään. Senpä tähden sen historia yhä edelleen vaikuttaa jalostuttavasti ihmiskuntaan, vaikka se tarkoitusperä, jota varten työskenneltiin, jo aikoja sitten olisikin saavutettu, ja vaikka aate on taistellut epäkohtia vastaan, jotka ovat vallinneet ainoastaan muutamissa kansakunnissa.

Jos kohta orjuutta meidän maassamme oli olemassa ainoastaan hyvin pitkiä aikoja sitten, eikä siis mitään työtä semmoista epäkohtaa vastaan ole tullut kysymykseen uudempina aikoina, on kuitenkin meille valaisevaa tutustua siihen suurenmoiseen ja mahtavaan kamppailukseen, jonka jalot miehet ja naiset Amerikassa taistelivat orjain vapauttamiseksi isänmaassansa. Se on tosin paljastava mitä hirveimpiä siveellisiä hairahduksia, joihin saattaa joutua syypääksi kansakunta, kun se luuloiteltua hyötyä varten rohkenee ruveta nukuttelemaan omaa oikeuden-tuntoansa. Mutta se on samassa osoittava meille, mitä kansa voipi tehdä omaksi parannuksekseen, kun kaikki sen siveydelliset voimat herätetään taistelemaan oikean ja hyvän puolesta.

* * * * *

Kuten tunnemme, tulivat Pohjois-Amerikan erämaat raivatuiksi viljelykselle englantilaisten protestanttien, n. s. puritaanien, kautta, jotka 1500- ja 1600-luvuilla lähtivät pakoon niitä vainouksia, joiden alaisina he olivat omassa isänmaassansa. Uskoansa he eivät tahtoneet kieltää, vaan lähtivät mieluummin ulos pauhaavalle valtamerelle ja pystyttivät majansa erämaihin, joissa petoeläimiä ja vihollisia indiaaneja vilisi heidän ympärillään. Siellä rakensivat he ensiksi hajanaisia kyliä, jotka sittemmin kasvoivat kukoistaviksi siirtokunniksi ja nykyhetkeen saakka ovat säilyttäneet leiman perustajiensa uskaliaasta, toimekkaasta hengestä. Eri siirtokunnat tekivät vuonna 1643 sopimuksen, jonka kautta he yhtyivät vapaasen valtioliittoon, joka sai nimekseen Uuden Englannin Yhdys-Vallat. Nämä olivat toista sataa vuotta edelleen Englannin alusmaina ja maksoivat emämaalle runsaat verot. Mutta kun alituisten sotien kautta Englannin valtiovelka alinomaa kasvoi, kieltäysivät siirtokunnat suorittamasta veroa. Tämän johdosta syntyi niiden ja emämaan kesken sota, joka päättyi siten, että siirtokunnat irtautuivat Englannista ja muodostivat 1783 itsenäisen tasavallan, jolle tuli nimeksi Pohjois-Amerikan Yhdys-Vallat .

Tämän vapautus-sodan perästä uusi tasavalta nopeasti vaurastui väkiluvun ja varallisuuden puolesta. Uudis-asutusten ja valloituksien kautta voitettiin joukko uusia alueita, ja yhä enemmän siirtokuntia yhtyi liittovaltioon. Tässä oli piankin neljättäkymmentä eri valtiota, jota kutakin hallitsi lainsäätävä kokous. Liittokuntaa eli Unioonia hallitsi kolmeksi vuodeksi valittu presidentti yksissä neuvoin n. s. kongressin kanssa, johon kaikki valtiot lähettivät edusmiehensä.

Mutta vaikka valtiot ulkonaisesti muodostivat yhden kokonaisuuden, löytyi paljon erilaisuutta niiden asukkaiden kesken. Pohjoisten valtioiden väestö oli melkein siltänsä syntyperää Englannista ja muista sen sukuisista maista. He tunnustivat protestanttista uskontoa, olivat uutteria ja toimekkaita. Heitä elähytti luja vapauden-tunne, jonka olivat perinneet esi-isiltään ja jonka heidän tottumuksensa itsehallintoon ja omaan apuun oli kasvattanut ja kehittänyt. Eteläisten valtioiden väestö päin vastoin oli suurimmaksi osaksi syntyänsä katolilaisista kansoista Etelä-Euroopassa. He olivat mukavuutta ja ylellisyyttä rakastavia, kammoivat työtä ja puuttuivat sitä pontevuutta ja vapauden-tunnetta, josta pohjois-valtioiden asukkaat olivat tunnetut. Nämä erilaisuudet ja eroitus ilmanalassa oli myös vaikuttanut suuren eroavaisuuden elatustavoissa Pohjan ja Etelän välillä. Edellinen rupesi maanviljelykseen, käsitöihin ja tehdasliikkeesen, jotka antoivat työtä vapaalle työväen-luokalle. Jälkimäinen elätti itseään sokuriputken, riisin ja puuvillan viljelyksellä suurilla n. s. plantgeillaan eli maatiloilla, joissa työt tehtiin neekeri-orjain kautta.

Orjuutta oli löytynyt jo Amerikan siirtokuntien aikaisimpina päivinä kaikissa valtioissa, paitsi Massachusettsissa ei. Se oli ilmestynyt inhoittavana kasvannaisena tuohon nuoreen ja voimalliseen kansaan, ja Englannin laki oli sen tunnustanut oikeutetuksi. Vähitellen oli se kuitenkin tullut lakkautetuksi Ohio-joen pohjoispuolella olevissa valtioissa, ja tämänniminen valtio oli edelleen kauvan aikaa rajana »vapaiden valtioiden» ja »orjavaltioiden» välillä. Asian kanta lienee tullut lain kautta vahvistetuksi v. 1808. Etelässä sitä vastoin levisi orjalaitos yhä suuremmalla vauhdilla, mikäli puuvilla-teollisuus kehittyi. Alinomaa muistutettiin, minkä suuren voiton tämä järjestelmä saattoi maalle, sekä tuon suoranaisen rahaa tuottavan afrikalaisen orjakaupan että myöskin sen äärettömän työvoiman kautta, jonka orjat toivat maahan. Arveltiin, että ilman tätä työvoimaa maanviljelys ja teollisuus olisi joutunut häviöön Etelässä, jossa kuuma ilmanala muka teki kaiken työn valko-ihoisille ihmisille mahdottomaksi. Mustan työväen käyttäminen muilla kuin orjuuden perustuksilla olisi ollut maanomistajain perikato, sillä neekerit tekivät sekä peritystä tavasta että kuumuuden tähden niin hidasta työtä, ett'ei heitä millään mokomin voinut palkita samojen periaatteiden mukaan kuin valkoisia työläisiä. Niin puhuivat orjuuden puolustajat, ja heitä oli valitettavasti paljon.

Mikä alennuksen syvyys toiselta puolen ja tirannius toiselta tässä järjestelmässä lepäsi, sitä saattavat tuskin aavistaakkaan ne, jotka eivät ole nähneet sen vaikutuksia läheltä.

Orja oli lain mukaan kalu eikä ihminen. Hän ei voinut ostaa, myydä taikka omistaa mitään omassa, vaan ainoastaan herransa nimessä. Hän ei voinut esiintyä todistajana taikka itse ajaa asiaansa oikeudessa. Hän oli kielletty lähtemästä ulkopuolelle herransa maa-aluetta; hän ei saanut kantaa aseita, ei ratsastaa, ei oppia lukemaan eikä kirjoittamaan. Hänen täytyi matkustaa eläinvaunuissa rautatiellä ja, jos hän oli kristitty, istua eri penkissä kirkossa ja käydä Herran Ehtoolliselle erityisellä alttarilla. Isännän velvollisuus oli ainoastaan antaa orjalle vissin määrän ruokaa ja tarpeellisimman vaatetuksen, eikä hän saisi pitää häntä työssä enemmän kuin 15 tuntia vuorokaudessa. Mutta kaikki lakimääräykset tässä kohden olivat aivan hyödyttömät, sillä ne jäivät mitättömiksi sen kiellon kautta, ett'ei orja saisi esiintyä todistajana. Isäntä saattoi rangaista orjaa mielensä mukaan. Tavallisin rangaistus oli ruoskiminen. Sitä vastoin käytettiin harvoin sakkoja tai vankeutta, koska tämmöinen rangaistus olisi koskenut isäntäänkin, jonka omaisuutena orja oli. Ei edes todellisista rikoksista orjan puolelta käytetty muuta kuritusta kuin ruoskimista, mutta sitä julmemmasti tätä toimitettiin. Ainoastaan jos orja siinä heitti henkensä tai joutui raajarikoksi, voitiin omistaja tuomita edesvastaukseen, nimittäin valkoisen miehen ilmi-annosta. Mutta semmoisissakaan tiloissa ei rangaistus ollut erittäin ankara. Ken esim. murhasi toisen miehen orjan, suoritti sakkoa omistajalle 500 dollaria (noin 2,500 markkaa), ja sillä oli hän sovittanut rikoksensa.

Mutta kovin ankarasti oli sitä vastoin jokainen kielletty opettamasta orjia lukemaan. Useimmissa valtioissa rangaistiin tämän kiellon rikkominen 1 à 2 kuukauden vankeudella. Pohjois-Carolinassa oli vielä 1844 voimassa laki, joka rankaisi sen, ken antoi orjalle kirjan tai asetuksen taikka opetti häntä lukemaan, 39 parilla raippoja, jos lainrikkoja oli vapaa neekeri, tai 200 dollarilla (noin 1,000 mk), jos hän oli valkoinen mies.

»Koska», sanottiin laissa, »orjain opettaminen lukemaan ja kirjoittamaan saattaa heitä tyytymättömiksi kohtaloonsa ja yllyttää heitä kapinaan».

Ken piti piilossa paennutta orjaa, sai 3—7 vuoden kuritusvankeuden, ja ken suusanalla tai kirjallisesti kehoitti orjia kapinaan, rangaistiin 5—21 vuoden kuritushuoneella. Lopulta kovennettiin nämät lait siihen määrään asti — erittäinkin Etelässä —, ett'ei kenkään isäntä saanut vapauttaa orjaansa ilman oman valtionsa lainsäätävän kokouksen lupaa. Kuoleman-rangaistus määrättiin sille, joka esitelmäin tai lentokirjain kautta huomautti orjia heidän alhaisesta tilastaan. Vieläpä saarnatkin, joissa orjuutta kuvattiin synkässä valossa, saattoivat tuottaa tekijälle mitä ankarimman rangaistuksen.

Vapautettuja orjia pidettiin useimmissa valtioissa kiellettynä tavarana. Lain mukaan olivat he heti pantavat kiinni ja uudestaan myytävät. Muutamissa valtioissa he tosin saivat oleskella, mutta heidän asemansa oli mitä ilkein. Kaikki heitä halveksivat, ei heillä ollut kansalais-oikeutta, he eivät saaneet esiintyä vierasmiehinä, eivät kantaa aseita, ei mennä naimisiin valkoihoisen kanssa, käydä ainoastaan huonoimmissa vaatteissa, eikä kokoontua jumalanpalvelukseen auringon laskettua. Väenlaskussa arvosteltiin neekerit siten, että 3/5 valkoisia vastasi 4/5 mustia.

Tuo häpeällinen järjestelmä oli siihen määrään sokaissut Amerikan muutoin niin oikein ajattelevan ja vapautta rakastavan kansan, että uusia lakeja orjuudesta ehtimiseen saatiin aikaan, lakeja, jotka kokonaan poikkesivat näissä itseään hallitsevissa valtioissa olevasta vapaudesta, ja joista toinen oli toista julmempi, tirannillisempi. Niin oli asian laita erittäinkin Etelässä, jossa nämä lait viimein kaikkialla tekivät sortoa sille kokous- ja painovapaudelle, joka yleisesti vallitsi maassa.

Mutta kaikkein hirvittävintä tässä järjestelmässä oli, että se vähitellen myrkytti kaikki uskonnolliset ja siveelliset käsitteet. Kirkko suojeli orjuutta. Papit olivat sen innollisimmat puoltajat. He eivät ainoastaan itse pitäneet orjia, vaan puolustivat tätä järjestelmää raamatun perustuksella.

»Pyhässä raamatussa on orjuus sallittu. Kainin jälkeläiset ovat määrätyt ikuiseen orjuuteen. Orjuus on neekerille terveellinen laitos, koska musta ihmisrotu on ala-ikäinen, vapauteen kelpaamaton, ja koska Jumala sen on ikuiseksi määrännyt valkoisen rodun alamaiseksi».

Josef Bowne, tunnettu saarnamies New-Yorkissa, sanoi, että, jos hän kättänsä kerran liikuttamalla voisi vapauttaa jokaisen orjan maassa, hän ei liikuttaisi sormenpäätäkään. Toht. Joel Parker Philadelphiassa selitti, ett'ei orjuus tuottanut mitään muita haittoja kuin semmoisia, jotka ovat poistamattomat kaikista muistakin olosuhteista yhteiskunnan ja perheen elämässä. Kunnioitetut papit ja piispat julkaisivat saarnoja »käytettäväksi kodeissa, joissa orjia pidetään»; ja näissä saarnoissaan he, nojautuen raamatun sanoihin, kehoittivat orjia nöyryyteen, kärsivällisyyteen ja alamaisuuteen.

— Ei kenkään kristitty — sanotaan muutamassa tämmöisessä saarnassa — uskaltane väittää, ett'ei orjuus ole Jumalalle mieluinen laitos. — Eräässä toisessa sanotaan orjalle: — ne rangaistukset, joilla isäntäsi sinua kurittaa, sinä joko kärsit syyllisenä taikka syyttömästi. Jos olet syyllinen, silloin on ankarin rangaistus oikea. Jos olet syytön, niin joko olet sinä tehnyt jonkun muun synnin, josta Jumala nyt antaa sinun kärsiä rangaistusta, taikka ehkä huomaa Hän sen sinulle hyödylliseksi, että saat kärsiä paljon täällä maan päällä. Eikö sinun tule olla kiitollinen Hänen huolenpidostaan, joka antaa sinun kestää rangaistuksesi täällä maan päällä, jotta sitten pystyisit astumaan hänen valtakuntaansa kuolemasi perästä? Pohjoismaisissa valtioissa vaikutti tämmöiset opit inhoittavaa ulkokultaisuutta, sillä siellä kehotettiin lähetyssaarnaajia levittämään kristinoppia orjissa ja kääntämään heitä siihen, — arvattavasti koska isännät huomasivat, että orjat kääntymisensä perästä tulivat raittiimmiksi, ahkerimmiksi ja nöyremmiksi. Etelässä oltiin suorempia; siellä oli useimmissa valtioissa kristinuskon saarnaaminen orjille kielletty.

Millainen oli nyt tämmöisissä oloissa orjain tila?

Orjuuden puolustajat sanoivat: — mustilla on paljon parempi nyt, kuin jos he olisivat vapaita. Heidän ei tarvitse pitää huolta huomispäivästä, mikä olisi vastenmielistä heidän lapselliselle ja kevytmieliselle luonteelleen. Useimmat isännät ovat hyviä, ainoastaan poikkeuksittain on huonoja olemassa. He pitelevät orjiaan paremmin kuin moni muu palvelijoitaan. Orjilla ei ole mitään hätää, ja jos he saisivat vapautensa, he eivät ymmärtäisi panna siihen arvoa.

Totta on, että orjuus moniaalla ilmestyi miedoimmassa muodossaan, erittäinkin pohjoisemmissa seuduissa, joissa pellon-viljelys oli pää-elinkeinona. Jos isäntä oli hyväluontoinen mies, tyytyi hän vähitellen kasvavaan tuloon eikä pakoittanut orjiansa julmaan työhön. If the master was a good-natured man, he was content with a gradually increasing income and did not force his slaves into cruel work. Hänen puolisonsa otti huostaansa naiset ja lapset, neuvoi heitä ompelemaan ja lukemaan, antoi heille opetusta kristinuskossa, istutti heihin rehellisyyttä, raittiutta, siveellisyyttä. His spouse took care of the women and children, advised them to sew and read, gave them instruction in Christianity, instilled in them honesty, sobriety, decency. Isäntäväki kehoitti orjiansa pitämään avioliittoa pyhänä, hoitamaan lapsiansa hyvin ja harjoittamaan kristillisiä hyveitä. Herran ja palvelijan väli oli niin isällinen ja kaunis, että, ken sitä näki, melkein mieli yhtyä orjuuden-puoltajain kiitospuheisin.

Mutta tämän liikuttavan kuvan takana seisoi kauhea kummitus, ja se kummitus oli laki . Niinkauan kuin laki piti kaikkia näitä ihmisolentoja, joiden sydämet sykkivät ja tunteet elivät, ainoastaan yhtä monena kaluna , jotka olivat isännän omia; niinkauvan kuin hellimmänkin isännän erehdys, ymmärtämättömyys, onnettomuus tai kuolema saattoi minä päivänä hyvänsä vaikuttaa, että heidän täytyi vaihtaa hellästi hoivaeltu ja suruton elämä semmoiseen, jossa toivoton kurjuus ja raskaimman työn rasitus odotti, — niin kauvan oli mahdotonta toimittaa mitään pysyväistä hyvää orjuudenjärjestelmän vallitessa. As long as the law held all these human beings whose hearts throbbed and their emotions lived, only as many cocks that were their own; as long as the mistake, incomprehension, misfortune, or death of the most affectionate master could at any time affect the need to exchange a tenderly cared for and griefless life for one in which hopeless misery and the burden of the heaviest work awaited — so long it was impossible to deliver any lasting good under the slavery system.

Mutta valokohdat eivät liioin olleet niin yleiset kuin orjuuden-puoltajat väittivät. Päin vastoin olivat ne poikkeuksia, joiden rinnalla kurjuus sitä elävämpänä pisti silmiin.

Joka kaupungissa, joka kylässä pidettiin orjamarkkinoita, joissa isät, äidit ja lapset myytiin kuin luontokappaleet ja joissa ostajia kiisteli heitä katsellen. Ostaja avasi heidän suunsa, tunnusteli heidän käsivarsiaan ja sääriään ja naputteli heitä selkään, aivan kuin hevoshuijarit meidän markkinoillamme. Monet naiset pakoitettiin pukeutumaan hyvin huomattavaan tapaan, jotta halulliset ostajat heihin iskisivät silmänsä. Many women were forced to dress in a very remarkable way so that willing buyers would strike their eyes at them. Lapset riistettiin äitien sylistä ja myytiin »neekerinsyöttäjille», miehille, jotka elivät ostamalla pikkulapsia ja sitten muutaman vuoden perästä niitä kunnon hintaan myymällä. The children were deprived of their mothers ’arms and sold to« Negro feeders », men who lived by buying infants and then, a few years later, selling them at a decent price. Naitu vaimo myytiin yhtäänne, mies toisaanne, ja molemmat pakoitti tavallisesti uusi omistaja ottamaan uuden puolison, heidän vastedes synnyttämillänsä lapsilla kartuttaakseen omaa omaisuuttansa. The wife was sold to none, the man to each other, and both were usually forced by the new owner to take a new spouse, with the children they had born from now on, to amass their own possessions. Jos he edellisen palveluksensa aikana olivat säästäneet talteen vaatteita tai muuta kalua, saattoi uusi isäntä poistaa heiltä kaikki ja myydä tavarat omaksi hyväkseen. If they had saved clothes or other items during their previous service, the new host could remove them all and sell the goods for their own benefit.

Markkinoilta kuljetettiin myydyt orjat pienissä laumoissa, useimmiten kahlittuina kiinni toinen toiseensa kuin eläimet, uuden omistajan kartanoon. The sold slaves were transported from the market in small flocks, most of the time chained to each other like animals, to the new owner’s mansion. Siellä sullottiin ne n. s. orjakoppeihin, pieniin valkoisiin, katoksen tapaisiin, savilattialla varustettuihin hökkeleihin, jotka olivat vähän matkan päässä isännän talosta. There they were crammed into so-called slave booths, small white, canopy-like, clay-floored shacks a short distance from the master's house. Yllänsä viheliäiset vaatteet, joita heillä ei ollut aikaa pesemään eikä paikkaamaan, täytyi heidän tehdä työtä auringon noususta myöhäiseen iltaan saakka nevaisilla riisivainioilla tai poimia puuvillaa hehkuvassa auringon helteessä. Wearing vicious clothes that they did not have time to wash or patch, they had to work from sunrise until late at night on Neva’s rice beds or pick up cotton in the glowing sunshine. Voi sitä, joka väsyi taikka pyörtyi! Woe to him who got tired or fainted! Voi sitä, jonka vasu ei osoittanut säädettyä painomäärää, kun päivätyön hedelmä punnittiin! Woe to him whose iron did not show the prescribed amount of weight when the fruit of the day labor was weighed! Hänen seljässään oli pian työnajajan ruoskan veriset jäljet. He soon had bloody traces of a worker's whip on his back.

Kotiin tullessaan orja usein oli niin väsynyt, että töin tuskin jaksoi valmistaa halvan iltaruokansa keitetyistä riisistä tai hiiloksilla paistetuista käymättömistä maissijauho-kakuista. When he got home, the slave was often so tired that I could hardly make his cheap evening food from cooked rice or charcoal-baked unfermented cornmeal cakes. Uupuneena heittäysi hän alas likaiselle, kovalle, vanhoista puuvillajätteistä tekemällensä vuoteelle ja uinahti hetkisen rauhaan, alkaaksensa seuraavana aamuna samaa kurjaa elämää uudestaan. Exhausted, he would throw himself down on a bed dirty, hard, made of old cotton waste, and slumbered into a moment of peace, to begin the same miserable life again the next morning.

Vaikka laissa sanottiin, ett'ei orjia saisi pitää työssä enemmän kuin 15 tuntia, eivät voitonhimoiset isännät pitäneet siitä mitään, vaan pakottivat kiireenä elon-aikana väkensä työhön öisin päivin, pyhinä ja arkioina. Tähän kiihoitti heitä tuo Etelän maatilan-omistajissa vallitseva kilpailu-halu saada ensimäisenä elonkorjuunsa toimitetuksi. Kylmäverisesti he laskivat voittavansa enemmän, kuten sanottiin, kuluttamalla pian pois väkensä ja sitten uutta ostamalla, kuin säästämällä sitä. Cold-blooded, they calculated that they would win more, as was said, by soon consuming away their people and then buying a new one, than by saving it. Tästä tuli, että väkevät miehet semmoisten isäntien työssä kestivät kuusi seitsemän vuotta, heikommat sitä vastoin ainoastaan pari, kolme. Kun nuo ihmisraukat epätoivon partaalla pyrkivät karkuun, käytettiin verikoiria heidän jälkiänsä etsimään. Näitä koiria orjanomistajat pitivät vasituisesti tätä tarkoitusta varten. Ja monen karanneen orjan nuo villit pedot repivät kuoliaaksi tai tekivät ikuiseksi raajarikoksi, ennenkuin orjanomistaja ennätti riistää uhrin heidän hampaistaan! And those wild beasts of many escaped slaves tore to death or made it a perpetual limb offense before the slave owner before depriving the victim of their teeth! Niitä, jotka elävinä joutuivat takaisin herrainsa luo, pidettiin kovin pahasti. Senpä tähden useimmat karkulaisista ennemmin valitsivat kuoleman kuin antautuivat herrainsa haltuun. Monet herrat myöskin merkitsivät orjansa, estääksensä heitä kaikista pako-yrityksistä. Tämä kävi sillä lailla, että he hehkuvilla raudoilla polttivat nimensä alkukirjaimet orjan käteen, korvaan taikka poskeen.

Jos miesten kohtalo oli kova, niin oli naisten sitäkin surullisempi. If the fate of men was harsh, then it was all the sadder for women. Nuorina ollessaan kävivät he tavallisesti kädestä käteen toiselta isännältä toiselle, joka myi heidät jälleen, kerjettyään kyllästyä heihin. When they were young, they usually went from hand to hand from one host to another, who sold them again, begging to get bored with them. Vanhoiksi tultuaan pantiin he kovaan ulkotyöhön, jossa pian heittivät henkensä kuumuuden ja julman pitelemisen johdosta. When they got old, they were put to hard outdoor work, where they soon laid down their lives because of the heat and cruel hold on. Harvoin saivat he pitää lapsensa, jotka usein kyllä otettiin heiltä pois, päästyään kaikkein ensimäisestä lapsuuden-ijästä. Rarely were they allowed to keep their children, who were often taken away from them after reaching their very first childhood. Valkoisten miesten rikollisesta yhteydestä neekerinaisten kanssa syntyi kokonainen eri ihmisluokka, joita sanottiin mulatt'eiksi ja kvadron'eiksi ja joilla oli melkein yhtä vaalea iho kuin heidän isillänsä. The criminal connection of white men with Negro women gave rise to a whole different class of people, called mulattoes and quadrons, who had almost as pale skin as their fathers. He olivat useimmiten erinomattain kauniita ja sentähden myöskin hyvin haluttua ja kallishintaista tavaraa. They were mostly excellently beautiful and therefore also very coveted and expensive stuff. Kauniista kvadronitytöistä maksettiin 5,000, jopa 6,000:kin markkaa. 5,000, up to 6,000 marks were paid for beautiful quadron work. Mutta näilläkään onnettomilla ei ollut minkäänlaisia inhimillisiä tai kansallisia oikeuksia. But even these unfortunates did not have any human or national rights. Päin vastoin olivat he, varsinkin naiset, puhtaita mustia surkuteltavammat, koska heitä pidettiin mitä häpeällisimpiä tarkoituksia varten ja pakoitettiin viettämään elämäänsä paheen palveluksessa. On the contrary, they, especially women, were more miserable than pure blacks because they were held for the most shameful purposes and forced to spend their lives in the service of evil.

Isännän täydellisesti vastuuton asema orjaansa kohden sai kaikellaisia vallattomuuksia aikaan ja vaikutti, kuten kaikkinainen tirannius, paatumusta sen harjoittajissa. The completely irresponsible position of the master towards his slave caused all kinds of powerlessness and, like all tyranny, affected the hardening of its practitioners. Orjain rääkkääminen, jota isännän lapset näkivät, juurrutti heihinkin julmuutta ja tukehutti kaikkein luonnollisimmat inhimilliset tunteet. The slavery of the slaves, which the master's children saw, instilled cruelty in them as well and supported the most natural human emotions. Senpä tähden he täysikasvuisina saattoivat katkomistaan katkoa hellimmätkin perheen-siteet orjainsa keskuudessa. Therefore, as adults, they could break even the most tender family ties among their slaves. Niin, kun mies joutui rahapulaan, myi hän usein omat, orjattaren kanssa synnyttämänsä lapset. So when a man ran out of money, he often sold his own children, born with a slave girl. Hänen kuollessaan myi hänen poikansa omat sisarensa ja veljensä, jotka ehkä olivat melkein yhtä valkoiset kuin hän ja olivat saaneet yhtä hyvän kasvatuksen kuin hän. When he died, his son sold his own sisters and brothers, who were perhaps almost as white as he and had been raised as well as he was. Sillä varsin usein tapahtui, että rikkaat miehet antoivat avioliitossa syntyneet lapset kasvaa yhdessä niiden lasten kanssa, jotka orjatar oli heille synnyttänyt, varsinkin jos nämä olivat tyttöjä ja kauniita tyttöjä. For quite often it happened that rich men let children born in marriage grow up together with the children the slave had given birth to them, especially if these were girls and beautiful girls. Nämä myytiin sitten isänsä ja herransa kuoltua suurista summista. These were then sold for large sums after the death of his father and master. Kuinka pitkälle paatumus meni, tuskin voinemme tässä kertoa. How far the hardening went, we can hardly tell here. Hienot vallasnaiset, jotka tänään hartaina istuivat kirkossa, saattoivat huomenna lähettää nuoren orjattaren, vähäpätöisen virheen tähden, raakojen miesten ruoskittavaksi. The fine women of power, who were sitting in the church today devoutly, could tomorrow send a young slave girl, for the slightest mistake, to be whipped by brutal men. Kauppamiehet, joita pidettiin »heränneinä», antoivat armotta, arvelematta myydä velkamiestensä orjat, saadakseen rahansa takaisin. The merchants, who were considered to be “awakened,” mercilessly, without presumably, sold the slaves of their debtors in order to get their money back.

Kuinka oli mahdollista, kysyttäneen, että kristitty yhteiskunta saattoi kärsiä moista petomaisuutta? How was it possible, having asked, that Christian society might suffer such predation?

Sen voi selittää ainoastaan yhdellä tavalla: niin pian kuin kansakunta tinkii oikeuden-tuntonsa kanssa, ei enää ole minkäänlaisia takeita siitä, mihin pohjattomaan syvyyteen se vaipua voi. It can only be explained in one way: as soon as a nation compromises with its sense of justice, there is no longer any guarantee of what bottomless depth it can sink into. Voitonhimo oli ensiksi tuonut orjuuden maahan ja ymmärtänyt, maan lakeja ja valtiomuotoa kiertämällä, pitää sitä pystyssä. The lust for victory had first brought slavery to the land and realized, by circumventing the laws and form of the land, to keep it upright. Kun kerran oli leveälle polulle astuttu, oli myöskin helppoa käydä pitemmälle. Once you had stepped on a wide path, it was also easy to go further. Tottumus lievensi laitoksen luonnottomuutta ja julmuutta. Moni, joka olisi ollut valmis liekehtimään tulisimpaan harmiin muualla vallitsevan vääryyden ja sorron tähden, katseli kylmäkiskoisesti orjuutta omassa maassa. Jumaliset luottivat raamattuun. The divine trusted the Bible. »Siinähän orjuutta sallitaan.» Käytöllisesti viisaat selittivät suoraan, että maanviljelys ja teollisuus ilman orjitta kävisi mahdottomaksi. "Slavery is allowed." Practically, the sages explained directly that agriculture and industry without slavery would become impossible.

»Neekerit ovat sitä paitse alhaisempaa rotua», sanottiin, ilman mitään inhimillisiä tunteita korkeammassa merkityksessä. Ne epäkohdat, jotka seurasivat heidän asematansa, eivät muka olleet suuremmat kuin ne, »jotka seuraavat kaikkia olosuhteita perheen ja yhteiskunnan elämässä». The grievances that followed their position were supposedly no greater than those «who follow all the conditions in the life of the family and society».

Tähän tuli vielä se seikka, että me ihmiset kaikki olemme aikamme lapsia. Added to this was the fact that we humans are all children of our time. Sentähden käsitämme yhteiskunnan ilmiöitä ympärillämme oman aikamme tajunnalla. Mitä tämä pitää oikeana, se on myöskin oikeaa joukkojen silmissä, kunnes ihmiskunnan etenevä kehitys luopi esiin edistyneemmän käsityksen oikeudesta. What this considers to be right is also right in the eyes of the troops until the progressive development of mankind gives up a more advanced conception of justice. Tästä syystä on kaikkinaista valtaa alussa katsottu oikeaksi, vieläpä Jumalan tahdon ilmaukseksi. For this reason, all power has at first been considered right, even an expression of God’s will. Muutakin, jota nyt pidämme luonnottamana, kuten esim. Other things that we now consider natural, such as e.g. patricion ja läänitysherran valtaa, on aikanansa arveltu luonnon järjestykseksi ja Jumalan tahdoksi. patricion and the power of the provincial lord, has in his time been speculated as the order of nature and the will of God. Sama oli laita Amerikassa orjanomistajan valtaan nähden. The same was true in America of the power of the slave owner. Tätäkin pitivät enimmät täydellisesti oikeutettuna; ja niin pitkälle mentiin, että niitä, jotka uskalsivat nousta lausumaan sanansa sitä vastaan, syytettiin jumalallisen maailmanjärjestyksen mullistamisen yrityksestä. This, too, was considered by most to be perfectly justified; and so far went that those who dared to stand up to speak against it were accused of attempting to revolutionize the divine world order.

Onneksi oli kuitenkin Amerikan kansan ydin vielä myrkystä vapaa. Fortunately, however, the core of the American people was still poison-free. Oli kaikkina aikoina pieni ihmisparvi olemassa, jotka tarmonsa takaa vastustivat orjuutta, ja niiden luku kasvoi varmasti, vaikka hitaasti. There was at all times a small flock of people who, behind their energy, opposed slavery, and their numbers certainly grew, albeit slowly.

Kuten jo mainittiin, oli suuri eroitus pohjoisten ja eteläisten valtioiden käsityksessä. As already mentioned, there was a big difference in the perception of the northern and southern states. Tästä tuli, että, vaikka esim. Bostonin kaupunki ennen aikaan oli jonakuna orjakaupan keskuksena Pohjassa ja vaikka perhe-orjia siellä pidettiin yleisesti, sikäläinen väestö kuitenkin aikaisemmin kuin Etelän alkoi käsittää ja tunnustaa orjuuden peri-aatteen vääryyttä. Muistokirjoissa mainitaan, että muutamat kvääkäri-kunnat jo v. 1727 julkisesti lausuivat sanansa orjuutta vastaan. V. 1780 vapautti kvääkärikunta Newportissa, Rhode Islandin valtiossa, orjansa ja sitoutui luopumaan kaikkinaisesta orjakaupasta. Kvääkäripappi Elias Hick lienee ollut ensimäisiä, jotka julkisesti saarnasivat orjuuden pahennuksesta. The priest Elias Hick may have been the first to publicly preach about the aggravation of slavery. Se tapahtui tämän vuosisadan alussa. It happened at the beginning of this century. Myöskin Elias Hickin oppilas, kvääkärinainen Lucretia Mott, piti niin aikaiseen kuin 1829 orjuutta vastaan useita esitelmiä. Elias Hick's pupil, Lucretia Mott, a Quaker woman, also gave several presentations against slavery as early as 1829. Pohja alkoi, sanalla sanoen, pitää tätä laitosta häpeäpilkkuna vapaan Amerikan valtiosäännössä. The bottom began, in a word, to see this institution as a disgrace to the constitution of a free America. Etelä päin vastoin ei ainoastaan arvellut sitä välttämättömäksi elinehdoksi, vaan vieläpä oivalliseksikin järjestelmäksi, jota yhteiskunnan tuli kaikin tavoin kartuttaa ja edelleen kehittää. Siten taimi tässä kohden jo aikaisin jonkinmoinen jännitystilan siemen pohjoisten ja eteläisten valtioiden välillä. Mutta niiden lukumäärä, jotka nousivat orjuutta vastaan, oli vielä vähäpätöinen. Puhuttiin ja kirjoitettiin vähin siellä ja täällä orjain vapauttamisesta, mutta kaikki, mitä uskallettiin pyytää, oli asteettain tapahtuva vapautus. Orjuuden vastustajia ei kuultu eikä pidetty arvossa, heitä vain arveltiin hyväntahtoisiksi haaveksijoiksi, joille älykkäät ihmiset kohottelivat olkapäitään.

Silloin tapahtui v. 1819, että Missourin territorio[1] pyysi päästäkseen jäseneksi liittovaltioon. Siinä territorion valtiosäännön tarkastuksessa, joka tämän johdosta pidettiin, hyväksyi sen lainsäätävä kokous lain, joka kielsi orjuuden sen rajojen sisäpuolella. Missouri oli eteläpuolella vapaiden ja orjavaltioiden sovittua rajaa. Näiden viimemainittujen edustajat ja kannattajat kongressissa päästivät huikean huudon »laittomuudesta», »itse otetuista oikeuksista» y. m. Useimmat vapaiden valtioiden edustajat äänestivät Missouri-lain puolesta, mutta enemmistö kongressissa oli orjuuden kannattajia, ja ehdoitus hyljättiin. Tämän kautta joutui orjuuden laitos ensimäisen kerran valtiolliseksi, politilliseksi asiaksi. Puolueita syntyi sen hyväksi ja sitä vastaan, ja sanomalehdissä ja kongressissa ruvettiin pohtimaan tuota kysymystä, olisiko eri valtioilla oikeus julistaa orjuutta pannaan rajojensa sisäpuolella. Puolueet nimittivät itsensä: abolitionistit (sanasta abolition = poistaminen, lakkauttaminen) eli orjuuden vastustajat, ja slaveristit (sanasta slavery = orjuus) eli orjuuden suosijat. The parties called themselves: abolitionists (from the word abolition), i.e. opponents of slavery, and slavers (from the word slavery = slavery), i.e., proponents of slavery.

[1] Valtioita sanotaan territorioiksi , kunnes ovat saaneet niin paljon asukkaita, että voivat päästä Unionin jäsenkunniksi.]

Kysymys ei kuitenkaan vielä ollut »polttavaksi» käynyt. Se oli oikeastaan vain tietopuolinen, teoreetinen asia, jota pohdittiin valistuneempien ja sivistyneempien henkilöiden keskuudessa. Vasta Villiam Lloyd Garrison'ille oli suotuna herättää aikalaisissaan täyttä käsitystä orjalaitoksen häpeällisyydestä. Hänen vaikutuksestaan kävi orjakysymys raju-ilmaksi, joka oli saattava maailman mahtavimman tasavallan vapisemaan perustuksiansa myöten.

Kuten niin monet muutkin etevät henkilöt oli Garrison syntyisin köyhistä vanhemmista. Hän syntyi v. 1805 Newburyportissa Massachusettsin valtiossa ja lähetettiin aikaisin oppiin erään suutarin luokse. Kun hän huomattiin liian heikoksi tähän ammattiin, päätettiin hänestä tehdä huonekalu-seppää, mutta tässäkään työssä hän ei kauvan pysynyt. Viimein tuli hän muutamaan kirjapainoon, ja nyt nähtiin, että hän oli päässyt oikeaan paikkaansa. Kirjapainosta tuli, kuten hänen oli itse tapana sanoa, »hänen lyseonsa ja yliopistonsa, josta hän lähti korkeimmalla arvosanalla varustettuna, pitkän ja ahkeran opetusajan perästä.»

Hän oli ankaran harrasuskoista ja vanhoillista konservatiivia sukua ja noudatti nuoruudessaan kokonaan tämän ajatustapaa. Mutta Kreikan vapautussodan aikana Turkkilaisia vastaan kävi mahtava liikevirta Amerikan nuoruuden riveissä. Kuuluisat puhujat, joiden joukossa Daniel Webster ja Henry Cláy, kehoittivat ylevissä puheissaan maan nuoria miehiä lähtemään taisteluun vapauden puolesta, Kreikkalaisten yrityksen hyväksi. Garrisonin tempasi yhteinen innostus, ja hän oli jo menemäisillään muutamaan sotakouluun, valmistuaksensa sotamieheksi ja sitten lähteäksensä Kreikanmaalle.

Silloin joutui hän sattumalta kuulemaan muutamia esitelmiä eräältä siihen aikaan kuuluisalta puhujalta, Randolph'ilta. Tämä mies laski ivaa Amerikalaisten »Kreikkalais-kuumeesta», lausuen muun muassa: »se on aivan tarpeetonta, että te, hyvät herrat, lähdette Kreikkaan tappelemaan vapauden asian puolesta, sillä Kreikkalaiset ovat täällä kotosalla, ihan omien ovienne ulkopuolella .» Nämät sanat sattuivat Garrisoniin kovasti ja vaikuttivat oikean vallankumouksen kaikissa hänen käsitteissään, saattaen hänet koviin sisällisiin taisteluihin. Sillä niin pahasti oli orjuus myrkyttänyt yleistä katsantotapaa, ett'ei edes jaloimmat henget olleet pystyneet välttämään sen tarttumista. Saatuaan itselleen asian selväksi, oli Garrison myös samalla valmis ryhtymään työhön. Yhteydessä erään Lundy nimisen kvääkärin kanssa alkoi hän julkaista aikakauskirjaa, nimeltä »The genius of Universal Emancipation» (Yleisen vapautuksen henki). Siihen saakka kaikki abolitionistit, kuten jo mainittiin, olivat olleet varsin kohtuulliset vaatimuksissaan. Myös Lundykin kannatti tätä puoluetta. Mutta kun joku epäkohta on syvälle juurtunut yhteiskuntaan, on tämä samassa tilassa kuin kauhean nielun partaalla sikeästi nukkuva ihminen. Pelastavan äänen täytyy huutaa kovaa hänen korvaansa, ennenkuin hän herää vaaraansa huomaamaan.

Garrisonista tuli tämmöinen ääni tuolle siveelliseen horrokseen vaipuneelle Amerikalle. Hän sai koko maan hämmästymään paljastamalla armahtamatta niitä julmuuksia, joita harjoitettiin orjalaivoilla, orjamarkkinoilla ja kasvimailla, ja herätti yleistä raivostumista koko Etelässä. Vähän jälkeen ensimäistä esiintymistään syytettiin häntä »sopimattomasta innosta toisten asioissa»; hän tuomittiin ja viskattiin vankeuteen. Tämä tapahtui Baltimoressa Marylandin maakunnassa.

Siihen asti oli Garrison arvellut, että Etelä, orjuuden oikea kotimaa, etupäässä oli hänen vaikutuspaikkansa. Mutta vankeudessaan tuli hän tajuamaan, että Pohja oli, kun olikin, hänen vaikutusalansa, hänen ponnistustensa esine. Etelästä hänellä ei olisi mitään apua odotettavana; siellä liittyivät voitonhimo ja kansan luonne häntä vastustamaan. From the south he would have no help expected; there was a desire for victory and the nature of the people to oppose him. Pohjan väestö sitä vastoin, joka jo enimmäkseen oli lakkauttanut orjuuden, nuo, joiden esi-isät olivat synnyinmaan ja rauhallisen onnen uhranneet vapauden ja uskon tähden, ne olivat, kun olivatkin, voitettavat orjain vapauttamisen aatteella. Baltimoren vankilassa Garrison oppi tuntemaan vapauden arvon. Siellä vannoi hän pyhittää elämänsä sen asialle.

Tuskin pääsneenä pois vankeudesta erosi hän ystävyydessä aputoimittajastaan, Lundysta, jonka mielestä hän oli liian jyrkkämielinen, radikaali, muutti Bostoniin ja alkoi siellä ulosantaa sanomalehteä »The Liberator» (Vapauttaja).

Tämä lehti soitti heti alusta toista kelloa kuin muut abolitionistien äänenkannattajat. Sen näytenumerossa kirjoitti Garrison:

— Nojautuen siihen tiettyyn totuuteen vapauden-julistuksessamme, että kaikki ihmiset syntyvät yhdenvertaisina ja ovat Luojalta saaneet muutamat luovuttamattomat oikeudet, niinkuin elämän vapauden ja onneen pyrkimisen luvan, olen minä väsymättä tekevä työtä orjain heti toimitettavan vapauttamisen hyväksi. Olen tähän asti, samate kuin muutkin puolueeni jäsenet, tahtonut ainoastaan asteettain tapahtuvaa vapauttamista. Mutta minä peruutan täten juhlallisesti mitä siinä kohden olen lausunut ja vaadin nyt ehdotonta ja heti tapahtuvaa vapauttamista . But I hereby solemnly cancel what the per I have spoken, and I call for unconditional and immediate release FOR A. Tiedän, että moni on tekevä muistutuksia jyrkkää kieltäni vastaan. Mutta minun täytyy olla yhtä tyly kuin totuus, yhtä lahjomaton kuin oikeus. Tässä asiassa en tahdo ajatella, puhua enkä kirjoittaa »maltillisesti». En, ja tuhatkertaisesti en! No, and a thousand times I don't! Sanokaa miehelle, jonka talo palaa, että hänen pitää soittaa hätäkelloa »maltillisesti.» Sanokaa hänelle, että hänen tulee »maltillisesti» temmata vaimonsa ryövärin käsistä! Taikka »maltillisesti» temmata lapsensa liekistä! Mutta älkää käskekö minun semmoisessa kysymyksessä, kuin tämä on, olemaan maltillinen. Minä tarkoitan täyttä totta sanoillani. Minä en tahdo käydä »sopimuksiin». En tahdo kuunnella »puolustuksia». En myöskään tahdo itse tehdä »puolustuksia» taikka peruuttaa sanaakaan vaatimuksistani. Ja minä tahdon, että minua kuullaan. Meidän kansamme kylmäkiskoisuus tässä asiassa on kylliksi saattaakseen jokaista muistopatsasta julkisilla paikoillamme astumaan alas pohjakiveltänsä ja rientämään avukseni.»

Näillä sanoilla Garrison rumputti ihmiset hereille, ja hänen sanansa kaikuivat kautta koko hämmästyneen kansan. Mies ja hetki oli tullut. Murtaen kylmäkiskoisten hiljaisuuden, lensivät ympäri koko valtakunnan nämä sanat eivätkä tau'onneet kaikumasta, ennenkuin Amerikan vallankumouksen työ oli tehty ja vapaus julistettu jokaiselle maan asukkaalle. Tämän herätyshuutonsa lennätti Garrison v. This wake-up call was flown by Garrison v. 1831. Kahta vuotta myöhemmin perusti hän ensimäisen orjuudenvastustajain yhdistyksen , jonka tarkoitus oli taistella tuota mätähaavaa vastaan esitelmillä, kokouksilla ja lentokirjoilla. Two years later, he founded the first anti-slavery association to fight that rotten wound through presentations, meetings, and flight books. Tämä yhdistys omaksui seuraavat perusaatteet:

Vapauden oikeus on luovuttamaton. Jokaisella ihmisellä on oikeus ruumiisensa, työnsä hedelmään, lain suojelemiseen sekä niiden etujen nauttimiseen, joita yhteiskuntalaitokset tarjoovat. Orjuus on laiton. Slavery is illegal. Maamme lakien mukaan on se varkautta ja ryöväämistä, jos joku ostaa maassa syntyneen Afrikalaisen ja panee hänet orjuuteen. According to the laws of our country, it is theft and robbery if someone buys an African born in the country and enslaves him. Se on yhtä suuri laittomuus, kuin jos joku tekisi maassa syntyneen Amerikalaisen orjaksi. It is as great an illegality as if someone were to enslave an American born in the country. Jokainen Amerikan kansalainen, joka pitää toista ihmistä orjuudessa, on ihmisvaras. Every American citizen who enslaves another person is a human thief. (Exod. (Exod. 21:16). — — Orjat ovat viipymättä laskettavat vapauteen ja saatettavat lain suojelukseen. ... Slaves shall be released immediately and brought under the protection of the law. Lisäksi sanottiin yhdistyksen ohjelmassa: In addition, the association's program said:

— Nämä ovat ajatuksemme, joita me säästämättömällä innolla tulemme levittämään sanomalehtien ja lentokirjain kautta. - These are our ideas, which we will spread with unsparing enthusiasm through newspapers and letters. Me aiomme anastaa saarnastuolit ja sanomalehdet, voidaksemme puhua kärsivien ja mykkien puolesta. We are going to usurp the pulpits and newspapers so that we can speak for the suffering and the dumb. Me aiomme työskennellä siihen suuntaan, että kirkko irtautuu kaikesta yhteydestä orjuuden synnin kanssa. We are going to work in the direction of the Church breaking away from all connection with the sin of slavery. Me tulemme voimiamme säästämättä ponnistelemaan, saattaaksemme koko kansakuntaa pian katumaan veristä pahantekoansa. We will spare no effort to make the whole nation soon repent of its bloody evil. Ja me ehkä tulemme voitetuiksi, kärsimme tappion, mutta meidän periaatteemme: ei koskaan! Totuus, oikeus, inhimillisyys ovat kunniakkaan voiton saavat ja niiden täytyy se saada. Vakuutuksensa koko tulella ryhtyi Garrison työhön. Hän matkusti paikasta paikkaan pohjois-valtioissa saarnaten orjuutta vastaan. Uupumatta järjesteli hän kokouksia, piti esitelmiä, julkaisi kirjasia ja toimitti sanomalehteänsä. Pian kasvoi raivo häntä vastaan Etelässä siihen määrään, että 5,000 dollarin (noin 20,000 mk) palkinto luvattiin hänen päästänsä. Mutta Pohjassakin yltyi mielikarvaus päivä päivältä. Kaikkialla sai hän kokea vastustusta, halveksimista ja ivaa. Viimein, erään Bostonissa pitämänsä esitelmän jälkeen, karkasi hänen kimppuunsa muuan väkijoukko, jonka suurin osa oli kaupungin sivistyneitä miehiä. Hän pantiin kiinni ja hinattiin pitkin katuja. He was caught and towed along the streets.

Tämä häpeällinen väkivallanteko joutui kuitenkin vaikuttimeksi siihen, että Garrison sai liittolaisen, josta pian oli tuleva yhtä innokas orjain vapautuksen harrastaja kuin hän. However, this shameful act of violence became a factor in Garrison's acquisition of an ally who was soon to become as zealous a devotee of liberation as a slave. Tämä liittolainen oli Wendell Phillips .

Hän kertoo itse asiasta seuraavaa:

— Minä olin nuori asianajaja ja istuin konttorissani, kun kuulin melua kadulta. - I was a young lawyer and I was sitting in my office when I heard noise from the street. Astuin ulos nähdäkseni, mistä pidettiin elämää, ja näin silloin 3,000 hyväpukuista miestä, jotka kuljettivat muassaan lakkitonta miestä rikkirevityissä vaatteissa. Häntä pideltiin vyötäreille sidotusta nuorasta. She was held by a cord tied at her waist. En häntä tuntenut, en ollut häntä koskaan nähnyt, en ollut abolitionisti, ainoastaan nuori asianajaja, harrastaen tietysti semmoisen koko lämmöllä persoonallisten oikeuksien loukkaamattomuutta. I didn’t know him, I had never seen him, I wasn’t an abolitionist, just a young lawyer, of course pursuing the inviolability of personal rights with all that warmth. Melkein jumaloivana maan valtiosääntöä luulin eläväni maailman täydellisimmän hallitusmuodon turvissa. Almost adoring the country’s constitution, I thought I was living in the safety of the world’s most complete form of government. Kuin puusta pudonneena seisoin sentähden siinä, katsellen hehkuvalla harmilla tuota kohtausta väkivaltaisesta roskaväen kahakasta. As if falling from a tree, I therefore stood there, watching with glowing annoyance that scene of violent garbage. Tämä mellakka näkyi minusta loukkaavan itse sisintä ydinkohtaa Anglosaksien vapauden-aatteessa. This riot seemed to me to violate the very core of the Anglo-Saxon idea of freedom itself. Ja tällä hetkellä näin ikäänkuin aavistuksen peilissä orjuuden kaikessa kauheassa vääryydessään. And at the moment, I saw, as if in a mirror, slavery in all its terrible injustices. Ja tästä hetkestä lähtien olin valmiina taistelemaan orjain asian puolesta. And from that moment on, I was ready to fight the slave for it. Tiesin nyt, mikä oli oleva tehtävänäni elämässä. I now knew what was going to be my role in life. Jumalan avulla , sanoin itselleni, olen saattava jokaisen miehen ja jokaisen naisen, jonka tielläni tapaan, ajattelemaan orjuuden asiaa.

Tästä päivästä saakka ei löytynyt väsymättömämpää abolitionistia kuin Wendell Phillips. To this day, no more tireless abolitionist than Wendell Phillips was found. Koska hän ei milloinkaan ollut koettanut puhua julkisesti, koki hän ens'aluksi hyödyttää asiaa auttamalla Garrisonia kokousten järjestämisessä ja tämän aikakauskirjan toimittamisessa y. m. Senpätähden ei kenkään aavistanut, että hänestä oli kypsyvä Amerikan suurin kaunopuhelija. Mutta kerran sattui suuressa kokouksessa Bostonin raatitalossa, että kaupungin yleisfiskaali puolusti uppiniskaisten orjain tappamista. But once it happened at a big meeting at Boston City Hall that the city’s general fiscal advocated killing stubborn slaves. Fiskaalin lausuntoa kuunneltiin käsientaputuksilla. The fiscal statement was listened to with clapping hands. Silloin nousi Phillips seisomaan ja pyysi puheenvuoroa. Then Phillips stood up and asked to speak. Hän oli nuori ja tuntematon, ja useat kaupungin ylhäisimmät miehet olivat ilmoittaneet haluavansa puhua. He was young and unknown, and several of the highest men in the city had expressed a desire to speak. Mutta arastellen nimeä Phillips, jonka omasi yksi Bostonin vanhimpia ja rikkaimpia perheitä, lupasi puheenjohtaja, että nuori mies saisi puhua, jos aika antaisi tilaisuutta. But sneering at the name Phillips, owned by one of Boston’s oldest and richest families, the president promised that the young man would be allowed to speak if time gave him a chance. Kauvan odotettua, tuli hänen vuoronsa, ja puheenjohtaja viittasi hänelle alentuvan kohteliaisuudella. As long as he waited, it was his turn, and the President hinted to him in demeaning courtesy. Phillipsin astuessa puhelavalle, rupesi osa yleisöä kärsimättömänä viheltämään, sillä he olivat odottaneet saavansa nähdä jonkun lemmikeistänsä. Mutta hänen ensimäisten sanainsa kaiuttua syntyi kuoleman hiljaisuus. Hän alkoi hetken vaikuttaman puheensa hyökkäyksellä yleisfiskaalia vastaan. He began his momentarily influenced speech with an attack on general fiscal.

— Kun kuulin tuon miehen — sanoi hän — lausuvan julki periaatteita, jotka ovat täydellisesti ristiriitaiset koko meidän vapautta henkivää valtiosääntöämme vastaan, tuntui minusta, kuin jos nämä maalatut huulet — hän kohotti kättänsä osoittaen niitä vapaudussodan sankarien kuvia, jotka koristivat raatitalon seiniä — aukenisivat kauhistuksesta ja huutaisivat kirousta ja kuolemaa tuolle uskottomalle Amerikalaiselle, tuolle saastaiselle valtiosääntömme kavaltajalle.

Tässä keskeytti häntä vimman vihastuksen huuto yleisöstä. Hän jatkoi:

— Niiden tunteiden tähden, jotka hän lausui kuuluviin tältä paikalta, jossa maa näyttää kosteelta vapaudensankarien verestä ja on pyhitetty puritanisten esi-isiemme rukouksilla, näiden tunteiden tähden olisi hän ansainnut, että maa olisi haljennut ja nielaissut hänet. Kilvoitellen keskeytti häntä mitä rajuimmat suostumushuudot, mitä kimakkaimmat hyssytykset ja vihellykset; ja näiden läpi perille ponnistaen päätti hän ensimäisen puheensa. Se oli ehkä huonoin ja vähimmän loogillinen, kuin minkä hän on pitänyt, mutta se oli kuitenkin suurenmoinen puhe; ja hän oli lavalle noustessaan tuntematon mies, mutta istui jälleen paikalleen Amerikan — suurimpana puhujana.