Entä jos lamasta toivutaan vasta 2050-luvulla?
Vuosi sitten tulevaisuus muuttui. Jopa enemmän kuin tämän vuoden alussa kun Trumpista tuli Yhdysvaltain presidentti.
Vuosi sitten Citibank yhteistyössä Oxfordin yliopiston kanssa ennusti, että 47% Yhdysvaltalaisista työpaikoista olisi vaarassa automatisoitua hyvinkin pian. Isossa-Britanniassa vastaava prosentti on 35%. Kiinassa peräti 77% - koko OECD:n keskiarvon ollessa 57%. Suomeksi: puolet töistä häviää teknologisen kehityksen ansiosta.
Toiset tutkimukset ovat saaneet toisia lukuja, pienimmillään ennustetaan "vain" 7%:ia työpaikoista häviävän automaation ansiosta.
Niinpä nyt kaikissa silmäätekevissä kahvipöydissä veikkaillaankin oikeaa prosenttia ja argumentoidaan sen puolesta, mikä kunkin kahvinhörppijän mielestä voisi olla se työ, jota ei voi automatisoida. Teorioita on yhtä monta kuin niiden esittäjiä. Vuoronperään hoiva, luovuus, päätöksenteko, vastuunotto, yrittäjyys, laajan havainnoin ja näppäryyden yhdistelmä nähdään automaatiolta suojatuksi työksi muiden kadotessa.
Tottakai minullakin on oma teoria siitä, mihin tietoverkko voi yltää ja missä sen rajat ovat.
En kuitenkaan aio esittää sitä nyt.
Sen sijaan kerron Engelsin paussista. Se liittyy aikaan, jolloin maailmamme viimeksi koki vastaavanlaisia automaation aaltoja. Puhun nyt teollisesta vallankumouksesta.
Engelsin paussin aikana talous kasvoi, mutta ihmisten tulot eivät. Paussi jatkui vuodesta 1790 vuoteen 1840. Paussi siis kesti viisikymmentä vuotta.
Engelsin paussin aikana talous syntyi. Ennen 1800-lukua ei ollut merkittävää talouskasvua, eikä sen takia juuri suurempaa huomiota talouteen liittynyt. Rahojen piti riittää, that's it. Talous oli yksityinen, ei julkinen asia. Talous oli talouden pitoa.
Teollistumisen alku merkitsi siis talouskasvun alkua. Sen jälkeen taloutta ei pidetä, päinvastoin, sitä kasvatetaan. Tämä on suurin määrällinen ja laadullinen muutos taloudessa, jonka historia tuntee. Ennen 1800-lukua talous oli ollut tasaista, toki varallisuutta oli saattanut olla enemmän tai vähemmän eri aikakausina, mutta varsinainen talouden kasvu pysyvänä olotilana alkoi tuosta hetkestä.
Engelsin paussin aikaan elettiin teollisten innovaatioiden kulta-aikaa. Hyörykoneet, tehtaat, tehtaan pillit ja työvuorot, kaupungit työläisille ja hiilivoima johtivat ennen näkemättömään talouskasvuun.
Ihmisille paussi merkitsi hirvittävää jokapäiväistä kärsimystä. Teollisuuskaupunkien kurjaa elämää kuvaavat dickensiaaniset teokset kertovat toinen toistaan lohduttomampia tarinoita köyhyydestä ja ihmisarvon mitättömyydestä. Tulot eivät nousseet tänä aikana lainkaan ja valtava määrä ihmisiä pakkaantui kaupunkeihin.
Kuvaavinta ajassa on se, että giniä myytiin neljän desilitran tuopeissa. Mieti millaisia päivät tehtaissa ja hiilipölyissä työläislummeissa olivat, jos niistä rentoutumiseen tarvitsi puolisen litraa erittäin väkevää viinaa illalla.
Ei siis ole lainkaan ihme, että tätä aikaa dokumentoineet taloustieteilijät eivät päässeet yksimielisyyteen siitä, oliko teollistuminen hyvä vai huono asia, kasvoiko sen ansiosta talous vai ei. Eikä ole lainkaan ihme, että Engels ja hänen kumppaninsa Marx päätyivät siihen, että vallankumous on yksinkertaisesti vääjäämätön.
Engelsin paussi loppui pelkoon. Euroopassa kuohui ja kaupunkilaisen köyhälistön kontrollointi nousi paatuneimmankin tehtaanomistajan asiaksi. Se synnytti vähitellen patruunamallin, työväenliikeen ja lopulta hyvinvointivaltion. Tähän kehitykseen meni tosin vielä paussin päälle lähes sata vuotta.
Vertaillaanpa nyt tätä päivää ja Englesin paussin aikaa.
1800-luvun alussa palkkojen taso on jämähtänyt ja osalla elintaso jopa laskenut. Tämä tapahtui tuottavuuden kasvusta ja yritysten kannattavuudesta huolimatta.
1800-luvun alussa tuloerot nousivat, koska suurempi osuus tuloista on mennyt omistajille ja pienempi osuus työntekijöille. Suuria voittoja ei investointeja.
1800-luvun alussa empiiriset todisteet uusista teknologioista viittaavat siihen, että teknologioiden vaikutukset talouteen tulevat olemaan perinpohjaiset, mutta ei ole täysin selvää, minkälaiset.
1800-luvun alussa näyttää siltä, että meillä käytettävissä olevat talouden mittarit eivät täysin hahmota teknologioiden taloudellista merkitystä.
Kuulostaa tutulta!
Tässä tilanteessa siis oltiin 1800-luvun alussa. Ja sama pätee 2000-luvun alussa. Tulot jämähtäneet, keskiluokka pienenee, tuloerot kasvavat, voittoja ei investoida, teknologinen murros jää osittain talouden mittarien ulkopuolelle.
Herää kysymys, onko meillä nyt edessämme uusi Engelsin paussi, kokonaisen sukupolven pituinen murros, jossa työ, toimeentulo ja pääoma erkanevat toisistaan.
Pidän tätä hyvin mahdollisena skenaariona. Siksi kahvipöytäkeskustelut ovat osittain heikolla pohjalla. On mielestäni vastuutonta ja sydämetöntä hylätä keskustelu automaatiosta ja työn muutoksesta vain toteamalla, että kyllä me jotain keksitään, ihminen on luova.
Veikkailu siitä mikä työ häviää ja mikä ei on hauskaa. Se kuitenkin kääntää huomion väärään asiaan. Kysymys on siitä, miten kannattelemme kokonaisen sukupolven yli teknologis-taloudellisen murroksen, joka voi hyvin vastata teollista vallankumousta.
Ei voi vain usko, että samalla tavalla kuin maatalouden jälkeen syntyi teollisuus ja teollisuuden jälkeen palvelut, näiden jälkeen kyllä syntyy jotain. Epäilemättä syntyy. Erilaiselle ja erityislaatuiselle ihmistyölle riittää varmasti paljon tarvetta nyt ja tulevaisuudessa. Siitä ei ole kyse. Emme vain voi menettää kokonaista sukupolvea uuden talouden syntymistä.
Mitä vastaat nyt valmistuvalle tai kouluun menevälle nuorelle? Että kyllä sieltä joku uusi talous on yleensä tullut, että tässä nyt vaan pitää malttaa odottaa kaikessa rauhassa.
Engelsin paussi kesti 50 vuotta. Entä jos nousemme tästä lamasta kunnolla vasta vuoden 2050 jälkeen?
