×

我们使用 cookie 帮助改善 LingQ。通过浏览本网站,表示你同意我们的 cookie 政策.

image

Susanna Hastin kolumni, Susanna Hastin kolumni: Pääni ei kestä digitaalisen maailman paineita ja siksi siivoan kotiani | Yle Uutiset

Susanna Hastin kolumni: Pääni ei kestä digitaalisen maailman paineita ja siksi siivoan kotiani | Yle Uutiset

[ Kiihtyvässä ajassa tavaroiden järjestely on keinoni rauhoittua, vaikkakin surkea sellainen, kirjoittaa Hast. ]

[ Kolumni ]

[ Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä. ]

Joitakin vuosia sitten löysin kutsumukseni. Katsoin Netflixistä dokumenttia nimeltä Minimalism. Siinä kaksi työhönsä ja pakonomaiseen kuluttamiseen kyllästynyttä valkoista miestä hankkiutuu tavaroistaan eroon ja matkaa Yhdysvalloissa julistamassa minimalismin ilosanomaa. Se kuuluu näin: minimalismi auttaa sinua löytämään vapauden – vapauden kulutuskulttuurista, jonka ympärille olemme rakentaneet elämämme.

Minäkin halusin palauttaa elämäni omaan hallintaani.

Ylläolevasta kuvauksesta paljastuu kuitenkin minimalismin ilmeinen keskiluokkaisuus. Omistavaan luokkaan kuuluva voi harrastaa minimalismia, mutta uskottavaa elämäntapaa siitä ei saa, ellei luovu omaisuudestaan.

Eikä minimalismi ole liioin köyhille, jolle omistamisesta ei ole koskaan päässyt tulemaan rasite.

Oikeastaan minimalismi ja sen lähisukulainen konmaritus ovat vähän vanha juttu. Kummastakaan ei ole ollut kulutuskriittiseksi muutosvoimaksi. Kuten muutkin yksilölliset yritykset vastustaa loputtoman kasvun ideologiaa, ne eivät vie huomiota suuryrityksiin, jotka tekevät rahaa ihmisten onnettomuudella.

Nyt en kuitenkaan halua kertoa minimalismista hyveellisenä elämäntapana tai sisustustrendinä vaan mielenhallintana.

[ Tunnen eläväni aivan väärin, mutta kuljen velttona virran mukana. ]

Minimalismissani kyse on epätoivoisesta yrityksestä suojella psyykettä alati kiihtyvässä ajassa, kun ei vain työstä mutta myös vapaa-ajasta on tullut ylivirittynyttä selviytymiskamppailua.

Minulla on aina puute ajasta. Päivät kuluvat hirvittävällä vauhdilla enkä koe saavani juuri mitään aikaan. Tunnen olevani kone, joka ottaa aamusta iltaan vastaan tietoa eri lähteistä ja pinnistelee päivittääkseen itsensä tehokkaampaan versioon. Työni on ennakoimatonta ja sirpaleista.

Keskittymiskykyni heikkenee jatkuvasti. Olen niitä ihmisiä, jotka kuuntelevat äänikirjoja nopeutetusti. Yksinäisenä postailen kuvia Instagramin stooreihin.

Minulla on myös sisäistettyä köyhyyden pelkoa, jonka takia otan vastaan kaikki mahdolliset työkeikat ja jätän vapaat pitämättä. Pelkään kaiken romahtavan minä hetkenä hyvänsä.

Yritän hallita omaa ajankäyttöäni ja se kuluttaa minua entisestään. Olen aivan koukussa puhelimeen, jota vilkuilen koko ajan. Olen asentanut ruutuaikarajoituksia, joita sitten ohitan.

Tunnen eläväni aivan väärin, mutta kuljen velttona virran mukana. Olen digitaalisen yhteiskunnan lannistama hermoraunio, suorituskeskeisen yhteiskunnan uskollinen seuraaja. Haluaisin siivota digitaalisen elämäni mutta 600 lukematonta Wilma-viestiä, 10 000 valokuvaa puhelimessa ja lohduton sähköpostisavotta uuvuttavat minut alkuunsa.

Siksi esineet, laitteet, tekstiilit, kaikki materia kodissani tuntuu olevan ainoa hallinnassani oleva asia.

Aina kriisin tullen aloitan siivous- ja järjestelyoperaation, joka kauhistuttaa perhettäni. Alan etsiä tavaraa, jota voin antaa tai myydä pois. Toisinaan lähtee huonekaluja, useimmiten pientä tavaraa ja vaatteita. Joskus pelkkä tavaroiden siivoaminen pois näkyviltä helpottaa oloani. Lukemattomien muuttojemme aikana olen päässyt oikein kunnolla vauhtiin.

Tämä siistiminen ja poistaminen helpottaa hetkeksi oloani. Kun olen valmis, tuntuu, kuin olisin tyhjentänyt aivoni enkä vain ympäristöni minua uuvuttavista ärsykkeistä. Olen hetkeksi vapaa huonosta omastatunnosta, jota maapalloa tuhoava elämäntapani minulle aiheuttaa.

[ Somelakot tai tavaran hävittäminen auttavat vain vähän, kun koko yhteiskuntaa kehitetään yhä voimakkaammin tehostamisen, kilpailun ja lyhytjänteisen hyödyn tavoittelun nimissä. ]

Ehkä joku saavuttaa saman mielen minimalismilla: ohittamalla monimutkaisen tutkitun tiedon, kieltämällä joidenkin yhteiskunnallisten ongelmien olemassaolon, etsimällä syyllisiä, pitämällä saavutettua menestystä omana ansiona.

Aivot tekevät tätä työtä myös pyytämättä rajaamalla havaintoja, tallentamalla vain tarvittavan tiedon ja suojelemalla mieltä siltä, mitä ei voi ajatella.

Minun on vaikea silottaa ajatuksiani kupruista, koska vaikeiden asioiden ajattelu on työtäni. Siksi siivoan kotona. Mitään ongelmaa en kuitenkaan tällä tavalla ratkaise. Kirjassaan Kadonnut keskittymiskyky Johann Hari kirjoittaa, että keskittymiskyvyn heikkeneminen ja demokratian kriisi tapahtuvat samaan aikaan. Kyse ei siis ole minun yksilöllisestä heikkoudestani.

Somelakot tai tavaran hävittäminen auttavat vain vähän, kun koko yhteiskuntaa kehitetään yhä voimakkaammin tehostamisen, kilpailun ja lyhytjänteisen hyödyn tavoittelun nimissä.

Keskustelen parhaillaan kahden ystäväni kanssa siitä, mitä elämästämme on tullut ja miten voisimme hidastaa vauhtia. Vain yhdessä kiihtyvää aikaa voi yrittää vastustaa.

[ Susanna Hast ]

[ Kirjoittaja haaveilee laittavansa sähköpostiin saman automaattisen vastauksen kun eräs toinen kirjailija: ”En kirjoita sähköposteja, kirjoitan kirjaa”. ]

[ Kolumnista voi keskustella 9.6. kello 23.00 saakka. ]

Learn languages from TV shows, movies, news, articles and more! Try LingQ for FREE

Susanna Hastin kolumni: Pääni ei kestä digitaalisen maailman paineita ja siksi siivoan kotiani | Yle Uutiset Susanna Hast's column: My head can't take the pressure of the digital world and that's why I clean my home | Yle News La columna de Susanna Hast: Mi cabeza no aguanta la presión del mundo digital y por eso limpio mi casa | Yle News Felieton Zuzanny Hast: Moja głowa nie wytrzymuje presji cyfrowego świata i dlatego sprzątam swój dom | Yle News Колонка Сусанны Хаст: Моя голова не выдерживает давления цифрового мира, поэтому я убираюсь дома | Yle News

\[ Kiihtyvässä ajassa tavaroiden järjestely on keinoni rauhoittua, vaikkakin surkea sellainen, kirjoittaa Hast. \] \[ In the fast-paced world, arranging things is my way of calming down, albeit a poor one, writes Hast. \]

\[ Kolumni \]

\[ Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä. \] \[ The columns are written by a wide range of contributors from outside Yle.\]

Joitakin vuosia sitten löysin kutsumukseni. Katsoin Netflixistä dokumenttia nimeltä Minimalism. I watched a documentary on Netflix called Minimalism. Siinä kaksi työhönsä ja pakonomaiseen kuluttamiseen kyllästynyttä valkoista miestä hankkiutuu tavaroistaan eroon ja matkaa Yhdysvalloissa julistamassa minimalismin ilosanomaa. In it, two white men, fed up with their work and compulsive spending, get rid of their belongings and travel to the United States to preach the gospel of minimalism. Se kuuluu näin: minimalismi auttaa sinua löytämään vapauden – vapauden kulutuskulttuurista, jonka ympärille olemme rakentaneet elämämme. It goes like this: minimalism helps you find freedom - freedom from the consumer culture around which we have built our lives.

Minäkin halusin palauttaa elämäni omaan hallintaani. I also wanted to return control to my life.

Ylläolevasta kuvauksesta paljastuu kuitenkin minimalismin ilmeinen keskiluokkaisuus. However, the above description reveals the obvious middle class nature of minimalism. Omistavaan luokkaan kuuluva voi harrastaa minimalismia, mutta uskottavaa elämäntapaa siitä ei saa, ellei luovu omaisuudestaan. A member of the propertied class can practice minimalism, but it is not a credible lifestyle unless you give up your possessions.

Eikä minimalismi ole liioin köyhille, jolle omistamisesta ei ole koskaan päässyt tulemaan rasite. And minimalism is also not for the poor, for whom ownership has never become a burden.

Oikeastaan minimalismi ja sen lähisukulainen konmaritus ovat vähän vanha juttu. Actually, minimalism and its close relative, connoisseurship, are a bit old news. Kummastakaan ei ole ollut kulutuskriittiseksi muutosvoimaksi. Neither has been a critical driver of change in terms of consumption. Kuten muutkin yksilölliset yritykset vastustaa loputtoman kasvun ideologiaa, ne eivät vie huomiota suuryrityksiin, jotka tekevät rahaa ihmisten onnettomuudella. Like other individual businesses, they oppose the ideology of infinite growth, they do not pay attention to large corporations that make money from people's misfortunes.

Nyt en kuitenkaan halua kertoa minimalismista hyveellisenä elämäntapana tai sisustustrendinä vaan mielenhallintana. But now I don't want to talk about minimalism as a virtuous lifestyle or a decorating trend, but as a mind control.

\[ Tunnen eläväni aivan väärin, mutta kuljen velttona virran mukana. \] \[ I feel like I'm living completely wrong, but I limply go with the flow. \]

Minimalismissani kyse on epätoivoisesta yrityksestä suojella psyykettä alati kiihtyvässä ajassa, kun ei vain työstä mutta myös vapaa-ajasta on tullut ylivirittynyttä selviytymiskamppailua. My minimalism is a desperate attempt to protect the psyche in an ever-accelerating time when not only work but also leisure has become an over-attuned struggle for survival.

Minulla on aina puute ajasta. I'm always short of time. Päivät kuluvat hirvittävällä vauhdilla enkä koe saavani juuri mitään aikaan. The days go by at a terrible pace and I don't feel like I'm getting much done. Tunnen olevani kone, joka ottaa aamusta iltaan vastaan tietoa eri lähteistä ja pinnistelee päivittääkseen itsensä tehokkaampaan versioon. I feel like a machine that takes in information from different sources from morning to night and tweaks itself to upgrade to a more efficient version. Työni on ennakoimatonta ja sirpaleista. My work is unpredictable and fragmented.

Keskittymiskykyni heikkenee jatkuvasti. My concentration is constantly deteriorating. Olen niitä ihmisiä, jotka kuuntelevat äänikirjoja nopeutetusti. I'm one of those people who listens to audiobooks on accelerated speed. Yksinäisenä postailen kuvia Instagramin stooreihin. As a loner, I post pictures on Instagram stories.

Minulla on myös sisäistettyä köyhyyden pelkoa, jonka takia otan vastaan kaikki mahdolliset työkeikat ja jätän vapaat pitämättä. I also have an internalised fear of poverty, which is why I take on all kinds of jobs and don't take time off. Pelkään kaiken romahtavan minä hetkenä hyvänsä. I'm afraid it's all going to collapse at any moment.

Yritän hallita omaa ajankäyttöäni ja se kuluttaa minua entisestään. I try to control my own time and it consumes me even more. Olen aivan koukussa puhelimeen, jota vilkuilen koko ajan. I'm completely addicted to the phone, which I keep looking at. Olen asentanut ruutuaikarajoituksia, joita sitten ohitan. I have set screen time limits, which I then override.

Tunnen eläväni aivan väärin, mutta kuljen velttona virran mukana. I feel like I'm living all wrong, but I'm going with the flow. Olen digitaalisen yhteiskunnan lannistama hermoraunio, suorituskeskeisen yhteiskunnan uskollinen seuraaja. I am a nervous wreck, discouraged by the digital society, a loyal follower of the performance-oriented society. Haluaisin siivota digitaalisen elämäni mutta 600 lukematonta Wilma-viestiä, 10 000 valokuvaa puhelimessa ja lohduton sähköpostisavotta uuvuttavat minut alkuunsa. I'd like to clean up my digital life, but 600 unread Wilma messages, 10 000 photos on my phone and an inconsolable email chaos exhaust me to the core. ¨... uuvuttavat minut alkuunsa¨ appears to be an expression of ¨exhaust to the core¨

Siksi esineet, laitteet, tekstiilit, kaikki materia kodissani tuntuu olevan ainoa hallinnassani oleva asia. That's why objects, appliances, textiles, all the material in my home seems to be the only thing under my control.

Aina kriisin tullen aloitan siivous- ja järjestelyoperaation, joka kauhistuttaa perhettäni. Whenever there is a crisis, I start a cleaning and organising operation that terrifies my family. Alan etsiä tavaraa, jota voin antaa tai myydä pois. I start looking for stuff to give away or sell off. Toisinaan lähtee huonekaluja, useimmiten pientä tavaraa ja vaatteita. Sometimes it's furniture, mostly small items and clothes. Joskus pelkkä tavaroiden siivoaminen pois näkyviltä helpottaa oloani. Sometimes just clearing things out of sight makes me feel better. Lukemattomien muuttojemme aikana olen päässyt oikein kunnolla vauhtiin. During our countless moves, I've really got into the swing of things.

Tämä siistiminen ja poistaminen helpottaa hetkeksi oloani. This cleaning up and clearing away makes me feel better for a while. Kun olen valmis, tuntuu, kuin olisin tyhjentänyt aivoni enkä vain ympäristöni minua uuvuttavista ärsykkeistä. When I'm done, I feel like I've cleared my brain, not just my environment, of the stimuli that exhaust me. Olen hetkeksi vapaa huonosta omastatunnosta, jota maapalloa tuhoava elämäntapani minulle aiheuttaa. For a moment, I am free from the guilt that my earth-destroying lifestyle gives me.

\[ Somelakot tai tavaran hävittäminen auttavat vain vähän, kun koko yhteiskuntaa kehitetään yhä voimakkaammin tehostamisen, kilpailun ja lyhytjänteisen hyödyn tavoittelun nimissä. \] \[ Somelakos or the destruction of goods are of little help when society as a whole is increasingly being developed in the name of efficiency, competition and the pursuit of short-term profit. \]

Ehkä joku saavuttaa saman mielen minimalismilla: ohittamalla monimutkaisen tutkitun tiedon, kieltämällä joidenkin yhteiskunnallisten ongelmien olemassaolon, etsimällä syyllisiä, pitämällä saavutettua menestystä omana ansiona. Perhaps someone achieves the same mind with minimalism: by ignoring complex research, by denying the existence of some social problems, by looking for culprits, by considering the success achieved as one's own merit.

Aivot tekevät tätä työtä myös pyytämättä rajaamalla havaintoja, tallentamalla vain tarvittavan tiedon ja suojelemalla mieltä siltä, mitä ei voi ajatella. The brain also does this work unsolicited by limiting perceptions, storing only what is needed and protecting the mind from what cannot be thought.

Minun on vaikea silottaa ajatuksiani kupruista, koska vaikeiden asioiden ajattelu on työtäni. It's hard for me to get my thoughts out of the bubbles, because thinking about difficult things is my job. Siksi siivoan kotona. That's why I clean at home. Mitään ongelmaa en kuitenkaan tällä tavalla ratkaise. However, this is not the way to solve any problem. Kirjassaan Kadonnut keskittymiskyky Johann Hari kirjoittaa, että keskittymiskyvyn heikkeneminen ja demokratian kriisi tapahtuvat samaan aikaan. In his book The Lost Capacity for Concentration, Johann Hari writes that the weakening of concentration and the crisis of democracy happen at the same time. Kyse ei siis ole minun yksilöllisestä heikkoudestani. So it's not my individual weakness.

Somelakot tai tavaran hävittäminen auttavat vain vähän, kun koko yhteiskuntaa kehitetään yhä voimakkaammin tehostamisen, kilpailun ja lyhytjänteisen hyödyn tavoittelun nimissä. Somelakos or the disposal of goods are of little help when society as a whole is increasingly being developed in the name of efficiency, competition and the pursuit of short-term profit.

Keskustelen parhaillaan kahden ystäväni kanssa siitä, mitä elämästämme on tullut ja miten voisimme hidastaa vauhtia. I'm currently having a conversation with two friends about what our lives have become and how we can slow down. Vain yhdessä kiihtyvää aikaa voi yrittää vastustaa. Only together can one try to resist the acceleration of time.

\[ Susanna Hast \]

\[ Kirjoittaja haaveilee laittavansa sähköpostiin saman automaattisen vastauksen kun eräs toinen kirjailija: ”En kirjoita sähköposteja, kirjoitan kirjaa”. \] \[ The author dreams of putting the same automated reply to an email as another writer: "I don't write emails, I write a book". \]

\[ Kolumnista voi keskustella 9.6. kello 23.00 saakka. \] \[ The column is open for discussion until 23.00 on 9 June \]