Trumpin aika on parhaimmillaankin epävarmuuden aikaa
Trumpin valinta Yhdysvaltojen presidentiksi on saanut Suomessa aika lailla samanlaisen turvallisuuspoliittisen vastaanoton kuin muutkin maailman tapahtumat Krimin valtauksesta alkaen: ei vaikuta Suomen asemaan. Poliitikot tekevät tätä vakuuttaessaan vain työtään. He pyrkivät kannanotoillaan luomaan haluttua todellisuutta. Lisäksi Yhdysvaltain hallinto on noussut Venäjän hallinnon rinnalle tahoksi, jonka kanssa Suomen on tultava väkisinkin toimeen mahdollisimman hyvin.
Mutta kyllä yhdysvaltalaiset äänestivät meidät uuteen tilanteeseen. Ennen perin epätodennäköiset kehityskulut ovat tulleet paljon todennäköisemmiksi. Jo nyt voi varmasti sanoa, että ennakoitavuus on heikentynyt. Euroopan turvallisuusjärjestelmä saattaa kokea rajujakin muutoksia ja me olemme pieni maa vastakkainasettelun raja-alueella. Tilanteen muuttuminen sisältää todennäköisemmin meille epäedullisia kuin edullisia asioita. Joka tapauksessa Yhdysvallat on meille keskeinen turvallisuuspoliittinen kumppani, puolustuksellisesti se kaikkein keskeisin. Paljon puhuttu Ruotsi-yhteistyö on toki iso asia, mutta ei samaa luokkaa kuin Yhdysvaltojen asema asejärjestelmien toimittajana, Nato-kumppanuuden keskeisenä osana ja ylipäätään lännen tärkeimpänä sotilasvoimana.
Trumpin puheet ja teot vaalivoiton jälkeen ovat muistuttaneet ihan muunlaisen kuin demokraattisesti valitun valtionpäämiehen elkeitä. Hän vetoaa voimakkaasti kannatuksensa kansan keskuudessa, liioitellen sitä jopa valheellisesti. Samalla hän on heitellyt ilmaan perusteettomia väitteitä massiivisista vaalipetoksista ja median liittoutumisesta häntä vastaan. Myös monet muut yhteiskunnalliset instituutiot tiedustelupalveluista lähtien ja erilaiset ihmisryhmät ovat saaneet kuulla kunniansa. Hän ei ole vieläkään paljastanut taloustietojaan, eikä pidä lehdistötilaisuuksia tai juurikaan antaudu muun kuin itselleen suosiollisen median haastateltavaksi. Hallintoonsa hän on nimennyt kulmia kohottavia hahmoja ja yrittää etsiä keinoja, joilla saisi sinne mukaan myös lähisukuaan. Hän ei ole myöskään luopunut kokonaan omista turvahenkilöistään, vaikka Yhdysvaltojen presidentin turvallisuus on Salaisen palvelun vastuulla. Trump on osa maailman yli pyyhkivää populismin aaltoa. Aallon on synnyttänyt kaipuu löytää yksinkertaisia ja kattavia ratkaisuja yhä monimutkaisemman maailman asettaminen kysymyksiin. Se miten hyvin tällaiset ratkaisut toimivat oikeassa elämässä, on sitten se hankalampi kysymys.
Trumpin ulkopoliittisissa kannoissa on kaikesta hölinästä ja mielenmuutoksista huolimatta erotettavissa joitakin linjanvedonomaisia teemoja. Hän on tyytymätön Yhdysvaltain liittolaisiin ja katsoo, että ne käyttävät heitä hyväkseen taloudellisesti. Erityisesti Japani on ollut hänen silmätikkunsa, mutta myös Eurooppa saa osansa. Odotettavissa siis lienee melkoinen tinkikierros. Turvallisuuspolitiikkaan olennaisena osana kuuluvat monien hallituskausien yli yltävät sitoumukset voivat näyttäytyä Trumpin kvartaalitalouteen tottuneessa mielessä esteiltä, eivät vakauden lähteiltä.
Trumpin on koottava jostain rahaa vaalilupaustensa täyttämiseen. Yksi tapa on vähentää maan sotilaallisia vastuita. Yhdysvalloilla on sijoitettu asevoimia yhteensä noin 70 maahan ja sotilasmenoihin ulkomailla arvioidaan kuluvan kolminumeroinen luku miljardeja vuodessa. Eikä tyytymättömyys eurooppalaisten osaan oman turvallisuutensa maksamisessa ole pelkästään trumpilainen näkemys, vaan pidempäänkin Atlantin takaisessa keskustelussa pinnalla ollut virtaus. Trump vain on sellainen johtaja, jonka voi ajatella bluffaamatta sanovan Yhdysvaltain lähtevän Euroopasta, jos tilanne ei muutu heidän mieleisekseen. Trumpille aito rakkaus on maksettua rakkautta.
Trumpin valinta, ja todennäköisesti myös hänen tulevat päätöksensä ovat poliittinen väriaine, joka saa näkyviin Yhdysvaltojen merkityksen eurooppalaisissa turvallisuusrakenteissa. Se oli kylmän sodan aikana ja on nyt uudelleen selkänoja eurooppalaisen demokratian turvallisuudelle. Nyt Yhdysvalloissa on valtaan astumassa presidentti, joka vaikuttaa oikeasti epävarmalta tämän atlanttisen sitoumuksen suhteen. Lisäksi on helppo ennustaa, että Trump sotkeutuu presidenttinä hyvin nopeasti uusiin ja vanhoihin skandaaleihin. Vastalääkkeitä sellaisiin etsitään usein ulkopolitiikan puolelta. Siksi Euroopassa valmistaudutaan pelonsekaisin tunnelmin Trumpin presidenttikauteen ja ennen mahdottomina pidettyihin kehityskulkuihin.
Kohta on vallassa kaksi ison valtakunnan johtajaa, jotka ovat antaneet kansalleen lupauksia, joita eivät voi pitää. Venäjän presidentti Putin haluaa maastaan taas vauraan maailmanvallan ja Trump on luvannut myös paljon mahdotonta. Tai ainakin hyvin paljon rahaa vievää. Trumpia ja Putinia yhdistää asetelman takia halu sopia uusiksi asioita maailmassa. Venäjä haluaa lisää sananvaltaa, erityisesti etupiirikseen katsomallaan alueella. Trump pitää itseään mestarillisena diilintekijänä ja haluaa siksi tehdä hyviä poliittisia kauppoja, säästäen Yhdysvaltain rahoja. Paitsi että edut kohtaavat, niin Trumpin ja hänen lähipiirinsä suhteista Venäjään on jonkin verran näyttöjä ja paljon pahoja aavisteluja.
Suomelle tämä näkymä ei ole miellyttävä. Jälleen on noussut esiin mahdollisuus, että päidemme yli sovitaan meidän asemastamme. Suomen asema ylipäätään, mutta erityisesti mahdollinen Nato-jäsenyys, ovat varmasti pöydällä kauppatavarana, jos Trump ja Putin kaupanhierontaan asti pääsevät. Trump ei varmaankaan halua lisää maita puolustettavaksi Natoon. Venäjä puolestaan haluaa varmistaa Suomen, ja ehkä myös Ruotsin, pysymisen sotilasliiton ulkopuolella. Johtajien edut kohtaavat tässäkin.
Trump käyttäytyi vaalikampanjassaan arvaamattomasti. Voittonsa jälkeen hän on käyttäytynyt arvaamattomasti. Enkä keksi yhtään syytä, miksei hän tekisi niin myös Valkoisessa talossa. Ei hän toki mikään itsevaltias ole, mutta Yhdysvaltain presidentin valtaoikeudet ovat laajat. Trump käyttää niitä varmasti maksimaalisella tavalla haluamissaan asioissa. Mitkä niitä asioita sitten ovat, selviää 20.1.2017 alkaen. Jälleen on todettava, että elämme ikävän mielenkiintoisia aikoja.